[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kulttuurimatka ympäri Intian

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sanni Sivonen <sansivo at uef.fi> Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hämeen-Anttila, Virpi: Minun Intiani. Otava, 2014. 384 sivua.


Kulttuurimatka ympäri Intian
---------------------------------------------------------

Minun Intiani on rikas ja informatiivinen matka- ja tietokirja, joka esittelee
Intian eri alueita, historiaa, kulttuuria ja nähtävyyksiä. Käytännöllisin
neuvoin varustettuna se sopii myös matkaoppaaksi. Vaikka Intiassa on yli 1,2
miljardia asukasta, paikalliset ihmiset jäävät kirjassa kuitenkin etäisiksi.

 

Intiaa käsittelevien teosten määrä maailmalla on valtava, mutta suomeksi
niitä ei ole ilmestynyt kovin suurta määrää. On silti haastavaa kirjoittaa
aiheesta, johon liittyy paljon yleisiä mielipiteitä ja ristiriitaisiakin
tunteita. Monelle Intia on eksoottinen ja eriskummallinen maa, joka on kuuluista
mm. currysta, Gandhista, Bollywood-elokuvista, guruista ja kastilaitoksesta.
Intia tunnetaan myös maailman suurimpana demokratiana, IT-ihmeenä sekä
nopeasti kasvaneena taloutena. Parina viime vuotena Intia on kuitenkin ollut
mediassa esillä joukkoraiskaustapausten vuoksi, mitä arvellaan yhdeksi syyksi
siihen miksi Intiaan matkustavien kansainvälisten turistien lukumäärä on
laskenut.

Virpi Hämeen-Anttilan teos Minun Intiani saa Intiaan mielivän lukijan
rauhoittumaan, sillä se antaa selkeitä ohjeita siitä, kuinka matkailija voi
vierailla Intiassa hyvinkin turvallisesti elämyksistä ja kokemuksista
tinkimättä. Kirja on yhdistelmä matka- ja tietokirjaa sekä matkaopasta, ja
se antaa tietoa Intian eri alueista, historiasta, kulttuurista ja
nähtävyyksistä. Lisäksi teos sisältää runsaasti käytännönläheisiä
vinkkejä matkan onnistumiseksi. Hämeen-Anttilan mukaan Intia ei ole maana sen
turvattomampi kuin moni muukaan suosittu matkailukohde, kunhan valitsee
reittinsä oikein, maalaisjärkeä unohtamatta. Intia voi tuntua välillä
kaoottiselta ja väsyttävältä, mutta monesta tilanteesta selviää
joustavalla asenteella. Ennen kaikkea kannattaa keskittyä nauttimaan maan
parhaista puolista. Aivan ensimmäiseksi reppureissaajan kohteeksi
Hämeen-Anttila ei Intiaa kuitenkaan suosittele, tai ainakin tällaiselta
matkailijalta vaaditaan ”joustavuutta, valmiutta sietää stressiä, vankkaa
kokemusta omillaan selviämisestä sekä kykyä hankkia nopeasti ystäviä”
(s. 7). Ensimmäistä kertaa Intiaan matkustavalle pakettimatka on usein hyvä
vaihtoehto. Sen ei silti tarvitse olla tylsä, sillä näitä on nykyisin
tarjolla hyvin moneen lähtöön.

Ryhmän mukana Intiassa

Minun Intiani on rakennettu kuvitteellisen matkakertomuksen ympärille ja lukija
seuraa Hämeen-Anttilan ja tämän opastamien ryhmien kierroksia eri puolilla
Intiaa. Kertomus ei vastaa yhtä todellista matkaa, vaan perustuu kirjailijan
kokemuksiin useammilta Intian reissuilta. Tarkoituksena on myös esitellä
lukijalle erilaisia vaihtoehtoisia matkareittejä. Kyseessä on ennen kaikkea
kulttuurimatka Intiaan, jonka pääaiheena ovat Intian historia, uskonnot,
arkkitehtuuri ja kuvataide joitakin luonnonnähtävyyksiä unohtamatta. Matkalla
vieraillaan Intian eri osissa ja kussakin kohteessa paneudutaan paikkojen
historiaan sekä mielenkiintoisiin kulttuurinähtävyyksiin. Myös kullekin
alueelle ominaisesta ilmastosta, luonnosta, kielestä, ruokakulttuurista sekä
muista erityisominaisuuksista kerrotaan. Sujuvasti kulkevassa tekstissä
käytetään me -muotoa, mutta ryhmän jäsenet jäävät nimettömiksi ja
taka-alalle. Teoksessa ei ole myöskään kuvia, joten visuaalisen matkan
Intiaan lukija tekee oman mielikuvituksensa avulla. Kirjan alku- ja
loppulehdellä on Intian kartta, joista voi etsiä kirjassa mainittuja paikkoja.

Kirja alkaa jo kotoa, sillä ennen varsinaiselle matkalle lähtöä
Hämeen-Anttila antaa kattavat ohjeet siitä milloin Intiaan kannattaa lähteä,
miten valmistautua matkalle ja mitä käytännön seikkoja tulee ottaa huomioon.
Näitä ovat esimerkiksi Intian alueittain ja vuodenaikojen mukaan vaihteleva
ilmasto ja matkustamisen hitaus maan sisällä. Lisäksi hän neuvoo mille
alueille matkustamista kannattaa välttää erityyppisten turvallisuusriskien
vuoksi.

Kirjassa tehtävä matka on jaettu kuuteen osaan, joista jokainen esittelee
Intian eri alueita. Matkat ovat jaettu omiksi luvuikseen Keski-, Länsi-,
Pohjois-, Etelä- ja Itä-Intian kierroksiin. Näiden lisäksi tutustutaan
suosittuun ’Intian kultainen kolmio’ –reittiin. Kierrosten varrella
vieraillaan yleensä parissa kolmessa Intian osavaltioista ja muutamissa niissä
sijaitsevista kaupungeista. Monet suuret kaupungit kuten Mumbai, Chennai,
Bengaluru, Kolkata ja pääkaupunki Delhi tulevat tutuiksi. Myös pienemmillä
paikkakunnilla käydään, mikäli niissä sijaitsee jotain kulttuurimatkailijaa
kiinnostavaa nähtävää. Varsinaista maaseutua ja intialaisia kyliä kirjassa
katsotaan vain bussin tai junan ikkunasta. Kohteissa vieraillaan pääasiassa
erilaisissa temppeleissä, moskeijoissa, palatseissa, linnoituksissa, museoissa
tai muuten kauniissa, mielenkiintoisissa tai merkittävissä kohteissa.
Ympäristö ja luonto vaihtuvat matkan varrella useaan otteeseen: Pohjois-Intian
kierros yltää Himalajan alkurinteille saakka, Etelä-Intiassa ollaan meren
rannalla trooppisessa ilmastossa, Länsi-Intiassa ryhmä näkee aavikoiden
kameleita ja koillisessa vieraillaan vehreillä teekukkuloilla.

Kiertomatkan lopuksi Hämeen-Anttila esittelee lyhyesti joitakin vaihtoehtoisia
reittejä ja kohteita Intiassa, joissa ei näillä kiertomatkoilla vierailtu. Ne
ovat paikkoja, joissa hän ei ole itse koskaan syystä tai toisesta käynyt,
mutta olisi silti kiinnostunut jonain päivänä vierailemaan. Yksi niistä on
Goa, mutta rannalla loikoilun sijaan Hämeen-Anttila tutustuisi vanhaan,
historialliseen Goaan ja sen katedraaleihin ja kirkkoihin. 

Kirjassa on muutama kömpelö käännös englanninkielisistä termeistä, jotka
eivät välttämättä aukea lukijalle. Keralan ”backwaters” -alue on
käännetty saaristomereksi, vaikka sisävesialue lienee lähempänä oikeaa
termiä. Hämmennystä herättivät  myös ”hotelli-boutique” ja
”tekstiili-emporio”, jotka ilmeisesti ovat käännöksiä termeistä
”boutique hotel” ja ”textile emporium” (s.303). Lisäksi kirjassa
käytetään Odishan osavaltiosta pelkästään sen vanhaa Orissa-nimeä, joka
vaihtui Odishaksi vuonna 2011.

Kulttuuria, neuvoja ja kannanottoja

Varsinaisen matkakertomuksen lisäksi Minun Intiani sisältää paljon tietoa
intialaisesta kulttuurista sekä käytännön neuvoja Intiassa matkustamiseen
liittyen. Nämä infopaketit ovat muun tekstin seassa ja tuovat vaihtelua
historiaa ja nähtävyyksiä esitteleviin osuuksiin. Kulttuuriin liittyviä
aiheita ovat esimerkiksi Intian pyhät lehmät ja gurut, kielet ja kirjallisuus,
järjestetyt avioliitot, mantrat, kastijärjestelmä, kriketti, festivaalit ja
pukeutuminen. Neuvoja saamme liittyen vaikkapa liikenteeseen, erilaisiin
vessoihin, vedenkäyttöön, katuruokaan ja vuoristotaudin hoitoon.

Käsitellyt aiheet sivuavat usein jollain tapaa vierailun kohteena olevaan
paikkaa, mutta osa niistä on yleisiä Intiaan tai Intiassa matkustamiseen
liittyviä seikkoja. Esimerkiksi Mumbaissa saamme lisätietoa
Bollywood-elokuvateollisuudesta sekä lukuisista hindujumaluuksista. Keralassa
opastetaan turvallisen ayurvedisen hoitolan löytämisessä ja Kolkatassa taas
tulee puheeksi brittien siirtomaahistoria sekä Äiti Teresan saattokoti.
Intiassa tapahtuneista raiskauksista mainitaan myös, ja Hämeen-Anttila neuvoo
kuinka nais- tai miesmatkalija pystyy välttämään erilaisia vaaratilanteita.

Matkaan liittyy oleellisesti myös paikallisten herkkujen maisteleminen sekä
ostosten teko ja Hämeen-Anttila kertoo mitä eri paikoissa kannattaa syödä ja
ostaa matkamuistoksi. Kirjassa ei ole listausta suositeltavista majapaikoista,
ravintoloista tms. mutta joitakin vinkkejä annetaan muun tekstin lomassa.
Kertomusten ja informaation seassa Hämeen-Anttila ottaa myös kantaa joihinkin
yhteiskunnallisiin asioihin, kuten Bhopalin ympäristökatastrofiin,
kastisortoon, adivasien eli Intian alkuperäisväestön oikeuksiin sekä
eläinten kohteluun liittyen. 

Harmillista on kuitenkin se, että näitä infopaketteja ei mainita
sisällysluettelossa eikä useimpia aiheita ole millään tavalla
väliotsikoitu. Tämä vaikeuttaa niihin palaamista jälkikäteen. Kirjan
lopusta löytyy kyllä hakemisto, mutta lukuisten asiasanojen joukosta voi olla
vaikeaa löytää sitä oikeaa, varsinkin jos ei ihan tarkkaan muista tai tiedä
mitä pitäisi etsiä. Juuri tämän vuoksi kirja ei ole kaikkein
käytännöllisin matkaopas, vaikka tarjoaakin paljon hyödyllistä käytännön
infoa. Parhaiten se sopii matkalukemiseksi perinteisen matkaoppaan rinnalle ja
sitä täydentämään. Kirjan lopussa onkin listattu suositeltavia matkaoppaita
ja nettisivuja sekä myös Intiaa käsittelevää kirjallisuutta ja elokuvia.

Missä ovat ihmiset?

Nimestään huolimatta kirjan painopiste on paikkojen, nähtävyyksien ja
intialaisen kulttuurin esittelyssä enemmän kuin kirjailijan
henkilökohtaisissa Intia-kokemuksissa. Matkustamme Intiassa Hämeen-Anttilan
mukana ja katsomme Intiaan hänen silmiensä kautta, mutta teos keskittyy
enemmän paikkojen ja asioiden kuvailuun kuin kirjailijan henkilökohtaisiin
ajatuksiin ja  tuntemuksiin. Toki niitäkin löytyy, mutta huomiot jäävät
usein melko lyhyiksi kommenteiksi ja sivulauseiksi. Paikoitellen ripoteltuna ne
silti ilahduttavat ja piristävät paikoitellen hyvin tiiviistä ja asiapitoista
tekstiä.

Kirjan henkilökohtaisimmat osiot ovat sen ensimmäinen ja viimeinen luku,
joissa Hämeen-Anttila valottaa hieman oman Intia-suhteensa taustoja ja kertoo
myös siitä miten paluu Suomeen aina matkan jälkeen aiheuttaa suuremman
kulttuurishokin kuin Intiaa itsessään. Kirja luo myös mielikuvan siitä,
että Hämeen-Anttilan suhde Intiaan on hyvin seesteinen ja hän nauttii Intian
matkoistaan, erilaisista pienistä kommelluksista ja epämukavuuksista
huolimatta. Näistäkin seikoista huolimatta teoksessa on kuitenkin monessa
kohtaa enemmän tietokirjan ja matkaoppaan kuin henkilökohtaisen
matkakertomuksen tuntu.

Toinen asia mitä jäin kirjassa kaipaamaan, ovat suhteet paikallisiin ihmisiin.
Kirjassa korostetaan Intian väenpaljoutta, mutta intialaisten ihmisten
kohtaamiset rajoittuvat tyypillisiin turistin kanssakäymisiin häntä
palvelevien henkilöiden kanssa. Kerran ollaan junassa, jossa jutellaan samassa
vaunussa istuvien intialaisten perheiden kanssa, mutta hekin jäävät
nimettömiksi kanssamatkustajiksi (s.114). Kirja ei siis anna vastausta siihen
kiinnostavaan kysymykseen, onko Hämeen-Anttilalla paljon ystäviä Intiassa ja
mitä hän on heidän kauttaan oppinut. Teoksen ensimmäisessä luvussa
Hämeen-Anttila kertoo, että ”(K)ulttuurin tutkijana minua kiinnostavat
tietenkin eniten kulttuuri ja sen ilmentymät historiassa, uskonnossa ja
tavoissa, mutta kirjailijana ja ihmisenäkin se, miten intialaiset ovat eläneet
ennen ja elävät nyt, mitä he ajattelevat ja tuntevat ja mitä ajatuksia he
minussa herättävät.” (s.6). Teos huomioi ensimmäiset seikat, mutta
jälkimmäiset kysymykset jäävät vailla vastausta. Henkilökohtaisten
ystävyyssuhteiden jättäminen kirjan ulkopuolelle on toki ymmärrettävää,
mutta tämä valinta olisi voitu kirjassa mainita. Samaan aikaan on totta, että
nopeatempoisella kiertomatkalla ei jää useinkaan aikaa tutustua paikallisiin
ihmisiin, ainakaan ystävystymiseen saakka. Siksi valinta on kirjan luonteen
kannalta myös looginen.

Minun Intiani sopii luettavaksi kaikille niille, jotka suunnittelevat Intiaan
matkustamista tai ovat kiinnostuneita sen historiasta, kulttuurista ja
nähtävyyksistä. Kokeneelle Intian matkaajalle monet kirjassa olevat
käytännön neuvot ovat varmasti ennestään tuttuja, mutta Intian eri alueita
ja kulttuuria käsittelevät rikkaat tietopaketit ovat hyödyllisiä ja
mielenkiintoisia varsinkin kulttuurimatkailusta kiinnostuneelle. Harva ehtii
kuitenkaan yhden elämän aikana tutustumaan Intiaan yhtä kattavasti kuin
tässä kirjassa. 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/