[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ammatti: ”gladiaattori”

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Andrei Kalinitchev <andkal at utu.fi> FL, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Philip Matyszak: Historiallisen soturin käsikirja: Gladiaattori (Gladiator: The
Roman Fighter's [Unofficial] Manual). Kääntänyt Pekka Tuomisto.
Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2013. 208 sivua.


Ammatti: ”gladiaattori”
---------------------------------------------------------

Gladiaattori oli yhteiskunnan torjuma hylkiö, vaikka toki yhteiskunnan
ylempienkin kerrosten edustajat tekivät joskus sosiaalisen itsemurhan ja
lähtivät taistelemaan areenalle uhmatakseen vanhempiaan tai entistä
rakastettuaan. Areenoilla ottelivat myös imperiumin kaukaisilla laidoilla
käydyissä taisteluissa otetut sotavangit ja kuolemaan tuomitut rikolliset.
Näillä henkilöillä ei ollut tilaisuutta muuttaa kohtaloaan. Kuolemaan
tuomitut taistelivat vimmatusti, sillä heillä ei ollut mitään
hävittävänään.

 

Ilmiö nimellä "gladiaattori" eli "miekkamies" on ollut antoisa aihe
historiatieteiden useilta aloilta katsottuna. Rooman poliittisen historian
tutkija saattaa kiinnostua gladiaattoreiden osallistumisesta tärkeisiin
sisäpoliittisiin asioihin ja poliitikkojen valtataisteluun, värvättiinhän
gladiaattoreita merkkihenkilöiden henkivartioiksi ja vastustajien murhaajiksi.

Sosiaalihistorian tutkija ehkä keskittyisi roomalaisen yhteiskunnan rakenteiden
tarkasteluun, kansan jakautumiseen kerroksiin pohtien niitä syitä, joiden
vuoksi toiset päätyivät sosiaalisen laskun seurauksena ludukseen eli
gladiaattirikouluun.

Kulttuurihistorian asiantuntija saattaisi selvittää ilmiön kulttuurista
merkitystä ja eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta, koska
gladiaattoriottelut eivät olleet roomalaisten keksintö. Roomalaiset olivat
kopioineet tämän niin kuin useita muitakin ideoita. Etruskit ja campanialaiset
olivat järjestäneet kaksitaisteluja jo ennen heitä. Roomalaisten
järjestämien kaksintaistelujen luonne myös muuttui ajan mittaan; aluksi
ottelut pidettiin poisnukkuneiden henkilöiden elämänuran kunnioittamiseksi,
mutta myöhemmin ne liittyivät yhä tiiviimmin kunnianhimoisten poliitikkojen
vaalikampanjoihin.

Taidekriitikko löytäisi runsaasti gladiaattoriaiheista materiaalia
tutkittavakseen mosaiikeista, reliefeistä, patsaista, amuleteista, vaaseista ja
muista esineistä. Taideaarteista saa esimakua seuraamalla teoksen sivuilla
esitettyä runsasta kuvitusta. Kielitieteilijällekin löytyisi mielenkiintoisia
tutkimuskohteita, esimerkiksi vainajahengille osoitetuista kirjoituksista, joita
on kaiverrettu lukuisiin taisteluissa kaatuneiden miekkataistelijoiden
hautakiviin.

Käytännön opas gladiaattorin ammattiin

Philip Matyszakin teos puolestaan on hänen mukaansa "käytännöllinen
opaskirja", joka opastaa hauskalla tavalla, miten gladiaattorin ammattiin
hakeudutaan. Teos alkaa siitä, mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon
”työsopimusta” solmittaessa, miten pitää rakentaa vuorosuhdetta
"työnantajan" ja "työkavereiden" kanssa jne. Matyszakin Gladiaattorin
lähestymistapa tuo mieleen työ- ja elinkeinotoimistoissa jaettavia oppaita ja
tuo mieleeni niitä aikoja, jolloin oma CV:ni oli koko ajan käden ulottuvilla.
Tunnelma saattaa muuttua, kun lukija on päässyt sivuille, joilla opetetaan
kuolettavien iskujen tekniikkaa vastustajan tärkeimpiin elimiin, mikä tuo
lukemiseen tällä haavaa epätavallisen näkökulman.

Yhteiskunnassa gladiaattori oli halveksittu, mutta samalla pelottava,
huonomaineinen infamis, mutta tästä huolimatta ihailtava ja kansan rakastama.
Hän oli myös lasten suosikki, hyödyllinen avustaja vallanpitäjille
taistelutaitojensa takia; näin hän tyydytti yhteiskunnan monenlaisia tarpeita.
Jopa naiset esiintyivät gladiaattoreina.

Gladiaattorin henkilöllisyys oli peitetty kypärän alle, kukaan ei tuntenut
hänen kasvojaan yhteisön ulkopuolella. Kypärä teki areenan taistelijoista
kasvottoman, peitenimellä esiintyvän tappokoneen. Ainoastaan retiarius eli
"verkkomies" taisteli ilman kypärää.

Veriset näytökset herättivät suurta ihailua roomalaisissa. Se kuvaa aikaa ja
moraalia, jolloin väkijoukot suorastaan hullaantuivat ihmisten julkisesta
tappamisesta. "O tempora! O mores!" Roomassa tarvittiin yhä enemmän leipää
ja sirkushuveja, jotta kansa olisi tyytyväinen ja valta pysyi vakaana.

Taitavina sotureina gladiaattorit muuttivat Rooman historian kulkua areenojen
ulkopuolella. Decimus Brutus, jolla oli mittava gladiaattorijoukko mukanaan,
puolusti onnistuneesti Mutinaa Marcus Antoniusta vastaan vuonna 44 eKr. Julius
Caesarin murhan jälkeen. Gladiaattorit eivät kuitenkaan pärjänneet
legioonalaisille järjestelmällisessä sodankäynnissä, koska he olivat
yksilötaistelijoita. Mikäli kyseessä oli kahakka, nämä tappamaan koulutetut
yksilöt saattoivat tehdä pahaa jälkeä vastustajilleen. Keisarit ja varakkaat
kansalaiset sijoittivat gladiaattoreita koteihinsa turvamiehiksi.

Kun Julius Caesaren viimeiset kuuluisat sanat "Et tu, Brute?" (toisen version
mukaan diktaattori lausui kreikaksi  "καὶ σὺ τέκνον" - "Sinäkin,
lapseni!") kaikuivat Senaatin salissa, suojasivat palkatut gladiaattorit Marcus
Brutuksen ja muiden salaliittolaisten vetäytymistä murhapaikalta.



Kuva: Mosaiikki 400-luvulta, Palatium Magnum, Istanbul. (Wikimedia Commons)

Imperiumin 200:ssa amfiteatterissa pidetyt veriset taistelut olivat muutakin
kuin suunnatonta ihastusta herättävää viihdettä. Rikollisten raaka
surmaaminen rangaistuksena, antoi varoittavan esimerkin muille samoissa aikeissa
olleille. Roomalaisen ajattelumallin mukaan villieläinten tappaminen areenoilla
varmisti, että ne eivät hyökkäisi enää keisarikunnan rauhallisia asukkaita
vastaan. Sitä paitsi villieläinten liha aina kelpasi ruoaksi näytösten
jälkeen. Kun ensimmäiset elefantit esiteltiin Roomassa vuonna 251 eKr, ne
surmattiin ja syötiin.

Keskimäärin gladiaattorit ottelivat 3 kertaa vuodessa. Kisat olivat kallista
lystiä, niiden budjetit vaihtelivat alkaen 60 000:sta sestertiuksesta
200 000:n sestertiukseen. Huomioon on otettava, että oli tavallisen
työläisen elinikäinen ansio oli noin 15 000 sestertiusta.

Viimeiset gladiaattoritaistelut nähtiin Colosseumilla 430-luvulla. Ne katosivat
pimeään menneisyyteen kuten myös vuodatetun ihmisveren kyllästämä
areenojen valkoinen hiekka.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/