[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Johdatus keittöpuutarhaviljelyn saloihin kertoo 1800-luvun alun aatteista ja arjesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ijäs Ulla <ullija at utu.fi> FM, jatko-opiskelija, tohtorikoulutettava, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lounatvuori, Irma (toim.): Om sättet att anlägga en köksträdgård för
husbehov. Utgivare Irma Lounatvuori. Översättning Nina Edgren-Henrichson.
Svenska litteratursällskapet i Finland. Skrifter utgivna av Svenska
litteratursällskapet i Finland 767. Helsingfors 2012, 95 s.. Kääntänyt
Edgren-Henrichson, Nina. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2012. 95
sivua.


Johdatus keittöpuutarhaviljelyn saloihin kertoo 1800-luvun alun aatteista ja
arjesta
---------------------------------------------------------

Gabriel Bonsdorffin vuonna1804 julkaisema pikku kirjanen puutarhaviljelystä on
nyt julkaistu uudelleen Irma Lounatvuoren toimittaman laitoksena. Bonsdorffin
teos käsittelee sekä keittiöpuutarhan perustamista että erilaisia
kasvilajeja. Lounatvuori tuo teoksen esipuheessa esille aikakauden innostuksen
puutarhaviljelyyn ja sen kehittämiseen.

 

Vuonna 2012 Svenska Litteratursällskapet julkaisi Irma Lounatvuoren
toimittamana versiona Gabriel Bonsdorffin miltei 210 vuotta aiemmin kirjoittaman
teoksen Om sättet att anlägga en köksträdgård för husbehov. Kirjan moderni
ulkomuoto saattaa hämätä puutarhoista, historiasta ja historiallisista
puutarhoista kiinnostuneita, mutta teoksen sisältö on sitäkin
mielenkiintoisempaa. Lounatvuoren kirjoittaman esipuheen jälkeen lukija saa
hyvän kuvan Bonsdorffin toiminnasta ja käsillä olevan oppaan taustoista.
Esipuheen jälkeen teoksessa ovat Bondsdorffin vuonna 1804 julkaistun opaskirjan
luvut, jotka käsittelevät niin keittiöpuutarhan perustamista kuin erilaisia
kasvilajeja. Kirjan moderni taitto ja Bonsdorffin 1800-luvun teksti muodostavat
kokonaisuuden, joka on ehkä totutusta poikkeava, mutta varsin toimiva. Selkeä
taitto auttaa tekstin omaksumisessa niitäkin, joille vanhahtava kieli muutoin
saattaisi asettaa esteitä. Kirjan lopussa on sanaluettelo, jossa on esitetty
Bonsdorffin tekstissä esiintyvien sanojen nykyruotsin mukaiset kirjoitusasut.
Lisäksi sieltä löytyvät henkilö- ja paikannimiluettelo sekä luettelo
teoksista, joiden julkaisuun Gabriel Bonsdorff aikanaan vaikutti. Hänestä
lisätietoja etsivä henkilö löytää teoksen lopusta lyhyen listauksen
lähdeteoksista.

Kun Gabriel Bonsdorff kirjoitti kirjansa, oli hänellä tavoitteena johdattaa
kaupunkilaisia ja maaseudun väkeä puutarhaviljelyn saloihin. Bonsdorff, joka
oli syntynyt vuonna 1762, nimitettiin vain 24-vuotiaana Turun akatemian
luonnonhistorian professoriksi. Myöhemmin hän toimi myös eläinlääketieteen
professorina ja akatemian rehtorina. Toimistaan lääketieteen parissa hän sai
arkkiatrin arvon ja hänet aateloitiin vuonna 1819. Ennen professorin tointaan
Bonsdorff matkusteli Tanskassa ja Ruotsissa, joissa hän tutustui sikäläisiin
luonnontieteellisiin kokoelmiin. Suomeen palattuaan hän oli aktiivinen jäsen
Suomen Talousseurassa. Oman puutarhan Bonsdorff hankki vuonna 1792, jolloin hän
osti Turussa Kakskerran saarella sijaitsevan Brinkhallin kartanon.
Harrastelija-arkkitehdin innolla Bonsdorff suunnitteli sinne uuden
päärakennuksen, jonka puutarhassa saivat sijansa niin hedelmätarha kuin
muotopuutarha, tuolloin muodikasta puistopuutarhaa unohtamatta. Brinkhallissa
Bonsdorff pääsi kokeilemaan käytännössä puutarhaviljelyä, ja
kartanopuutarhan tuottamia siemeniä myytiin Bonsdorffin puodissa Linnakadulla
Turussa. Teos Om sättet att anlägga en köksträdgård för husbehov syntyi
alun perin siemenkaupan vauhdittamiseksi.

Esipuheessaan Irma Lounatvuori tuo esille aikakauden innostuksen
puutarhaviljelyyn ja sen kehittämiseen, sekä mainitsee muita Bonsdorffin
aikalaisten toimittamia oppaita viljelyn saloihin. Nämä esimerkit osoittavat,
että Suomi ei ollut syrjässä kun kyse oli aikakauden aate- ja muotivirtausten
seuraamisesta. Viljelyn oppaat, siemenet ja kasvit löysivät tiensä myös
Pohjolan puutarhoihin. Kokeilujensa avulla Bonsdorffin kaltaiset pioneerit
selvittivät kasvien selviytymisen ankarassa ilmastossa. Motiivina kokeiluihin
Bonsdorffilla oli hänen tiedemiehen taustansa.

Teoksen toinen osa koostuu Bonsdorffin kirjasesta. Esipuheessaan Bonsdorff
huomioi meidän ilmastomme ja tuo esiin Suomen talousseuran tekemät ponnistelut
kasvinviljelyn saralla. Keittiöpuutarhan perustamiseen Bonsdorff antaa
perusteelliset ohjeet mukaan lukien sen, miten puutarhan tulisi sijoittua ja
miten maata tulisi muokata, jotta paras kasvutulos saavutettaisiin. Seuraavissa
luvuissa Bonsdorff käsittelee erilaisia kasvilajeja, joita hän
keittiöpuutarhaan suosittelee. Nämä luvut antavat hyvän kuvan siitä, mitä
1800-luvun alussa syötiin ja millaisia kasveja Suomessa oli mahdollista
kasvattaa. Ensimmäiseksi Bonsdorff käsittelee lehtikasvit. Lehtikasveista
Bonsdorff mainitsee muun muassa mangoldin, jonka hän suosittelee peittämään
talveksi kuusenoksilla tai puunkuorilla. Lääketieteeseen suuntautunut
Bonsdorff antaa myös vinkkejä kasvien erilaisista lääkinnällisistä
käyttötavoista. Esimerkiksi espanjalaisesta kirvelistä tehtyä mehua hän
suosittelee rintatautiin.

Seuraava luku käsittelee kaaleja. Kaalimaa oli niin tavallinen näky tuona
aikana, niin kaupungissa kuin maaseudulla, että sitä voi pitää
keittiöpuutarhan synonyyminä. Kukkakaali, valkokaali, punakaali, savoijinkaali
ja koristekaalit löytyvät oppaasta. Kaalien jälkeen Bonsdorff käy läpi
erilaisten juuresten viljely- ja käyttötapoja, perunaa unohtamatta.
Perunanviljelystä oli Talousseura jo vuonna 1802 toimittanut oman oppaan, johon
Bonsdorff viittaa. Perunalajikkeiksi hän suosittelee englantilaista tai
hollantilaista lajiketta, josta saisi raaka-ainetta esimerkiksi paloviinaan.
Seuraavana ovat käsittelyvuorossa sipulikasvit, jotka ovat Bonsdorffin mukaan
monikäyttöisiä; Sipulia voidaan käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin
sekä monenlaisiin ruokiin, ja jopa rommiin sekoitettuna. Pavut ja herneet
olivat oleellinen osa tuon ajan ruokavaliota, ja niitä voitiin säilöä
kuivaamalla tai suolaamalla talven varalle, kuten Bonsdorff huomioi.
Kurkkukasvit ovat myös saaneet oman lukunsa. Kurkkujen ja melonien
kylmänarkuus tekee niistä vaikeita kasvatettavia, joten Bonsdorff suosittelee
kasvihuoneita näiden kasvattamiseen. Viimeisenä Bonsdorff käsittelee
maustekasveja. Krassi, tilli, kynteli, meirami, timjami, basilika, fenkoli ja
sinappi maustoivat ruokia jo 1800-luvun alussa. Lisäksi Bonsdorff kehottaa
tupakan viljelyyn.

Lounatvuoren toimittama teos ei ole näköispainos Bonsdorffin oppaasta. Tämä
on teoksen suurin etu ja haitta. Historiallista puutarhaopasta tai
puutarhahistoriaa etsivä saattaa kävellä kirjan ohi, mutta toisaalta
puutarhaharrastaja saattaa tarttua teokseen etsiessään opasta
keittiöpuutarhan perustamiseen, tietämättä kirjan historiallisesta
taustasta. Jälkimmäisen kaltaisia lukijoita nykyisen urbaani- ja sissiviljelyn
suosion kasvaessa on enemmän ja enemmän, eivätkä viljelyn motiivit ole
välttämättä muuttuneet Bonsdorffin ajoista. ”Puutarhasta saatu hyöty ja
ruokakustannusten väheneminen palkitsevat viljelijän vaivat!”, oli
Bonsdorffin kehotus 1800-luvun puutarhurille. Puutarhoja koskeva historiallinen
tutkimus saa kirjasta hyvän sysäyksen kasvaa ja kehittyä. Tämä kirja
osoittaa, että puutarhaviljelyä harrastettiin monipuolisesti jo yli 200 vuotta
sitten. 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/