[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Aikamatka autonomian ajan suomalaiseen elokuvamaailmaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kari Glödstaf <murnau at luukku.com> Mykkäelokuvaharrastaja, Lappeenranta
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hupaniittu, Outi: Biografiliiketoiminnan valtakausi: Toimijuus ja kilpailu
suomalaisella elokuva-alalla 1900-1920-luvuilla. Turun yliopisto, 2013. 525
sivua.


Aikamatka autonomian ajan suomalaiseen elokuvamaailmaan
---------------------------------------------------------

Kuka oli August Sorjonen, entä mitä teki Gösta Lindebäck? Hjalmar V.
Pohjanheimon ja hänen Lyyra-yhtiönsä lienevät tuttuja kaikille suomalaisen
elokuvan historiasta kiinnostuneille, mutta mikä osuus ruotsalaisella David
Fernanderilla ja norjalaisella Rasmus Hallsethilla on maamme elokuvahistoriassa?
Mitä erikoista oli maamme ensimmäisen näytelmäelokuvan, Salaviinanpolttajat
(1907) syntyprosessissa? Tämä kaikki ja paljon muuta selviää Outi Hupaniitun
väitöskirjasta Biografitoiminnan valtakausi: Toimijuus ja kilpailu
suomalaisella elokuva-alalla 1900–1920-luvuilla.

Suomalaisen elokuvan varhaisvuosista on kirjoitettu toistaiseksi todella
vähän, todennäköisesti siksi, että kaikki autonomian ajan elokuvat ovat
Sylvistä (1913) säilynyttä fragmenttia lukuun ottamatta kadonneet.
Kulttuurihistorian professori Hannu Salmen onnistui raottaa salaisuuden verhoa
erinomaisessa teoksessaan Kadonnut perintö: Näytelmäelokuvan synty Suomessa
1907–1916 (SKS, 2002), jossa hän kertoi lehtiartikkeleihin ja
aikalaismateriaaleihin nojautuen, millaisia tuon ajan kotimaiset filmimme oikein
olivatkaan. Tämän rinnalle kohoava ”sisarteos”, Outi Hupaniitun syksyllä
2013 viimeistelty väitöskirja, pureutuu puolestaan ajan liiketoimintaan.
Hupaniitun väitöskirjan myötä yksi aikakausi sulkeutuu, tämän jälkeen
autonomian ajan elokuvateollisuudesta ei voida enää puhua sokeana pisteenä
maamme elokuvahistoriassa. Vaikka itse elokuvia ei ole enää saatavilla,
valottaa nyt esiin tuotu informaatio vuosisadan takaista aikakautta selkeästi
ja osoittaa, ettei Suomi ollut suinkaan niin vähäinen elokuvamaa, kuin mitä
tähän asti on ajateltu.

Selkeää informaatiota autonomian ajan elokuvavuosista

Turkulaista elokuvatutkimusta on arvosteltu kotimaisessa elokuvakirjoittelussa
paikoin rankkaankin sävyyn, eikä välttämättä aina aiheetta. Ainakaan
tavalliselle, asiaan perinpohjaisesti vihkiytymättömälle elokuvaharrastajalle
niistä ei ole ollut suurempaa iloa. Hupaniittu todistaa työllään, että
kyllä Turussa pystytään muuhunkin kuin Uuno Turhapurojen tutkimiseen, kuten
joskus olen kuullut mainittavan. Biografitoiminnan valtakausi: Toimijuus ja
kilpailu suomalaisella elokuva-alalla 1900–1920-luvuilla on nimittäin teos,
jonka pitäisi kulua jokaisen elokuvista ja niiden historiasta kiinnostuneen
käsissä. Tämän jälkeen toivoisi ja odottaisi turkulaisten mollaamisen
loppuvan ainakin hetkeksi.

Hupaniittu kuljettaa tutkimusaineistoaan historiankirjoitukselle ominaisella
tavalla aikajärjestyksessä ja poikkeaa kaavasta vain satunnaisesti, palaten
silloinkin perusrungon pariin varsin ripeästi. Ratkaisu on turvallinen ja
tässä tapauksessa ehdottoman suositeltava: informaatiota, vuosilukuja, nimiä
ja yhtiöitä esiintyy tekstissä nimittäin sen verran runsaasti, että
aikajanalla hyppiminen saisi lukijan pään helposti pyörälle. Nyt tekstiä on
helppo seurata ja lukijan mieleen piirtyy helposti kuva viriilistä
elokuvaelämästä autonomian ajan Suomessa.

Kirja on kieliasultaan miellyttävä ja sopii jokaiselle aiheesta
kiinnostuneelle. Vaikka kyseessä on tieteellinen tutkimus, ei Hupaniittu
viljele nokkelia sivistyssanoja tai muutakaan kapulakieltä, vaan pitää
tekstin ymmärrettävänä, selkeänä ja yksinkertaisena. Ratkaisu on
mielestäni hieno, sillä olen aina ihmetellyt, miksi selkeällä suomen
kielellä ilmaistavia asioita on pakko vääntää jonkinlaisen uskottavuuden
nimissä vaikeaselkoisemmiksi lauseiksi. Tekstin tuottajana Hupaniittu asettaa
itsensä tavallisen lukijan tasolle, mistä suuri kiitos ainakin minulta.

Kansikuva on onnistuneesti valittu, mutta jos jotain huomauttamista on
löydettävä, kuvitusta olisi voinut olla kieltämättä enemmän. Keskeiset
tekijät tapaavat jäädä etäisiksi, sillä heistä ei ole valokuvia tarjolla.
Muutama kuva sinne tänne olisi myös rytmittänyt tekstiä ja helpottanut sen
omaksumista ja seuraavuutta. Nyt kuvitus keskittyy vanhoihin lehtiarkistoista
otettuihin elokuvamainoksiin, joka on kieltämättä toimiva ja kekseliäs
ratkaisu sekin. Lopun liitetiedostossa on koko joukko taulukoita kaikesta
suomalaiseen elokuvateollisuuteen ja liiketoimintaan liittyvästä.

Yhteenveto

Outi Hupaniitun väitöskirja kuuluu ehdottomasti maamme elokuvakirjallisuuden
raskaaseen sarjaan. Lisäkuvitus ei olisi ollut pahitteeksi, mutta
tällaisenaankin se tulee varmasti löytämään paikkansa jokaisen
vähänkään elokuvahistoriasta kiinnostuneen tutkijan kokoelmissa.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/