[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mistä puhutaan, kun keskustellaan eutanasiasta?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Irma Tapaninen <irma.tapaninen at pp.inet.fi> FM, Espoo
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Seppänen Esko; Taipale Ilkka (toim.): Eutanasia puolesta & vastaan. Into
Kustannus Oy, 2013. 273 sivua.


Mistä puhutaan, kun keskustellaan eutanasiasta?
---------------------------------------------------------

Keskustelu eutanasiasta on juuri nyt ajankohtaista, koska kansalaisaloite
eutanasialainsäädännön valmisteluun ryhtymisestä on tehty. Kyselyiden
perusteella lähes kahdeksankymmentä prosenttia suomalaisista kannattaa
eutanasiaa, mutta kuinka moni loppujen lopuksi on pohtinut asiaa syvällisesti,
tai tuntee aihepiiristä käytyä keskustelua?  Esko Seppäsen ja Ilkka
Taipaleen toimittama kirja Eutanasia puolesta & vastaanantaa keskustelusta moni-
ja tasapuolisen kuvan, joten kirjaan tutustumisesta on hyötyä kaikille
itsenäiseen mielipiteenmuodostukseen pyrkiville kansalaisille.

Kirjan yli kahdessakymmenessä artikkelissa valaistaan eutanasiaan liittyvää
problematiikkaa lääkäreiden, saattotyötä tehneiden hoitajien, pappien,
lainsäätäjien, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten ohella myös kipuja
kokeneiden tai läheistensä kuolinkamppailua seuraamaan joutuneiden omaisten
näkökulmasta.  Katsaus suomalaiseen eutanasiakeskusteluun asettaa kirjan
aihepiirin historialliseen ja kansainväliseen asiayhteyteensä. Kuolevan
potilaan hoitoa koskevat ohjeet ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskeva
sekä muu asiaan liittyvä, voimassa oleva lainsäädäntö esitellään
perusteellisesti ja selkeästi.

Kirja liittyy kansainväliseen eutanasiasta käytävään keskusteluun, sillä
useissa EU-maissa on valmisteilla eutanasian hyväksyvä lainsäädäntö.
Tällä hetkellä eutanasian salliva laki on voimassa Hollannissa, Belgiassa ja
Luxemburgissa. Sveitsissä laki sallii itsemurhassa avustamisen, mikäli siihen
ei sisälly itsekkäitä motiiveja. Suomessa – toisin kuin useissa muissa
maissa – itsemurhan edistäminen ei ole ollut yli sataan vuoteen rangaistava
teko.

Tässä artikkelikokoelmassa eutanasialla tarkoitetaan tulollaan olevan kuoleman
nopeuttamista lääketieteellisin keinoin ja lääketieteellisillä perusteilla
ihmisen itsensä ilmaiseman vapaan tahdon toteuttamiseksi. Useissa artikkeleissa
käsitellään kuitenkin myös niin sanottua passiivista eutanasiaa, sekä
pohditaan, miten terminaalinen sedaatio tai avustettu itsemurha tosiasiassa
eroavat eutanasiasta.

Yksilön oikeuksien puolustajat

Kirjan artikkeleissa eutanasiaa puolustetaan potilaan itsemääräämisoikeuden
nojalla ja tavoitteella saada arvokas kuolema. Eutanasialakia puolustavissa
puheenvuoroissa pidetään tärkeänä, että tarvittava laki ylipäätään
saadaan vireille. Useista kirjoituksista välittyy tarve omien, omaisten tai
potilaiden kärsimysten välttämiseen. Kuolevan potilaan eutanasiatoiveen
nähdään johtuvan epätoivosta, joka kytkeytyy sairastamisen tuottamaan muuhun
kärsimykseen. Kärsimystä voi aiheuttaa hyödyttömyyden ja tarpeettomuuden
tunne, sekä tietoisuus lähestyvästä kuolemasta ja odotettavissa olevista
kivuista. Joskus kirjoituksissa mainitaan myös kuolintapahtumaan liittyvien
tunteiden välttäminen. Tällöin eutanasia on keino potilaan henkisen hädän
poistamiseen. Monien puolustajien puheenvuoroista huokuu epäluottamus
suomalaiseen hoitojärjestelmään. Kirjoittajat nostavat esiin muun muassa
saattohoidon tason ja siihen kohdistuneet säästöt, lääkäreiden
riittämättömät taidot kivuntorjunnassa, sekä hoitajien vähäisyyden ja
välinpitämättömyyden.

Lain puolustajista erityisesti lääketieteellisen taustan omaavat kirjoittajat
määrittelevät tarkkoja juridisia ja eettisiä ehtoja, joiden puitteissa
eutanasiaa tulisi toteuttaa. Esiin nousee useita kärsimyksen laatuun ja
määrään liittyviä kysymyksiä, jotka nähdään tärkeiksi selvittää lain
säätämistä edeltävässä keskustelussa. Kärsimysten ulottuvuuksien
arvioidaan muuttuvan ajan myötä, joten pysyvän ohjeiston laatiminen
eutanasiaa varten on vaikeaa.  Muutkin lakia puoltavat pohtivat
kirjoituksissaan, miten eutanasiaa haluavan potilaan oma, vapaa tahto voitaisiin
varmistaa ja jälkikäteen tarvittaessa todentaa, tai miten potilaan sairauden
laatu ja parantumattomuus pitäisi todentaa. Selvitettäviin asioihin kuuluu
myös se, onko muut mahdollisuudet lievittää potilaan kärsimystä mietitty ja
toteutettu ennen eutanasiaa.

Yhteiskunnan ilmapiiristä huolestuneet vastustajat

Erään eutanasialakia puoltavan puheenvuoron mukaan lain sallimisessa ei ole
mitään ongelmia, koska vastustajat eivät joutuisi sen kanssa tekemisiin.
Vastaväitteenä lain vastustajat näkevät sillä olevan suuret seuraukset
yhteiskunnan kulttuurille. Miten esimerkiksi ”lupa tappaa” vaikuttaisi
hoitokulttuurissa? Eutanasian laillistaminen voisi tuoda vaaran, että sitä
käytetään taakaksi koettujen kanssaihmisten eliminoimiseen. Kirjoituksissa
verrataan eutanasialakia aborttilakiin ja sen mukanaan tuomaan käytäntöjen
muuttumiseen. Kehityksen eutanasian toteuttamisessa arvioidaan noudattavan
samoja lainalaisuuksia. Myös tahdonvastaisen eutanasian pelätään tulevan
ennen pitkää mukaan tavalla tai toisella.

Vastustajat arvioivat, että eutanasian korkeat kannatusluvut kansalaisten
keskuudessa kertovat kuolemaan liittyvistä peloista ja kivunhoitoon
liittyvästä tiedon puutteesta. Kulttuurin, jossa fiktiivinen kuolema on
elämässämme joka päivä, samalla kun oikea kuolema on etäännytetty ja
eristetty sairaaloihin ammatti-ihmisten hoidettavaksi, katsotaan vaikuttavan
käsityksiimme elämästä ja kuolemasta, elämän arvokkuudesta ja kuoleman
lopullisuudesta. Se, että kansalaiskyselyissä hyväksynnän taustalla on
ilmennyt tarvetta kustannussäästöihin, huolestuttaa monia eutanasian
vastustajia.

Vastustajille eutanasia merkitsee toisen yksilön surmaamista. Monet ovat
huolissaan siitä, että potilaan todellinen tahto olisi vaikea varmistaa
yksiselitteisesti. Vaikka eutanasian saisi vain omasta pyynnöstä, olisi silti
erehtymisen ja vahingon mahdollisuus. Surmaamispyyntö ei ehkä heijastakaan
pyynnön esittäjän todellista tahtoa, vaan hän testaa pyynnöllään omaa
arvoaan läheisilleen. Toisen ihmisen surmaaminen voisi tapahtua myös joko
viemällä toivo tulevaisuudesta, suostuttelemalla tai tahdonvastaisesti.
Eutanasian kuuluminen potilaan harkittavissa olevaan hoitovalikoimaan olisi
omiaan ajamaan masentuneita ja epätoivoisia ihmisiä tähän ratkaisuun, ja
tukisi vammaisten tai vaikeasti sairaiden itsetuhoajatuksia.

Useissa puheenvuoroissa pohditaan sitä surua ja syyllisyyttä, jota omaisen
kuoltua joutuu käsittelemään. Omaisten syyllisyydentunteita voisi eutanasian
kohdalla verrata itsemurhatapauksissa koettuun syyllisyyteen. Eutanasia ja
siihen liittyvä ambivalentti tilanne jättäisi usein syyllisyyden ja
jossittelun tilaan myös ne, jotka osallistuvat päätöksentekoon. Eutanasia ei
vapauta siihen sitoutuneita tunteista, vaan asia jää vaivaamaan, jolloin
syyllisyyden tunnetta ei voi korjata lainsäädännöllä.
Itsemääräämisoikeus ja elämän hallinnan rajat asettuvat puolustajien ja
vastustajien puheenvuoroissa toisiaan vastaan. Yksilöiden toiveet ja tahdot
voivat viedä eri suuntiin esimerkiksi lääkärin ja potilaan tai potilaan ja
omaisten välillä. Myös oma sisäinen tahto voi horjua.

Haaste saattohoidon kehittämiselle

Lähtökohtaisesti ennen eutanasiaa on varmistettava, että kaikki muu on jo
tehty. Kirjan artikkeleissa asianmukaista ja korkeatasoista saattohoitoa
vaaditaan kaikkien ulottuville ja kansalaisoikeudeksi. Terveydenhuollon
säästöpaineet ja samanaikainen lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan
syyllistäminen potilaiden huonosta kohtelusta johtavat kuitenkin ristiriitaan,
joka saattaa lisätä eutanasian kannatusta myös kuolevien potilaiden hoidosta
vastuussa olevan henkilöstön keskuudessa.

Useissa kirjan artikkeleissa tarjotaan eutanasian vaihtoehdoksi lääkärin
koulutuksen parantamista ja saattohoidon kehittämistä. Niissä todetaan, että
vaikka saattohoito on Suomessa kehittynyt valtavasti, se on monin paikoin vielä
kehittymätöntä, ja työsarkaa riittää saattohoitotyön parantamiseksi.
Myös saattohoitoa koskeva tutkimus on ollut vähäistä. Saattohoidon
kehittämisen ohella nähdään tärkeänä myös sen kansallinen koordinointi
ja laadun valvonta. Toisaalta todetaan myös, että saattohoidossa potilaita
ylihoidetaan ja hoito on entistä tehokkaampaa. Omaiset vaativat aikaisempaa
useammin tutkimuksia ja hoitoja potilaille, ja myös kuolevien potilaiden oma
halu niiden saamiseen on kasvanut. Tämä kertoo kuoleman kohtaamisen
vaikeudesta ja kovasta halusta elämään.

Kirjassa esitellyn tutkimuksen mukaan kivunhoidossa ja kivun arvioinnissa on
todettu puutteita. Kivun hoidossa on korostunut pelkästään lääkehoito,
vaikka tutkimusten mukaan muun muassa hieronta, rentoutus ja siihen liittyvät
mielikuvaharjoittelu, lämpöhoito, akupunktio, hypnoosi, musiikki ja
terapeuttinen kosketus myös vähentävät kipuja.

Lääkärikunta vastustaa eutanasiaa

Ehkä kaikkein suurin kuilu eutanasian puolustajien ja vastustajien välille
muodostuu lääkärin aseman arvioinnissa, sillä käytännössä eutanasian
toteuttaa aina lääkäri. Asiassa jyrkin eutanasian puolustaja pitää outona,
jos kärsivä joutuu kärsimään siksi, että pelätään lääkäreiden
lisääntyvää rikollisuutta. Kyseiseen argumenttiin turvautuva lääkäri
syyttää kirjoittajan mukaan kollegoitaan moraalin puutteesta. Hänen mukaansa
lääkärille ei tulisi antaa lupaa vetäytyä vastuusta ja valita potilaitaan.
Jos potilas hyvin perustein haluaa kuolla, lääkärin velvollisuus on auttaa.
Mahdolliset ongelmat kuuluvat rikoslain ja poliisitoimen piiriin.

Toisaalla kirjassa todetaan, että eutanasia- ja kuolinhoitotilanteen
rikosoikeudellinen arviointi ei ole helppoa, koska siinä on paljon
epävarmuustekijöitä. Suurin osa lain puolustajista ja vastustajista onkin
sitä mieltä, että lääkäreitä ei saa pakottaa osallistumaan eutanasian
käytäntöön panoon.  Vastustajat arvioivat, että jos lääkärit
pakotettaisiin irtisanomien uhalla eutanasiaan, liukumaa tulisi myös
sosiaalisten syiden ja vaikeasti määriteltävän masennuksen käyttöön
eutanasiapäätösten perusteina. Lääkärit istuisivat ennen pitkää
syytettyjen penkillä.

Valtaosa lääkäreiden roolia arvioivista kirjoittajista vetoaa lääkäreiden
yleismaailmalliseen etiikkaan, elämän kunnioitukseen. Lääkärin tehtävänä
on suojella elämää, ei tappaa. Elämän kunnioittamisen periaatteen
murtuminen nähdään lääkärien kohdalla erityisen vakavana, sillä se olisi
taakka koko lääkärikunnalle. Kuolinpiikki merkitsee näissä puheenvuoroissa
rajapyykkiä ihmis- ja eläinlääketieteen etiikan välillä. Suomen
lääkäriliiton kannanotossa kysytään, onko sittenkin helpompaa kestää
huonosti perusteltavissa oleva pitkittynyt kuoleman prosessi kuin huonosti
perusteltavissa oleva lääkärin tekemä surma.

Eroaako nukutuspiikki eutanasiapiikistä?

Terminaalinen sedaatio on Suomessa laillinen keino kuolevan kärsimysten
lieventämiseksi. Sedaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa nukutetulle
potilaalle ei anneta ruokaa, juomaa tai nesteytystä, mutta kuona-aineet
katetroidaan pois. Silloin ollaan jo lähellä kuolemaa, ja hoidosta
päättävät muut kuin potilas itse. Se on äärimmäinen keino lievittää
potilaan kärsimystä sietämättömäksi käyneessä tilanteessa, jollainen on
esimerkiksi tukehtumiskuolema. Eutanasian tarvetta puoltavassa puheenvuorossa
huomautetaan, että tämäkään toimenpide ei auta sellaista ihmistä, joka on
menettänyt elämänhalunsa lähestymässä olevan vaikean kuoleman odotuksessa.
 

Eutanasiaa puoltavien joukosta kysytään, miten lääkärin näkökulmasta
sedaatiopiikki eroaa eutanasiapiikistä, ja miksi avustettu itsemurha tuntuu
moraalisesti helpommin hyväksyttävältä kuin eutanasia. Osalle
lääkärikuntaa eutanasia on suuri ahdistuksen lähde. Lääkäriliitto
hyväksyy itsemurhan avustamisen ja terminaalisen sedaation ja näkee
merkittävän periaatteellisen eron siinä, tuotetaanko uni ja annetaan kuoleman
tulla, vai tuotetaanko kuolema.

Kirjaa lukiessa keskustelun moniulotteisuus, käsitteiden ristiriitaisuus ja
eettinen jakautuneisuus tulevat selvästi esiin. Artikkeleita vasten on
mahdollista peilata omia, elämään ja kuolemaan liittyviä perimmäisiä
arvojaan, koska muun muassa käsitys inhimillisyydestä poikkeaa eutanasiaa
puolustavien ja vastustavien puheenvuoroissa lähes yhteen sovittamattomasti
toisistaan.  Kirjan toimittajat kuuluvat eutanasian kannattajiin, mutta
edistävät teoksellaan tasapuolista, myös vastakkaisia mielipiteitä
kuuntelevaa ja arvostavaa keskustelua.  

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/