[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Limonov – elämä karnevalistina

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Carrere, Emmanuel: Limonov (Limonov). Kääntänyt Kristina Haataja. Like 
Kustannus Oy., 2013. 392 sivua.


Limonov – elämä karnevalistina
---------------------------------------------------------

Emmanuel Carrere on kirjoittanut vapaamuotoisen elämäkerran kirjailija Eduard
Limonovista (s. 1943). Nyt se ilmestyy suomeksi, sopivasti Limonovin
70-vuotispäivän merkeissä. Limonov on paitsi kirjailija, merkittävä
kulttuurivaikuttaja ja nykyvenäläinen poliitikko, joka on syntyjään
ukrainalainen, mutta asunut 15 vuotta ulkomailla, Amerikassa ja Ranskassa. Hän
palasi Venäjälle 1989. Tätä nykyä Limonov vaikuttaa kansallisbolshevistisen
puolueen johtajana ja Toinen Venäjä -liikkeen taustalla.

 

Limonovin elämäkerran kirjoittaja Emmanuel Carrere on ranskalaisen
kulttuurisuvun vesa, venäläisten emigranttien jälkeläinen. Hän osaa
venäjää auttavasti ja on tavannut Eduard Limonovin muutaman kerran,
erityisesti tämän Ranskan vuosina 1980-luvulla. Vasta Ranskassa Limonov löi
itsensä läpi kirjailijana. Carrere sekä ihailee että inhoaa kiisteltyä
kirjailijaa, jolla on monta roolia Venäjän yhteiskuntaelämässä. Tällainen
kaksijakoinen suhde voisi olla hedelmällinen lähtökohta hyvälle
elämäkerralle.

Kirja on suomennettu ranskasta, mikä näkyy venäläisten nimien kömpelönä
ja ristiriitaisena translitterointina. Koko nimistö ja venäläiset termit
olisi pitänyt käydä läpi vielä kertaalleen ja yhdenmukaistaa kansallisen
translitterointikaavan muottiin. Jo pelkkä ”kansallisbolshevikki”-termin
lyhennys (kirjassa ”nasbol”) pitäisi olla ”natsbol”-muodossa.

Elämä karnevalistina

Eduard Limonov emigroitui vaimoineen Amerikkaan vuonna 1974, siis samana vuonna
kuin Aleksandr Solzhenitsyn. Limonov lähti vapaaehtoisesti, Solzhenitsyn
karkotettiin. He eivät olleet koskaan ystäviä, vaan limonovilaisen
karnevalistin näkökulmasta Solzhenitsyn oli lähinnä pökkelö, uskonnollinen
idiootti.

Limonov syntyi köyhän "rivitsekistin” perheeseen, ja kasvoi Ukrainan
teollisuuskeskuksessa Harkovassa kovaksikeitetyksi jengiläiseksi. Nuoruuteen
kuului juopottelua ja tappeluja – muuan ystävä sai kuolemantuomion, mikä
hieman pysäytti miettimään. Moskovaan päästyään Limonov alkoi tosissaan
haaveilla kirjailijan tai runoilijan urasta. Leipänsä hän tienasi
alkuvaiheessa farkkuja ompelemalla ja niitä myymällä.

Veri veti kuitenkin maailmalle, Amerikkaan – ja niinpä nuoripari tekeytyi
”juutalaisiksi”, jotta ulkomaanpassi irtoaisi nopeammin. New Yorkissa
Limonovin vaimo lähti pian omille teilleen, ja mies itse ajautui hanttihommiin
ja lähimain katuojaan. Sitten häntä onnisti: parempiosaisten bileissä hän
ihastui sattumalta miljardöörin hovineitiin ja pääsi reittä pitkin rikkaan
kartanon ”hovimestariksi”. Kukaan ei kuitenkaan ollut lännessäkään
aluksi kiinnostunut julkaisemaan Limonovia, vaikka hän pyöri muun muassa
Joseph Brodskyn ja Andy Warholin lähipiirissä.

Silti Limonov oli sitkeä taiteilijasielu, ahkera ja taidokas juuri oman
elämänsä kirjaajana. Hänen moniosaista omaelämäkerrallista fiktiotaan ei
ole suomennettu, vaikka esimerkiksi Eto ja – Editshka -romaani on käännetty
jo monille muille kielille. Se onkin karnevalistin ja nihilistin huikea sukellus
New Yorkin kaduille ja kortteleihin, joissa vapaa erotiikka, homo- ja
biseksualismi ovat yhtä merkittävässä roolissa kuin Henry Millerin
”kääntöpiireissä”. Limonov kirjoittaa, ja myös puhuu, niin suoraan ja
katukielellä, ettei voi mitenkään miellyttää perinteistä
kulttuurieliittiä - ei Amerikassa, ei Ranskassa eikä Venäjällä. Toistuvasti
hän on haastanut myös elitistiset toisinajattelijat Venäjällä.

Emmanuel Carreren Venäjä-tietojen ohuus paljastuu kirjassa monin paikoin,
mutta lukijaystävällinen teksti on taatusti sopivan vetävää ja
skandaalihakuista. Ärsyttävää on se, miten kirjoittaja lavertelee sekaan
omaa henkilöhistoriaansa ja sijoittaa itsensä kuin Limonovin rinnalle
kansainväliseksi seikkailijaksi. Narsismi paistaa läpi.

Mies ja myytit

Carrere on kaiken lisäksi purematta niellyt kaikki legendat ja myytit , jotka
liittyvät Limonoviin - muun muassa sen, että tämä olisi oikeasti sotinut
Balkanilla, serbien puolella, tietenkin. Kyllähän Limonov mielellään
pullistelee mitä kummallisimmassa seurassa, niin äärioikeiston,
nationalistien kuin äärivasemmistolaistenkin kanssa, ylpeilee
vodkakestävyydellään, fyysisellä kunnollaan, rakastajattarillaan ja
vankilareissuillaan. Mukana on kuitenkin aina annos liioittelua, karnevalismia
ja anarkistista uhmaa: ”Minä olen toista mieltä!”. Limonovilaisen
karnevalistin moniulotteinen mailmankuva esittäytyy parhaimmillaan hänen
verkkolehdessään, Limonkassa (limonka, suom. kranaatti).



Siinä Limonov kumppaneineen on osa sellaista outoa Venäjää, jota emme tunne
(ellemme osaa venäjää). Perianarkismia ja nihilismiä. Venäläinen anarkismi
ei aina avaudu suomalaisille eivätkä kaikki toisinajattelija-venäläiset ole
hylänneet neuvostoajan parhaita puolia eivätkä sitä ”marginaalista
korkeakulttuuria” mitä Limonov kaikessa ristiriitaisuudessaan edustaa. Hän
on ilman muuta merkittävä kirjailija ja kulttihahmo. Kaikki hänen kaltaisensa
omituiset kulttuuripersoonat eivät ole useinkaan läntisessä talutusnuorassa,
vaan paremminkin hengittävät vaikutteita syvältä sisä-Venäjältä,
slaavilaisuudesta.

Limonov kurkottaa jonnekin Mihail Bahtinin suuntaan, sillä itse katson, että
hän on aika tyypillinen ”jumalhullu” (jurodivyi) uuden Venäjän
historiassa. Keskiajan jumalhullujen kriittisen perinteen nykyhetkeen
siirtäjä. Näitä suorapuheisia ”hulluja” tarvitaan ja erityisen
merkittäviä he ovat murrosaikoina. Tänään eletään sellaista aikaa:
Venäjä ei pysähdy Putiniin.

Muistan oman lyhyen tapaamiseni Limonovin kanssa. Tämä tapahtui viisi-kuusi
vuotta sitten Pietarin valtionyliopiston maisemissa, Universitetskaja
Naberezhnajalla. Aluksi ilmoitettiin, että Limonov-luentotilaisuus
pidettäisiin vanhassa opinahjossani historiallisella tiedekunnalla. Se
kiellettiin viime hetkellä. Puhe ja kokoontuminen järjestyi rantakadulle,
yliopiston edustalle. Miliisejä riitti. Nuorta opiskelijaporukkaa kerääntyi
viidakkorummun ja kännyköiden kutsusta useampi sata. Teemakin oli
ajankohtainen, silloin ja nyt. Kyse oli sananvapaudesta, kansalaisyhteiskunnan
tilasta. Pääsin ihailijajoukon läpi, lähietäisyydelle ja kerroin lujaan
ääneen Limonoville ”Suomen työväenluokan terveiset”. En nyt ole ihan
varma olinko valtuutettu tuon tekemään ja kenen nimissä. Ketään ei tuossa
tilaisuudessa vangittu, ja juuri siksi Editshka Limonov saattoi olla hieman
pettynyt.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/