[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Asiallisesti asiattomuuksista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jaakko Suominen <jaakko.suominen at utu.fi> FT, digitaalisen kulttuurin
professori, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Haasio, Ari: Netin pimeä puoli. SKS, 2013. 156 sivua.


Asiallisesti asiattomuuksista
---------------------------------------------------------

Ari Haasion uusi tietokirja esittelee kiihkottomasti internetin huonoja puolia
verkko- ja peliriippuvuudesta huijauksiin, piratismiin vihapuheeseen ja
viruksiin. Haasio kokoaa myös vinkkejä verkon turvalliseen käyttöön. 
Tiivis ja nopealukuinen tietopaketti sopii vaikkapa lastensa netinkäytöstä
kiinnostuneille vanhemmille ja informaatioalan ammattilaisille.

Kun tietokirjan otsikkona on ”Netin pimeä puoli” epäluuloinen lukija
aprikoi, onko kyseessä jälleen kerran varoituksilla, uhkakuvilla ja
sensaatioilla mässäilevä opus. Useat verkonkäytön ongelmia käsittelevät
aiemmin lukemani teokset ovat lähteneet liikkeelle ajatuksesta, että pelottelu
on paras valistusmenetelmä. Toiset – toki viihdyttävät – kirjat ovat
olleet dekkarimaisia tarinoita verkkorikollisista ja heidän
jäljittämisestään.


Kokenut tietokirjailija ja kirjasto- ja tietopalveluiden yliopettaja Ari Haasio
on onneksi valinnut erilaisen lähestymistavan. Hän käsittelee verkkoon
liittyviä ongelmia selkeästi, neutraalisti ja kiihkottomasti. Teos koskettelee
aika itsestään selviä aiheita. Eräänlaisen johdattelevan luvun
”Sananvapaus, sensuuri ja rikollisuus” jälkeen Haasio käsittelee
riippuvuutta ja pelien maailmaa, huijausviestejä ja identiteettivarkauksia,
sosiaalisen median haittoja erityisesti Facebookin näkökulmasta, netin ja
seksin eri puolia sekä piratismia, suljettuja verkkoja ja kyseenalaista tietoa,
vihapuhetta ja itsemurhasivustoja. Teoksen lopulla Haasio antaa ohjeita
turvalliseen netinkäyttöön käsittelemällä muun muassa virustorjuntaa,
tarpeettomien jälkien siivoamista, netissä toimivia viranomaisia, kuten
nettipoliisia, ja kokoaa myös viisitoista vinkkiä tiiviiseen luetteloon.
Teoksessa on myös lyhyitä laatikkotekstejä, joissa on ohjeita tai joidenkin
tunnettujen julkisuutta saaneiden ongelmatapausten esittelyjä.


Vaikuttaa siltä, että teos on kirjoitettu erityisesti lasten ja nuorten
vanhemmille ja mediakasvattajille, koska Haasio käsittelee useissa tapauksissa
nimenomaan nuorten netinkäyttöä ja siihen liittyviä riskitekijöitä ja
ongelmia, kuten nettikiusaamista, peliväkivaltaa ja lasten seksuaalista
hyväksikäyttöä. Haasio ei ole näidenkään aiheiden parissa saarnaava ja
korostaa useammassa kohdassa, että käytön täyskielto ei ole oikea ratkaisu
ongelmien edessä.


Useat kirjan aiheet ovat toki sellaisia, että ne koskettavat muitakin kuin
lapsia ja nuoria ja heidän kasvattajiaan. Näitä ovat esimerkiksi nettipornoon
liittyvät kysymykset, piratismi, virukset ja netin keskustelupalstojen
ongelmat, huijausviestit ja käyttäjien verkkoon jättämien jälkien
hyväksikäyttö.


Mitään kovin olennaista Haasio ei ole jättänyt käsittelemättä, mutta
esimerkiksi nyt kesällä on keskusteltu paljon viranomaisten harjoittamasta
verkkourkinnasta, mitä kirjassa ei ole juuri ehditty noteerata. Haasio pohtii
lähinnä kaupallisten palveluntarjoajien, kuten Facebookin sekä yksittäisten
käyttäjien toteuttamaa tarkkailua ja tiedonkeruuta.


Haasio esittelee teoksessa muun muassa itsemurha- ja huumesivuja ja netin
pommisivuja, mutta hän ei sentään käy läpi kaikkia arveluttavia
sisältöjä ja käyttäjäyhteisöjä. Haasion listaa voisi täydentää
esimerkiksi epätervettä kehonkuvaa ihannoivilla pro ana -yhteisöillä ja
sivustoilla sekä vaikkapa nettiin laitetuilla kaahailuvideoilla ja niiden
tuottamisella. Keskustelupalstojen lisäksi Haasio olisi voinut esitellä
kuvalaudat, joiden visuaalispainotteisen ja nopeatempoisen viestinnän
tuottamiseen ja seuraamiseen on syntynyt omia alakulttuurejaan.


Haasio on käyttänyt Netin pimeässä puolessa paljon nettilähteitä.
Aiheensakin puolesta se on sopivaa, mutta esimerkiksi tutkijoiden siteeraaminen
lyhyiden sanomalehtien nettiuutisten kautta on liian helppo ratkaisu.
Varsinaisen tutkimuksen ja erilaisten raporttien laajempi käyttö olisi
tukevoittanut teoksen argumentointia. Haasio on lisäksi elävöittänyt
tekstiä poimimalla muutamia aiheisiin sopivia sitaatteja netin
keskustelupalstoilta ja blogeista, erityisesti pelejä käsittelevään lukuun.
Haasio olisi johdannossa tai vähintään alaviitteessä voinut selittää
ratkaisuaan, että hän on jättänyt suurimman osan keskustelupalstojen
sitaateista ilman tarkkaa lähdeviitettä. Tällaisen aineiston ääressä
kirjoittajan olisi aina pohdittava yhtäältä tekijyyteen tai toisaalta
kirjoittajan anonyymisyyteen liittyviä kysymyksiä. Alkuperäiset keskustelut
ja blogikirjoitukset löytyvät tosin helposti googlaamalla yksittäisiä
lauseita hakuina käyttäen.


Teos on puhdas tietokirja, jossa ei ole juuri tutkimuksellista ulottuvuutta.
Siksi on vähän hämmentävää, että kirjan julkaisija on Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura. Teos onkin esimerkki SKS:n uudesta aluevaltauksesta.
Vuoden 2013 alusta perustetussa Kirjokansi-sarjassa ”ilmestyy yleistä
tietokirjallisuutta” (SKS:n verkkosivut).  Teoksen painoasu on selkeä ja
luettava, mutta ainakin minun makuuni laatikkotekstien kolmiulotteisuusefektit
vaikuttavat mauttomilta. Kirjan lukuja ei ole numeroitu, ja uudet alaluvut
saattavat alkaa sivun keskeltä. Tällä on varmaan säästetty pari sivua,
mutta minä olisin kaivannut selkeämpää erottelua päälukujen välille.

Tiiviytensä ja helppolukuisuutensa takia teos sopii kokonaisena yhtenä
iltapäivänä nautittavaksi tai vielä paremmin selailtavaksi. Kirjaan olisi
tosin kannattanut lisätä asiasanahakemisto, mikä palvelisi täsmätiedon
etsijää.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/