[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kyllä ääntä maailmaan mahtuu

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leeros at utu.fi> FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ampuja, Outi; Peltomaa, Miikka (toim.): Huutoja hiljaisuuteen : Ihminen
ääniympäristössä. Gaudeamus, 2014. 359 sivua.


Kyllä ääntä maailmaan mahtuu
---------------------------------------------------------

Artikkelikokoelma Huutoja hiljaisuuteen: Ihminen ääniympäristössä pohtii
ääniympäristöä ja sen merkitystä elämässämme. Kirjassa käsitellään
melun vaikutuksia terveyteen. Teos tarjoaa monitieteisen ja laaja-alaisen
”kuulokulman” ääniin, ääniympäristöömme ja sen osa-alueisiin sekä
niiden tutkimukseen. Siihen on koottu tutkimustietoa mm. akustiikasta,
lääketieteestä, kulttuurintutkimuksesta, uskontotieteestä ja
ympäristöhistoriasta. Kirjoittavat antavat uusinta tietoa äänten, melun ja
hiljaisuuden vaikutuksista ihmisen ruumiilliseen ja henkiseen hyvinvointiin
ulkona, työpaikoilla, koulussa ja kotona. He haluavat herättää keskustelua
siitä, millaisessa ääniympäristössä me haluamme tulevien sukupolvien
elävän.

 

”Äänenvaus”

Historioitsija Outi Ampuja sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkäri
Miikka Peltomaa ovat koonneet yhteen monipuolisen joukon kuulon, äänen ja
hiljaisuuden spesialisteja ja toimittaneet heidän artikkeleistaan kiinnostavan
teoksen Huutoja hiljaisuuteen: Ihminen ääniympäristössä. Ampujan
kirjoittaman johdannon, ”Äänenavauksen” ja loppuluvun välille mahtuu 17
kirjoittajan laatimat 16 artikkelia, jotka on ryhmitetty neljään osioon.
Ensimmäisen osion artikkelit käsittelevät muuttuvia ääniympäristöjä ja
toisen kirjoitukset melun vaikutuksia ympäristöön. Kolmannen osion tekstit
tarkastelevat melulle altistavia ympäristöjä sekä neljäs osio suuria ja
pieniä ääniä. Jokainen osio ja alaluku alkaa aiheeseen liittyvällä
värikuva-aukeamalla, joten kirjassa on paljon myös katseltavaa.

Varsinaisten artikkelien lisäksi kirjassa on 15 tarinaa ja tietolaatikkoa,
jotka sisältävät henkilökohtaisia kokemuksia äänimaisemasta tai joiden
aiheet sivuavat pääteemoja. Laatikoita ovat kirjoittaneet myös muut kuin
artikkelien tekijät. Artikkelit ovat kevyesti viitteistettyjä, ja kirjan
lopussa on mainittu kutakin lukua valaisevia lisälähteitä. Lopusta löytyy
myös laajahko kirjallisuusluettelo sekä käsiteluettelo. Vihonviimeisenä on
artikkelien kirjoittajien esittely; siinä mainitaan tekijöiden tutkintojen ja
virkojen tai toimien lisäksi heidän lempiäänensä, niin kuin kirjan
aiheeseen hyvin sopii.  Kirjoittajien asiantuntemus ulottuu historiasta
akustiikkaan, kuulonsuojaukseen, säveltämiseen ja musiikintutkimukseen,
eläintieteestä lääketieteeseen, psykologiaan, teologiaan ja
uskontotieteeseen. 

Muuttuvat ääniympäristöt

Ensimmäinen osio luo taustaa kirjan teemoille. Outi Ampujan ensimmäinen
artikkeli perustuu hänen vuonna 2007 valmistuneeseen väitöstutkimukseensa, ja
siinä hän kirjoittaa länsimaisen ja suomalaisen äänimaiseman historiasta,
luotaa menneitä äänimaisemia ja niiden muutoksia sekä pohtii, millaisessa
äänimaisemassa esivanhempamme elivät ja miten ääniympäristö muuttui
maanviljelyksen, teollistumisen, kaupungistumisen ja uusien keksintöjen
myötä.

Toisessa kirjoituksessaan hän tarkastelee meluongelman määrittelyä ja
käsittelyä Suomessa. Hän osoittaa, että meluongelma politisoitui meillä
1900-luvun toisella puoliskolla. Melu jäi kuitenkin 1960- ja 1970-luvulla ilman
saastumisen ja vesien pilaantumisen rinnalla toisen luokan
ympäristöongelmaksi, ja valtakunnallinen meluntorjuntalaki saatiin vasta
vuonna 1988. Ampuja luettelee lukuisia keinoja liikenteen jyrinän eli pahimman
ympäristömelun torjumiseksi: hiljainen asfaltti, meluesteet, renkaat,
ajonopeuksien rajoitukset, liikenteen sujuvoittaminen ja moottoritekniset
ratkaisut. Vaikka melun tehokkaaseen torjuntaan on saatavilla tietoa, osaamista,
keinoja ja teknologiaa, ei poliittista tahtoa ja rahaa aina löydy. Tuntuu
siltä, että melun sietämisestä on tullut osa normaalia kaupunkielämää. 

Opetusministeriön ympäristöneuvos Ari Saarinen kirjoittaa melusta
yhteiskunnassa ja esittelee meluongelmaa koskevaa lainsäädäntöä sekä
akustisen suunnittelun keinovalikoimaa. Pienhiukkasten ja passiivisen
tupakoinnin ohella melu on vakavin terveydellistä haittaa aiheuttava
ympäristön riskitekijä. Asutuksen keskittymisen ja liikenteen lisääntymisen
vuoksi yhä useammat altistuvat sille. Asuinalueilla melua aiheuttavat tie-,
lento- ja raideliikenne, rakentaminen ja teollisuus sekä vapaa-ajan toiminta.
Asuntoihin melua kantautuu myös rakennusten sisältä. Ei-toivotut äänet
johtuvat taloteknisistä laitteista, puutteellisesta asentamisesta, huonosta
äänieristyksestä ja asukkaiden piittaamattomasta käyttäytymisestä. Melun
tuottamiselle tuntuu lähes aina löytyvän yhteiskuntapoliittisesti
hyväksyttävä motiivi, tarve tai oikeus.

Suomessa lähes miljoona ihmistä asuu melualueilla, joilla keskiäänitaso
päivisin on yli 55 desibeliä. Melu tuottaa terveyshaittoja ja kielteistä
suhtautumista meluun tai sen lähteeseen. Se aiheuttaa unihäiriöitä,
keskittymisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia sekä sydämen ja verenkiertoelimistön
toimintahäiriöitä. Kun elinympäristön laatu heikkenee melun takia,
asuntojen arvo tai arvostus laskee. Meluntorjunta taas parantaa ympäristön
viihtyisyyttä. Siinä pyritään ehkäisemään melun syntyminen, estämään
syntyneen melun leviäminen ja vähentämään melun haittoja. Meluun pyritään
vaikuttamaan niin kansallisin kuin EU-säädöksin. Kansallisen meluntorjunnan
tavoite on minimoida melun haittavaikutukset kustannustehokkaasti maankäytön
suunnittelun avulla.

Melun vaikutukset ihmiseen

Kirjan toisen osion näkökulma on fysiologinen ja lääketieteellinen. Osion
neljä artikkelia käsittelevät melun vaikutuksia ihmiseen. Miikka Peltomaan ja
sairaanhoitaja–audionomi Sarita Saineen kirjoitus antaa perustiedot korvan
rakenteesta ja kuuloaistin toiminnasta. Tekstin sanomaa havainnollistavat
värilliset piirroskuvat. Ikäkuulo eli iän myötä ilmenevä kuulon
heikkeneminen on ihmisten tavallisin kuulovika. Tämä tarkoittaa sitä, että
lähes miljoonalla suomalaisella on huono kuulo, ja puolet yli 70-vuotiaista
tarvitsee kuulokojetta. Tämän luvun yhteydessä eläintieteen dosentti Sirpa
Nummela kertoo laatikkotekstissä eläinten ääniviestinnästä ja vertaa
ihmisen kuuloaluetta muiden eläinten kuuloalueisiin. Tieto, että ihmisen
kuulee jokseenkin samoja taajuuksia kuin tunneleissa elävät nisäkkäät,
tekee melkeinpä nöyräksi. Nummelan tekstissä kuten muissakaan kirjoituksissa
ei mainita sitä, miten voimakkaita eri taajuisten äänten tulee olla, jotta
ihminen tai muu eläin ne kuulee.

Lääketieteen historian dosentti Heikki S. Vuorinen ja työterveyshuollon
erikoislääkäri Marja Heinonen-Guzejev kirjoittavat yhteisartikkelissaan melun
vaikutuksista terveyteen. Melun haitat on tunnistettu ja tunnustettu 1900-luvun
kuluessa, mutta vielä vuonna 1971, kun Maailman terveysjärjestö, WHO laati
387-sivuisen raportin ympäristön ja terveyden välisistä suhteista, se
huomioi kuulon vain 9 sivulla. 1970- ja 1980-luvun taitteesta lähtien on
kuitenkin tehty paljon kokeellisia ja epidemiologisia tutkimuksia, joten
äänten ja kuulemisen välisistä yhteyksistäkin tiedetään paljon.

Melun aiheuttamia tavallisia haittoja ovat kuulovauriot, unihäiriöt,
verisuonitaudit ja stressi. Kuulovaurioita syntyy työympäristössä ja
liikenteessä. Niiden syntymisen riskiraja on 85 desibelin altistus useita
vuosia 8 tuntia päivässä. Mutta jo hetkellinen yli 140 desibelin ääni
aiheuttaa melukuulovaurion. Melussa hermosto kuormittuu, toiminnot
häiriintyvät, onnettomuusriski kasvaa, sydän- ja verenkiertoelimien sairaudet
pahenevat. Koska melukuulovaurio syntyy useimmiten hitaasti, kuulon
heikkenemiseen totutaan. Elimistö ei silti totu meluun, vaan syke pysyy
nopeana, verenpaine nousee ja stressihormoneja erittyy. Immuunijärjestelmäkin
voi häiriintyä. Melu aiheuttaa myös tinnitusta, ääniyliherkkyyttä ja
äänikuvan vääristymistä sekä vaikeuttaa äänen paikantamista.
Lääkeaineet (esim. aspiriini), teollisuuskemikaalit ja tupakointi voivat myös
heikentää kuuloa sinällään tai melun ohella.

Huutoja hiljaisuuteen ei tietenkään sinänsä metelöi, mutta niin elävästi
se tuo esiin melun haitat, että aloin tämän luvun luettuani kaivata
kuulonsuojaimia. Ja kun tutustuin Heinonen-Guzejevin artikkeliin
meluyliherkkyydestä, arvelin vaivan löytyvän minunkin päästäni. Tästä
yksilöllisestä taipumuksesta kokea äänet häiritsevinä tai uhkaavina
kärsii eri mittausten mukaan vaihteleva määrä ihmisiä. Eräiden selvitysten
mukaan meluherkkiä on noin 40 prosenttia tutkituista. Kaikkein herkimpiä
näyttävät olevan keski-ikäiset naiset. Meluherkkien kognitiiviset toiminnat
– keskittyminen, muisti, tarkkaavuus, lukeminen, oppiminen, suoritustarkkuus
– kärsivät ja he saavat somaattisia oireita. Monet meluherkät ovat herkkiä
myös valolle, väreille, kivulle ja kosketukselle. Melualtistus ja meluherkkyys
ovat naisilla yhteydessä myös sepelvaltimotautikuolemiin

Korvatautien erikoislääkäri Jukka Ylikoski kirjoittaa tinnituksesta, pään
sisällä kuuluvasta epämiellyttävästä korkeataajuisesta kohinasta,
sihinästä, suhinasta ja viheltämisestä, joka hävittää hiljaisuuden ja
aiheuttaa stressiä. Jatkuvasta häiritsevästä tinnituksesta kärsii noin 15
prosenttia väestöstä, ja muusikoilla vaiva on melko tavallinen. Ylikoski
selvittää tinnituksen syntymekanismeja ja hoitomahdollisuuksia. Vaikka vaivan
syy jää tavallisesti tuntemattomaksi, altistuminen voimakkaille äänille on
usein taustalla. Meluvammaa ei tinnituksen syntymiseen tarvita. Vaikka voisi
luulla, että suhinat ja vinkumiset syntyvät korvissa, ne ovatkin
ylimääräistä sähköistä toimintaa kuuloradan keskiosissa. On lohdullista,
että ”korvien soimista” voidaan hoitaa useilla menetelmillä, mm. ääni-,
poisoppimis- ja magneettistimulaatiohoidolla.

Meluisia ympäristöjä

Kirjan kolmas osio keskittyy meluisiin ympäristöihin, joita löytyy joka
puolelta. Artikkelissaan ”Uhkaako melu lasten hyvinvointia ja oppimista?”
psykologian dosentti Mirka Hintsanen pohtii koulujen ja päiväkotien
meluisuuden vaikutuksia lasten terveyteen, hyvinvointiin ja oppimistuloksiin.
WHO:n suositus päiväkotien ja koulujen taustamelutasolle on 35 desibeliä. Jo
tyhjässä tilassa esim. ilmastointi ja liikenne voivat aiheuttaa korkeamman
melutason. Lasten olleessa paikalla päiväkodeissa on mitattu jopa 65–70
desibelin keskimääräisiä melutasoja ja näitä korkeampia tilapäisiä
melupiikkejä. Sisätilan äänistä puhe ja kalusteiden kolina häiritsevät
lapsia. Ulkopuolelta tulevasta liikennemelusta lentomelu häiritsee eniten,
autojen melu toiseksi eniten ja junaliikenteen melu vähiten. Erityisesti
puheesta muodostuva taustahäly häiritsee lasten kognitiivisia toimintoja
enemmän kuin aikuisten – muistamista, keskittymistä, puheen erottamista,
lukemaan oppimista, luetun ymmärtämistä. Melu vaikuttaa myös emotionaalisiin
ja fyysisiin tekijöihin. Se heikentää motivaatiota ja vähentää
ponnistelua.

Pitkä melualtistus aiheuttaa stressiä, joka puolestaan synnyttää kielteisiä
tunteita, mutta myös objektiivisia oireita. Lapsuudenaikainen stressi voi
altistaa stressille myös aikuisiässä. Melu haittaa eniten pienimpiä,
oppimisvaikeuksista kärsiviä, huonokuuloisia sekä vieraalla kielellä tai
vierasta kieltä opiskelevia lapsia. Melun torjuntaan on onneksi monia keinoja:
äänieristeet, hiljainen ilmanvaihto, kaikuvuuden vähentäminen, rakennusten
sijoittelu, pienet ryhmät, meluisuuden vähentäminen sekä aikuisten
mikrofonin käyttö ja hidas puhe.

Työterveyspsykologi Annu Haapakangas kirjoittaa otsikolla ”Toimisto, meluinen
työpaikka?” avotoimistosta ja sen vaikutuksesta terveyteen ja työtehoon.
Varmaan siitä hyvästä, että olen itsekin työskennellyt avoimessa usean
henkilön työtilassa, ihoni rypistyi kananlihalle jo artikkelin alussa. Kaikki
kirjoittajan mainitsemat seikat – toisten puhe, puhelimet, koneet,
liikkuminen, taustaäänet ja akustisen yksityisyyden puute – olivat
työpaikan arkea. Mahdollisuutta yksityisyyteen ei matalien lasisten
väliseinäkkeiden suojassa ollut, vaikka se tutkimusten mukaan on tärkeä.
Erityisesti puheäänet kuormittavat työmuistia. Mutta koska avotoimistot ovat
halvempia kuin erilliset työhuoneet, työntekijöiden näyttää olevan pakko
sopeutua niihin - hyvinvoinnin ja työtehon kustannuksella. Joitakin keinoja
meluisuuden haittojen vähentämiseksi kuitenkin on, esimerkiksi
peiteäänijärjestelmä.

Meluntorjunnan dosentti Valtteri Hongisto kirjoittaa rakennusten
äänilähteistä ja akustisesta suunnittelusta työpaikoilla, missä tekniset
laitteet kuten ilmastointi, hissit, lämmitysjärjestelmä, vesijohdot,
viemäröinti ja sähkölaitteet synnyttävät melua. Rakennuksissa on
vaimennettava sekä ilmaääniä – puhetta, musiikkia – että runkoääniä,
joita synnyttävät esim. askelet, ovien kolahdukset, imurointi, vesiputkisto,
kalusteiden siirtely. Tehtaissa ennen kaikkea koneet aiheuttavat melua, jota
kuitenkin voidaan vähentää vaimentamalla koneita ja akustoimalla. Vaikka
ääneneristys on kallista, asukkaiden ja työntekijöiden terveyden, unen
laadun, oppimisen, viihtyvyyden, turvallisuuden ja työsuoriutumisen kannalta
meluntorjunta kannattaa. Artikkelista löytyi senkin kiintoisa tieto, että
avotoimistojen akustinen standardi pohjautuu Suomessa kehitettyyn menetelmään
ISO 3382-3.

Kuulonsuojainten ja suojainasiantuntijakoulutuksen erityisasiantuntija Heli
Koskinen kirjoittaa työmelun torjunnasta konepajoista konserttisaleihin sekä
muusikoiden työsuojelussa. Melu on varsinkin teollisilla työpaikoilla
fysikaalinen riskitekijä, eikä kukaan saisi työssään altistua 87 desibelin
melutasolle. Mutta jo vähemmässäkin metelissä on kuuloa syytä suojata.
Muusikot ovat yksi ammattiryhmä, joka altistuu jatkuvasti koville äänille. He
voivat saada kuulonaleneman toiseen tai molempiin korviinsa, heillä on
tinnitusta ja muita äänten erottamista vaikeuttavia vaivoja. Äänekkään
musiikin haittoja soittajille voidaan ehkäistä tai ainakin vähentää
kuulosuojaimilla, niskasuojilla, pleksisuojilla, korokkeilla,
istumajärjestystä muuttamalla, välttämällä eräitä lääkkeitä. Myös
säännölliset kuulotestit kuuluvat muusikoiden kuulonsuojaukseen.

Kirjan artikkeleista minua kiinnosti eniten Akukon Oy:n akustiikkaosaston
päällikkö Jaana Jokitulpon kirjoitus vapaa-ajan melusta, jolle altistuminen
vaikuttaa meluperäisten kuulovaurioiden kehittymiseen koko elinkaaren ajan.
Kirjoittaja selvittää harrastusten melutasoja kontrolloivaa
lainsäädäntöä, melun vaikutuksia terveyteen sekä altistumisen yleisyyttä
Suomessa. Erilaiset koneet, joita ihmiset käyttävät vapaa-ajan
harrastuksissaan, tuottavat uskomattoman kovaa ääntä. Sitä syntyy puutyö-,
metallityö, puutarha- ja keittiökoneita käytettäessä sekä musiikkia
kuunneltaessa, moottoriurheilussa, sisäurheilussa, ammunnassa ja
metsästyksessä. Erityisesti ihastuin artikkelin taulukoihin (altistujan korvan
kohdalta mitatuista) äänitasoista, joita musiikkiharrastukset, urheilu- ja
liikuntaharrasteet, kodinkoneet ja -laitteet synnyttävät. Taulukoista voi
katsoa, millaiselle melulle itse altistuu vaikkapa karaokessa, imuroidessaan tai
sähköporaa käyttäessään, jotta osaa vähentää altistusta.

Voimakkaasta musiikkimelusta on puhuttu paljon. Se aiheuttaa kuulovaurioita,
mutta se myös estää kuulemasta tärkeitä ympäristön varoitusääniä.
130–180 desibelin äänet vaurioittavat kuuloa välittömästi ja pysyvästi,
eikä yli 115 desibelin ääniä saisi kuunnella lainkaan ilman kuulonsuojaimia.
Vaurioita aiheuttavat myös ammunta ja ilotulitteet; ampujilla kuulonalenema ja
tinnitus ovat tavallisia vaivoja. On ikävää, etteivät nuoret välitä
suojata kuuloaan musiikkia kuunnellessaan, vaikka he tietävät
kuulovaurioriskistä. Metsästäjistä vain harvat käyttävät kuulonsuojaimia,
eivätkä edes kaikki ampujat käytä niitä.

Jokitulppo on itse tutkinut eri ikäisten altistumista melulle harrastuksissaan
ja kuulo-oireita. Hänen tutkimukseensa osallistui teini-ikäisten ryhmä,
varusmiesten ryhmä ja 25–55-vuotiaiden kaupunkilaisten ryhmä. Tutkimus
osoitti, että kummastakin nuorten ryhmästä kolmasosa sai viikoittain
”yliannostuksen” harrastusten aiheuttamaa melualtistusta (yli 85 desibelin
meluannoksia). Melua lähti useista lähteistä. Yksi näistä oli kovaääninen
musiikki diskoissa, ravintoloissa, konserteissa ja bändeissä. Lisää melua
tuotti ammunta, moottoriurheilu, työpaikkamelu ja koneiden käyttö.
Varusmiehistä viidesosalla oli palveluksen alussa kuulonalenema, ja palveluksen
lopussa kolmasosalla oli alenema, joka johtui ammuntamelusta. Heistä kaikki
eivät tiedostaneet kuulonsa heikentymistä. Kuulostaa huolestuttavalta, että
nuorten ryhmissä peräti 70 prosentilla korvat soivat silloin tällöin.
Aikuisryhmässä vaivasta kärsi vain neljännes. Tinnituksen ja tilapäisen
kuulon heikentymisen yhteys melualtistukseen on tilastollisesti merkitsevä.

Suuria ja pieniä ääniä

Kirjan viimeisen osion artikkelit vievät lukijan hiljaisuuden äärelle. Ne
käsittelevät ihmisen subjektiivisten kokemusten, asenteiden sekä kulttuurin
ja yksilön omien toimien merkitystä äänten ja ääniympäristön
kokemisessa, tulkinnassa ja muokkaamisessa. Outi Ampuja kirjoittaa luonnon
rauhasta ”Suomalainen hiljaisuus / Att uppleva tystnad” -keruukilpailun
vastausten perusteella ja käyttäen runsaasti vastauksista poimittuja
lainauksia. Hän selvittää, miten ihmiset määrittelevät luonnon rauhan ja
hiljaisuuden, mistä sitä löytyy ja millaiset äänet häiritsevät ihmisiä.
Vastausten mukaan ajatus luonnon hiljaisuudesta ja rauhasta ei ole pelkkä
myytti. Suomalaiset hakeutuvat tarkoituksella ja toistuvasti hiljaisuuteen, joko
metsään tai saaristoon. Kun liikenne ja rakentaminen tai musiikki ja
ihmisäänet häiritsevät meitä, luonto on hyvinvoinnin kannalta tärkeä
henkilökohtainen voimavara. Se elvyttää elimistöä. Luonnonrauha-alueilla ei
kuulu ihmisten ääniä. Siellä melutaso on korkeintaan 30–35 desibeliä.
Maaseutumaisilla hiljaisilla alueilla melutason ohjearvo on 35–40 desibeliä
ja kaupunkimaisilla hiljaisilla alueilla 40–50 desibeliä. Tuntuu
hälyttävältä, että maan pinta-alasta vain noin 9 %  on hiljaisia alueita.

Teologian dosentti Raili Gothóni ja uskontotieteen professori René Gothóni
kirjoittavat hiljaisuudesta eri uskonnoissa. Uskonnossa hiljaisuus liittyy
meditaatioon, rukoukseen, hengellisen yhteisön elämään sekä
retriittitoimintaan. Sisäinen hiljaisuus on kokemus rauhasta ja tyyneydestä,
yhteydestä pyhään, korkeimpaan. Mutta sen kokeminen ei tapahdu käskemällä.
Se vaatii syrjään vetäytymistä ja luovaa toimettomuutta – luostarin,
temppelin, retriitin tai luonnon rauhaa, lepäämistä luovassa toimettomuuden
tilassa. Ulkoinen hiljaisuus, jota voidaan mitata desibelein, helpottaa myös
sisäisen hiljaisuuden löytämisessä.

Kirjoittajat mainitsevat myös paaston hiljaisuuden elementtinä, vaikka se ei
maallikon mieleen ensimmäisenä tulekaan. Siihen kuuluu olennaisena osana
luopuminen paitsi ylenpalttisesta kuluttamisesta myös puheesta, melusta ja
informaatiotulvasta. Tiedotusvälinepaasto mahdollistaa Jumalan äänen
kuulemisen. Uskonnollisessa mielessä melua ovat kaikki ne sisäiset ja ulkoiset
äänet ja impulssit, jotka häiritsevät ihmisen keskittymistä sekä henkistä
että hengellistä elämää. Pelkistetty elämäntapa rakentaa hiljaisuutta ja
hiljaisuuden mielenmaisemaa. Hengellisen kasvun ympäristöt – luostarit,
temppelit ja retriitit – ovat usein ulkoisestikin hiljaisia.

Säveltäjä Harri Vuoren artikkeli ”Hiljaisuudesta säveltäjän työssä”
on henkilökohtainen puheenvuoro hiljaisuuden merkityksestä taiteilijan
elämässä ja työssä. Vuori kirjoittaa hiljaisista olosuhteista,
hiljaisuudesta musiikissa yleensä ja hiljaisista sävyistä omassa
musiikissaan. Hän pohtii myös sitä hiljaisuutta, joka syntyy, kun nuotteja ei
piirry parille, kun ei ole ideoita tai niitä ei saa ilmaistuksi. 

Musiikin tekeminen alkaa hiljaisuudesta ja asettuu sitä vastaan. Lopussaan
kappale antaa taas tilaa hiljaisuudelle. Hiljaisuus on sisäänrakennettu sekä
sävellysprosessiin että sävellyksiin, vaikka musiikissa se tarkoittaa harvoin
äänettömyyttä. Mutta kun musiikkiteoksessa on äänetön pätkä, se on
hyvin voimakas tehokeino. Vuoren oma musiikki kutsuu kuulijaa kääntymään
sisäänpäin kohti mielen hiljaisuutta.

Populaarimusiikin tutkimuksen professori Heikki Uimonen kirjoittaa
äänimaiseman kulttuurisesta rakentumisesta otsikolla ”Hiljaisuuden ja melun
tekstit”. Hän toteaa, että ääni ja valta liittyvät kiinteästi toisiinsa.
Kuka määrittelee, mikä on melua ja mikä on hiljaisuus? Kenellä on oikeus
määritellä, mikä ääni on toivottava ja mikä on ei-toivottava? Ääni
sinänsä ei ole hyvä eikä huono, vaan se saa merkityksensä kohdatessaan
kuulijan. Mutta yksilön äänikokemuksiin vaikuttavat omien tuntemusten ohella
myös julkisuudessa esitetyt näkemykset. Määritelmiä esittävät kansalliset
viranomaiset ja alan asiantuntijat.

Uimonen on etsinyt sanoma- ja aikakauslehdistä, internetin uutisista ja jopa
Suomen maabrändityöryhmän raportista melun ja hiljaisuuden määritelmiä.
Useimmiten melu määritellään ei-toivotuksi ääneksi ja hiljaisuus joksikin
toivottavaksi ja miellyttäväksi. Kuitenkin ihmiset kokevat
ääniympäristönsä eri tavoin, ja eri kulttuureissa ääniä käytetään eri
merkityksissä ja tulkitaan eri tavoin. Terveydellisten ja rationaalisten
seikkojen lisäksi äänten käyttämistä ohjaavat myös esteettiset
käsitykset ja arvovalinnat. Voimakkaita ääniä tuotetaan, kuunnellaan ja
käytetään tietoisesti haitoista piittaamatta. Äänenvoimakkuus ei siis
riitä arvottamisen perustaksi. Äänillä on yksilöllisiä, emotionaalisia ja
sosiaalisia merkityksiä. Voimakas ääni voi yhden mielestä olla hälyä,
melua, meteliä, joka rasittaa. Toisen mielestä se piristää ja innostaa.

Outi Ampuja päättää kirjan artikkelillaan ”Ääni – riemu ja riesa
kohdusta hautaan”, jossa hän kokoaa kirjan teemoja. Jotta kansalaiset
tiedostaisivat äänten ja ääniympäristön laadun merkityksen, tarvitaan
juuri tällaisia kirjoja. Kirjoittajat toivovat, että kasvatusalan
ammattilaiset, arkkitehdit, poliittiset päättäjät sekä kaupunki- ja
liikennesuunnittelijat lukisivat kirjan ja että heidän avaustensa pohjalta
syntyisi laajempaakin keskustelua. Sitä toivon minäkin. On näet tärkeää
selvittää, millaisessa ääniympäristössä haluamme lastemme ja
lastenlastemme kasvavan. Toivon myös, etteivät lukijat pelästy kirjan kantta,
jossa katsoja voi ensi silmäyksellä nähdä hiekalla makaavan pommitukseen
kuolleen lapsen. Tällaista mielleyhtymää kannen suunnittelussa ei liene
tavoiteltu.

Luettuani Huutoja hiljaisuuteen kuuntelen entistä herkemmin korvin peipon
liverrystä, laineen loisketta, sateen ropinaa, pakkaslumen narskumista ja
tuulen huminaa. Kiinnitän aivan uusin korvin huomiota myös ambulanssin
ujellukseen, lehtipuhaltimen möyryämiseen, ilmastoinnin hurinaan ja
jälkikasvun bändin rämistelyyn.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/