[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Huonoja uutisia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> FL, tutkija-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Honkonen, Juha; Lankinen, Jussi: Huonoja uutisia. Into Kustannus Oy, 2012. 150
sivua.


Huonoja uutisia
---------------------------------------------------------

Juha Honkosen ja Jussi Lankisen kirjoittama pamfletti Huonoja uutisia sai
toukokuussa 2013 Journalistiliiton myöntämän ”Vuoden järjestöteko”
-palkinnon. Se myönnetään aina edellisvuoden ansioista ja toiminnasta.
Journalistiliitolla on ilman muuta tässä tapauksessa (myönteisessä mielessä
) niin sanotusti oma lehmä ojassa: pamfletti käsittelee lehtijournalismin
tämän hetken kriisiä – journalistien irtisanomisia ja huononnettuja
työoloja. Suuret lehtitalot saavat siinä ohessa kuulla kunniansa.

Juha Honkonen ja Jussi Lankinen ovat tehneet toimittajan töitä jo lähimain 15
vuotta, joten heillä on vankka näppituntuma aiheeseen. He ovat työskennelleet
useissa suurissa lehdissä, Helsingin Sanomista Taloussanomiin. Se näkyy ja
kuuluu. Huonoja uutisia on erinomainen, lyhyt ja ytimekäs pika-analyysi siitä
mitä mediamaailmassa sanomalehdistön kohdalla on tapahtunut ja tapahtumassa.

 

Viikatemiehet työssä, omistajat osingoilla

Juuri 2000-luvun alusta lähtien toimittajakunta on ollut jatkuvien leikkausten
kohteena. Netti- ja verkkojournalismi ovat lyöneet samana aikana itsensä läpi
ja lehtien levikit laskeneet usein merkittävästi. Sanomalehtien kirjo on
kaventunut. Monet paikallis- ja pienlehdet ovat kuolleet ja myös puoluelehdet
siirtyneet verkkoon tai rajoitettuun ilmestymiskantaan. Siinä sivussa kenkää
ovat saaneet paitsi vakituiset toimittajat, myös erityisesti tilapäisväki.
Freelancerien on ollut pakko myös suostua palkanalennuksiin, kiireeseen ja
väheneviin tilaustöihin.

Huonoja uutisia jakautuu kolmeen isoon osioon. Aluksi Honkonen ja Lankinen
lyövät pöytään kylmiä tosiasioita siitä miten viikate on heilunut, väki
vähentynyt, mutta kuinka suuret lehtitalot silti ammentavat kasvavia voittoja.
Muutama esimerkki isoista lehdistä ja lehtitaloista. Alma-Media on ilmoittanut
vähentävänsä lähivuosina aluelehdistä noin sata työvuotta. Aamulehti
aloittikin jo kesällä 2012 omat leikkauksensa, tavoitteena peräti 65
henkilötyövuotta. Lehti teki kuitenkin vuonna 2011 peräti 18,6 %:n voiton.
Harva yritys on yhtä menestyvä. Iltalehti on irtisanonut muutaman vuoden
sisällä 60 toimittajaa ja Helsingin Sanomat niin ikään vuosien 2008-2012
välisenä aikana noin 60 toimittajaa. Lopulta, toukokuussa 2013 kenkää sai
myös päätoimittaja Mikael Pentikäinen. Potkujen syitä arvuutellaan. Niin
sanottua luottamuspulaa väläytettiin, mutta merkittävä levikin lasku ja
tabloid-uudistus lienevät myös taustatekijöinä. Sanoman omistajien
voitonhimo ei ole hellittänyt Aatos Erkon kuoleman jälkeen.

Lehtitalojen voittoprosentit ovat silti yhä huomattavat. Pörssiyhtiöinä
esimerkiksi Sanoman, Alma Median, Keskisuomalaisen, Pohjois-Karjalan kirjapainon
ja Ilkka-konsernin voitot vaihtelivat vuonna 2011 Sanoman 8,7 %:sta Ilkan 35,2
%:iin. Myös pörssin ulkopuoliset perheyhtiöt (Turun Sanomat, Etelä-Suomen
Sanomat) ovat alkaneet antaa yt-neuvotteluvaroituksia tiuhaan tahtiin, vaikka
voittoprosentit ovat merkittäviä ja vaikka ne ennen olivat luotettavia
työnantajia.

 

Journalismin laatu

Laatujournalismia ei tuoteta kiireessä eikä ammattitaidottomalla
tilapäistyöllä. Ammatissa kunnon koulutus, yleistieto ja osaaminen ovat
edelleen kovassa kurssissa. Ainakin sanoissa. Totuus onkin sitten jo
toisenlainen.

Huonoja uutisia -pamfletin toinen osio keskittyy journalismin nykytilaan ja
laatuun. Laatu on tietysti aina kiistan ja keskustelun alainen määre, mutta
Honkosella ja Lankisella on mielestäni laatukriteereistä terve ja perinteinen
näkemys. Siihen voi yhtyä. Kiireessä - ja pienenevällä joukolla toimiessa
– lehtijuttuja ei ehditä kunnolla taustoittaa ja faktojen tarkastaminen,
lähdekritiikki jää joskus niin puutteelliseksi, että suoranaisia mokiakin
paljastuu. Erityistoimittajia ei enää suosita, vaan "yleismies Jantunen" tekee
vähän kaikkea, ainaisella kiireellä. Samat tiedotteet kloonautuvat isoista
lehdistä pieniin, samat kirja-arviot ja elokuva"kritiikit" (huom.
lainausmerkit!) julkaistaan monessa mediassa.

Toisaalla vähenevät kantaaottavuus ja riippumattomuus: kritiikistä tulee kuin
huomaamatta tuotemainontaa. Pelkkä viihde, muutaman rivin hömppäjournalismi
ja jatkuva ”huumori” saavat enemmän palstatilaa: vitsiä pitää
vääntää mistä tahansa. Historia- ja yhteiskuntatietojen ohuus paistaa yhä
useammista jutuista läpi – tai sitten toimittajasta tulee kaikkea ja kaikkia
nälvivä kyynikko. Poliittinen journalismi an sich on lähimain kuollut ja
kuolemassa. Ideologioista ja ohjelmista ei juuri kirjoiteta, vaan ”poliittisen
journalismin” pääosassa ovat miltei aina henkilöt: ministerit,
kansanedustajat, puoluejohtajat ja heidän persoonansa.

Lehtijutut ovat viime vuosina huomattavasti lyhentyneet. Merkkimäärät
lasketaan tarkkaan. Pamfletti osoittaa senkin, että esimerkiksi Helsingin
Sanomissa, jopa oikeitten uutisten määrä on vähentynyt viimeisten kymmenen
vuoden aikana. Pieneen tilaan on hankala mahduttaa taustatietoja tai
historiallista näkemystä, mistä on suorana seurauksena lukijan
tyhmistäminen. Se ei taatusti ole itseään kunnioittavan journalistin tavoite.
Journalisti joutuu kuitenkin varsinaisen kirjoittamis-uutistyönsä ohella
tekemään kiireessä myös aivan muuta toimitustyötä, kun aputyövoima
toimituksista on karsittu minimiin. Pitää olla teknisesti osaava monitoimikone
ja kirjoittamisen ohella myös usein valokuvaaja.

 

Tabloid, tabletti ja verkkojournalismi

Suomessa alkaa olla vähenevässä määrin niin sanottuja broadsheet-formaatin
lehtiä. Viimeksi tabloidiin siirtyi Helsingin Sanomat vuoden 2013 alussa.
Tämä kehitys jatkuu Honkosen ja Lankisen mukaan eräänlaisena välivaiheena
– ensimmäisenä tabloid-lehtenähän aloitti  Suomessa Ilta-Sanomat jo 1949.
Tabloidia seuraa lehdistön kokonaisvaltainen digitalisoituminen. Tätä
kehitystä kirjoittajat pohtivat Huonojen uutisten kolmannessa osiossa.

Printtilehtiä lukevat uskollisimmin tätä nykyä suuret ikäluokat, 1945-50
syntyneet suomalaiset ja heitä vanhemmat. Pari-kolmekymppiset ovat siirtyneet
nettiin ja teini-ikäisistä lähimain 50 % ei enää pitele paperilehteä
käsissään lainkaan. Amerikkalaisen ennusteen mukaan maan suurista lehdistä
printtiversiot loppuvat jo vuoden 2017 paikkeilla.

Kun printtilehti kuolee, sanomalehden tekemisen menopuolelta putoavat pois
paino- ja jakelukustannukset. Se tekisi tätä nykyä lähimain 50% lehden
kokonaiskustannuksista. Silloinhan periaatteessa voitaisiin satsata enemmän
laatujournalismiin. Mutta käykö näin todellisuudessa? Vai onko perinteinen
lehti jo muutenkin tiensä päässä kun omistajatahot himoavat suurempia
osinkoja – ja lukijat on sopivasti totutettu vaatimaan viihdettä, urheilua ja
muita sirkushuveja?

Huonoja uutisia -pamfletin tekijät eivät itsekään usko paperilehteen, vaikka
sen lukijoita Suomessa riittäisi vielä vuosikymmeniksi, huomattavasti
pitemmälle ajalle kuin rapakon takana. Lukulaitelehti eli tabletti voisi olla
kätevä tapa (verkkolehden) uutisten ja pitempienkin artikkelien selaamiseen ja
lukemiseen. Tabletilla voi helposti priorisoida uutisannin ja sen
kosketusnäyttö on helppokäyttöinen missä tahansa tilassa.
Digitalisoituminen ja lukulaitteiden yleistyminen ovatkin journalismin lähiajan
haasteet ja tavallaan ne antavat hyvät mahdollisuudet laatujournalismin
paluuseenkin.

Honkosen ja Lankisen tulevaisuuspohdinnat ovat mielenkiintoisia ja mitä
luultavimmin oikeansuuntaisia. Onneksi he näkevät myös niin sanotun
kansalaisjournalismin nousun. Sosiaalinen media – some – voi kasvaa jopa
merkittäväksi tekijäksi mikäli lehtitalojen ja pörssiyhtiöiden ahneus
entisestään lisääntyy eikä laatuun satsata. Toivoa sopii, että harvoihin
käsiin keskittynyt ja yksipuolistunut media saa haastajia vaihtoehtoisesta
osaavasta kansalaisaktivismista. Näinhän on jo käynytkin. Kun moni työlleen
omistautunut toimittaja on saanut potkut, hän jatkaa kutsumyöstyötään
silti, jopa ilman palkkaa.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/