[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomessa elää värikäs katukulttuuri

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Riitta Hänninen <riitta.j.hanninen at jyu.fi> FT, Historian ja etnologian laitos,
Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Salasuo, Mikko; Poikolainen, Janne; Komonen, Pauli (toim.): Katukulttuuri –
Nuorisoesiintymiä 2000-luvun Suomessa.
Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 2012. 316 sivua.


Suomessa elää värikäs katukulttuuri
---------------------------------------------------------

Artikkelikokoelma Katukulttuuri – nuorisoesiintymiä 2000-luvun Suomessa on
tuore keskustelunavaus kotimaiseen nuorisotutkimukseen alakulttuuri-käsitteen
näkökulmasta, mutta myös laajemmin. Kiinnostavaksi teoksen tekee se, että se
koostuu nuorten tutkijoiden artikkeleista ja että se tarjoaa monitieteellisen
katsauksen 2000-luvun nuorten maailmaan. Artikkelikokoelma on ensimmäinen ja
ainoa nimenomaan omia nuoriso- ja alakulttuureitamme käsittelevä antologia
Suomessa.



Nuorisotutkijat Mikko Salasuo ja Pauli Komonen toteavat artikkelikokoelman
johdannossa, että ala- ja nuorisokulttuureita on tutkittu Suomessa runsaasti,
mutta lähinnä pro gradu -tasolla. Ammattitutkijoiden osalta
nuorisokulttuureita käsittelevä perustutkimus on jäänyt joitakin poikkeuksia
lukuun ottamatta vähäiseksi.

Soveltavan tutkimuksen ja perustutkimuksen välistä rajaa ei ole aina helppo
määritellä. On kuitenkin totta, että etenkin marginaaliset ja kaikkein
uusimmat nuoriso- ja alakulttuuri-ilmiöt, joiden "näkyvyys" nuorisotutkimuksen
kentällä ei ole suuri, tarvitsevat lisää huomiota. Hyvä, uusia suuntia ja
tutkimuskohteita tavoitteleva perustutkimus palvelee myös soveltavaa tutkimusta
sekä vastaavasti kääntäen.

Antologian keskeinen sanoma on, että alakulttuuritutkimus tuottaa edelleen
siihen kohdistuneesta kritiikistä huolimatta kiinnostavaa ja relevanttia tietoa
länsimaisesta yhteiskunnasta ja sen muutosprosesseista. Kyse on pitkälti
kyvystä hyödyntää innovatiivisesti aiempia teoreettisia sovelluksia ja saada
ne vastaamaan nykypäivän sosiaalista todellisuutta. Artikkelikokoelma ei
suoraan vastaa alakulttuuri-käsitettä koskevaan teoreettiseen keskusteluun,
vaikka se toki aihetta sivuaakin. Esille nostetaan sen sijaan suomalaisittain
kiinnostavia nuorisokulttuurisia ilmiöitä, jotka osallistuvat teoreettiseen
keskusteluun ajankohtaisten tutkimuskontekstiensa kautta.

Antologian yksitoista artikkelia jakautuvat kolmeen osaan. Kokoelman aloittaa
Katja Valaskiven artikkeli Autenttisuutta osmoosilla – japanilainen
populaarikulttuuri osana elämää, jossa Valaskivi tarkastelee japanilaista
populaarikulttuuria ja sen harrastajia. Lähinnä Internetin kautta ympäri
maailmaa levinnyt japanilainen populaarikulttuuri on hajanaista, eikä sen
alkuperä, jos näin voidaan sanoa, ole aina välttämättä Japanista. Tästä
huolimatta on olemassa laaja joukko japanilaisen kulttuurin eri puolista
kiinnostuneita harrastajia, joita on mahdollista tutkia esimerkiksi
fani-käsitteen kautta. Ensimmäisessä osassa kirjoittavat lisäksi Marjaana
Kojo tietokonepelaajia käsittelevässä artikkelissaan Lanitusta, ladderia ja
lifetystä – kilpapelaaminen nuorten alakulttuurina sekä Milla Paumo, joka
analysoi pissismiä ja tyttöjen kulttuuria otsikolla Paljon puhetta
pissiksistä – tyttöys määrittelykysymyksenä.

Artikkelikokoelman toisen osan teemana on hiphop-kulttuuri. Elina Westinen
tarkastelee artikkelissaan Bättre folk – kriittinen sosiolingvistinen
kommentti suomalaisessa rap-musiikissa rap-artisti Pyhimyksen Bättre folk
-kappaleen kielipoliittista sanomaa. Hiphop edustaa Westiselle translokaaleja
nuorisokulttuureita, joissa nuoret osallistuvat ympäri maailmaan tiettyjen
ylirajaisten, jopa globaalien nuoriso- ja alakulttuureiden toimintaan.

Ylirajaisuuden teema on läsnä myös Tiina Vaattovaaran artikkelissa Lapin
gangstat – Hiphop-harrastuksen vaikutus lappilaisen miehen
kulttuuri-identiteettiin. Vaattovaara kysyy tutkimuksessaan, miten on
mahdollista, että 1970-luvun New Yorkissa, Bronxissa alkunsa saanut
kulttuuri-ilmiö on löytänyt tiensä pieneen maalaiskylään Lapissa.
Vaattovaara toteaa, että Lapin asema Suomen marginaalissa ei ole sinällään
kirvoittanut selkeitä poliittisia purkauksia lappilaisessa hiphop-musiikissa,
vaikka lappilaista hiphopia tietynlaiseksi marginaalista kumpuavaksi
vastapuheeksi voikin luonnehtia. Toisaalta hiphopissa käsitellään myös muita
omaan kulttuuri-identiteettiin liittyviä yhteisöjä, kuten etnisiä tai
paikallisia ryhmiä.

Hiphopin laajalle kentälle sijoittuvat myös Pauli Komosen tutkimus
Graffitimaalarin vaiheet alakulttuurissa ja toiminnan luonne sekä Mikko Piispan
"Kaikki halus Comptoniin" – ekskursio graffitielämykseen. Artikkelit avaavat
hiphopin kulttuurista ilmaisua graffitimaalaajien näkökulmasta. Komonen
analysoi artikkelissaan graffitimaalarin uraa eli tietä aloittelijasta kohti
alakulttuurin ydintä. Piispa puolestaan kuvaa graffiti-kulttuurin muutosta
Suomessa 1990-luvulta nykypäivään.

Artikkelikokoelman kolmas osa käsittelee gootteja, metallimusiikkia,
päihteitä sekä toisaalta päihteettömyyttä. Sirkku Voltti kuvaa
artikkelissaan Sukellus synkkään syleilyyn – goottityyliin pukeutumiskuvan
tarkastelua sitä, millaisia viestejä ihmiset lähettävät tiedostaen tai
tiedostamattaan pukeutumisensa kautta. Monissa ala- ja vastakulttuureissa
pukeutuminen on erottautumisen väline, joka vaikuttaa yksilön ulkoiseen
olemukseen mutta joka määrittää yksilöä myös ihmisenä. Tiina Käpylän
artikkeli Kansatieteilijän tutkimusmatka metallikulttuuriin perustuu vuoden
mittaiseen etnografiseen kenttätyöhön suomalaisessa metalliskenessä.
Tutkimuksen kohteena on erityisesti metalliharrastajien arkipäivä ja
elämäntyyli.

Anni Ojajärven ja Mikko Salasuon artikkeli "I don't smoke, don't drink, don't
fuck – At least I can fucking think"– Erään streittariryhmän kokemuksia,
näkemyksiä ja tulkintojakäsittelee 1970-luvulla Washingtonin
punkrock-skenessä alkunsa saanutta straight edge -liikettä. Streittaaminen on
elämäntyyli ja ideologinen valinta, joka levisi 1980- ja 1990-lukujen
vaihteessa Yhdysvalloista ympäri maailmaa, erityisesti länsimaihin.

Vastakohdan esimerkiksi päihteistä pidättäytymistä korostavalle
streittaamiselle muodostavat huumeiden käyttö ja narkomaanit. Jussi Perälä,
Heini Kainulainen ja Tuukka Tammi kuvaavat artikkelissaan Helsinkiläiset
narkomaanit – käyttö, kulttuuri, kontrolli huumeidenkäyttäjien
arkipäivää, sen tyypillisiä piirteitä sekä sitä, millaisista
merkityksistä narkomaaniin eli nistin elämä koostuu 2000-luvun Helsingissä.
Erilaiset huumeet poikkeavat vaikutuksiltaan toisistaan ja kokeilunhaluisina
käyttäjät käyvät läpi useita aineita ennen oman suosikin löytämistä.
Tutkijoiden mukaan narkomaanikulttuurissa onkin havaittavissa erilaisia,
huumetyypin perusteella määrittyviä käyttökulttuureita.

Artikkeleita yhdistää etnografinen tutkimusote, joka on saanut viime vuosina
uudenlaista jalansijaa nuorisotutkimuksessa. Täysin uudesta menetelmästä ei
kuitenkaan ole kysymys. Alun perin antropologiassa ja etnologiassa kehitetty
etnografia on ollut yksi nuorisotutkimuksen keskeisiä metodologisia
lähtökohtia paitsi chicagolaisessa myös myöhemmin birminghamilaisessa eli
brittiläisessä alakulttuuriteoriassa. Etnografian ja muiden laadullisten
tutkimusmenetelmien vahvuus perustuu deskriptiivisyyttä tavoittelevaan,
kuvailevaan tutkimusotteeseen. Suuntauksen merkitys on eritoten
marginaali-ilmiöitä ja muita ulkoa käsin vaikeasti lähestyttäviä
kulttuuri-ilmiöitä tutkittaessa tärkeä.

Antologia Katukulttuuri – nuorisoesiintymiä 2000-luvun Suomessa nostaa
monipuolisesti esille useita nuorisokulttuurien nykypäivää heijastavia
ilmiöitä ja tutkimusteemoja. Artikkelikokoelma on ajankohtainen ja sitä voi
lukea uutena pelinavauksena postmodernien ala- ja nuorisokulttuureiden
tutkimukseen.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/