[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Keskiaikaisen kaupungin elämänmeno aukeaa virolaisessa rikoskirjojen sarjassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hargla, Indrek: Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär (Apteeker Melchior ja
timuka tütar). Kääntänyt Jouko Vanhanen. Moreeni, 2013. 406 sivua.


Keskiaikaisen kaupungin elämänmeno aukeaa virolaisessa rikoskirjojen sarjassa
---------------------------------------------------------

Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär on kolmas osa 1400-luvun
Tallinnaan sijoittuvassa rikosromaanien sarjassa. Turisteille tutussa
vanhankaupungin ytimessä juonitellaan, palvotaan pyhimyksiä, käydään
kauppaa ja tehdään politiikkaa, riidellään ja rakastutaan – sekä
murhataan.

Historiallisten jännäreiden määrä ei päätä huimaa, ja mitä
kaukaisempaan aikaan mennään, sitä harvinaisemmiksi ne käyvät. Keskiaikaan
sijoitetuista rikosromaaneista tulevat lähinnä mieleen vuonna 1980 ilmestynyt
ja muutamaa vuotta myöhemmin suomennettu Umberto Econ klassikko Ruusun nimi ja
Ellis Petersin veli Cadfael -sarja. Viimeksi mainittu on kirjoitettu
1970–1990-luvuilla ja sijoittuu 1100-luvun Walesiin, jossa kirjavan
menneisyyden omaava munkki hoitaa luostarin yrttejä ja ratkoo siinä sivussa
lähiseudulla tehtyjä rikoksia.



Kuin Hercule Poirot 1400-luvun Tallinnassa

Indrek Harglan apteekkari Melchioria voi jossakin mielessä pitää veli
Cadfaelin hengenheimolaisena. Hänellä on hallussaan samoja taitoja: yrttien (=
myrkkyjen) tuntemusta, tietoa niiden vaikutuksesta ihmisruumiiseen, loogisen
ajattelun kykyä ja jopa jonkinasteista käyttäytymistieteiden ymmärrystä.
Käsittääkseni näitä opetetaan nykyajan rikostutkijoillekin…

Munkkiveljeä ja apteekkaria yhdistää myös se, että kumpikin on nykyajan
termillä ilmaistuna yksityisetsivä. Kummallakaan ei ole virallista asemaa
yhteisönsä järjestystä ylläpitävässä organisaatiossa, mutta molemmat
auttavat mielellään aina kun pyydetään, joskus pyytämättäkin.

Apteekkari Melchior -romaanit sijoittuvat 1400-luvun Tallinnaan. Sarjan
ensimmäisen kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Olevisten kirkon
rakennustyömaalta löytyy päättömän ritarin ruumis. Hän ei ole kuka
tahansa miekankalistelija, vaan Visbyn entinen käskynhaltija, joten arvata
saattaa, että rikos on ratkaistava ja syyllistä rangaistava mahdollisimman
pian. Seuraavassa osassa asukkaat alkavat nähdä keskustan kadulla aaveita –
ja näkijät löytyvät kauhukokemuksensa jälkeen hengettöminä.

Nyt arvioitavassa sarjan kolmannessa osassa eletään vuotta 1422. Keskiajan
Tallinna on uhkeimmillaan. Kaupankäynti on vilkasta: Novgorodin turkikset,
Tanskan salmien silli sekä etelästä laivatut suola ja mausteet vaihtavat
omistajaa. Dominikaaniluostari kukoistaa, hurskaat veljet ovat saaneet
kristinuskon vakiinnutetuksi ja huhutaan, että luostareita rakennettaisiin
lähiaikoina lisääkin. Saksalainen ritarikunta pitää edelleen komentoa
kaupungissa. Monet muutkin miehet kulkevat miekka tai tikari vyöllä, sillä
aika on rauhatonta, kuten suurkaupungin aika aina on. Suurkaupungiksihan
keskiaikaisen Tallinnan nostaa ennen kaikkea sen keskeinen asema
kauppakeskuksena. Apteekkari Melchior on kuitenkin rauhan mies, ja krouviinkin
hän poikkeaa vain silloin, kun tietojen hankinta tai todistajien kuulustelu
sitä edellyttää.

Apteekkari Melchioria on luonnehdittu samanlaiseksi kirjalliseksi hahmoksi kuin
Hercule Poirot’ia: hän saapuu useimmiten paikalle vasta kun murha on jo
tapahtunut, jolloin lukija välttyy ylenmääräiseltä verenroiskutukselta.
Mechior ja Poirot päättelevät ja pohdiskelevat, yhdistelevät tiedonmurusia
ja rapsuttelevat harmaita aivosolujaan (Melchior ei tosin ole koskaan
kuullutkaan aivosoluista, mutta sehän ei ajattelua estä). Minun mielestäni
apteekkari on kyllä sangen omintakeinen olento – saattaa olla, että hän on
perinyt joitakin ominaisuuksiaan Indrek Harglan aiempien scifi- ja
fantasiaromaanien sankareilta.

Indrek Harglahan on salanimellä kirjoittava hiukan yli nelikymppinen virolainen
kirjailija, joka aloitti scifillä ja fantasialla sekä kauhunovelleilla
(näitä teoksia ei ole suomennettu). Hän on syntynyt Tallinnassa ja asunut
Tartossa – molemmat kaupungit varsinaisia historian aarreaittoja. Suku on
kotoisin Etelä-Virosta, Latvian rajalta; kotikylän nimi on samalla kirjailijan
taiteilijanimi.

Koulutukseltaan Hargla on juristi, ja hän on toiminut diplomaattina Tanskassa
ja Unkarissa sekä Viron ulkoministeriön virkamiehenä ennen pari vuotta sitten
tapahtunutta heittäytymistään täyspäiväiseksi kirjailijaksi.
Historioitsijan koulutusta hänellä ei ole, vaikka hän onkin hyvin perehtynyt
keskiajan maailmaan, legendoihin ja Viron historiaan.

Tuottelias kirjoittaja on kotimaassaan erittäin suosittu, ja hän on saanut
romaaneistaan runsaasti tunnustusta: muun muassa Viron arvostetuimpiin
kirjailijoihin kuuluvien Anton Tammsaaren ja Friedebert Tuglasin nimeä kantavat
palkinnot sekä tuoreimpina Eesti Kultuurkapitaalin vuotuispalkinnon sekä
Eduard Vilde -palkinnon. Viimeksi mainitut tulivat Apteekkari Melchior
-kirjoista. Hargla on myös käsikirjoittanut kaksi tv-sarjaa – kumpaakaan ei
ole toistaiseksi nähty Suomessa, vaikka ne Virossa ovat olleet varsin
suosittuja.

Mehevää ajankuvaa ja mutkikkaita juonia

Nyt esillä oleva Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär on siis kolmas osa
sarjassa, jossa ovat aikaisemmin ilmestyneet kirjat Apteekkari Melchior ja
Olevisten kirkon arvoitus (alkuteos viroksi 2010, suomennettu 2011) sekä
Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus (viroksi 2010, suomennettu
2012). Virossa ilmestyi kuluneena syksynä sarjan neljäskin kirja, Apteeker
Melchior ja Pirita kägistaja (Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja), ja
Tuglas-seuran Martin markkinoilla haastateltu kirjailija arveli, että sarjaan
saattaisi vielä olla tulossa joitakin teoksia.

Periaatteessa sarjan romaanit ovat luettavissa itsenäisinä teoksina, mutta
keskeiset henkilöt – lähinnä tietysti nimihenkilö, mutta myös hänen
parhaat ystävänsä oikeusvouti Wenzel Dorn ja dominikaanimunkki Hinricus –
tulevat luonnollisesti lukijalle sitä tutummiksi, mitä useamman kirjan lukee.
Miljöön hahmottaminen on mahdollista, jos on käynyt Tallinnan
vanhassakaupungissa, mutta romaanin alussa on kaksi piirrosta keskeisistä
tapahtumapaikoista.

Melchior Wakenstede sijoittuu keskiajan kaupunkiyhteisön yhteiskuntaluokkien
väliin: aatelinen hän ei ole, varsinaiseksi porvariksi hän ei tahdo tulla,
mutta käsityöläisistä hän kyllä erottuu. Apteekkaria arvostetaan jopa
kaupungin korkeimmassa päättävässä elimessä eli raadissa, sillä Melchior
on sarjan mittaan onnistunut tavoitteessaan päästä raadinapteekkariksi.
Romaanin kannalta keskeisempää kuitenkin on, että hän auttaa oikeusvouti
Wenzel Dornia selvittämään kaupungissa tapahtuneita rikoksia. Melchiorin
apteekki on kaupungin keskeisiä tapaamispaikkoja, koska se toimii myös
karkkikauppana ja kapakkana: sieltä saa ostaa omatekoisia konvehteja ja
mainiota maustesnapsia.

Ammatti on peritty isältä ja siihen sisältyy yksi romaanisarjan
jännitteistä: Wakenstedein sukua vaivaa kirous, joka nykylukijasta vaikuttaa
lähinnä epilepsialta, mutta johon keskiajalla ei ole vielä keksitty mitään
muita parannuskeinoja kuin korkeintaan loitsu ja rukous – eivätkä ne tahdo
auttaa. Onneksi Melchiorin vaimo Keterlyn ymmärtää avata sylinsä aina
vitsauksen iskiessä – naisen läheisyys kun lievittää oireita
merkittävällä tavalla. Vaimo on muutenkin korvaamaton: hän hoitaa apteekkia
silloin, kun rikostutkimukset kiidättävät miestä pitkin Toompean mäkeä tai
alakaupungin mukulakivikatuja.

Keskiaikanahan nämä kaksi Tallinnan kaupunginosaa elivät erillistä
elämää, mutta ammatti takaa apteekkarille pääsyn sekä saksalaisen
ritarikunnan hallitsemalle mäelle että porvarien ja käsityöläisten
kortteleihin. Samoin tietysti satamaan, josta kaupunkiin virtaa vaurautta,
ulkomaisia kauppatavaroita ja mielenkiintoisia vieraita, mutta myös
epämääräistä väkeä. Heitä on syytä epäillä, kuten kaikkea muualta
tulevaa on aina epäilty… Tällä kertaa kaupunkilaisille aiheuttaa huolta
salaperäinen nuorukainen, joka pahoinpidellään henkihieveriin ja muistinsa
menettäneenäkin valloittaa kaupunginpyövelin tyttären – ja hieman
myöhemmin myös jalosukuisen porvarisrouvan, jolla kuitenkaan ei ole puhtaita
jauhoja pussissaan.

Jännäriä arvioidessa ongelmana on aina se, että juonesta ei voi paljastaa
kovinkaan paljoa tuhoamatta tulevien lukijoiden nautintoa. Niinpä on parasta
vain todeta, että ruumiita tulee muutama ja verityöt ovat ajan tavat huomioon
ottaen suorastaan siistejä. Mikään rymistelyromaani tämä ei siis ole, vaan
perinteinen ”kuka sen teki ja miksi?” -teemalla etenevä, varsin
viihdyttävä arvoitusdekkari.

Romaanin – kuten koko sarjankin – parasta antia on sen sivuilta välittyvä
mehevä ajankuva. Markkinoiden hulinan suorastaan kuulee, keskellä kaupunkia
sijaitsevasta dominikaaniluostarista kantautuu suitsutuksen savua ja
rukouslaulujen hyminää, naiset kantavat vettä yhteiseltä kaivolta, leipovat
ja keittävät sillä aikaa kun miehet kokoontuvat pelaamaan noppaa ja korttia
sekä kumoamaan muutaman oluthaarikan.

Keskiaikaan erikoistunut historioitsija ehkä löytäisi hieman huomautettavaa,
mutta minun silmiini ei osunut varsinaisia asiavirheitä, ainoastaan muutama
liian moderni ilmaus. Esimerkiksi: 1400-luvun porvari tuskin totesi ”voihan
paska”, vaan käytti jotakin muuta sanontaa. Muutoin Jouko Vanhanen, joka
sivumennen sanottuna on avannut suomalaisille lukijoille Viron veräjiä
huomattavan paljon – mm. Jaan Krossin luottosuomentajana – on onnistunut
erinomaisesti.

Jonkinlainen pikku sanasto olisi ehkä ollut paikallaan, jolloin keskiaikaa
tuntemattomallekin selviäisi heti, mitä ovat vaikkapa diele ja dörnse
(eteishalli ja lämmitettävä asuinhuone). Mutta alkuteoksessakaan ei niitä
ole, ja historialliseen dekkariin tarttuvalta lukijalta voinee edellyttää
keskimääräistä parempia esitietoja.

Virolaisten lehtitietojen mukaan romaanisarjan alkuosat siirtyvät lähiaikoina
myös valkokankaalle ja tv-ruutuihin. Tulossa olisi täyspitkä filmi, joka
parhaassa tapauksessa nähtäisiin Virossa jo vuonna 2014 ja sen jälkeen
tv-sarja. Kirjoina apteekkari Melchiorin seikkailut ovat virkistävän erilaisia
ns. normaaliin jännäritarjontaan verrattuina, ja siis suositeltavia
historiasta kiinnostuneille dekkarinystäville.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/