[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Yli sata vuotta maalaisseurakuntien köyhäinhoitoa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Essu Huuhka <eshuuh at utu.fi> FM, Tohtorikoulutettava, Yleinen historia, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Alaja, Paavo: Suomen maalaisseurakuntien köyhäinhoito luterilaisen ortodoksian
aikana (1571-1686). Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 2013. 450 sivua.


Yli sata vuotta maalaisseurakuntien köyhäinhoitoa
---------------------------------------------------------

Paavo Alajan tutkimus ja syksyllä 2013 hyväksytty väitöskirja on
perusteellinen selvitys vuosien 1571—1686 suomalaisten maalaisseurakuntien
köyhäinhoidosta. Käsitellyllä ajanjaksolla luterilaisuus vakiintui Ruotsin
valtakunnassa ja myös valtion politiikka kehittyi Ruotsin kasvaessa
eurooppalaiseksi suurvallaksi. Kirja on tarpeellinen katsaus 1500- ja 1600-luvun
köyhäinhoitoon, jonka aikarajausta olisi kuitenkin voinut tiivistää.

 

Alajan tutkimus on hyvin tervetullut, sillä Suomen köyhäinhoidon historiaa ei
ole liiaksi tutkittu, ja suuri osa tutkimuksesta on painottunut myöhemmille
vuosisadoille. Alajan tutkimukselle erityistä on se, että se tutkii nimenomaan
maaseudun ja maalaispitäjien köyhäinhoitoa kaupunkiseutujen sijaan. Tämä
valinta on Alajan mukaan harvinainen poikkeus koko Manner-Euroopan alueella (s.
35).

Haasteellinen, mutta kiinnostava ajanjakso

Tutkimuskysymyksensä ja näkökulmansa Alaja on jaotellut viiteen luokkaan (s.
23-24). Näitä ovat esimerkiksi maallisen ja kirkollisen vallan suhde
köyhäinhoidossa, köyhien määrittely, sekä paikalliset ominaispiirteet.
Kysymyksiinsä Alaja vastaa pääosin kirkonarkistoihin, kuten
tarkastuspöytäkirjoihin ja tilikirjoihin perustuen, vaikka alkuperäisaineisto
on kaikkiaan hyvin laaja. Kuten hän itse kirjoittaa, ”[v]anhemman ajan
historiantutkimuksessa mahdollisia lähteitä on rajallinen määrä, joten
käytettävät lähteet valikoituvat siten, että niistä on ylipäätään
mahdollista löytää vastauksia tutkimuskysymyksiin.” (s. 28) Aineiston
hajanaisuus näkyy muun muassa sen painottumisena tutkimuskauden loppuun kuin
myös siinä, että Ahvenanmaa on yliedustettuna, sillä sieltä on säilynyt
alkuperäislähteitä kaikkein eniten. Kaikkiaan Alaja on tehnyt aineistollaan
suuren työn ja osoittaa tuntevansa lähdemateriaalinsa hyvin. Samalla olisin
toivonut karttaa, johon kaikki tutkitut kymmenet pitäjät olisi merkitty.
Tällöin olisi pysynyt paremmin perillä siitä, missä päin Suomea missäkin
alaluvussa mennään – alueet kun vaihtuvat Alajan kerronnassa tiuhaan.

Tällä yli sadan vuoden ajanjaksolla köyhyys näyttäytyy yleisenä
maaseutujen elämää luonnehtivana piirteenä. Pääosin seurakuntien tuli
huolehtia itse omista köyhistään. Tälle oli erilaisia tapoja, joista kerjuu
oli luultavasti merkittävin. Ajanjakson loppupuolella suunnitelmat
laitoshuollosta yleistyivät samoin kuin lahjoitusten keruu kolehteina. Kolehdit
voitiin harkinnanvaraisesti jakaa osittain seurakunnan vaivaisille. Koska
elämä ylipäätään oli niukkaa ja katovuosia koettiin säännöllisesti
samalla, kun sodat rasittivat suurvaltaa ja läänityspolitiikka ja kireä
veronkanto ajoivat tavallista kansaa hyvin ahtaalle, köyhtyminen oli yleistä
ja vain harva oli siltä todellisessa turvassa. Onnettomuudet ja sairaudet
saattoivat suistaa ihmisen elintason nopeasti silkan kerjuun ja toisten
armeliaisuuden varaan. Alaja kertoo monia mieleen jääviä ihmiskohtaloita
erityisesti käräjäkirjoja lähteenään käyttäen. Ne luovat elävää kuvaa
joidenkin köyhyyteen ajautuneiden ihmisten sekä toisaalta koko
pitäjäyhteisöjen toimista.

Yli sata vuotta käytännöllisiä auttamista

Paavo Alaja on jakanut tutkimuksensa kolmeen periodiin, jotka ovat 1571—1653,
1654—1671 ja 1672—1686. Rajaukset muodostuvat lähinnä valtakunnallisen
politiikan ja annettujen asetusten perusteella. Sinänsä kyseiset vuodet ja
ajanjaksot eivät ole näkyneet toisistaan erottuvina maalaispitäjien
asukkaiden elämässä. Huomata sopii myös, miten eri mittaisia ajanjaksot
ovat. Rajaukset luonnehtivat osaltaan koko alkuperäismateriaalia, joka tuntuu
huomattavalla tavalla painottuvan koko tutkimusperiodin loppuun. Tässä
mielessä lukija toisinaan kysyy, olisiko aikarajausta voinut huomattavasti
supistaa keskittymään 1600-luvun puolivälistä suuriin nälkävuosiin. Alaja
itsekin toteaa, miten 1570-luvulta 1600-luvun ensimmäiselle puoliskolle
maalaispitäjien köyhäinhoito sinänsä kuului kirkolle ja perustui vuoden
1571 kirkkojärjestykseen, mutta samalla kirkkojärjestyksen ylimalkaiset ohjeet
eivät juuri aiheuttaneet suuria muutoksia perinteiseen elämänmenoon, eikä
suurimmassa osassa maalaisseurakuntia tapahtunut mitään muutoksia (s. 197).
Koko yli sadan vuoden jaksolla Alajan mukaan luterilaisen teologian ja
lähimmäisenrakkauden sijaan köyhäinhoitoa ja almujen antamista
määrittivät käytännölliset seikat ja rikkaiden halu korostaa omaa
sosiaalista asemaansa.

On selvää, että aineisto on asettanut omat rajansa Alajan tutkimukselle ja
toisaalta tutkimuskysymyksetkin on aseteltu siten, että niihin on
ylipäätään ollut mahdollista vastata hajanaisen aineiston pohjalta. Olisi
kuitenkin ollut mielenkiintoista lukea enemmän maalaispitäjistä yhteisöinä,
ajan aatteista ja arvostuksista ja siitä, miten köyhyys tutkimusajanjaksolla
todella nähtiin. Monin paikoin Alajan havainnot ja omat alleviivaukset hukkuvat
luettelomaisen kirjoitustyylin alle. Alaja käy, perusteellisesti kylläkin,
lävitse eri maalaisseurakuntien ja pitäjien kolehdinkeräystapoja, mukaan
lukien uhritukkien ja keräyslaatikoiden yleistymistä sekä näihin saatuja
lahjoitusmääriä. Silloin, kun selkeitä alueellisia erityispiirteitä tai
muutoksia on havaittu, olisi niitä kenties ollut syytä alleviivata ja tuoda
selkeämmin lukijan eteen. Aineiston rajallisuus ja puutteet luovat tilanteen,
jossa Alaja lisäksi joutuu useissa paikoin spekuloimaan esimerkiksi
kolehtimäärien muutoksien syitä, vaikkakin valistuneita hänen pohdintansa
ovatkin ja ajatuskulkuja on mielenkiintoista seurata. Yksittäisenä seikkana
sellaisen lukijan huomio, joka ei ole erityisen perehtynyt nimenomaan 1500- ja
1600-lukujen Ruotsi-Suomen historiaan, kiinnittyy lukuisiin rahalahjoituksien
suuruuksia esitteleviin taulukoihin, joissa ei kuitenkaan kerrota siitä,
millainen summa vaikkapa 12 äyriä tai 1 taalari on tuona aikana ollut.
Tällöin tieto kirkonköyhän auttamisesta yhdellä taalarilla ei juuri aukea
lukijalle.



 

Tarpeellinen katsaus köyhäinhoidon historiaan

Alaja on selvästi perillä aineistonsa ominaispiirteistä ja aiemmasta
tutkimuksesta, mutta havaintoja olisi ollut syytä kontekstoida paremmin
erityisesti Suomen kaupunkien ja kirkonkylien köyhäinhoidolla. Se olisi
antanut Alajan tutkimukselle enemmän perspektiiviä ja luonut tutkimukseen
vertailevuutta, joka taas olisi tuonut esiin maalaisseurakuntien
ominaispiirteitä. Samoin vertailut, tai edes maininnat, laajemmin Ruotsin
valtakunnan alueen köyhäinhoidosta tai siitä, mistä erilaiset vaikutteet
Pohjolaan tulivat, olisivat olleet kiinnostavia.

Alajan tutkimusaihe on kiinnostava ja se luo perspektiiviä myöhempien
vuosisatojen köyhäinhoitokeskusteluun, jossa ovat jatkuneet monet samat ideat
esimerkiksi vain todellisessa tarpeessa olevien auttamisesta suhteessa
työkykyisiin köyhiin. Teos sopinee luettavaksi varsinkin niille, joilla on
aikakaudesta jo pohjatietoa, jolloin Alajan esiin tuomat tulokset asettuvat
osaksi laajempaa kuvaa.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/