[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pappilassa, töllissä ja kartanossa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helena Pilke <helena.pilke at helsinkinet.fi> tietokirjailija, FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Helttunen Anne; Saure Annamari; Suominen Jari: Haltiakuusen alla. Suomalaisia
kirjailijakoteja. Avain/BTJ Finland, 2013. 272 sivua.


Pappilassa, töllissä ja kartanossa
---------------------------------------------------------

Haltiakuusen alla -teoksessa esitellyt talot ja töllit, kartanot ja pappilat
ovat osa suomalaisen kirjallisuuden historiaa. Kulttuurimatkailijan oppaaksi
tarkoitettu kirja esittelee yli 30 kohdetta eri puolilla Suomea ja mukana on
myös pari paikkaa naapurimaista.

Sisustuskirjallisuuden suosion syynä ei ehkä ole pelkästään tarve etsiä
ideoita omaan kotiin, vaan myös uteliaisuus: on kiva nähdä, miten muut
ihmiset asuvat. Julkkisten koteja esitellään lehdissä jatkuvasti, ja
taiteilijakodeista on Suomessa tehty kirjoja vuosikymmenten ajan: Arvid Lydecken
esitteli kuvataiteilijoiden koteja jo 1927. Hänellä on ollut ja on edelleen
lukuisia seuraajia.

Anne Helttusen, Annamari Sauren ja Jari Suomisen teos liittyy siis pitkään
jatkumoon, joskaan pelkästään kirjailijakoteja ja niiden asukkaita ei liene
esitelty aiemmin. Tarkkaan ottaen kyse ei nytkään ole ”oikeista” kodeista,
vaan kotimuseoista, siis paikoista joihin yleisö pääsee tutustumaan.
Kirjailijoita on mukana 28, kaikki jo edesmenneitä, ja kohteita kaikkiaan 35.

Syntymäpirteistä työhuoneisiin

”Koti”-sana on ymmärretty sangen laajasti: mukana on syntymä- ja
lapsuuskoteja ja aikuisiän asuntoja sekä kesämökkejä ja paikallismuseoiden
interiöörejä, kuten Oulun museoon rakennettu Samuli Paulaharjun ja
Tampereelta Urjalaan siirretty Väinö Linnan työhuone.

Kotina ei myöskään voine pitää Paltaniemen Eino Leino -taloa. Sehän
valmistui vasta runoilijan satavuotismuistopäiväksi: talon ulkoasu noudattelee
alkuperäistä Hövelön talon ulkoasua, mutta kalusteet on hankittu
lähiseudulta, toki aikakautta kunnioittaen. Jonkin verran runoilijan
irtaimistoa – joka alle 50-vuotiaana kuolleella ”kirjattomalla karjattomalla
miehellä” oli sangen vaatimaton – on näytteillä.

Muutamat kirjan kohteet, kuten Kuopion keskustassa sijaitseva Minna Canthin
Kanttila ja J. L. Runebergin Porvoon-talo, ovat melko tunnettuja, helposti
saavutettavia ja avoinna ympäri vuoden. Osa taas avaa ovensa vain kesän ajaksi
tai ainoastaan erikseen sovittaessa. Onpa yksi, Sarkia-seuran ylläpitämä
Kaarlo Sarkian lapsuudenkoti Sastamalassa, niin kävijäystävällinen, että
avaimet saa noutaa naapurista, jolloin harmaaseen hirsimökkiin ja sen
vaatimattomaan kalustukseen voi tutustua omin päin, kaikessa rauhassa.

Hankalimmin tavoitettaviin kuuluu Anni Blomqvistin koti Ahvenanmaan
Simskälässa. Saari on kiemurtelevan pikkutien ja kahden lossimatkan takana;
Ålands Kulturstiftelsenin omistamaan paikkaan pääsee parhaiten omalla
veneellä. Myös Tove Janssonin Klovharu, pieni kallioluoto Porvoon edustalla,
on haasteellinen retkikohde. Se on avoinna vuosittain vain yhden viikon ajan.

Runebergin talo muuten kuuluu Suomen vanhimpiin kotimuseoihin: se avattiin
kävijöille 1882, jolloin kansallisrunoilijan kuolemasta oli kulunut viisi ja
Fredrika-vaimon kuolemasta kolme vuotta. Mauri Kunnaksen ansiosta talon
tietävät nykyisin lapsetkin: seurassani ollut seitsenvuotias halusi nimenomaan
nähdä ne runoilijan ampumien kettujen nahkat, jotka oli piirretty salin
seinälle Koiramäen Martan vaiheita esittelevässä kirjassa.



Kansallisrunoilija J.L. Runebergin koti. Kuva: Porvoon museo

Simskäla tarjoaa työtiloja ja inspiroivan miljöön myös nykykirjailijoille:
talon yläkerrassa on kaksi asuttavaa huonetta. Nils-Aslak Valkeapään
Lássagámmia Pohjois-Norjassa Jäämeren rannalla käytetään niin ikään
taiteilijaresidenssinä, asumiskausien välillä talo toimii museona. 

Matkavinkkejä ja tummanpuhuvia kuvia

Kirjan kuvat esittelevät taloja ulkoa ja sisältä, yksityiskohtia unohtamatta.
Miljööstä ja esineistä kertovan tekstin lisäksi teoksessa on lyhyt
kirjailijaelämäkerta ja henkilöstä riippuen vähän muutakin kyseiseen
kirjailijaan liittyvää tietoa.

Aktiiviselle historian ja kirjallisuuden harrastajalle jokseenkin kaikki kirjan
sisältämä informaatio lienee tuttua, mutta notkean journalistiseen tyyliin
kirjoitetut tekstit on silti kiva lukea. Samalla voi ihmetellä sitä, miten
ankeista oloista kotimaiset vanhemman polven kirjailijat ovat aikanaan jaksaneet
ponnistaa opintielle. Toki joukossa on muutama sivistyssukujenkin vesa:
komeimpaan kotiin lienee syntynyt Uusikaarlepyyn Kuddnäsin kartanon poika
Zacharias Topelius, jonka kesämökkikin on 1800-luvun puolivälin olot huomioon
ottaen melko näyttävä. Diplomaatinrouva Aino Kallas (omaa sukua Krohn)
puolestaan viihtyi seurapiirielämän vastapainoksi kesäisin Hiidenmaan
Kassarissa, vaatimattomassa ruokokattoisessa talossa, joka sekään ei ollut
kirjailijan oma.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kirjassa myös Eeva Joenpellon mahtava
Sammatin talo jonka hän testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle, mutta
sehän ei ole museo, vaan yhden kirjailijan tai kirjailijaperheen vuorollaan
asuttama yksityiskoti.

Kulttuurimatkailijan oppaana kirja toimii hyvin. Lopussa on kartta, johon on
merkitty eri puolilla Suomea sijaitsevat kohteet ja useita ehdotuksia valmiiksi
reiteiksi – ideana on, että omalla autolla pystyy kiertämään päivässä
tai ainakin kahdessa useamman kohteen. Esimerkiksi Pirkanmaalla kulttuurituristi
tutustuisi tuolloin Väinö Linnan työhuoneen ja Pohjantähti-trilogian
hämäläismaisemien lisäksi Lauri Viidan, Kaarlo Sarkian ja F. E. Sillanpään
koteihin. Oulusta voisi ajella Taivalkoskelle ja tulla Suomussalmen kautta
takaisin, jolloin kierrokseen jäisivät Kalle Päätalon juuret Iijoen
törmässä ja Taivalkosken kirjastoon rakennettu työhuone sekä Ilmari Kiannon
Turjanlinna. Viimeksi mainittua ei tosin enää ole, mutta kirjailijan
kotisaaressa riittää kyllä rakennuksia ja kaikenlaista kummallista
nähtävää. Kesäinen sisävesilaivamatkakaan ei ole hassumpi.

Teoksen kolme ja puolisivuisessa lähdeluettelossa mainitut teokset johdattavat
pitemmälle lempikirjailijan jäljille, ja kohteiden lähiympäristöön
liittyvät lisävinkit sekä museoiden nettisivu- ja sähköpostiosoitteet sekä
puhelinnumerot ovat hyvää palvelua lukijalle. Tämän tyyppinen tieto saattaa
vanhentua muutamassa vuodessa, mutta ehkäpä matkailija hoksaa tarkistaa oppaan
tiedot netistä?

Kirja on kauniisti taitettu ja kuvia on runsaasti, joten se toimii myös
katselukirjana. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi miltei kaikki kuvat –
erityisesti sisänäkymät, mutta myös osa ulkokuvista – ovat niin tummia.
Onko kirjapainossa tapahtunut jokin värivirhe, käyttäytyikö elegantin
kellanharmaa painopaperi ennalta arvaamattomalla tavalla vai tavoitellaanko
tummasävyisillä kuvilla arvokkaan oloista taiteellista vaikutelmaa?
Varmastikin Aleksis Kiven kuolinmökissä ja Päätalon savusaunassa on
hämärää, mutta olisiko esimerkiksi Sillanpään Töllinmäen tupaan voinut
virittää muutaman studiovalaisimen, jotta sisustuksen yksityiskohdat
erottuisivat paremmin?

Haltiakuusen alla on matka suomalaiseen menneisyyteen ja koko kansan tuntemien
kirjailijoiden mielenmaisemiin. Tyylikäs ulkoasu tekee siitä vaikkapa
lahjakirjan henkilölle, jonka kirjallista makua ei tarkoin tunne, mutta arvaa
sen olevan kotimaisiin klassikkoihin päin kallellaan.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/