[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomi, ruotsi vai venäjä?Kansallisen ja kielellisen identiteetin vaihtoehdoista 1800-luvun alussa.

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kristiina Kalleinen <kristiina.kalleinen at helsinki.fi> VTT, dos., Loviisa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Wassholm, Johanna: Svenskt, finskt och ryskt. Nationens, språkets och
historiens dimensioner hos E. G. Ehrström 1808–1835.. Svenska
litteratursällskapet i Finland, 2014. 217 sivua.


Suomi, ruotsi vai venäjä?Kansallisen ja kielellisen identiteetin
vaihtoehdoista 1800-luvun alussa.
---------------------------------------------------------

Johanna Wassholmin teos perustuu hänen Åbo Akademissa vuonna 2008
puolustamaansa väitöskirjaan, joka nyt keväällä 2014 ilmestyi painettuna.
Tätä voidaan tervehtiä ilolla 1800-luvun alkuvuosikymmenten tutkijoiden
keskuudessa: tutkimuksen kohteena on alempaan säätyläistöön kuulunut
henkilö, jonka kautta voi luoda katsauksen Suomen suuriruhtinaskunnan
alkuvaiheiden tärkeisiin kysymyksiin kielen ja kansallisuuden suhteista, sekä
prosesseista joiden kautta yksilön kansallinen identiteetti syntyy.

 

Vähälukuista ylintä säätyläistöä lukuun ottamatta on niukasti tietoa
Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikojen ihmisten suhtautumisesta uuteen
valtiolliseen tilanteeseen sekä isänmaa- ja  kielikysymykseen. Alemman
säätyläistön kohdalla merkittävä poikkeus on Wassholmin tutkimuksen kohde,
ruotsinkielisellä Pohjanmaalla syntynyt ja Turun akatemiassa opiskellut Eric
Gustaf Ehrström (1791–1835), jonka täytyi elämänsä aikana pohtia
kansallisia ja kielellisiä kysymyksiä useissa eri yhteyksissä ja
vaihtelevista näkökulmista. Ehrström oli yksi ensimmäisiä stipendiaatteja,
jotka lähetettiin opiskelemaan Moskovaan vuonna 1812, vuodet 1816–1824 hän
toimi Turun akatemian venäjän kielen lehtorina ja vuodet 1826–1835 Pietarin
Pyhän Katariinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana.

Suomaiskansallisen identiteetin synty

Ehrströmin kautta Wassholm pyrkii vastaamaan tärkeisiin suomaiskansallisen
identiteetin synnyn kannalta tärkeisiin kysymyksiin: tuliko suomalaisen olla
suomea puhuva? Kelpasiko ruotsia puhuva suomalaiseksi? Entä Venäjä ja
venäjän kieli – miten niihin tuli suhtautua? Oliko Suomella muuta historiaa
kuin ”ruotsalainen” historia? Nämä ovat tärkeimpiä tutkimuskysymyksiä.

Kuten useimpien muidenkin aikalaisten, oli Ehrströminkin vaikea vuonna 1812
määritellä yksiselitteisesti oma kansallisuutensa. Kun tätä tiedusteltiin
häneltä Moskovassa 1812, hän vastasi: ”Jag är Svensk till nation, ehuru nu
Rysk undersåte från Nya Finland”.  Oman identiteetin määrittely
dramaattisesti muuttuneessa tilanteessa ei ollut helppoa.

Kuitenkin vajaassa kymmenessä vuodessa tapahtui merkittävä muutos, sillä
1821 Ehrström kirjoitti Adolf Ivar Arwidssonin perustamassa Åbo Morgånbladet
-lehdessä seuraavasti (ruotsiksi luonnollisesti):

”Nyt pitäisi Suomen asukkaiden muodostaa yksi jakamaton kokonaisuus; nyt
pitäisi jokaisen kansalaisen syvällä sielussaan ja sydämessään tuntea,
että hän on suomalainen eikä mitään muuta.” 

 



 

Ehrström oli omaksunut sen katsomuksen, jota Pietarissa Suomen asiain
komiteassa oltiin 1810-luvun kuluessa kehitelty (byrokraattis-patrioottinen
Suomi-idea). Edellä lainatut Ehrströmin sanat olisivat aivan yhtä hyvin
voineet olla peräisin Pietarissa Suomen ylimpiin hallintomiehiin kuuluneilta G.
M. Armfeltilta, R. H. Rehbinderiltä tai C. J. Walleenilta.  Suomen asiain
komitean puheenjohtaja G. M. Armfelt vaati suomalaisilta ”patriotismia” ja
”isänmaantunnetta” sekä tähdensi, että suomalaisten oli luotava
”kansallis- eli kansalaishenki”. Isänmaantunne ja kansallishenki
merkitsivät G. M. Armfeltille tunnustautumista suomalaiseksi ja toimimista sen
mukaan.  Armfeltin mukaan ”rauhamme ja menestyksemme riippuu siitä, että me
rehellisesti ja täydellä sydämellä muutumme suomalaisiksi, sillä nyt on
meidän yhtä vähän lupa valtiollisissa asioissa hutiloida ruotsalaisilla
aatteilla kuin olisi kunniallista ja mielipiteittemme mukaista olla
venäläisiä. Keisari tahtoo, että olemme suomalaisia, täyttäkäämme
Jumalan nimessä tehtävämme.” Armfelt tähdensi Suomen asukkaiden
velvollisuutta ”elää ja kuolla suomalaisina, ei venäläisinä eikä
ruotsalaisina – sillä olla suomalainen on kaikkein suurin kunnia meille.”

Samaan sävyyn kirjoitti eräs toinen Armfeltin aikalainen:

”Keisari haluaa tehdä meistä onnellisia ja aitoja suomalaisia (ägta
finnar); Jumala suokoon, että emme itse estä hänen hyviä aikomuksiaan. Monet
luulevat yhä, että heidän velvollisuutensa on olla ruotsalaisia eikä
suomalaisia, joka sotketaan venäläiseen. Venäläisiä meidän ei kuitenkaan
tule olla muuten kuin että toivomme heille kaikkea onnea ja menestystä meidän
oman parhaamme takia, sillä meidän etumme ovat niin läheisesti yhdistetyt.”

Kuitenkin toisin kuin Pietarin suomalaisten byrokraattien keskuudessa alkoi alun
perin hyvin voimakkaan ruotsalaisen ja ruotsinkielisen identiteetin omannut
Ehrström vähitellen katsoa, että ruotsi oli suomalaisille vieras kieli ja
ruotsin kielen pakottaminen hallinnon ja sivistyselämän kieleksi oli
aiheuttanut Suomen kansalle paljon vahinkoa ja hidastanut sen kehitystä.
Tähän viitaten hän kirjoitti vuonna 1821 eräässä artikkelissaan, että

”pitkäaikainen tottumus Suomen aikaisempiin olosuhteisiin aikaansai sen,
että ihmiset eivät juuri havainneet, kuinka Suomen kansallisuutta vähitellen
heikennettiin. Siinä määrin kuin ihmiset lakkasivat olemasta suomalaisia,
heistä tuli ruotsalaisia ja he pitivät itseään Svean valtakunnan
kansalaisyhteiskuntaan integroituneina yksilöinä.”

Kielestä identiteetin määrittäjä

Ehrströmin muuttunutta käsitystä ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden
välisestä suhteesta voidaan suureksi osaksi selittää romanttisella
filosofialla, joka oli vaikuttanut niin hänen kuin muidenkin nuorten
akateemista sivistystä saaneiden ajatteluun niin sanotun Turun romantiikan
muodossa. Romantiikan ideologia muutti perusteellisesti käsitystä ennen
kaikkea kielen merkityksestä; kielestä tuli tärkein yksilön identiteettiä
muovannut tekijä. Sen sijaan, että yksilö olisi tuntenut horisontaalista
yhteenkuuluvuutta toisten samaan yhteiskunnalliseen säätyyn kuuluvien
yksilöiden kanssa kuten ennen, nyt yksilön tuli ensi sijassa tuntea
vertikaalista yhteenkuuluvuutta toisten samaa kieltä puhuvien yksilöiden
kanssa. Kansakuntaa, ”nation”, alettiin ajatella useista eri jäsenistä
koostuvana perheenä tai orgaanisena yksikkönä, joka yksilön lailla syntyi,
kehittyi ja astui ”aikuistuttuaan” muiden tasavertaisten yksilöiden
rinnalle. J. G. Herderin filosofia oli levinnyt myös Turun Akatemian nuorten
opettajien keskuuteen. Uusi, romantiikan hengen ja ideat omaksunut sukupolvi
omaksui käsityksen kielen identiteettiä luovasta ominaisuudesta ja kielestä
tuli siten yksi tärkeimmistä yksilön identiteettiä määrittävistä
tekijöistä. Ehrströmin elinaikana kielikysymys ei vielä ehtinyt
politisoitua, vaan sen aika tuli vasta myöhemmin 1840-luvulta lähtien – toki
jo tässä vaiheessa oli omat oppositiomiehensä kuten A. I. Arvidsson, joka
”toisinajattelunsa” takia karkotettiin Ruotsiin.

Ehrströmin kohdalla erityistä on nimenomaan se, että hän valitettavan
lyhyeksi jääneen elämänsä aikana joutui pohtimaan kielen ja kansallisuuden
suhdetta kolmesta erilaisesta roolista lähtien: opiskelijana Moskovassa,
venäjän kielen lehtorina Turussa ja Pietarin Pyhän Katarinan seurakunnan
kirkkoherrana. Suomessa tärkeältä näytti suomen kielen ohella venäjän
kielen osaamisen edistäminen, Pietarissa taas ruotsinkielen säilyttäminen.
Ehrströmin ajattelussa ruotsin kielen ”pakottaminen” Suomeen oli ollut
vahingollista, venäjän kielen osaamisen edistäminen Suomessa oli hänen
mukaan hyödyllistä suomalaisille eikä merkinnyt suomen kielen sortamista.

Harvinainen lähdeaineisto valottaa Ehrströmin ajattelua

Jälkimaailman kannalta onnellista on, että Ehrströmin jälkeensä jättämät
päiväkirjat sekä kirjeenvaihto valaisevat hänen ajatteluaan ja sen
kehitystä ainutlaatuisella tavalla. Wassholmilla on siten ollut käytössään
harvinaislaatuinen lähdeaineisto, jota hän on hyödyntänyt oivaltavasti ja
perusteellisesti. Tutkimuksella on myös vahva teoreettinen pohja, jota vasten
Ehrströmin kansallisen identiteetin kehittymistä kuvataan.  

Vaikka kansalliset identiteetit yleensä kuvataan kollektiivisina, tapahtuu
identifikaatio käytännössä yksilötasolla, kuten Ehrströmin esimerkki
oivallisesti osoittaa.  

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/