[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tiukan kassanvartijan muistelmat karuista lamavuosista 1991-1995

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rami Nissilä <rami.nissila at gmail.com> VTM, jatko-opiskelija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Viinanen, Iiro ja Heiskanen, Kalle (toim.): Vaaran vuodet 1991-1995. Paasilinna,
2014. 288 sivua.


Tiukan kassanvartijan muistelmat karuista lamavuosista 1991-1995
---------------------------------------------------------

Iiro Viinasen päiväkirjat vuosilta 1991-1995 ovat arvokas lisä
lähihistoriaamme vaikeista lamavuosista. Rankkaa työtä tehtiin rankoissa
olosuhteissa: työttömyys kipusi yli 20 %:iin ja valtio velkaantui
ennätystahtia. Presidentti Koiviston tuki oli nuorelle hallitukselle
elintärkeää, varsinkin kun molemmat päähallituspuolueet ja hallituksen
johtohahmot, Viinanen ja pääministeri Esko Aho, taistelivat omien puolueidensa
sisäisten paineiden ja hallitusyhteistyön ristipaineessa. Viinasen
voimakkaimmaksi tukijaksi nousee Ilkka Suominen. Kirja ei kuitenkaan jätä
kyynistä jälkimakua vaan kyseessä on positiivinen selviytymistarina vaaran
vuosista 1991-1995. 

Veret seis – mistä kaikki alkoi

Kirja alkaa kevään 1991 eduskuntavaaleista, joissa SDP menetti kahdeksan, 
kokoomus peräti 13 kansanedustajan paikkaa ja keskusta sai sen kuuluisan veret
seisauttaneen vaalivoiton. Sosiaalidemokraatit ilmoittivat nopeasti halustaan
jäädä oppositioon, kokoomuksesta tuli Esko Ahon hallituksen toinen
päähallituspuolue. Viinanen päätti alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tammikuun
alusta 1993. Vuodet 1991 ja 1992 käsitelläänkin lyhyesti ilman päiviin
sidottuja päiväkirjamerkintöjä. Tämä on harmi. Olisi ollut
mielenkiintoista kuulla myös hallituskauden alun shokkivaiheesta, jolloin tuore
hallitus joutuu karujen tosiasioiden eteen ja tilanne valkenee kaikessa
karmeudessaan.  

Paineet purkautuvat

Kirja on kertomus äärimmilleen jännitetyn jousen laukeamisesta kahdenkymmenen
vuoden viiveellä. Viinasen turhautuminen ensinnäkin omien hallituskumppaneiden
(Keskustan Pekkarinen, Isohookana-Asuinmaa ja Väyrynen) iltalypsyihin sekä
omien puoluekavereiden (erityisesti Sasi, Salolainen ja Ilaskivi mutta
vähemmässä määrin myös Zyskowicz ja Kanerva) tuen puutteeseen leimaa
tekstiä. Osansa kritiikistä saavat joustamaton ammattiyhdistysliike sekä
devalvaatiota vaatineet teollisuuspiirit.

Onneksi tukijoitakin löytyi vaikeina hetkinä, erityisesti Ilkka Suominen
piirtyy Viinasen päiväkirjoista rakentavana ja lojaalina tukipylväänä,
jonka apuun ja neuvoihin saattoi luottaa. Samoin presidentti Koivisto antoi
tukea vaikeassa tilanteessa taistelleelle hallitukselle ja sen nuorille
ministerille.

Presidentti Koivisto tuki ja rooli on merkittävä selkänoja niin minulle kuin
koko hallitukselle. Ehkäpä ilman sitä vaikeudet hallituksen jatkamiselle
olisivat tulleet ylivoimaisiksi. (s. 29 – 1.1.-28.2.1993)

Toiseksi valtavaa turhautumista loi tunne siitä, että tilannetta ei voinut
sanoa ääneen suurelle yleisölle, tätä Viinanen tuskastelee vuodesta
toiseen. Maan talous voi niin huonosti, että valtiovarainministeri ei voinut
paljastaa koko totuutta julkisesti, järjestelmä olisi sortunut luottamuspulaan
kuin korttitalo.

Kolmanneksi, turhautumista on täytynyt lisätä sekä Viinaseen itseensä,
että hänen perheeseensä kohdistuneet turvallisuusuhat. On täytynyt tuntua
sietämättömältä joutua tekemään töitä sellaisessa asenneilmapiirissä.

Tammikuussa 1992 tajusin, että tästä tulee likainen vuosi. Uskomattoman
tehokas ja ystävällinen sihteerini Lea Salo sai työpöydälleen yhä enemmän
minulle tarkoitettua törkypostia. Muutenkin olo alkoi tuntua yhä
turvattomammalta. Kerran kuljin ajatuksissani Aleksanterinkatua, kun minut
pysäytti kolmen roikaleen joukko. He käyttäytyivät uhkaavasti, puukkokin
näytti jollain olevan. (s. 21 – vuosi 1992)

Iltalypsyt ja vedätykset

Kirja on tuskaista luettavaa. Valtava, hirvittävä paine paistaa
päiväkirjojen läpi vuodesta toiseen. Vaikkei tilanteita voikaan verrata
”yks’yhteen” toisiinsa, tulee toistuvasti mieleen toinen samanlainen
epätoivoinen tarina, Väinö Tannerin Olin ulkoministerinä talvisodan aikana.
Vuonna 1991 aloittaneelle Ahon hallitukselle yllätyksenä tullut kansantalouden
katastrofaalinen tila puistattaa. Työttömyys nousi nopeasti, saavutti 300 000
työttömän rajan jo vuonna 1992, ja jatkoi nousuaan huippuunsa yli 21,8 %
prosentin tammikuussa 1994, jolloin reilusti yli puoli miljoonaa suomalaista eli
ilman työpaikan tuomaa turvaa. Suomi oli 1990-luvun Kreikka. Vertailun vuoksi
mainittakoon, että tätä kirjoitettaessa syksyllä 2014 Suomen työttömyys on
reilu kahdeksan prosenttia.

Tilanteesta selvillä olleiden poliitikkojen välinpitämättömyys ja
vedätykset omiin vaalipiireihin tyrmistyttivät Viinasta ja ovat kieltämättä
pöyristyttävää luettavaa tänäkin päivänä. Lomat jäivät
valtionvarainministeriltä lyhyiksi ja erilaiset työtehtävät katkoivat
lyhyitäkin lepotaukoja. Työviikko oli pääsääntöisesti vähintään
kuusipäiväinen. Työpäivät venyivät toistuvasti yli kellon ympäri, usein
valvottiin kokonaisia öitä. Lepoa ja rentoutumista tarjosivat ensisijaisesti
metsästys- ja kalastusreissut. Perheen ja ystävien laiminlyöntiä Viinanen
pahoittelee vielä tänä päivänä.

Kotiseudun etujen puolustaminen jäi myös valtakunnan asioiden alle. Viinasta
ei tuona vaalikautena juurikaan nähty Riihimäen kaupunginvaltuustossa. Myös
kotimaakunnasta saapuneet karvalakkilähetystöt saivat viinasmaisen
vastaanoton: Kanta-Häme tai Riihimäki eivät nauttineet etuajo-oikeudesta
tiukan valtionvarainministerin silmissä. Epäkiitollinen osa epäkiitollista
tehtävää sekin.

Suoraselkäisen selviytymistarina

Teos ei ole mitään kaunokirjallista taidetta. Teksti on myöhään illalla tai
aamuyöllä töistä tulleen väsyneen, kireän miehen lyhyttä lausetta.
Arvosteluissa osansa saavat yllämainitut ”vihamiehet”. Kyyniseksi kirjaa ei
kuitenkaan voi luonnehtia: myös kehuja jaellaan eikä ainoastaan lähimmille
tukijoille vaan myös kaukaisemmillekin virkamiehille. Esimerkkinä tästä
Viinasen sanoin:

Aamulla Hongkongissa allekirjoitettiin kolmen miljardin eculaina. - - - Unet
jäivät taas väliin. Hongkong on vaikuttava paikka, vaikka hotellista en ehdi
poistua. Illalla lento Malesiaan. Ruso fiksu lähettiläs. Valittelee, ettei
Suomessa kiinnitetä huomiota tähän alueeseen. Jännitti ministerivierailua,
mutta enpä osoittanut tarvittavan ja sanoinkin, että tarvetta pokkurointiin ei
ole. (s. 55 - 12.3.1993)

Kirjasta jää positiivinen jälkimaku. Se on selviytymistarina, ja kuten jo
todettua, ei kyyninen valitusvirsi. Kirja vastaa hyvin Iiro Viinasen
julkisuuskuvaa suoraselkäisestä, jopa yksioikoisesta insinööristä, joka
jääräpäisesti seisoi oikeaksi katsomansa, valitsemansa linjan takana.
Politiikka on tietysti arvovalintoja ja toiset voivat kritisoida Ahon
hallituksen ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Toiset taas pitävät Viinasen
puolustamaa linjaa oikeana, jopa ainoana oikeana.

Teos on tarkkaa ajankuvausta, hyvää kerrontaa ja heijastelee yhden aikakauden
avainpelurin subjektiivisia tuntoja. Kyseessä on kaiken kaikkiaan
mielenkiintoinen lisä 1990-luvusta kiinnostuneille.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/