[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Läpi tyynen ja myrskyn

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Seija A. Niemi <seasni at utu.fi> FL, tietokirjailija, Suomen historia, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Wilson, Derek: Seitsemän meren purjehtijat. Suurten maailmanympärimatkojen
viisi vuosisataa. (The Circumnavigators. A History. The Pioneer Voyagers Who Set
Off Around the Globe.). Kääntänyt Ruusuvuori, Juha. John Nurmisen Säätiö,
2011. 351 sivua.


Läpi tyynen ja myrskyn
---------------------------------------------------------

Englantilainen Derek Wilson on koonnut viisisataa vuotta
maailmanympäripurjehdusten historiaa alkaen Fernão de Magalhãesin ja
Sebastián de Elcaon retkestä vuosina 1519–1522, päättyen oman sarjansa
merkkipaaluun eli Joshua Slocumin yksinpurjehdukseen 1895–1898. Kirjan tekstin
perustana on alkuperäisiä muistiinpanoja ja asiakirjoja. Kirjan alussa
Wilsonin tekstiä täydentää suomalaisen maailmanympäripurjehtijan, Eero
Lehtisen, puheenvuoro.

 

Derek Wilson johdattaa lukijan läpi hurjien, päiväkausia kestävien myrskyjen
tai huohottavan kuumien, pitkäveteisten tyynien kausien mitä monenkirjavimpiin
seikkailuihin maailman seitsemälle merelle. Merirosvot hyökkäävät ja
välillä osat vaihtuvat; maailmaympärimatkaajat elättävät itseään
rosvoamalla muita.

Kirjan yhdentoista luvun otsikot kertovat omaa tarinaansa: Väylän avaaja,
Uskonsoturi piraattina, Cavendishin tragedia, Ensimmäinen matkakirja,
“Tarpeeksi tuhoamaan miehen”, Etelämeren valloitus, Aukkoja täytetään,
Luonnon tuomitsema maa, Huviksi ja hyödyksi, Vanha merimies ja Elämää
suurempi matka. Päähenkilöt edustavat eri aikakausien miehiä – ja joitakin
naisia – joiden matkojen kautta Wilson kertoo maailmaympäripurjehduksen eri
puolia. Painopiste on englantilaisissa purjehtijoissa. Joukossa on muutama
espanjalainen, hollantilainen, ranskalainen, venäläinen ja amerikkalainenkin.
Naisia edustaa esimerkiksi englantilainen Annie Brassey, joka purjehti miehensä
Thomasin, kahden lapsensa ja muutaman ystävänsä kanssa ensimmäisinä
yksityishenkilöinä Thomas Brasseyn Sunbeam huvijahdilla maailman ympäri
1876–1877. Wilson referoi ahkerasti Brasseyn päiväkirjaa.

Lähtökohtina uteliaisuus, ahneus, seikkailunhalu ja kansallinen ylpeys

Maailmanympäripurjehdusten historia alkaa löytöretkien aikakaudelta. Intian,
Kiinan ja muiden kaukomaiden mausteet, silkki, sametti, brokadit, pumpulikankaat
ja jalokivet houkuttelivat monenlaisia miehiä riskeeraamaan henkensä
erilaisiin uhkayrityksiin. Toiset olivat kauppiaita, toiset
tutkimusmatkailijoita, jotkut merirosvoja, jotkut seikkailijoita. Ensimmäisiä
löytöretkiä tehtiin Maustesaarille, nykyisille Molukeille, Indonesian Uuden
Guinean ja Sulawesin välissä. Mausteiden arvo Euroopassa oli enemmän kuin
niiden paino kullassa. Rikkaat maksoivat mitä tahansa saadakseen neilikkaa,
kanelia, muskottikukkaa, muskottipähkinää ja santelipuuta ym. huonon ja
ylisuolaisen ruokansa mausteiksi.

Maustekauppaa hallitsi aluksi Portugali. Vasco da Gama oli avannut reitin
Afrikan eteläkärjen kautta Intiaan 1497. Pian espanjalaiset halusivat
päästä jaolle ja he lähettivät Fernão de Magalhãesin etsimään uutta
reittiä lännen kautta Maustesaarille. Magalhães oli portugalilainen petturi,
joka oli palvellut uskollisesti kuningastaan kahdentoista vuoden ajan, mutta myi
sitten itsensä Espanjan hallitsijalle. Hän oli karski sotilas, joka
nuoruudessaan oli osallistunut hyökkäyksiin Arabian ja Intian
rannikkokaupunkeja vastaan ja kaukaisen Malakan valloitukseen Portugalille.
Ironista kyllä ensimmäinen maailmanympäripurjehdus kantaa hänen nimeään,
vaikka hän sai surmansa Filippiineillä ja retkikunta palasi kotiin Sebastián
de Elcaon johdolla. Manilasta tuli Espanjan idän kaupan keskus.

Kaupallisten voittojen lisäksi Euroopan poliittiset muutokset ja kansallinen
ylpeys olivat kimmokkeita löytöretkille. Katolinen uskonto levisi
portugalilaisten ja espanjalaisten retkien vanavedessä. Protestanttiset
hollantilaiset ja englantilaiset halusivat oman osansa maailman merikaupasta.
Heidän onnistuikin saada se haltuunsa kahdeksisadaksi seuraavaksi vuodeksi.

Wilson kertoo, miten englantilaiset lähettivät 1577 Francis Draken ottamaan
oman osansa maailman maustekaupasta. Hänen hankkeensa onnistui loistavasti ja
rahoittajat saivat sijoituksilleen 4700 prosentin voiton. Kuningatar Elisabet I
sai henkilökohtaisesti 160 000 puntaa ja Draken tuomat kimaltavat tuliaiset.
Retken tuotto riitti kattamaan lähes kokonaan hallituksen vuoden budjetin.
Drakesta tuli suuri sankari, josta sepitettiin lauluja ja puhuttiin krouveissa
kautta koko kuningaskunnan. Englanti laajeni 1600-luvulta lähtien maailman
merille ennennäkemättömällä tavalla. Brittiläinen Itä-Intian
kauppakomppania perustettiin 1600. Muut Euroopan maat seurasivat perässä.

Hollannista Wilson toteaa muun muassa, että vuosien 1598 ja 1623 välillä
Hollannin satamista lähti peräti viisi maailmanympäripurjehtijaa, saman
verran kuin edellisten 79 vuoden aikana. Näistä purjehtijoista hän mainitsee
kaksi: Sebold van Weerin ja Olivier van Noortin. Antwerpenistä tuli Euroopan
kaupallinen keskus 1500-luvun loppuun mennessä. Idässä Hollannin kaupallinen
pääkaupunki oli Batavia.

Pitkillä merimatkoilla tehtiin täsmennyksiä karttoihin, kokeiltiin uusia
välineitä ja löydettiin uusia satamia veden ja ruokatäydennysten otto
varten. Uudet paikat saivat löytäjien mukaan nimiä tai nämä antoivat niille
nimiä. Wilsonin mukaan tuskin mikään muu paikka maailmassa kantaa niin osuvaa
nimeä kuin Magalhãesin salmi. Sen ensimmäinen läpipurjehdus onnistui vain
Magalhãesin päättäväisyyden ja kovan kurinpidon ansiosta. Miehet kärsivät
salmessa kylmästä, myrskystä ja nälästä. Saavutus muutti historian kulun.
Drake puolestaan kiersi Amerikan mantereen eteläisimmän kärjen, Kap Hornin.
Drake tosin piti sitä saariryhmänä ja antoi sille nimen Elisabetin saaret.
Wilson toteaakin, että varhaisten merenkulkijoiden huonoissa sääoloissa
piirtämillä kartoilla oli vähän tekemistä todellisuuden kanssa.
Pituusastetta ei osattu laskea tarkasti vielä 1700-luvun puolivälissäkään
ja jotkut karttamerkinnät olivat satoja meripeninkulmia väärässä suunnassa.

 



Kuva: Magalhãesinsalmi 1600-luvun kartassa

Elämää laivoilla ja satamissa

Laivojen miehistöissä oli runsaasti epätoivoisia ja häikäilemättömiä
miehiä. He edustivat yhteiskunnan koko kirjoa; jotkut saattoivat olla
rikollisia tai velkojiaan paenneita miehiä. Osa oli herrasmiesseikkailijoita,
jotka uneksivat rikastuvansa yksityisellä kaupalla ja uusia siirtomaita
riistämällä. Rikkaiden ja vaikutusvaltaisten perheiden nuoret miehet
lähtivät pitkille merimatkoille ansaitsemaan kannuksiaan. Herraspoikien suhde
meriupseereihin synnytti pitkillä purjehduksilla vaikeuksia.

Merimiehen pahin vihollinen oli pitkään keripukki. Hollantilaiset olivat
ensimmäisiä, jotka alkoivat vakavasti tutkia keripukkia jo 1600-luvulla. Sana
scheurbuik tuli hollannin kieleen tanskan sanasta scorbuck muinaisislannin
skyrbjugr, joka merkitsee “ärtyneitä haavoja”. Hollantilaiset kapteenit
uskoivat tuoreiden hedelmien ja vihannesten vaikutukseen. Hollannin Itä-Intian
komppania perusti reittisatamiinsa puutarhoja. Kokeiltiin jopa pienoispuutarhoja
laivojen kannella, mutta tuuli ja merenkäynti lopettivat kokeilut lyhyeen.
Keripukkia vastaan kannatti kamppailla esimerkiksi sitrushedelmillä, sipulilla
ja hapankaalilla. Laivojen dokumenteista ilmenee, että kapteeneita kiehtoivat
mahdollisuudet käyttää outoja kasveja ja eläimiä parantavina rohdoksina.
Esimerkiksi 1700-luvulla englantilainen kapteeni John Byron oli sitä mieltä,
että kookospähkinä kelpasi melkein mihin tahansa, vaikka keripukkiin.

Maailman ensimmäinen englanninkielinen kaukomatkakirja oli englantilaisen
William Dampierien vuonna 1697 julkaistu matkakirja. Hän oli ensimmäinen, joka
kiersi maapallon kolmeen kertaan. Hän koki matkoillaan mitä eriskummallisimpia
seikkailuja. Hänen matkakuvauksensa innoittivat kirjailijoita kuten Defoe ja R.
L. Stevenson. Dampier on Derek Wilsonin mielestä maailmanympäripurjehduksen
suurimpia hahmoja. Hänet erottaa muista purjehtijoista tarkkasilmäisyys ja
elävä kuvailukyky. Häntä kiinnostivat maantieteelliset yksityiskohdat ja
luonnonhistorialliset erikoisuudet, hän teki havaintoja tuulista, merivirroista
ja antropologista yksityiskohdista. Hän hallitsi myös astronomisten
havaintojen tekemisen ja kurssinmääräämisen. Hän piti muistiinpanojaan aina
mukanaan purjekankaan palaan käärittynä etteivät ne joutuisi haaksirikon
sattuessa hukkaan.

Tieteelliset tutkimusmatkat

Ranskalaisen Louis Antonio de Bougainvillen vuonna 1766 alkanut
maailmanympäripurjehdus on ensimmäinen todellinen tieteellinen tutkimusmatka.
Oppineen ranskalaisen tavoitteena oli kartoittaa tietyt Tyynenmeren alueet,
kerätä kasveja ja määritellä tarkat pituusasteet. Pituusasteiden
määritteleminen oli tuottanut pitkään ongelmia. Britannian hallitus oli
tarjonnut jo vuonna 1713 20 000 puntaa sille, joka ratkaisisi ongelman 30
merimailin tarkkuudella. Tuohon aikaan vasta kehiteltiin tarkkoja kronometrejä.
Bougainvillen retkikunnan astronomi Pierre Antoine Véron onnistui
ensimmäisenä määrittämään tarkan pituusasteen ja laskemaan Tyynenmeren
leveyden. Hänellä oli mukanaan uusimmat instrumentit. Hän otti tuhansia
lukemia kvadrantilla, oktantilla ja megametrillä, joilla saatiin eriasteisia
havaintoja taivaankappaleiden välisistä suhteista.



Kuva: James Cook Botany Bayssa

Wilsonin mielestä kuuluisin Tyynenmeren tutkimusmatkailija oli James Cook, joka
ratkaisi lähes yksinään maailman suurimman meren loput arvoitukset. Hän
lisäsi saaria kartoille, tuli tutuksi aiemmin tutkimattoman meren virtojen ja
tuulien kanssa ja piti keripukin ja kuumeen kaukana laivoiltaan kuukausien
mittaisten merimatkojen aikana. Cookin matkoilla oli suuri merkitys tuleville
maailmanympäripurjehduksille, koska hän avasi uusia merireittejä. Hän oli
erinomainen johtaja matkoille tuntemattomaan. Cookin toinen tutkimusmatka
1771–1775 on Wilsonin mielestä maailman suurin tutkimusmatka. Se oli
ensimmäinen maailmanympäripurjehdus, joka tehtiin itäkautta; se oli
ensimmäinen käynti eteläisellä napapiirillä; ensimmäinen matka Uudesta
Seelannista Etelä-Amerikkaan; eikä yksikään 119 miehestä kuollut
keripukkiin tai kärsinyt siitä kovin paljon; vain yksi mies kuoli kuumeeseen.

Eteläisen jäämeren valloitus, yksinpurjehduksia ja nopeusennätyksiä

Tyynen valtameren jälkeen odotti Eteläinen jäämeri ja Etelämanner omia
tutkimuksiaan. 1800-luvulla sinne purjehti useita retkikuntia, joista Wilson
mainitsee muun muassa ranskalaisen Jules Sébastien César Dumont d’Urvillen,
amerikkalaisen Charles Wilkesin ja englantilaisen James Clark Rossin. Näistä
jokainen onnistui jättämään nimensä Antarktiksen kartalle. Wilsonin
mielestä Ross onnistui retkessään parhaiten.

Amerikkalainen Joshua Slocum oli ensimmäinen mies, joka 1800-luvun viimeisinä
vuosina kiersi maapallon yksin pienellä, itse kunnostamallaan Spray veneellä.
Teknisen kehityksen myötä höyrylaivat ja lentokoneet korvasivat purjelaivat.
1960-luvulta lähtien maailmanympäripurjehdus muuttui urheiluksi. Tehtiin
non-stop-matkoja, yksinmatkoja ja nopeusennätyksiä. Menneiden vuosisatojen
maailmanympäripurjehtijoista on tullut ihailtuja sankareita.

Kirja kaipaisi jonkinlaista sanastoa, joka paremmin avaisi tekstiä aihetta
tuntemattomalle. Esimerkiksi sellaiset sanat kuin monstraus, arkebusieeri,
superkargööri ja bukaneeri vaikuttavat melkoiselta salakieleltä. Kirjan
lopussa olisi myös voinut olla henkilöluettelo. Paikoitellen käännös on
huolimatonta. Esimerkiksi “Rumanilman-Jack” olisi kääntynyt paremmin
“Pahanilman-Jackiksi” sanonnan ”pahanilman lintu” mukaan. Lisäksi
kääntäjä käyttää hieman liikaa arkikielen sanoja ja suomen kieli on
paikoitellen kömpelöä. Esimerkiksi “ihmislihan syöminen kannibaalien
kemuissa, joutuminen vesipatsaan lähes nielemäksi ja arabien ryöstön
kohteeksi Punaisen meren rannalla” tai “englantilainen riekkui ja leuhki
ympäriinsä” tai sulttaani vohki ylimääräiset rahat” juontuu ehkä
merimiesten rehvakkaasta kielenkäytöstä muttei ole asiallista suomen kielen
käyttöä.

Derek Wilson on suosittu englantilainen romaanikirjailija. Hän valmistui
historioitsijaksi Cambridgestä 1961. Hän matkusteli ja opetti useita vuosia
Afrikassa ennen kuin ryhtyi kokopäiväkirjailijaksi ja ohjelmantuottajaksi
1971. Hän on kirjoittanut yli 70 kirjaa ja lukuisan määrän artikkeleja,
televisio- ja radio-ohjelmia. Hänen on erityisen kiinnostunut
uskonpuhdistuksenajan henkilöistä, aatteista ja konflikteista. Hän on
kirjoittanut myös rikoskirjoja. Seitsemän meren purjehtijat on harvoja
meriaiheisia tekstejä hänen laajassa tuotannossaan, joka käsittää muun
muassa useita Englannin hallitsijoiden elämäkertoja.

Kirjassa on runsas kuvitus. Kuvatoimituksesta on vastannut Maria Grönroos ja
kuvateksteistä Ilkka Karttunen. Kirja kuuluu John Nurmisen Siniseen kirjastoon,
jossa on julkaistu kansainvälistä merikirjallisuutta.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/