[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Richard Overyn Kolmas valtakunta - hutiloitua historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Eero Kuparinen <eeroku at utu.fi> Dosentti, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Overy, Richard: Kolmas valtakunta: kronikka (The Third Reich). Kääntänyt
Ketola, Veli-Pekka. readme.fi, 2013. 408 sivua.


Richard Overyn Kolmas valtakunta - hutiloitua historiaa
---------------------------------------------------------

Exeterin yliopiston historian professori Richard Overy (s.1947) on tuttu nimi
monelle toisen maailmansodan ja Hitlerin Saksan historian harrastajalle. Overy
on julkaissut runsaan kolmen vuosikymmen kuluessa parikymmentä teosta.
Hutiloiden koostetun Kolmas valtakunta: kronikka teoksen parasta antia on sen
viimeinen luku, joka analysoi maailman ja Kolmannen valtakunnan suhdetta.

 

Toisen maailmansodan historian saralla Overyn aihepiiri liittyy ennen kaikkea
ilmasotaan, josta hän on laatinut useampiakin teoksia. Hitlerin Saksan
historian osalta Overyn vahvinta aluetta on 1930-luvun taloushistoria. Tähän
mennessä ainoa spesifiä osa-aluetta laaja-alaisempi esitys
kansallissosialistisen Saksan historiasta Overylla on ollut hänen 1990-luvulla
julkaisemansa Kolmannen valtakunnan historiallinen Atlas. Tässä mielessä
hänen Kolmas valtakunta: kronikka -teoksensa on lajissaan uutta.

On myönnettävä, että Overyn Kolmas valtakunta -teos herättää lukijassa
tiettyjä epäilyksiä jo ennen teoksen alustavaakin selailua. Hieman yli
400-sivuinen, formaatiltaan muhkea teos on tosin edustavan näköinen ja
kokoinen, mutta takakannen esittelytekstin toteamus siitä, että ”Hitler ja
natsipuolue antoivat nimen Kolmas valtakunta diktatuurille, joka syntyi vuonna
1932 ja päättyi 12 vuotta myöhemmin Saksan tuhoon ja Hitlerin itsemurhaan”
ei ole parasta mahdollista ennakkomainosta teoksen tieteellisestä tasosta.
Kansallissosialistisen Saksan elinkaaren aloittaminen vuotta todellista 
aikaisemmasta ajankohdasta (Hitlerin nousi valtakunnankansleriksi 1933) voi
kuitenkin laittaa vielä kustannustoimittajien huolimattomuuden tiliin. Overy ei
jaa teoksessaan suomalaisen kustantajansa historiantulkintaa. Saksalaisen
demokratian sortumisen Overy kyllä ajoittaa jo syksyyn 1932 ja aikaan ennen
Hitlerin valtaannousua, mitä ei tietysti ole kieltäminen.

Valitettavasti sama huoleton huolimattomuus ja hutilointi kuin kannen
esittelytekstissä leimaa kuitenkin kiusallisesti myös teoksen sisältöä.
Kiistämättä Kolmannen valtakunnan historia on kuin upottava suo jo yksin
aihepiiristä olemassa olevan eritasoisen historiankirjoituksen takia. Tätä
hyödyntäessään aihepiiristä yleisesitystä laativan kirjoittajan on oltava
tarkka ja tarkistettava aina kaikki tietonsa riittävällä perinpohjaisuudella.
Overylta tämä tarkkuus on puuttunut ja tuloksena on runsaasti erilaisia
asiavirheitä, jotka heittävät varjon Overyn teoksen luotettavuudelle
laajemminkin – huolimattomasta ja heikosta suomennoksesta johtuvat
käännösvirheet ja väärinymmärrykset ovat vielä asia erikseen. 

Ei tullut Hitleristä professoria

Eräs Saksan historian suurista paradokseista on, että Adolf Hitler, josta tuli
30.1.1933 valtakunnankanslerina Saksan hallituksen johtaja, oli saanut Saksan
kansalaisuuden vasta runsaat 11 kuukautta aikaisemmin 25.2.1932. Miten tämä
tapahtui, muun muassa tästä Overy antaa väärää tietoa. Overyn mukaan
Braunschweigin osavaltion kansallissosialistinen ministeri hyväksyi Hitlerin
nimittämisen paikallisen teknillisen korkeakoulun vierailevaksi professoriksi,
jolloin hän oli saanut automaattisesti Saksan kansalaisuuden.

Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaan tässä Overy vetää historian
mutkia suoriksi. Kansallissosialisteilla oli kyllä hanke saada Hitler
nimitettyä orgaanisen yhteiskuntaopin ja politiikan ylimääräisen professorin
virkaan - Hitlerhän tarvitsi tuolloin Saksan kansalaisuuden voidakseen
osallistua kevään 1932 presidentinvaaleihin. Professoria Hitleristä ei
kuitenkaan tullut, koska hanke törmäsi Braunschweigissa ankaraan vastustukseen
Hitleriltä puuttuvien tutkintojen ja oppiarvojen takia. Braunschweigin kautta
Hitler sai kuitenkin Saksan kansalaisuuden, ei teknillisen korkeakoulun
ylimääräisenä professorina vaan Braunschweigin maanviljelys- ja
maanmittausviraston hallitusneuvoksena toimipaikkanaan Brauschweigin Berliinin
edustusto.

Kansallissosialistisen Saksan ns. puoluekulttuuri ei ole Overyn vahvinta
aluetta. Sen piiristä löytyy enemmänkin asiavirheitä. Overy mm. erehtyy
Münchenin Brienner Strassella sijainneen kansallissosialistisen puoleen
päämajan, ns. “Ruskean talon” vaiheista toteamalla talon saaneen
kansainvälistä mainetta siellä 29.-30.9.1938  pidetyn Münchenin
konferenssin johdosta. Overy sekoittaa tässä puolueen Brienner Strassen
päämajan vuonna 1937 Münchenin Königsplatzilla avattuun uuteen
puoluekeskukseen. Päinvastoin kuin toisen maailmansodan pommituksissa
tuhoutunut Brienner Strassen Braunes Haus uuden puoluekeskuksen rakennukset ovat
edelleen pystyssä.



Kuva: Führerbau, jossa solmittiin Münchenin sopimus 1938 (Deutsches
Bundesarchiv),

 

Kuva: Vasemmalla Braunes Hausin rauniot, jotka purettiin 1947, oikealla
Hochschule für Musik und Theater, entinen Führerbau.

 

Puoluejärjestöjen SA:n ja SS:n suhteesta teoksessa annetaan myös
virheellistä tietoa. SS-joukot olivat yksikön varhaisvaiheessa SA:n
esikuntapäällikön alaisia, ei SS:n esikuntapäällikön alaisia, kuten Overy
väittää. Tämähän ei olisi ollutkaan mikään ongelma.

Kuva: Nürnbergin vuoden 1929 puoluepäivien juliste

Kansallissosialistien puoluepäivät vaikuttavat myös olevan Overylle vierasta
maaperää. Nürnbergissa vuonna 1933 järjestetyt ns. “Voiton
puoluepäivät” eivät suinkaan olleet ensimmäiset Nürnbergin
puoluepäivät, kuten Overy väittää. Tätä ennen niitä oli pidetty
Nürnbergissä jo vuosina 1927 ja 1929.

Vuonna 1934 Nürnbergissä järjestetyillä puoluepäivillä ei ollut
tapahtuma-aikanaan mitään nimeä – edellisen vuoden puoluepäivät olivat
olleet ensimmäiset nimetyt, ja nimeämiskäytäntöä ei ilmeisesti haluttu
vielä tuolloin vakiinnuttaa. Overyn puoluepäivien nimeksi esittämä
“Yhtenäisyyden ja voiman puoluepäivät” on vain yksi tilaisuudelle
myöhemmin annetuista nimistä. Yhtä hyvin voisi puhua “Tahdon riemuvoiton
puoluepäivistä”, jota nimeä tilaisuudesta on myös käytetty Leni
Riefenstahlin vuoden 1934 puoluepäivistä filmaaman kuulun elokuvan mukaan.

Vuoden 1935 puoluepäivät eivät myöskään olleet “Rauhan
puoluepäivät”, kuten Overy esittää selittäen nimen juontuvan Hitlerin
vuoden mittaan esittämistä vakuutteluista siitä, että hänen ulko- ja
sotilaspolitiikkansa ensisijaisena tavoitteena oli rauha. Todellisuudessa ne
olivat “Vapauden puoluepäivät” sen kunniaksi, että Saksa oli vapautunut
samana vuonna julistetun yleisen asevelvollisuuden myötä sille Versaillesin
rauhassa asetetuista rajoitteista. “Rauhan puoluepäivät” oli sitä vastoin
tarkoitus järjestää syyskuussa 1939, mutta ironista kyllä “Rauhan
puoluepäivät” peruutettiin elokuussa 1939 sodanuhkan takia.



Kuva: Nürnbergin vuoden 1935 puoluepäivien julkaisun kansi

Epäuskottavaa sotahistoriaa

Vaikka Richard Overy on laatinut teoksia toisen maailmansodan aikaisesta
ilmasodasta, niin kieltäydyn silti uskomasta, että Saksalla olisi ollut
Puolan-sotaretkellä syksyllä 1939 hyökkäyksensä tukena 15 000 lentokonetta,
kuten Overy väittää. Luku on täysin absurdi, koneiden määrä olisi ollut
jopa suurempi kuin mitä liittoutuneilla oli asettaa vuonna 1944 Normandian
maihinnousuun ja sen valmisteluun.

Aivan yhtä käsittämättömiä ovat myös Overyn Hitlerin Saksan V-aseista ja
niiden vaikutuksesta antamat tiedot. Tämän mukaan sekä V1 ja V2 olivat
toivottoman epätarkkoja, ja vain muutama näistä osui Lontooseen. Overyn
mukaan noin 10 000 valmistetusta V1-pommista vain 2419 käynnistyi ja 6000
V2-raketista vain 517 nousi ilmaan. Tiedot ovat täysin epäuskottavia. Alan
perinteisessä sotakirjallisuudessa mainitaan 2419 V1-pommin osuneen Lontooseen
surmaten 6184 lontoolaista ja haavoittaen lähes 18 000:a. Vastaavasti yli 500
V2-ohjusta tavoitti Lontoon surmaten 2756 lontoolaista ja haavoittaen yli
6000:a. Lontooseen osuneiden noin 3000 V-aseen kokonaismäärään ei istu
oikein hyvin Overyn määritelmä "muutamasta" osuneesta.

Keväällä 1942 käydyssä Harkovan taistelussa Overy toteaa Neuvostoliiton
menettäneen 171 000 miestä, "saman verran kuin edellisenä vuotena yhteensä".
Luku on käsittämätön, kun tietää, että puna-armeija oli vuonna 1941
menettänyt kaatuneina lähes kolme miljoonaa sotilasta ja sotavankeina
suunnilleen saman määrän. Samaa mahdottomuutta tekstissä edustaa maininta
siitä, että saksalaiset olivat ilmoittaneet Stalingradin menettämisestä
ennenaikaisesti 8.11.1942. Jos teoksessa on tarkoitettu ilmoitusta Stalingradin
valtaamisesta, teksti tulee ymmärrettävämmäksi.

Kesällä 1943 käydystä ratkaisevasta Kurskin panssaritaistelusta Overy
toteaa, että neuvostokomentajat olivat arvanneet saksalaisten aikeet ja
suunnitelleet sen mukaan puolustuksensa. Ainahan arvailla voi, mutta tässä
tapauksessa ratkaisevaa on varmasti ollut Neuvostoliiton hankkima
tiedustelutieto, jota he saivat sekä omien vakoojiensa että brittien
tiedustelupalvelun kautta. Olisi odottanut Overyn brittinä tuovan esiin myös
heidän ansioitaan puna-armeijan voittoon.

Kritisoitavaa löytyy myös Overyn Kolmannen valtakunnan laivastoon liittyvistä
tiedoista: Bismarck ei ollut Saksan suurin taistelulaiva toisessa
maailmansodassa, kuten Overy väittää. Tai hän olisi voinut ainakin todeta,
että Bismarckilla oli sisaralus Tirpitz. Itse asiassa Tirpitz oli uppoumaltaan
hieman Bismarckia suurempi ja siten Saksan suurin taistelulaiva. Minun on vaikea
ymmärtää myös Overyn antamia tietoja Saksan sotatalouden kehityksestä.
Overy toteaa Panzer III -panssarivaunun tuotantoajan lyhentyneen vuoteen 1944
mennessä puoleen. Ongelmana väitteessä on se, että ko. panssarivaunun
valmistus lopetettiin jo vuonna 1943.

Aikansa maineikkainta sodanjohtajaa, sotamarsalkka Erwin Rommelia ei haudattu
syksyllä valtiollisin juhlallisuuksin Berliinissä, kuten Overy väittää,
vaan Ulmissa. Hautajaisseremoniat pidettiin Ulmissa ja Rommel haudattiin Ulmin
lähistöllä olevan Herrlingenin, Rommelin kotikylän kirkkomaalle. Minulla
itselläni oli lukiolaispoikana Saksassa kesätöissä ollessani jopa tilaisuus
tavata Rommelin hautajaisseremonioita Ulmissa seuranneen aikalaisen. Hänen
mieleensä oli jäänyt kaupunkilaisten ihmettely sen johdosta, että Rommelin
hautajaispäivänä brittipommittajat puuttuivat Ulmin taivaalta. Oliko
kysymyksessä sattuma vai kunnianosoitus arvostetulle vastustajalle?



Kuva: Erwin Rommelin hautajaiset Ulmissa (Imperial War Museum)

Suomea ja suomalaisia Overyn teoksesta on lähes turha etsiä. Nimeltä ei
mainita ketään suomalaista vaikuttajaa, ei edes Mannerheimiä tai Rytiä.
Suomen talvisodasta teoksessa on kuitenkin maininta sekä siitä, että Suomi
oli vuodesta 1941 alkaen Saksan "kanssasotija".  Operaatio Barbarossan
käynnistymisestä teoksesta saa käsityksen, että kanssasotijana myös Suomi
olisi ollut heti aamunkoitteesta 22.6.1941 alkaen mukana hyökkäysrintamassa.
Faktisestihan meidän sotamme itärajalla alkoi vasta sotatilan toteamisen
jälkeen 25.6.1941. 

Huolettomasti hutiloiden

Overyn teoksessa suhtaudutaan hyvin suuripiirteisesti vuosilukuihin,
virkanimikkeisiin ym. historialliseen faktaan. Tämän suuripiirteisyyden
tuloksena teoksen teksti on täynnä erilaisia sammakoita. Overyn kronikan
asiasisällön tarkastajalle olisi ollut runsaasti töitä: Saksalaiset
allekirjoittivat Compiègnessä vuonna 1918 aseleposopimuksen, eivät
rauhansopimusta, kuten teoksessa esitetään. Tosin tällä
historiantulkinnallahan Saksa olisi välttynyt Versaillesin
”häpeärauhalta”. 

Joseph Goebbelsistä ei tullut vuonna 1929 valtakunnan propagandaministeriä,
kuten Overyn teos väittää - natsin nousu ministeriksi Weimarin tasavallan
hallitukseen olisikin ollut melkoinen saavutus. Puolueen
valtakunnanpropagandajohtaja Goebbelsistä tuolloin sitä vastoin tuli. Tässä
yhteydessä voi todeta  myös, että Goebbels ei ilmoittanut toukokuussa 1945
Saksan kansalle Hitlerin kuolemasta, kuten Overy väittää, vaan Flensburgissa,
Pohjois-Saksassa asemapaikkaansa pitänyt Hitlerin nimittämä tuore
valtakunnanpresidentti Dönitz. Berliiniin jäänyt Goebbels oli tuossa
vaiheessa jo kuollut.

Saman mittakaavan saavutuksena kuin natsien nousua Weimarin tasavallan
hallitukseen voisi myös pitää sitä, että kansallissosialisteilla olisi
ollut tammikuussa 1931 lähes viisi miljoonaa jäsentä ja seuraavana vuonna jo
yli kuusi miljoonaa, kuten teoksessa väitetään. Tosiasiassa puolueen
jäsenmäärä oli Hitlerin noustessa valtaan vuonna 1933 vasta runsaat kaksi
miljoonaa. Saksan työttömien määrän kanssa edellä mainitut vuosien 1931 ja
1932 luvut sitä vastoin kyllä osuvat yksiin! Tämä ei tietystikään ole
aivan sama asia, jos tarkkoja ollaan.

Saksa ei myöskään eronnut Kansainliitosta 19.10.1932 vaan vuotta myöhemmin.
Kolmannen valtakunnan 1930-luvun merkittävin juutalaisvastainen väkivallan
aalto, ns. Kristalliyö järjestettiin marraskuussa 1938, ei marraskuussa 1933,
kuten teoksessa esitetään. Overyn toteamus siitä, että Saksa "valloitti"
maaliskuussa 1939  ns. Memelin  alueen on tapahtumien luonteen johdosta myös
hieman harhaanjohtava ilmaus. Pikemminkin voi puhua annektoinnista. Saksa vaati
maaliskuussa 1939 Liettualta Itä-Preussiin vuoteen 1918 asti kuulunutta Memelin
aluetta takaisin ja Liettua luovutti alueen.

Sotilasterminologia tuottaa vaikeuksia

Avuttoman sotakirjallisuuden suomentajan klassinen käännöskukkanen on ollut
perinteisesti uuden sotilasarvon, ”kenttämarsalkan” marssittaminen
rintamalle. Overyn teoksesta kenttämarsalkat puuttuvat, mutta silti teoksen
sotilasterminologiassa on erittäin paljon toivomisen varaa. Sama koskee myös
erilaisia Kolmannen valtakunnan hallintorakenteen termejä:

Kenraalieversti Ludwig Beck ei ollut armeijan (Wehrmacht) yleisesikunnan
päällikkö vaan maavoimien (Heer). Sama virhe toistuu myös kenraali Franz
Halderin kohdalla. Myöskään kenraali Werner von Fritsch ei toiminut armeijan
komentajana vaan maavoimien komentajana. Kääntäjällä on ollut ilmeisiä
vaikeuksia pitää näitä kahta termiä erillään toisistaan.

Erich von Manstein ei toiminut alkuvuodesta 1940 länsirintamalle sijoitetun
armeijaryhmä A:n "päällikkönä" vaan esikuntapäällikkönä. Tuolloin vasta
kenraaliluutnantiksi kohonnut Manstein sai armeijaryhmän komentoonsa vasta
Neuvostoliiton-sotaretkellä. Sama koskee myös kenraali Hans Jeschonnekia.
Hänkään ei ollut "ilmavoimien päällikkö" vaan esikuntapäällikkö. Karl
Dönitz ei ollut missään vaiheessa laivaston ylipäällikkö vaan komentaja -
ylipäällikkö Hitlerin asemaa teoksessa ollaan valmiit jakamaan monelle
muullekin komentajalle, esimerkiksi von Blombergille, Himmlerille ja
Kesselringille.

Kreivi Schwerin von Krosigk ei toiminut Kolmannen valtakunnan talousministerinä
vaan valtiovarainministerinä. Nämä olivat Saksassa kaksi eri ministeriä. 
Arthur Seyss-Inquart ei toiminut Ostmarkin valtakunnankomissaarina vaan
valtakunnankäskynhaltijana (Reichstatthalter). Hjalmar Schact ei ollut
sotatalouden yleisvaltuutettu vaan päävaltuutettu
(Generalbevollmächtigter). 

Oma lukunsa ovat myös väärät sotilasarvot, joita niitäkin teoksesta
löytyy. Tältä osin vastuu on tietysti Overyn – kaikki nämä ovat
virheitä, jotka olisi ollut helppo välttää tekstin jälkitarkastuksella.
Esim. Karl Dönitz ei ollut vielä vuonna 1942 suuramiraali, kuten Overy
esittää vaan amiraali, ylennys tuli vasta laivaston komentajaksi nimityksen
myötä vuonna 1943. Ja vastaavasti Günther von Kluge ei ollut Hitlerin
Neuvostoliiton-sotaretkellä enää kenraali vaan sotamarsalkka tai Walter Model
ei ollut Kurskin taistelujen aikaan sotamarsalkka vaan kenraali. Vastaavia
tapauksia löytyy muitakin. 

Suomennoksessa toivomisen varaa

Overyn teoksessa piirretään uudelleen myös 1930-luvun Keski-Euroopan
valtiollista karttaa. Teoksessa puhutaan vuoden 1939 Tšekkoslovakian
tapahtumien yhteydessä "Tšekin kriisistä" ja kerrotaan siitä kuinka "Tšekin
valtio" oli nyt joutunut Saksan alueiden väliin. Ns. sudeettisaksalaiset Overyn
teos määrittelee Itävallan keisarikunnan entisiksi kansalaisiksi. Aivan
oikein, mutta herää kysymys, minkä valtion entisiä kansalaisia Overy
ajattelee Tšekkoslovakian väestön valtaosan yleensäkin olleen?  Vuoden 1938
tšekkoslovakialaisistahan vain slovakit eivät olleet entisiä Itävallan
alamaisia,  mutta entisinä Unkarin kansalaisina saman kaksoismonarkian
alamaisia tosin hekin. Muutakin huomauttamista löytyy. Ainakin omaa maantiedon
tunnilla saamaani opetutusta vastaan sotii myös pahasti teoksessa käytetty
ilmaus "Euroopan manner”.

Teoksen suomennoksessa on toivomisen varaa. Valtaosin teksti on sujuvaa, mutta
paikoitellen siitä loistaa käännöksen kohteena olevan aikakauden tuntemuksen
puute. Tämän seurausta ovat käännösvirheet ja kääntäjän luomat omat
uudissanat, sekä jo edellä mainittu kompurointi Saksan sotilasterminologian
kanssa. Käännöksen vaikuttavin kielikukkanen on Saksan Työrintaman,
Deutsche Arbeitsfrontin (DAF) nimen suomentaminen muotoon Saksan
Työväenrintama. Käännös vesittää täydellisesti koko järjestön
luonteen, Työrintamaassahan oli kysymys sekä työntekijöiden että
työnantajien yhteisestä järjestöstä. Työn oli tarkoitus yhdistää
molemmat osapuolet.

Vaikka monet Hitlerin toisen maailmansodan aikaisista rintamapäämajoista
olivatkin "pesä"-loppuisia, niin hänen Ranskan-päämajaansa Sudenrotkoa
(Wolfsschlucht) ei ole myöskään syytä kääntää Sudenpesäksi.

Kansallissosialistiseen ideologiaan kiinteästi kuuluvan kansanyhteisö-termin
Volksgemeinschaftin suomentaminen muotoon "kansankokonaisuus" on myös
tarpeetonta uuden sanaston luomista. Kahdeksan vuosikymmenen kuluessa
kansallissosialistiselle sanastolle on tullut suomen kieleen vakiintuneet
vastineensa. Vaatii tietysti viitseliäisyyttä kääntäjältä tarkistaa
termit.

Saksan Reichstagilla on myös suomen kielessä vakiintunut ilmaisunsa,
valtiopäivät. Brittiläisperäisen parlamentti-termin ei siten tarvitse
kahlita käännöstä. Sama toivomus vakiintuneiden termien käyttöön pätee
myös Ovaryn tekstissä esiintyvään Jugoslavian ruhtinas Pavleen.
Suomenkielisessä historiakirjallisuudessa hänestä on käytetty ilmaisua
Jugoslavian prinssi Paul. 

Parasta on kuvitus

Overyn teoksessa on varsinaisen tekstiosuuden lisäksi myös tietoiskulaatikoita
keskeisistä Kolmannen valtakunnan historiaan vaikuttaneista henkilöistä,
tapahtumista ja organisaatioista. Valitettavasti niihin on suhtauduttava samalla
varovaisuudella kuin Overyn varsinaiseen tekstiinkin. Myös niissä riittää
virheitä. Luotettavinta antia kirjassa tarjoavat katkelmat
alkuperäislähteistä, teoksen lopussa olevat kartat sekä ennen kaikkea
teoksen kuvitus. Jos alkuteoksen kustantajalla on ollut pyrkimyksenä löytää
teokseen kuvitus, jota on alan aiemman kirjallisuuden yhteydessä käytetty
mahdollisimman vähän, niin on todettava kustantajan onnistuneen erinomaisen
hyvin. Kuvitus on onnistunutta ja tuoretta.

Sanotaan, että valokuva ei valehtele. Valitettavasti tämä totuus ei päde
kuitenkaan kuvateksteihin. Niihinkin Overyn teoksessa on osunut virheitä. Virhe
löytyy mm. Hitlerin Pariisin-vierailusta kesäkuussa 1940 otetun valokuvan
osalta. Kuvassa Hitlerin vasemmalla puolella oleva henkilö ei ole
SS-kenraaliluutnantti Karl Wolff, kuten kuvatekstissä väitetään, vaan
kuvanveistäjä Arno Breker. Hitlerin seurueen sotilaallisen ulkoasun
säilyttämiseksi siviilimies Brekerkin oli saanut ylleen armeijan manttelin.



Kuva: Hitler seurueineen Pariisissa kesäkuussa 1940. Hitlerin vasemmalla
puolella Arno Breker ja oikealla puolella Albert Speer. SS-Gruppenführer Wolff
kuvassa äärimmäisenä vasemmalla.

Myös Saksan demokraattisen tasavallan alkuvuosien voimahahmon Walter Ulbrichtin
kuvan kuvateksteihin on eksynyt virhe. Kuvatekstissä mainitaan Ulbrichtilla
olleen johtava asema DDR:n politiikassa aina vuonna 1973 tapahtuneeseen
kuolemaansa asti. Näinhän ei ollut. Ulbricht menetti tosiasiallisen valtansa
jo vuonna 1971, kun Erich Honecker syrjäytti hänet puolueen pääsihteerin
paikalta. Nimellisen asemansa valtionpäämiehenä hän sai silti säilyttää
kuolemaansa asti.

Richard Overyn teoksen kirjallisesta annista parasta on sen viimeinen luku,
Kolmannen valtakunnan perintö, ajanjakso vuodesta 1945 omaan aikaamme. Se on
teoksen kahdeksasta luvusta myös huolellisimmin laadittu.  Overy päättää
teoksensa osuvaan analyysiin maailman ja Kolmannen valtakunnan suhteesta:

 ”Kolmannen valtakunnan ainutlaatuinen luonne ja sijainti edistyksellisen
Euroopan sydämessä selittävät ainakin osittain sen kolkon suosion
kansainvälisen yleisön silmissä. Saksassa, jonka Hitlerin ylimielinen
kunnianhimo ajoi perikadon partaalle, nuo kaksitoista vuotta ovat edelleen
vääjäämätön taakka.”

Ei voi kieltää, etteikö Overy olisi oikeassa huomiossaan siitä, että
Kolmannella valtakunnalla on kolkko suosio kansainvälisen yhteisön silmissä.
Kolmas valtakunta myy hyvin. Tällöin ei voi myöskään välttyä ajatukselta
siitä, että kansainvälisen yhteisön viehtymystä myös rahastetaan
kirjamarkkinoilla periaatteella, että Kolmannesta valtakunnasta käyvät
kaupaksi huonommatkin historiateokset.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/