[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: 1700-luvulla tehdyn Mynämäen historian suomennos

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Erkki Urpilainen <erkki.urpilainen at oulu.fi> FT, yliopistonlehtori, Oulun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hallenius, Gregorius: Territorium Wirmoënse - Gregorius Halleniuksen Mynämäen
kihlakunnan kuvaus (Wirmoënsis in Finlandia territorii memorabilia continens,
I-II (1738 osa I, 1741 osa II)). Kääntänyt Viljamaa, Toivo. Saaren kartano,
2012. 248 sivua.


1700-luvulla tehdyn Mynämäen historian suomennos
---------------------------------------------------------

Emeritusprofessori Toivo Viljamaa on tehnyt ansiokkaan käännöksen
1700-luvulla Turun akatemiassa julkaistusta 2-osaisesta, Mynämäen pitäjän
oloja ja historiaa käsittelevästä väitöksestä. Käännös osoittaa, että
tuon aikaiset väitökset ovat yhä edelleen mielenkiintoisia ja hyödyllisiä
sekä tutkijoille että historian harrastelijoille.

Paikallishistorioilla ja -kuvauksilla on Suomessa pitkä historia alkaen
1600-luvun lopulta.  Ruotsin vallan aikana suurin osa niistä laadittiin Turun
akatemiassa tai muissa Ruotsin valtakunnan yliopistoissa. Tuon ajan
paikallishistoriat voidaan karkeasti jakaa neljään ryhmään. Varhaisimmat
olivat suurvaltakaudella kirjoitetut akateemiset oraatiot, joiden keskeisin
funktio kaunopuheisuuden ohessa oli kotiseudun ylistys. Siten ne olivat varsin
kritiikittömiä ja niiden historiallinen anti oli varsin vähäinen. 1700-luvun
alkupuolella paikallishistorioihin tuli voimakkaammin tutkimuksellinen ote.
Haluttiin kartoittaa kotiseutua, sen menneisyyttä ja nykyisyyttä.
Ylenpalttinen kehu jäi taka-alalle ja tilalle tuli kerätty tieto.

Usein nämä 1720–1740-luvuilla Turun akatemiassa tehdyt kuvaukset jakautuivat
kahteen osaan, historialliseen ja taloudellis-maantieteelliseen, jotka tehtiin
eri professorin alaisuudessa. 1740–1760-luvuilla vallitseviksi tulivat
puhtaaksi hyötyajatteluun perustuvat paikalliskuvaukset, jotka perustuivat
suurelta osin Taulustolaitoksen keräämään tilastolliseen tietoon ja joissa
historiallinen aines oli vähäistä. Osa tämän kauden kuvauksista oli
yliopiston ulkopuolella maanmittareiden kirjoittamia. 1770-luvulta eteenpäin
paikalliskuvausten tarkoitus oli luoda kokonaiskuva Suomesta. Niissä jälleen
historiallinen osuus kasvoi ja niissä pyrittiin jonkinlaiseen tasapainoon
menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Gregorius Halleniuksen Mynämäen kihlakunnan kuvaus kuuluu edellä kuvattuun
toiseen vaiheeseen. Se on julkaistu kahdessa osassa vuosina 1738 ja 1741.
Ensimmäinen osa on esitetty pro exercitio -väitöksenä historian professori
Algot Scarinin alaisuudessa ja jälkimmäinen pro gradu -väitöksenä
kaunopuheisuuden professori Henrik Hasselin alaisuudessa. Alkuosa on
historiallinen ja jälkiosa maantieteellinen kuvaus. Väitöskirjat julkaistiin
latinan kielellä ja ne on kääntänyt suomeksi Toivo Viljamaa. Hän on myös
laatinut kirjaan laajahkon johdannon, jossa kerrotaan Gregorius Halleniuksesta
ja teoksen luonteesta. Pääosin se on ihan hyvää selvitystä. Halleniuksesta
kerrotaan kaikki se, mitä hänestä on mahdollista löytää.
Oppihistoriallinen osuus sen sijaan on hieman pintapuolinen. Selvästikään
kirjoittajalle ei ole täysin valjennut muutos, mikä historiallisessa
ajattelussa tapahtui 1700-luvulle tultaessa, kun alettiin tietoisesti tehdä
pesäeroa varhaisempaan gööttiläiseen historiankäsitykseen. Johdannossa
pistää silmään myös pari anakronismia. Kerrotaan, kuinka Hallenius suoritti
ylioppilastutkinnon vuonna 1728. Kyseinen tutkinto otettiin käyttöön
kuitenkin vasta toista sataa vuotta myöhemmin. Toisaalla käännetään
1660-luvulla perustettu historiallinen valtionvirasto, antikviteettikollegio,
muinaismuistoyhdistykseksi, toki sitaatein varustettuna. Tällaiset
yksityiskohdat eivät kuitenkaan kovin paljon häiritse informatiivista
johdantoa.

Tätä seuraa itse Halleniuksen väitöskirjan suomennos. Turun akatemiassa
kirjoitettiin runsaasti väitöskirjoja sen lähes 190-vuotisen olemassaolonsa
aikana, joista suurin osa latinankielellä. Vaikka tuonaikaisissa
väitöskirjoissa keskeisin tavoite ei ollut tieteellinen sisältö, vaan ne
olivat tekstejä, joiden pohjalta opiskelija osoitti väittelytaitonsa, niin
niissä julkaistiin myös paljon uutta tutkimustietoa. Niiden anti
oppihistorialliselta kannalta on edelleen varsin suuri. Valitettavasti latinan
taito on nykyisin melko harvinaista, joten väitöskirjojen suomennokset ovat
aina tervetulleita. Niitä tehdään kuitenkin ylen harvoin. Siksi Toivo
Viljamaan nyt ilmestynyt suomennos on kulttuuriteko. Usein tällaiset
suomennokset ovat filologien tekemiä, joissa on pyritty alkuperäisen tekstin
pikkutarkkaan kääntämiseen lauserakenteineen. Tällöin lopputuloksen
lukeminen on työlästä, sillä latinan kielen rakenne ei yksinkertaisesti istu
suomen kieleen. Siksi odotukseni tämänkään suomennoksen suhteen eivät
olleet hirveän korkeat. Yllätyksekseni Viljamaan suomennos on sujuvaa ja
miellyttävää lukea, samalla kun käännös on toki hyvin tarkkaa. Ei siis
tarvitse olla mikään fanaatikko tai masokisti, että voi lukea sitä.

Kirjan lopussa on Viljamaan kaksi tutkielmaa Halleniuksen lähteistä.
Ensimmäisessä tutkielmassa Viljamaa pyrkii todistamaan, että Halleniuksen
väitöskirjassaan siteeraama inventaariokirja on peräisin vuodelta 1410 eikä
vuodelta 1260, kuten Hallenius väittää. Viljamaa käy myös läpi muita
tulkintoja vuosiluvusta, joita aikojen kuluessa on esitetty. Ottamatta sen
kummemmin kantaa tulkintojen oikeellisuuteen selvitys eri tulkinnoista on
sinällään mielenkiintoista oppihistoriallista luettavaa. Toisessa
tutkielmassa Viljamaa pyrkii rekonstruoimaan lähinnä filologisin todistuksin
Halleniuksen siteeraamia runoja, jotka olivat aikoinaan Mietoisten
kappelikirkossa paperitauluissa, ja jotka ovat ajan kuluessa kadonneet.

Kaiken kaikkiaan Gregorius Halleniuksen Mynämäen kihlakunnan kuvauksen
suomennos oheisteksteineen on kunnioitettava teos, joka kannattaa lukea, vaikka
ei olisi niin kovin kiinnostunut juuri Mynämäen historiasta. Se on valaiseva
esimerkki 1700-luvun alun akateemisesta historiantutkimuksesta, joka antaa
yllättävän paljon lukijalle. Toisaalta Viljamaan lähinnä filologiset,
oivaltavat huomiot väitöskirjasta osoittavat, kuinka tärkeää
historiantutkijalle olisi vielä nykyäänkin hyvä latinan kielen taito.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/