[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Olipa kerran lastenkirjakokoelma

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Henna Karppinen-Kummunmäki <hkarpp(at)utu.fi> FM, tohtorikoulutettava,
kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hjelt, Marjut: Lapsuuden sadut ja seikkailut. Kirja-aarteita viideltä
vuosisadalta.. Into Kustannus Oy, 2014. 231 sivua.


Olipa kerran lastenkirjakokoelma
---------------------------------------------------------

Kulttuurintutkija ja tietokirjailija Marjut Hjelt esittelee teoksessaan
Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelmaa, joka käsittää lasten- ja
nuortenkirjallisuutta aina 1500-luvulta alkaen. Kirja herättää varmasti
mielenkiinnon tätä harvinaista kokoelmaa kohtaan, mutta lukukokemuksena se
jää valitettavasti laimeaksi.

Saapasjalkakissa, Lumikki, Hanhiemo, Nils Holgersson ja tietenkin Muumit: kaikki
tuttuja ja rakastettavia hahmoja myös suomalaisille lapsilukijoille. 
Kulttuurintutkija ja tietokirjailija Marjut Hjelt on paneutunut teoksessaan
Lapsuuden sadut ja seikkailut lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailmaa. 
Tämä yleisteos pohjautuu Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelman, peräti
22 000:n kohteen kokoelmaan, joka käsittää kirjojen lisäksi, pelejä,
koulujen opetustauluja, pienpainatteita ja paperinukkeja. Aineistoa on aina
1500-luvulta alkaen. Kokoelman on koonnut Helsingin yliopiston virusopin
professori Markus Brummer-Korvenkontio. Kuten kirjoittaja johdannossaan toteaa,
kokoelman ainutlaatuisuus perustuu siihen tosiseikkaan, että lastenkirjat ovat
huonosti säilyvää aineistoa. Hyväkuntoisia kirjoja on säilynyt erittäin
vähän, varsinkaan näin pitkältä aikaväliltä. Rakkaat satukirjat
kulutetaan loppuun, kannet ja joskus sivutkin katoavat.

Tarinoita viideltä vuosisadalta

Hjeltin teos rakentuu kronologis-temaattisiin lukuihin, joissa käsitellään
lastenkirjallisuuden kehitystä, niissä esiintyviä teemoja ja hahmoja.
Lisäksi kirjan loppuun on lisätty sekä Brummer-Korvenkontion lyhyt
elämäkerta että listauksia Brummeriana-kokoelman sisällöstä. Erityistä
mielenkiintoa herätti minussa harvinaisten painosten luettelo.
1500‒1700-luvut sivuutetaan kirjassa suhteellisen nopeasti. Kirjan painopiste
onkin erityisesti 1800-luvussa ja 1900-luvun alussa.

Kotimainen kirjallisuus on vahvassa roolissa, vaikka ulkomaistakin aineistoa
esitellään runsaasti. Erityishuomion saavat satusetä Zacharias Topelius ja
Tove Jansson. Satukirjojen ohella teoksessa esitellään koulujen oppikirjoja,
romaaneja sekä kasvatusoppaita. Myös erilaiset pelit saavat osakseen huomiota.
Teoksessa on hyvin vähän tekstiä, ottaen huomioon, että siinä on yli 200
sivua. On ilmeistä, että kirjassa on panostettu enemmän visuaalisuuteen kuin
tekstin sisältöön, sen parasta antia onkin ehdottomasti kuvitus. Teokseen on
etsitty pääasiassa tekijänoikeusvapaata kirjojen kuvitusta eri
vuosisadoilta.  Runsaat kuvatekstit tuovat sopivasti lisätietoa.



Kuva: Rudolf Koivun satukirjakuvituksia. Lähde: Rudolf Koivun ystävät ry:n
Rudolf Koivu -sivusto.

Yleistämisen ongelma

Kirja on tarkoitettu yleisteokseksi, ja sellaisena se myös toimii
kohtuullisesti. Yleisesitysten ongelma on kuitenkin väistämättömässä
yksinkertaistamisessa. Hjeltin kirja yrittää olla sekä Brummeriana-kokoelman
esittely että lastenkirjallisuuden yleisesitys onnistumatta kovin hyvin
kummassakaan. Kokoelman kohteiden esittely ja niiden sitominen edustamansa ajan
kontekstiin jää valitettavan ohueksi ja ylimalkaiseksi. Toki esiteltäviä
kohteita on niin paljon, että yksityiskohtainen esittely olisi ollut
mahdotonta. Lukijan näkökulmasta olisi ollut parasta tehdä joko
yksityiskohtainen lähdejulkaisu tai sitten lastenkirjallisuuteen yleensä
keskittyvä teos. Yleisesityksenä tällainen yhdistelmä toimii huonosti.

Yleistyksen ongelma tulee erityisesti esille tekstin tasolla. Eri vuosisatojen
lastenkirjallisuuden piirteet ja vaiheet esitellään hyvin stereotyyppisesti.
Vahva kehitysusko näkyy myös tämän kirjan teksteissä. Aikaisemmat
vuosisadat esitellään ankarina ja käytännöllisen opetuksen aikakausina, kun
taas ihanan modernit 1800- ja 1900-luvut toivat lastenkirjallisuuteen hauskuutta
ja hupia. On totta, että lapsuuskäsityksissä tapahtui huomattavia muutoksia
aikaväillä 1500–1900, mutta huomauttaisin kuitenkin, että kasvatuksellinen
tavoite on ollut ja on edelleen lastenkirjallisuuden perusperiaatteita. Hyvän
lastenkirjallisuuden tarkoitus on opastaa ja kasvattaa lapsia leikin ja huvin
varjolla. Mikään aikakausi ei ole yhtenäinen kokonaisuus. Menneisyys on
moniulotteinen ja joskus raivostuttavankin monimutkainen.

Jaottelun vaikeudesta

Ehkä omalta osaltani hämmennystä aiheutti kirjan hieman harhaanjohtava
otsikko. Se vihjaa lastenkirjallisuutta käsittelevästä yleisteoksesta eikä
anna viitteitä mitenkään käsiteltävänä olevasta kirjakokoelmasta. Kirja
rajoittuu hyvin pitkälti kokoelman aineistoon, mikä ei tule kovinkaan hyvin
ilmi tekstin tasolla. Siksi lukija voi jäädä ihmettelemään esimerkiksi
kirjavalintoja sekä niiden jaottelua. Kirjassa on esitelty lyhyesti kokoelman
keräysperusteet, mutta tällainen tieto voi jäädä vähemmän akateemiselta
lukijalta huomiotta. Se on kuitenkin hyvin keskeistä tämän teoksen
ymmärtämisen kannalta. Brummeriana-kokoelmaan on tehty hankintoja
kirjallisuusluetteloiden ja hakuteosten avulla. Jaottelu näyttäisi perustuvan
tämänkin kokoelman osalta nykynäkemyksiin lastenkirjallisuudesta, ei
niinkään aikalaiskäsityksiin. Siksi olisi ollut hyvä tuoda esille tämä
ristiriita myös itse tekstissä. Esimerkiksi Jules Vernen meriseikkailut,
Walter Scottin historialliset romaanit, Daniel Defoen Robinson Crusoe tai
Jonathan Swiftin Gulliverin retket mielletään tänä päivänä
vähintäänkin nuorten kirjallisuudeksi, vaikka ne omana aikanaan olivat
vakavasti otettavaa ”aikuisten” kirjallisuutta. Esimerkiksi Swiftin teos on
naamioitu poliittinen satiiri oman aikansa yhteiskunnasta.

Toki on selvää, että teos herättää mielenkiinnon tätä harvinaista
kokoelmaa kohtaan. Allekirjoittanut tunnustaa kuulevansa siitä ensimmäistä
kertaa. Kulttuurihistorioitsijan näkökulmasta on erittäin tervetullut tieto,
että tällainen kokoelma on olemassa tutkimuskäyttöä varten. Toivon mukaan
sitä tullaan jatkossa hyödyntämään entistä enemmän. Valitettavasti
lukukokemuksena tämä kirja jää vajavaiseksi.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/