[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomalainen itsemurha on yhä tabu

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Katariina Vuori; Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja. Kertomuksia itsemurhasta.
Atena Kustannus Oy, 2014. 201 sivua.


Suomalainen itsemurha on yhä tabu
---------------------------------------------------------

Joka vuosi noin 1000 suomalaista tekee itsemurhan. Yrittäneitä, mutta henkiin
jääneitä on moninkertainen määrä. Tilastointi on hankalaa. Eivätkä
kaikki itsemurhat, liikenneonnettomuudet tai päihteiden aiheuttamat hitaat tai
äkkikuolemat, edes aina paljastu itsemurhiksi. Kourallinen tabuja kertoo
henkiin jääneiden tarinoita.

Kirjailija-toimittajat Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen ovat haastatelleet
mielenterveys- ja muiden kansalaisjärjestöjen avulla löytämiään itsemurhaa
yrittäneitä ja muutamia heidän omaisiaan. Arkaluontoinen tabu-aihe saa näin
inhimillisen äänen ja myös monen kohdalla kokonaisen elämäntarinan
tuekseen. Kourallinen tabuja kertoo pääosin itsemurhayrityksistä, siis
itsemurhakandidaateista. Monella on takana useampi epäonnistunut yritys
lähteä oma-aloitteisesti matkalle tuntemattomaan. Joskus kertoja on itsemurhan
tehneen puoliso tai muu läheinen. Valtaosa valottaa elämäänsä laajemminkin,
monivivahteisena, mutta pääosin traagisena elämäntarinana.

Kourallinen tabuja on kirjan nimenä kaksijakoinen. Itsemurha tai sen yritys on
tabu, josta ei paljon puhuta. Toisaalta, ilmeisesti suurin osa ainakin naisten
itsemurhista tehdään lääkkeillä, ”tabuilla”.

Murheellisten laulujen maa

Suomi on murheellisten laulujen ja tarinoiden maa – ainakin mitä tulee
ihmisten syrjäytymisen tai syrjäyttämisen itsetuhoisiin seurauksiin. Aika
usein lähtöä täältä suunnittelevat ihmiset kokevat jäävänsä ypöyksin
ongelmineen. Ääripäät muodostuvat eläkeikäisistä ja aivan nuorista,
alaikäisistä. Esimerkiksi vuosina 2009-2011 Suomessa itsemurhan teki 51
alaikäistä nuorta. Heistä 75 % oli nuoria poikia ja ainakin erään
selvityksen mukaan syy traagiseen tekoon oli usein seurustelusuhteen
päättyminen tyttöystävän kanssa.

Joka päivä siis keskimäärin kolme suomalaista päätyy itsemurhaan. Heistä,
kuten nuoristakin enemmistö on miehiä. Kuinka paljon sitten tehdään
itsemurhayrityksiä? On vaikea koota luotettavia tilastoja, mutta Kourallinen
tabuja todistaa, että niitä on taatusti lähimain kymmenkertainen määrä
suhteessa ”onnistuneisiin” itsemurhiin. Itsemurha ja sen yritys ovat
yhteiskunnallisesti iso inhimillinen tragedia ja samalla kulttuurisesti
omituisen suomalainen pakotie elämästä. Yhteiskunnalle se maksaa
menetettyinä työvuosina ja epäonnistunut yritys aina myös sairaus- ja
terveydenhoitokuluina.

Eurooppalaisessa vertailussa itsemurhan tehneiden määrä, siis 1000 kuolemaa
vuodessa, on peräti kaksinkertainen. Suuria muutoksia tässä luvussa ei ole
tilastojen mukaan tapahtunut.

Vain naiset uskaltavat kertoa itsemurhayrityksistään ja niiden syistä

Kourallinen tabuja -kokoelman kertojat ovat voittopuolisesti naisia, nuoria ja
vanhoja. Vain 5-6 miestä on uskaltanut esittää tarinansa julkisesti, vaikka
yksikään kertoja ei esiinny ymmärrettävistä syistä omalla nimellään.
Tämä todistaa yhä selvästi miesten ”mykkyydestä” kun elämä menee
solmuun. Mies tekee myös naista useammin äkkipikaisen lopullisen ratkaisun:
ajaa junan tai rekan alle, ampuu itsensä tai hirttäytyy. Hän ei jää
kertomaan eikä jätä edes viestiä. Hitaampi itsemurha päihteillä jää
tilastoimatta. Naisen yritys tappaa itsensä lääkkeillä on ehkä miestä
useammin se viimeinen hätähuuto. Siinä on aina pieni mahdollisuus jäädä
henkiinkin ja itsemurhan yrittäjä tietää ja tuntee usein lääkkeiden
vaikutukset ja tappavan annoksen määrän. Hämmästyttävän helposti
vahvojakin mielialalääkkeitä näköjään yhä saa, ja määrätään, ilman
tarkempaa seurantaa tai muuta kuntoutusta.

Itsemurhayrityksen takana on miltei aina paljon koettuja vastoinkäymisiä,
kokonainen onnettomuuksien ketju: omaa tai läheisten päihteiden käyttöä,
lapsena tai aikuisena koettua hylkäämistä ja väkivaltaa. Sekä fyysinen
että seksuaalinen väkivalta altistavat itsemurhaan siinä missä alkoholismi,
asunnottomuus, avioero tai työttömyys. Aika harvoin yksittäinen
vastoinkäyminen tappaa. Muutaman sivun tarinat ovat surullisia todistuksia
siitä, kuinka yleinen juuri tuo kasaantuvan kaltoin kohtelun ketju on. Ja
kuinka yleistä on se ettei sitä sivusta huomata. Outo sivujuoni on niissä
elämäntarinoissa, joissa suvun tai lähiympäristön itsemurhakierre jatkuu ja
jatkuu, siis ikään kuin periytyy suvussa. Tämän tragedian periytyvyys
rinnastunee köyhyyden periytymiseen – sitäkin on tutkittu
pääkaupunkiseudun lähiöissä.

Hälytysmerkit jäävät huomiotta

Kourallinen tabuja on koottu haastatteluista. Haastateltavien nimet on muutettu
ja tapahtumapaikat jätetty kertomatta. Tämä on ymmärrettävää. On hienoa,
että niin monet ovat suostuneet haastateltaviksi. Toimittajat Vuori ja
Pulkkinen ovat purkaneet haastatteluaineiston sujuviksi tarinoiksi, joissa on
elämän, mutta valitettavasti vielä enemmän myös kuoleman makua.
Haastateltavista nuorimmat ovat parikymppisiä, vanhimmat yli 70-vuotiaita.
Elämäntarinoita ja kokemusta on moneksi, mutta juuri erimitalliset
haastattelut lomittuvat kirjassa sopusuhtaisesti. Turhat kysymykset ja
kommentointi on jätetty kokonaan pois, mikä on oikein onnistunut ratkaisu.

Tarinoita lukiessa hämmästyy monien kokemusten samankaltaisuudesta. Harva
itsemurhaa yrittänyt on saanut ennalta ehkäisevää apua edes sitä monta
kertaa haettuaan. Hälytysmerkkejä on jätetty, mutta ne ovat jääneet
huomiotta. Vasta itsemurhayritys on johtanut jonkinmoisiin hoitotoimiin tai
mielisairaalaan. Yhtä monen jälkihoito on jäänyt retuperälle. Vain ne,
jotka ovat riittävän vahvoja ja omapäisiä, tai joilla on varoja, ovat
tulleet kuulluiksi ja saaneet asiantuntevaakin apua. Mutta paljon on vielä
tekemistä.

Ja miten mahtaakaan käydä, jos apu käynnissä olevien ”sote-uudistusten”
myötä siirtyy yhä etäämmälle ja suuriin keskuksiin? Itsemurhaa hautova kun
tarvitsee avun ja tukitoimia mahdollisimman pian. Etäisyyksien kasvaessa,
auttajan kaikotessa kauemmaksi todellisessa hädässä oleva putoaa kaikkien
turvaverkkojen ulottumattomiin.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/