[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kulttuuritekoja pohjoisesta – Kustannus-Puntsin tarina

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Marjut Anttonen <marjut.anttonen at utu.fi> FT, KM, dosentti, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lehtola, Jari; Lehtola, Jorma; Lehtola, Veli-Pekka: Juosten kustannettu.
Pienkustantajan salaiset kansiot. Kustannus-Puntsi, 2013. 174 + sivua.


Kulttuuritekoja pohjoisesta – Kustannus-Puntsin tarina
---------------------------------------------------------

Haaveiletko ehkä pienkustantamisesta? Siinä tapauksessa kannattaa lukea
helmikuussa ilmestynyt kirja inarilaisen Kustannus-Puntsin vaiheista. Jari,
Jorma ja Veli-Pekka Lehtolan kirjoittama Juosten kustannettu on nimensä
mukaisesti vauhdikas kertomus vuonna 1996 perustetun perheyrityksen toiminnasta
vuoteen 2001 eli markka-ajan loppuun. Siihen mennessä oli ilmestynyt
parikymmentä kirjaa. Yritys on Euroopan Unionin pohjoisin pienkustantamo, joka
on julkaissut kaikkiaan puolensataa laatuteosta Lapista, saamelaisista ja
pohjoisen kysymyksistä. Mukana on myös erä- ja kaunokirjallisuutta.
Nimiölehti mainostaa kirjan olevan ”opasluontoinen kertomus
pienkustantamisesta kiinnostuneille siitä, miksi alalle ehdottomasti kannattaa
ryhtyä, jos haluaa pysyä köyhänä”. Hirtehishuumori sävyttää vakavaa
asiaa pienkustantamisen arkipäivästä.

Kuinka kaikki alkoi?

Yrityksen historia juontaa lähes 20 vuoden taakse eli vuoteen 1994, jolloin
nuori tutkija ja nyttemmin Oulun yliopiston saamelaiskulttuurin professori
Veli-Pekka Lehtola etsi kustantajaa kirjalleen Saamelainen evakko. Lapin sodan
syttymisestä oli tuolloin kulunut 50 vuotta, ja merkkivuoteen tähdätty kirja
piti saada julkaistua. Koska aihe ei näyttänyt kiinnostavan etelän suuria
kustantajia, kääntyi Lehtola helsinkiläisen City Sámit -yhdistyksen puoleen.
Tästä alkaa kirjan ensimmäinen vauhdikas tarina, joka kiertyy Tarton kautta
Vaasaan, kunnes kirja lopulta ilmestyy monen kommelluksen jälkeen. Sen jälkeen
seuraa road movie –tyyppinen kertomus ikimuistoisesta ajomatkasta, kun
Lehtolat lähtivät Oulusta viemään laatikoittain evakkokirjaa Utsjoella
pidettävään lehdistötilaisuuteen. Tämäkään matka ei taittunut mutkitta.
Utsjoen kirjastossa pidetystä julkistamistilaisuudesta tuli Puntsin toiminnan
alkusysäys.

Saamelainen evakko sai mainiot arviot lehdistössä, sitä myytiin hyvin, ja
julkaisemisesta vastannut City Sámit pääsi veloistaan. Kirjoittaja tuskin
arvasi silloin, että Kustannus-Puntsi tulisi julkaisemaan kirjasta uudistetun
painoksen kymmenen vuotta myöhemmin.

Tuottelias Veli-Pekka Lehtola oli kirjoittanut noihin aikoihin myös toisen
kirjan. Kustannusyhtiö Pohjoinen oli ottanut julkaistavakseen Wallenius:
kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto–nimisen
teoksen, jonka oli määrä ilmestyä Walleniuksen satavuotismuistopäiväksi
vuonna 1993, mutta hanke myöhästyi surkeasti. Kirjan julkaisuongelmiin
liittyvä tarina suututtaa lukijaakin, joten voi vain arvailla tuoreen
kirjailijan mielialoja. Kustannuspäätös tehtiin vuonna 1991, kirjoittaja
toimitti valmiin käsikirjoituksensa vuoden 1992 alussa joutuakseen sen jälkeen
toistuvasti kyselemään ja hoputtamaan, kunnes kirja ilmestyi vain vuoden
Walleniuksen satavuotismuistopäivästä myöhästyneenä vuonna 1994. 

Tämän kokemuksen karaisemina ja evakkokirjan menestyksen innoittamina Lehtolan
veljekset alkoivat kehitellä suunnitelmaa omasta kustannusyhtiöstä. Kesällä
1996 he tekivät Inarissa kotitalonsa keittiössä laskelmia ja suunnitelmia,
joiden tuloksena syntyi kommandiittiyhtiö Kustannus-Puntsi.

Vaihtoehdoksi valtavirralle

Kustannus-Puntsin toimintaideana on kirjoittaa ja julkaista pohjoisiin
kysymyksiin liittyvää asiallista ja laadukasta kirjallisuutta, sillä Lapista
ja saamelaisista on julkaistava muutakin kuin eksoottista ja tietoisesti
kaupallista kirjallisuutta. Tällä tavoin pienkustantajat kääntävät
näkökulmaa ja tekevät omaa maanäärtään tunnetummaksi. Arktinen alue on
mielenkiintoinen, vaikkei sitä etelämpänä aina ehkä huomata.

Yrityksen nimen etymologisena taustana on saamen kielen sana bunci, jolla on
monia merkityksiä. Luonnonmaisemana bunci tarkoittaa kukkulamaista tievaa.
Tähän liittyy kustantajien äidin kotipaikka Puntsitievan juurella
Karigasniemessä. Lisäksi sana tarkoittaa saameksi tynnyrin tappia, mikä
voidaan yhdistää suomen kielen tappi-sanan yhteen merkitykseen: turhantärkeä
tyyppi. Sellaisinahan puntsilaiset kertovat mielellään esiintyvänsä.
Lisäksi buncitarkoittaa intoa ja ähertämistä, jota perheyrityksestä myös
löytyy. Jos taas tehot vähenevät, niin saamelaisen "puntsi putuaa". 

Aluksi tarkoituksena oli julkaista vain yksi teos eli veljesten isän Teuvo
Lehtolan kirjoittama kirja Lapinmaan vuosituhannet, joka kertoi saamelaisten ja
Lapin historiasta kivikaudelta 1930-luvulle. Kirja valmistui monien työläiden
vaiheiden jälkeen marraskuussa 1996 ja osoittautui myyntimenestykseksi. Tämä
lisäsi innostusta, joten seuraavana vuonna ilmestyi kaksi kirjaa ja sitä
seuraavana kolme. Ensimmäisen viisivuotiskauden kirjoista Lehtolat kirjoittivat
tai toimittivat suurimman osan itse. Vain muutama kirja on perheen ulkopuolisen
kirjoittajan tai taiteilijan tekemä.

Euroaikaan siirtymisen jälkeistä kustannustoimintaa ei tässä kirjassa
käsitellä lainkaan, mutta yrityksen verkkosivujen kirjaluettelo osoittaa
toiminnan laajentuneen ja yrityksen alkaneen kustantaa yhä enemmän myös
muiden kirjoittajien tai taiteilijoiden teoksia. Tämän kirjan nimiölehdelle
on merkitty Osa 1, mikä vihjaa siihen, että myöhemmin ilmestyisi euroajan
toimintaa käsittelevä toinen osa.

Tällä hetkellä Kustannus-Puntsi on omistajiensa mukaan telakalla –
jatketaanko tai lopetetaanko kokonaan. Toimitusjohtaja Jari Lehtola, joka
käytännössä pyöritti Inarin konttoria, kuoli yllättäen viime vuonna.
Tämä menetys vaikuttaa osaltaan siihen, että yhtiössä mietitään
toimintakuviota uudelleen.

Kantapään kouluttamat

Lehtolat korostavat olevansa kustannustoiminnassa itseoppineita harrastajia,
joiden ainoana kouluttajana on ollut kantapää. Tarvittavan tiedon tilalta
heillä oli sitäkin enemmän rohkeutta ja innostusta. Yrityksen osakkaiksi tuli
puolenkymmentä perheenjäsentä, joiden lisäksi taustajoukoissa on ilmeisesti
ollut vielä muita. Perheessä onkin monipuolisia osaajia, niin tutkijoita,
kirjoittajia kuin valokuvaajia.

Juosten kustannettu kertoo yrityksen alkuvaiheet kirja kirjalta mainiten sekä
menestyksen että vastoinkäymiset. Pienkustantajat kritisoivat itseään
harrastajamaisista virheistään; he ovat tehneet innoissaan ylioptimistisia
talous- ja aikataululaskelmia, arvioineet muutamien kirjojen menekin
toiveikkaasti väärin, ottaneet liian suuria painoksia ja niin edelleen. Koko
ajan on kuitenkin panostettu laatuun, ulkoasuun ja tyylikkyyteen. Tästä
syystä on tehty kovakantisia kirjoja kustannuksista huolimatta.
Käsikirjoituksen viimeistelyyn kuluvan ajan aliarvioiminen näyttää olleen
jatkuva ongelma.

Radion Kultakuume-ohjelmassa keskusteltiin pienkustantamisesta helmikuussa
(linkki ohjelmaan alempana). Toimittaja Lisa Enckell haastatteli
Kustannus-Puntsin Jorma Lehtolaa ja turkulaisen Savukeidas-kustantamon Ville
Hytöstä.

Ohjelmassa Jorma Lehtola toteaa yritystoiminnan aloittamisen olleen tietynlaista
hulluutta, koska kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta alasta. Yritystä
ei myöskään perustettu ulkopuolisella starttirahalla eikä
velkakirjalainoilla, vaan pelkästään palavalla innolla. Kun he sitten jossain
vaiheessa kertoivat lakimiehelleen kustantamonsa toiminnasta, oli tämä
tokaissut: ”Tästä kaikesta kuulee, ettette ymmärrä yhtiön toiminnasta
hevon helvettiä.”

Niin tai näin, ovatpa ymmärtäneet tai eivät, tulosta on joka tapauksessa
syntynyt. Eiväthän puolensataa kirjaa tyhjästä ilmesty. Niistä 30
nimikettä on verkkosivuilla olevien tietojen mukaan myyty loppuun. Joistakin
kirjoista otettu liian suuri painoskin on vuosien mittaan vähitellen huvennut.
 

Kaaosta, paniikkia ja täpäriä tilanteita  

Kannen sisäliepeen teksti mainostaa kirjojen valmistumisen olleen kaaosta,
paniikkia ja täpäriä tilanteita. Tämä luonnehdinta pitää paikkansa.
Puntsilaiset ovat koonneet kirjaansa joukon painajaismaisia tarinoita
kustannustoiminnan koettelemuksista. Lukija seuraa toimitustöiden ja pitkien
ajomatkojen käänteitä välillä ääneen nauraen, välillä melkein
myötätunnosta itkien. Miten näin intomielisten kustantajien tielle on
voinutkaan kasaantua tällainen määrä vastoinkäymisiä!

Toisaalta, kaikki ei kuitenkaan ole ollut koko ajan niin vaikeaa. Osa kirjoista
on ilmestynyt jokseenkin ongelmitta, mutta näiden kirjojen julkaisutarinat
jäävät lyhyehköiksi maininnoiksi. Niistä ei tietenkään irtoa samanlaista
puntsimaisen mustaa huumoria kuin ongelmakirjoista. Eihän dramatiikkaa synny
silloin, kun käsikirjoitus valmistuu ajallaan, kirja julkaistaan ja menekki on
hyvä. Lukija kylläkin hengähtää ja ajattelee, että onneksi välillä voi
käydä myös hyvin.

Erilaisia hankaluuksia näyttäisi kuitenkin olleen paljon enemmän kuin töiden
mutkatonta sujumista. Alkuaikoina toimitustyöhön on liittynyt huomattavan
paljon tietokoneisiin ja tekstinkäsittelyyn liittyviä teknisiä ongelmia,
joista kerrotaan mainiosti kirjoitettuja kauhutarinoita. Hermot ovat
koetuksella, kun sähköinen teksti avautuu, jos ylipäätään avautuu,
siansaksaksi muuttuneena. Hektisessä toimitustyössä ovat stressiä
aiheuttaneet muun muassa yhteen sopimattomat laitteet, aukeamattomat
tekstitiedostot, erilaiset tekstinkäsittelyohjelmat, vioittuneet levykkeet ja
niin edelleen. Levykkeillä olevia käsikirjoituksia lähetettiin postitse
ainakin vielä vuosituhannen taitteessa. Nyt sekin on jo melkein unohtunutta
aikaa.

Kirjassa on useita road movie -tyyppisiä ajomatkojen kuvauksia, joissa Lehtolan
Lada kiitää tai nykii määränpäästä toiseen. Lada nouseekin yhdeksi
kirjan keskushahmoista, ja se on saanut paikkansa myös kuvaliitteessä ja
kannessa. Pohjoisen välimatkat ovat pitkät, ja Oulusta on ajettu milloin 500
kilometriä Inariin, milloin 300 kilometriä Jyväskylään Gummeruksen
kirjapainoon.

Valmistuneiden kirjojen rekka- tai linja-autokuljetukset ovat toisinaan olleet
myöhässä käsittämättömien ”inhimillisten” syiden vuoksi. Kiireen
kuristaessa ovat Lehtolat itse joutuneet rahtaamaan kirjalaatikoita
julkistamistilaisuuteen kelillä kuin kelillä. Jälkeenpäin tarinat
naurattavat, mutta tuskin sillä hetkellä, kun he ovat itse myöhästyneet oman
kirjansa julkistamistilaisuudesta.

Useimmiten julkistamistilaisuus on pidetty Ivalon ja Inarin kirjastossa,
nyttemmin saamelaismuseo Siidan auditoriossa. Oman jälkensä muistojen
sikermään on jättänyt myös taiteilija Merja Aletta-Ranttilan Omakuva-kirjan
julkistamistilaisuus, joka järjestettiin poikkeuksellisesti Lappi-ravintolassa
Helsingissä.

Pohjoisen pienkustantajan kulttuuriteot

Kirjassaan Lehtolat kertovat oma- ja pienkustantajiin kohdistuneesta
epäluuloisesta suhtautumisesta toiminnan alkuvaiheessa. Heidän arveltiin
julkaisevan sellaista kirjallisuutta, joka ei ole kelvannut laatukustantajille.
Puntsin rasitteena on lisäksi valtakeskuksista katsottuna etäisyys ja
erikoisalue. Lappi ja saamelaiset ovat kaukana Etelä-Suomesta. Tähän
epäilyttävään yhdistelmään kertovat Lehtolat törmänneensä aina
uudelleen. Toivottavasti asennoituminen oma- ja pienkustantamista kohtaan on
kuitenkin ajan mittaan parantunut. Eikö tätä nykyä ole niin, että
kiinnostavimmat kirjat löytyvät ennemminkin pienkustantajilta kuin suurista
kustannustaloista?

Radiohaastattelussa Jorma Lehtola kertoo puntsilaisten oppineen, että silloin
kun kirjaa sanotaan kulttuuriteoksi, ei rahaa ole odotettavissa. Heidän
ensimmäinen julkaisunsa eli Teuvo Lehtolan Lapinmaan vuosituhannet.
Saamelaisten ja Lapin historia kivikaudelta 1930-luvulle,  joka tosin oli myös
myyntimenestys, ylistettiin hetimmiten kulttuuriteoksi. Samoja kehuja on tullut
monelle muulle kirjalle sen jälkeen.

Radiohaastattelussa Jorma Lehtola kertoo puntsilaisten oppineen, että silloin
kun kirjaa sanotaan kulttuuriteoksi, ei rahaa ole odotettavissa. Heidän
ensimmäinen julkaisunsa eli Teuvo Lehtolan kirjoittama Lapinmaan ja
saamelaisten historia, joka tosin oli myös myyntimenestys, ylistettiin
hetimmiten kulttuuriteoksi. Samoja kehuja on tullut monelle muulle kirjalle sen
jälkeen.

Arvostuksesta kertovat myös yhtiön hyvät suhteet moniin pohjoissuomalaisiin
toimijoihin; yhteistyökumppaneina ovat olleet niin Saamelaiskäräjät, Lapin
yliopisto, Pohjoinen valokuvakeskus kuin Lapin maakuntakirjasto. Kirjojen
menekkikin on jokseenkin hyvä omalla alueella Lapin läänissä, mutta muuttuu
huonommaksi heti Rovaniemen eteläpuolella. Kokemusten mukaan helpointa myynti
on silloin, kun kirjailija kiertää itse esiintymässä eri tilaisuuksissa
kirjalaatikko mukanaan.

Kirjan sivuilla ja radiohaastattelussa korostuva hullunrohkeuden ja epätoivon
yhdistelmä antaa ajattelemista.  Pohjoinen pienkustantaja on ponnistanut
periferiasta vastavirtaan ja vaivojaan säästämättä. Jorma Lehtola
kiteyttää pienkustantajien toimintaperiaatteen seuraavasti:

”Siitä kurjuudesta oppii nauttimaan jollakin tavalla, kun se on jatkuvaa ja
kun tietää, ettei se tästä paljon paremmaksi muutu. Siinä kuitenkin on se
polte niin kova siinä takana, että raha on oikeastaan sivuasia. Tärkeämpää
on se, että tarjoaa vaihtoehdon tuommoiselle valtavirralle ja nimenomaan
informaatiota asioiden sydämestä. Sekin tavallaan palkitsee siinä. Ja niin
kauan kuin ollaan vesirajan yläpuolella, niin silloin ei ole hätäpäivää.
Saadaan sen verran rahaa, että seuraava kirja saadaan etenemään. Niin kauan
asiat ovat hyvin.”

                                                     
***

Maailma on täynnä kirjallisuutta, jota kukaan ei tule koskaan luonnehtimaan
kulttuuriteoksi. Kustannus-Puntsi sen sijaan on tässä onnistunut monta kertaa.
Siitä on syytä olla ylpeä!

 



Kuva: Kustannuspäällikkö Veli-Pekka Lehtola, markkinointipäällikkö (evp)
Irma Lehtola, toimitusjohtaja-varastopäällikkö Jari Lehtola (1963-2012),
laskentatoimenpäällikkö Teuvo Lehtola (1929-2004), julkaisupäällikkö Jorma
Lehtola. Valokuva: Jorma Lehtola

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/