[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomalaiset ja historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilona Pajari <ilona.pajari(at)jyu.fi> yliopistotutkija, Historian ja etnologian
laitos, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Torsti, Pilvi: Suomalaiset ja historia. Gaudeamus, 2012. 303 sivua.


Suomalaiset ja historia
---------------------------------------------------------

Pilvi Torstin teos Suomalaiset ja historia on mittavan tutkimushankkeen
loppuraportti. Se perustuu tuhansien suomalaisten kyselyvastauksiin ja
haastatteluihin. Näiden vastausten tuloksena meillä on runsaasti uutta
tutkimustietoa historian merkityksestä suomalaisille. Vastaavia tutkimuksia on
tehty niin Yhdysvalloissa, Kanadassa kuin Australiassakin, joten suomalaisten
kiinnostusta historiaan voidaan vertailla myös kansainvälisesti. Aiemmin on
tutkittu varsinkin nuorten suhtautumista historiaan Euroopan mittakaavassa. Teos
sisältää myös kunkin aiheen asiantuntijoiden artikkelit, joiden
kirjoittajina ovat Jukka Rantala, Kari Paakkunainen ja Marko Van Den Berg.

Tutkimuksen toteutus

Kyselylomake lähetettiin väestötietojärjestelmästä poimituille kaikkiaan
4300 suomalaiselle. Tuhannen hengen pilottitutkimuksen jälkeen lopullinen
kyselylomake lähetettiin 3300 henkilölle, joista 1208 valikoitui lopulliseen
tutkimukseen. Vastausprosentti oli näin ollen 35,3. Tämän lisäksi tehtiin
tarkentavia ja syventäviä haastatteluja 49 henkilön kanssa. Heidän kuvansa
suomalaisten historianäkemyksistä painottui osin hieman eri tavalla kuin
lomakekyselyssä. Kuten nykypäivän internet-keskusteluista on huomattu,
ihmisten kannat ovat anonyymeina usein kärkevämpiä kuin kasvokkain;
haastatteluissa nekin, jotka esittivät kyselylomakkeessa voimakkaita arvioita
historiasta, olivat valmiit pohtimaan ja lieventämään näkemyksiään. Tämä
on hyvä pitää mielessä jatkossakin, kun näemme otsikoita aiheesta
”suomalaiset raivostuivat”; lehtien internetsivuilla esitettyihin lyhyisiin
kysymyksiin vastataan kiihkeämmin kuin mihin syvällisemmässä
vuorovaikutuksessa oltaisiin valmiita.

Teoksen ulkoasu lienee tahallaan tehty melko vähän juhlalliseksi.
Pehmeäkantinen, vaikkakin kunnioitettavan paksuinen teos on kauttaaltaan
värikäs. Eri luvut on erotettu sivun reunassa olevin väritunnistein, ja
teoksen sisältämät lukuisat palkkidiagrammit ovat helppolukuisia
värikkyytensä ansiosta. Haastatteluosuuksien kuvituksena on anonyymeja,
erivärisiä ihmisten silhuetteja. Eri aihepiirejä korostetaan koulukirjoista
tutuin, marginaalissa sijaitsevin lisämaininnoin.

Aluksi teoksen ulkoasu hämmensi ainakin minua, mutta totuin siihen pian ja koin
sen myös lukijaa palvelevaksi. Toisaalta vakavamielistä teoksenjärkälettä
historiasta odottava lukija ei ehkä ensi alkuun koe tätä teosta sellaiseksi.
Mielikuva on väärä; toivottavasti mahdollisimman moni vanhakantainen
kirjankuluttaja kykenee sivuuttamaan sen.

Keskeisiä teemoja

Tutkimusta voi tietenkin kritisoida siitä, että se ei tarkkaan ottaen kerro
kaikista suomalaisista, vaan niistä, jotka ovat valmiit vastaamaan
monisivuiseen kyselyyn historiaan liittyvistä aiheista. Kansainvälisen
vertailun kannalta tämä ei kuitenkaan ole ongelma, kuten se toki on vain
rajallinen ongelma kotimaisissakin vertailuissa. Muihin vastaavia tutkimuksia
tehneisiin maihin verrattuina suomalaiset ovat nimittäin erittäin
kiinnostuneita historiasta, ja harrastavat sitä aktiivisesti. Suomalaiset
historia-aiheiseen kyselyyn vastaavat ihmiset kertovat lukeneensa
historia-aiheisia kirjoja tai katsoneensa historia-aiheista tv-ohjelmia useammin
kuin Yhdysvalloissa, Kanadassa tai Australiassa; samoin museot, muistomerkit ja
perheen oman menneisyyden käsittely ovat tavallisempia kiinnostuksen kohteita
kuin muissa tutkituissa maissa. Torsti toteaakin suomalaisten olevan
”todellista historiakansaa”. Jukka Rantalan tämän luvun perään
sijoitettu artikkeli puolestaan kertoo siitä, miten lasten
historiatietoisuudessa korostuvat perheen sisäinen vuorovaikutus ja tarinat,
myös esineisiin liittyvät. Rantalan mukaan myös lapsille kerrotaan sotien
osuudesta historiaan, kenties niiden mielikuvien vuoksi, joita kansallisen
historian suuriin linjoihin liitetään.

Se, mitä toisen maailmansodan ajasta halutaan muistaa ja mitä korostaa olikin
kiinnostavaa. Vanhimmat ikäryhmät haluavat tämän tutkimuksen perusteella
nähdä sodat selviytymistarinoina; sankaruusajattelukin näkyy taustalla.
Nuorimmat ikäryhmät sen sijaan painottavat sotien traumaattisuutta, mikä
lienee luontevaa siihen nähden, missä sävyssä sodista on heidän
elinaikanaan keskusteltu. Sodat itse kokeneet ja sodat kokeneiden ihmisten
kanssa arkeaan eläneet eivät halunne nähdä sotia vain uhrinäkökulmasta.
Nuoremmille taas on läheisempää kokea sodat historiassa piilevänä voimana,
joka vaikuttaa edelleen meihin kaikkiin, vaikkei aina voi varmasti sanoa, miten.
Lisäksi nykyajan psykokulttuuri on iäkkäämmille ihmisille vieraampaa kuin
niille, joiden elämää se on sävyttänyt alusta lähtien.

Tutkimuksessa tehtiin rajaus, jonka mukaan käsittelyssä oli vain
itsenäisyyden aika. Tämä on jossain määrin harmillista, vaikka
ymmärrettävää. Olisi ollut kiinnostavaa lukea, miten ihmiset oikeastaan
mieltävät Suomen itsenäistymiseen johtavan kehityksen: miten Suomesta tuli
Suomi. Osa kysymyksistä tosin sivuaa tätä aihetta, kuten kyselylomakkeen
väite siitä, että ”Suomen kansa on aina ollut olemassa ja kehittynyt
erillisenä ryhmänä, jolla on oma asuinalue”. Väitteen kanssa oli täysin
samaa mieltä 15,3 ja osin samaa mieltä 36 prosenttia vastaajista. Suomalainen
historiakansa ei ilmeisesti kaikkineen seuraa uusinta tai edes hieman vanhempaa
tutkimusta tässä ajassa, tai tutkimusten tulokset eivät välity jokaisen
kokemukseen ja tietoisuuteen. Sen sijaan primordialistisilla
kansakuntanäkemyksillä näyttäisi olevan tilausta. (Primordialismi tarkoittaa
sitä, että jokin on jo luonnostaan määräytynyttä, alkuperäistä. Sen
avulla voidaan legitimoida esimerkiksi nationalismia etnisyyden kautta, termiä
käytetään mm. konstruktivismin vastakohtana)

Suomettuminen ei vaikuta olleen vastaajille sellainen kansallinen trauma kuin
millaisena se vielä muutama vuosi sitten esitettiin julkisuudessa. Kekkosen
presidenttikausi ei esiinny vastauksissa Suomen historian synkimpänä jaksona.
Sen sijaan hyvinvointivaltion rakentaminen näyttäytyy myönteisessä valossa.
Muiden aihepiirien yhteydessä korostunut arkielämän ja oman suvun historian
korostus saattaa yhdistyä tähän näkemykseen; onhan hyvinvointivaltio, paitsi
hallinnollinen rakenne, myös osa ihmisten jokapäiväistä elämää.

Taustatekijät ja tutkimusraportin toteutus

Tutkimuksen toteutuksessa taustamuuttujiksi ovat valikoituneet ikäryhmä,
sukupuoli, vastaajan koulutustaso, vanhempien koulutustaso, asuinpaikan koko ja
asumishistoria, ammattiasema, perheen koko, kirjojen määrä kodissa, tulotaso,
ammattiala, oma arvio nykyisestä ja lapsuudenkodin yhteiskuntaluokasta,
mahdollinen siirtokarjalainen tausta, asepalveluksen suorittaminen, vuoden 2007
eduskuntavaaleissa äänestetty puolue, vanhempien puoluekannat sekä
uskonnollisuus. Kaikkia näitä ei käsitellä tutkimusraportissa yhtä paljon,
vaan puoluekanta ja ikäryhmät ovat useimmin esillä. Osa tiedoista lienee
ollut mukana vain teknisistä syistä; ainakaan tällä lukemisella en havainnut
analyysia esimerkiksi varusmiespalveluksen suorittamisen tai siviilipalveluksen
yhteyksistä historianäkemyksiin.

Eri taustamuuttujien vaikutusta olisi voinut tarkastella myös ristiin. Eihän
ole syytä olettaa, että peruskoulun käyneet aina kuuluisivat ryhmään, jolla
olisi kotona alle 10 kirjaa ja niin edelleen. Nyt nämä tekijät jäävät
irrallisiksi, sinänsä mielenkiintoisiksi tiedoiksi. Työekonomia
luonnollisesti sanelee, miten paljon yhden tutkimuksen puitteissa voidaan ottaa
laajan aineiston mahdollisuuksista huomioon.

Sama irrallisuuden vaikutelma koskee teoksessa runsaina esiintyviä
haastattelulainauksia. Ne ovat mielenkiintoisia, omaperäisiä ja sopivasti
litteroituja siten, että murrepiirteet tulevat esiin, mutta siten, että
keskivertolukijakin pääsee selville siitä, mitä haastateltu on mahtanut
tarkoittaa. Haastatelluista kerrotaan ikä, sukupuoli ja kotipaikkakunta.
Lukijan tehtäväksi jää päätellä, miten hänen lausumansa suhtautuu muihin
taustatekijöihin. Tutkimushenkilöiden yksityisyyden suoja estänee tarkempien
tietojen antamisen yksittäisestä ihmisestä, mutta lausuntoja olisi voinut
edes hieman luokitella ja analysoida. Tällaisenaan tutkimus painottuu
tilastollisiin menetelmiin, vaikka sen pohjalta tehty julkaisu sisältää myös
paljon tekstiä.

Yhteiskuntatieteiden tyypillinen metodologinen ongelma on, että laadullisia
menetelmiä on lähes mahdotonta soveltaa todella laajoihin aineistoihin. Niin
tässäkin tapauksessa: tutkimusaineistosta ei saa irti lopulta kovin
syvällisiä asioita tilastollisin menetelmin, mutta koko aineiston käsittely
laadullisin menetelmin ei onnistuisi, tai se vaatisi useiden kokeneiden
tutkijoiden pitkällisen työn. Jatkotutkimuksia ajatellen olisi kiinnostavaa
ottaa pienehkö, kenties yhteen tai pariin hyvään kysymykseen keskittyvä otos
haastatteluaineistoista ja analysoida sitä perin pohjin. Tätä Torstikin
kenties tarkoittaa mainitessaan teoksen alussa, että tutkimusaineisto on
muidenkin vapaasti käytettävissä tutkimustarkoituksiin.

Aineiston ongelma on tietenkin sama kuin kaikkien aineistojen: se on syntynyt
tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Historiantutkimuksessa aineistojen
”vanheneminen” ei ole erityinen ongelma, mutta jos tutkija haluaa sanoa
jotain ”nykypäivän suomalaisista”, on otettava huomioon, milloin aineisto
on kerätty. Huomiota kiinnittää erityisesti tutkimushenkilöiden poliittisen
kannan ilmaus, joka perustuu äänestyskäyttäytymiseen vuoden 2007
eduskuntavaaleissa. Tämän jälkeen maassa on käyty paritkin vaalit, ja
puoluekenttä on hieman muuttunut, ei tosin niin paljon kuin jytkyuutisointi
antaisi ymmärtää.  Voidaanko olettaa, että eri puolueiden kannattajat ovat
jatkossakin samankaltaisia kuin tuona vuonna, edes historianäkemysten suhteen?

Lopuksi

Huomaan kirjoittaneeni melko kriittisen arvion kirjasta, jonka parissa kuitenkin
viihdyin oikein hyvin. Tutkijan tehtävänä on tietenkin arvioida teosta myös
tutkimuksena. Sellaisena Suomalaiset ja historia on minusta hyvä avaus, mutta
itse teos ei ammenna aineiston mahdollisuuksia loppuun; laadullisesta
analyysista pitävän mielestä se ei ehkä pääse kunnolla edes alkuun.
Palkkidiagrammien ystävä, jollaiseksi tunnustaudun, löytää teoksesta paljon
hupia. Varsinkin eri poliittisten kantojen edustajien näkemykset historiasta
ovat kiinnostavia tällä tasolla. Teosta voisikin lukea myös ryhmässä,
keskustellen itse samoista aiheista. Onhan kasvokkain käytävissä
”historiasodissa” oma viehätyksensä. Jätänkin näiden seikkojen
selvittämisen teoksen lukijoiden huoleksi. Voin luvata, että suuri osa
puoluekannan ja historianäkemysten yhteyksistä on piinallisen ilmeisiä, mutta
myös yllätyksiä on tiedossa.

Historiantutkimuksen kuluttajille teos on varmasti erittäin kiinnostava.
Tuottajapuolen kannalta teoksen anti lienee vähäisempi, koska teos
ei sisällä kovin syvällisiä näkemyksiä siitä, mistä aiheista pitäisi
tehdä tutkimusta ja julkaista historiallista kirjallisuutta. Samoin analyysin
ohuuden vuoksi eri aihepiirien painotukset sisältävät tutkijoille vain
osittain käyttökelpoista tietoa. Ihmisten kiinnostus historiaan kyllä käy
hyvin selväksi, mutta myös se, että ihmisiä kiinnostavat ennen kaikkea oman
perheen ja suvun menneisyys sekä niiden liittyminen kansallisiin suuriin
kysymyksiin, eivät välttämättä maailmanhistorian suuret linjat tai edes
kotimaata koskeva tutkimus harvinaisemmista aiheista. Sinänsä luottamus
historiantutkimukseen näyttäisi olevan korkeahkoa.

Vaikka historia on kansallisen, paikallisen ja yksilöiden identiteetin
rakennusaine, se on myös tieteenala siinä missä muutkin, ja tieteensisäiset,
osin kansainväliset tekijät vaikuttavat sen kehitykseen. Sen sijaan
historiantutkimuksen vaikutus ihmisten historianäkemyksiin voi olla vähäinen.
On selvää, että tutkimuksen painotuksissa viime vuosikymmeninä tapahtuneet
muutokset kohti arjen historiaa ja ihmisten kokemusta ovat lyöneet läpi
yleisessä historiatietoisuudessakin. Tähän on varmasti vaikuttanut median
tapa henkilöidä asioita ja tuoda historialliset tapahtumat ja kehityskulut
lähemmäksi tavallista ihmistä; tulevatko ne sillä ymmärrettävämmiksi, on
toinen kysymys.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/