[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Urjalan poika maailmalla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Iiris Sarmas <iirissarmas at hotmail.com> FM, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Malmström, Synnöve (toim.): August Uotila 1858-1886 Appelsiinitytön maalari
Apelsinflickans målare. SKS, 2013. 238 sivua.


Urjalan poika maailmalla
---------------------------------------------------------

August Uotila ehti lyhyessä ajassa maalata itsensä Suomen taiteen historiaan.
Nyt julkaistussa teoksessa hänen tuotantonsa ja elämänkaarensa saa oikeutta
kauniina värikuvina ja kiinnostavana tekstinä. Julkaisu toimii hyvin
näyttelykirjana, mutta myös itsenäisenä teoksena lisäämässä
taidehistoriallista tietämystämme.

Näyttelykirjaksi kohdennettu teos August Uotila 1858-86 Appelsiinitytön
maalari kertoo lukijalleen kiinnostavasta taiteilijasta, joka on jäänyt
suhteellisen tuntemattomaksi, vaikka hänellä mielenkiintoinen tuotanto onkin.
Taiteilija oli kotoisin varakkaasta maalaistalosta Urjalasta. Hänelle
myönnettiin pitkin uraansa apurahoja ja hän sai luotua tuttavaverkoston,
joiden avulla hänen uransa lähti etenemään. Uotilan 1800-luvun loppupuolelle
sijoittuva tuotanto jäi kilpailemaan huomiosta taiteen ”kansallisgallerian”
suurten nimien ja kansallismielen nousun kanssa. Koska taiteilija vietti suuren
osan aikuisiästään ulkomailla opiskellen tai tutustuen ajan
taidesuuntauksiin, hän kokeili uusia vaikutteita omassa tuotannossaan. Näin
häntä voikin pitää varhaisena kotimaisena impressionistina sekä
koloristina. Onneksi hänen tuotantonsa on säilynyt ja saanut myöhemmin
ansaitsemaansa arvostusta.

Teos on jakautunut kolmeen osaan. Ensimmäisen osan muodostaa Tiina Penttilän
kokoama taiteilijan elämäkerta. Teoksen toisessa artikkelissa Hanne Selkokari
pohtii taiteilijoiden elämäkerran rakentumista ja museotyön merkitystä
tutkimukselle ja kolmannen osan muodostavat teosanalyysit. Penttilä rakentaa
kirjassa kuvaa suhteellisen tuntemattomasta, nuorena menehtyneestä
taiteilijasta (voisi olla maagisen 27-kerhon jäsen!) aika niukoilla tiedoilla,
mikä tuodaan toistuvasti esille. Lukijaa muistutetaan näin kirjoittajan
tekemästä elämäkerran aktiivisesta rakentamisesta käytettävissä olevan
materiaalin avulla. Kirjan perusteella saa kuitenkin mielenkiintoisen kuvan
tästä aikanaan edistyksellisestä maalarista ja hänen tuotannostaan, mikä on
tarkoituskin. Teos myös tukee hyvin Amos Andersonin taidemuseossa esillä
ollutta näyttelyä ja tekee Uotilan taidetta tunnetuksi edustavine kuvineen.
Tiina Penttilän kiinnostus Uotilan taiteeseen on koeteltua ja kestävää; hän
on tehnyt jo 15 vuotta sitten aiheesta opinnäytetyönsä.

Miksi toiset saavat elämäkerran?

Kirjan mieltä kutkuttavin osa on Hanne Selkokarin teksti, joka haastaa meitä
pohtimaan miksi joistain taiteilijoista kirjoitetaan elämäkertoja, miksi
jotkut näyttelyt saavat palstatilaa, mikä kulloinkin koetaan tärkeäksi tai
säilyttämisen arvoiseksi ja mikä rooli museoilla ja taiteilijoiden
retrospektiivisillä näyttelyillä on tutkimukselle ja taidehistorian
kirjoitukselle. Kirjoittaja on kirjannut 2011 Helsingissä pidetyn
taidehistoriallisen kokoontumisen jälkimaininkeja ja pohtinut asiaa
poleemisesti tekstissään. Tarkasteltuaan Uotila-materiaalin luotettavuutta ja
aiempaa käsittelytapaa hän tulee johtopäätökseen elämäkerran
merkityksellisyydestä, muoto olkoon vaihtelevainen.

Erityisesti näitä kysymyksiä on syytä pohtia laajemmin juuri nyt, kun
taiteilijoilta (kuin myös kaikilta muiltakin ihmisiltä) jälkeen jäävä
materiaali niukkenee jatkuvasti. Jo vaihdettaessa uudempaan tietokoneeseen tai
saati sitten työpaikkaa osa mielenkiintoisesta materiaalista tulee katoamaan
väistämättä. Harvat kirjoittelevat enää kirjeitä tai päiväkirjaa, Face
Book on korvannut tuonkin foorumin. Tulevatko taiteilijoiden teokset olemaan
yhä suuremmassa roolissa tulevaisuuden tutkimuksessa jäljitettäessä
elämän- tai uranvaiheita?

Taidekirjojen hankala iso koko on usein lukijalle haasteellinen. Isokokoiset
kirjat eivät sovellu yöpöytälukemistoksi, vaan niitä on selailtava pöydän
ääressä. Tällä kertaa kokoa kompensoimaan on valittu keinonahkainen
selkämys, joka jarruttaa käden otetta ja pehmentää kosketusta. Tätä kirjaa
on mukava tunnustella!

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/