[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Veriveljiä ja ryöstöretkiä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa at utu.fi> FL
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hilmisdóttir, Helga; Kanerva, Kirsi; Päivärinne, Sari (toim.): Egill
yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta. Finn Lectura, 2013. 167 sivua.


Veriveljiä ja ryöstöretkiä
---------------------------------------------------------

Idea Helga Hilmisdóttirin, Kirsi Kanervan ja Sari Päivärinteen toimittamaan
muinaissaagojen kokoelmaan on saanut alkunsa Helsingin yliopistossa,
muinaisislannin kurssilla tehdyistä harjoituskäännöksistä. Toisinaan
oppikurssit poikivat näin hienoja lopputuloksia! Muinaissaagat ovat
kiinnostavaa luettavaa Pohjois-Euroopan vanhimpana kaunokirjallisuutena ja myös
varhaisena fantasiakirjallisuuden edeltäjänä.

Saagat ovat islantilaisten tallettamia tarinoita, jotka ovat välittyneet
suullisesti sukupolvelta toiselle, kunnes niitä on keskiajalla ryhdytty
kirjoittamaan muistiin. Tästä syystä monista teksteistä on olemassa useita
hiukan toisistaan poikkeavia versioita. Tähän kokoelmaan suomennetut saagat
ovat ns. muinaissaagoja. Muinaissaagojen tapahtumat on sijoitettu suunnilleen
vuosiin 400−800, siis aikaan ennen Islannin asuttamista. Myöhemmät, ns.
islantilaissaagat käsittelevät lähinnä Islannin tapahtumia ajalla
870−1030. Islantilaissaagat ovat kerronnaltaan realistisempia, kun taas
muinaissaagoissa on paljon selvästi fiktiivistä ainesta, niissä mm. esiintyy
jättiläisiä, peikkoja, lohikäärmeitä ja muita yliluonnollisia olentoja.
Silti myös muinaissaagojen taustalla arvellaan olevan jonkun verran vaikutteita
todellisista tapahtumista, taisteluista ja henkilöistä. Kun kuitenkin samaan
tarinaan voi yhdistyä esimerkiksi eri vuosisadoilla eläneitä henkilöhahmoja,
muinaissaagoja ei voi pitää erityisen luotettavina historiallisten tapahtumien
kuvauksena.

Kokoelma sisältää seitsemän saagaa ja kaksi katkelmaa. Toimittajien mukaan
kirjan saagoista ja tarinoista on suomeksi ilmestynyt aikaisemmin vain tarina
”Norjan löytäminen” osana Antti Tuurin kääntämää Orkneylaisten
saagaa(2008), mutta itse asiassa myös Freyjan kaulanauhasta kertova alkuosa
”Sörlin tarina eli Heðinnin ja Högnin saagasta” on ilmestynyt Anni
Sumarin toimittamassa ja suomentamassa teoksessa Óðinnin ratsu(2007) nimellä
”Brísingien käädyt”. Tämä ei kuitenkaan vähimmässäkään määrin
vähennä tämän kokoelman arvoa.

Idea Helga Hilmisdóttirin, Kirsi Kanervan ja Sari Päivärinteen toimittamaan
muinaissaagojen kokoelma on saanut alkunsa muinaisislannin kurssilla tehdyistä
käännösharjoituksista, mutta kirjanteossa työryhmä on laajentunut kurssin
ulkopuolelle ja kokoelmaa onkin ollut kääntämässä melkoinen joukko
saagoista kiinnostuneita islannin kielen, keskiajan historian ja suomen kielen
asiantuntijoita. On haasteellista kääntää tällaisia ikivanhoja,
puhekielisiin tarinoihin pohjautuvia tekstejä, joiden kieli on niin vanhaa,
ettei kaikkien kohtien merkityksestä voi edes olla täysin varma. Kirjan lopun
henkilö- ja paikannimiluetteloista lukija voi halutessaan tarkastaa
alkuperäiset ja käännetyt nimet. Selvennyksiä tarinoihin on myös
alaviitteinä.

Tarinat kertovat miesten uroteosta sota- ja ryöstöretkillä sekä muilla
matkoilla. Ne pursuavat kuolemaa, voittoja, rikkauksien hankkimista ja on mukana
hiukan erotiikkaakin. ”Uplannin kuninkaat” on poikkeus, se ei oikeastaan ole
tarina vaan sukuluettelo, jossa kylläkin mainitaan henkilöiden mainetekoja ja
ominaisuuksia. Se puolustaa silti paikkaansa esimerkkinä tämäntyyppisestä
saagasta ja on sitä paitsi niin lyhyt, ettei lukija ehdi pitkästyä.

Maailma, josta tarinat kertovat, on monessa mielessä erilainen kuin tavallisen
nykyihmisen arkimaailma. Sankaruus, kunnia, suku ja kosto ovat päähenkilöiden
elämässä keskeisiä asioita. Komeat, suurikokoiset ja varakkaat nuoret
ylimykset – toisinaan kovin nuoret – lähtevät yhä uudelleen
kotilinnoistaan maailmalle tekemään urotekoja ja voittamaan itselleen
rikkauksia. Tarinoissa onkin vivahdus sadun tai fantasiamaailmojen tunnelmaa,
mitä lisäävät tarinoissa esiintyvät lohikäärmeet, peikkoämmät ja
jättiläiset. Muinaissaagat ovat kiinnostavaa luettavaa Pohjois-Euroopan
vanhimpana kaunokirjallisuutena ja myös varhaisena fantasiakirjallisuuden
edeltäjänä. On mainiota, että niitä saadaan myös suomalaisten luettavaksi,
alkukielellähän niitä ei kovin moni pysty lukemaan. Eva Eskelisen
piirroskuvitus sopii täydellisesti kirjan tyyliin ja tarinoihin.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/