[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Baltian alueellista historiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pauli Heikkilä <heikkila at ut.ee> VTT, Tarton yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Piirimäe, Pärtel; Andresen, Andres: Ajalooline ajakiri 2012, 1/2 (139/140)
Baltic Regionalism. Ajalookirjanduse Sihtasutus Kleio, 2012. 200 sivua.


Baltian alueellista historiaa
---------------------------------------------------------

Etelänaapurissa tehtävän tutkimuksen tarkasteluun tarjoutuu hieno tilaisuus,
kun virolaisen historiallisen aikakauskirjan tuorein numero sivuaa Suomenkin
historiaa. Lehti ottaa laajan aikavälin aloittaen 1600-luvulta, joten mukana on
lehden ensimmäisellä puoliskolla meille suomalaisille yhteistä historiaa
Ruotsin ja Venäjän valtakuntien osina; toinen puolisko käsittelee
itsenäisten kansakuntien kehitystä, mikä sekin on vastaava tutkimuskohde
suomalaisessa historiassa.



Tärkeämpää kuitenkin on temaattinen käsittely. Aikakauskirjan teema- ja
tuplanumero käsittelee alueellista historiaa, jota esitellään vastavoimana
kansalliselle historiankirjoitukselle. Kun johdantoartikkelin heti
ensimmäisessä alaviitteessä viitataan Marko Lambergin toimittamaan teokseen,
voi helposti todeta lähestymistavan kiinnostavan Suomenlahden kummallakin
rannalla. Muutoin suomalainen historiankirjoitus valitettavasti miltei loistaa
poissaolollaan.

Kirjoittajat ovat enimmäkseen nuoremman polven tutkijoita Tarton yliopistosta.
Julkaisun taustalla on yhteispohjoismainen Nordic spaces -ohjelma
(http://nordicspaces.com/), joka on pureutunut valtioiden, yhteisöjen ja
alueiden muodostumiseen Pohjois-Euroopassa. Projektissa on lukuisia alahankkeita
ja tämä julkaisu perustuu erityisesti Tartosta johdettuun Baltic regionalism
-projektiin. Niinpä lehden numero muodostuu harkituksi kokonaisuudeksi enemmän
kuin tyypillinen kausijulkaisu.

Artikkeleja sitoo yhteen Baltian alue, joka ajan saatossa on suorastaan paennut
tiukkaa määritelmää. Sille on tarjottu monenlaista sisältöä mutta
mikään niistä ei ole saavuttanut yleistä hyväksyntää. Julkaisun
artikkelit esittelevät Baltian alueellista identiteettiä mm. sosiaalisena,
uskonnollisena, hallinnollisena, etnisenä ja lingvistisenä. Baltian käsitteen
erilaisten tulkintojen laajuus eri aikakausina perusteleekin alueellista
historiankirjoitusta nimenomaan tällä alueella.

Alueen käsite onkin syystä jätetty määrittelemättä, jotta se sopisi
kunkin kahdeksan artikkelin puitteisiin. Se voi viitata valtakunnan sisäiseen,
pienempään (sub-national) alueeseen tai usean valtion (supra-national)
yhteistyöhön. Kieltämättä tämä erottelu nojaa tarpeettomasti nykyisten
kansallisvaltioiden käsitteisiin ja Pärtel Piirimäen ja Andres Andresenin
johdantoartikkeli puhuukin laveammin instituutioista alueellisen identiteetin
toisena perustekijänä ideoiden lisäksi.

Instituutiot joko tukevat tai tukahduttavat ideoita. Tietyn ryhmän instituutio
ei sinällään tuota alueellista identiteettiä erottautumisesta huolimatta.
Andresenin, Lea Leppikun ja Eva Piirimäen artikkelit tarjoavat esimerkkejä
Venäjän keisarikunnassa tehdyistä hallintomuutoksista, jotka eivät johtaneet
Baltilaisen identiteetin syntyyn, vaikka yhteisenä tekijänä oli yhtäältä
uskonto ja toisaalta baltiansaksalaisten kohdalla kieli. Tuloksena olikin kolme
paikalliseen kieleen perustunutta identiteettiä ja erityinen (yksi- tai
nelikielinen) baltilainen identiteetti jäi syntymättä.

Toisaalta historiantutkimus on riippuvainen instituutioiden tuottamista
lähdemateriaaleista ja tietyn instituution alaiset identiteetit tulevat esille
vain kriisien yhteydessä, kun sitoutuminen on tehtävä tietylle taholle.
Liivinmaan aateliset pystyivät Kaarle IX ja Kustaa II Adolfin aikana
vakuuttamaan, että alueen ja valtakunnan edut olivat elimellisesti yhtenevät;
edellisen vahinko olisi haitaksi myös jälkimmäiselle. Pärtel Piirimäen
mukaan Kaarle XI:n yhtenäisyyspolitiikka paitsi nosti liivinmaalaiset Ruotsin
kruunua vastaan myös tuhosi identiteetit perustana olleen instituutiot,
Ritterscharftit. Alueellisen identiteetin tasot eivät ole tasa-arvoisia, sillä
omistautuminen niille vaihtelee.

Julkaisun suurin vedenjakaja on sopivasti puolivälissä, jonka jälkeen
keskitytään uusien kansallisvaltioiden ulkosuhteisiin. Subnationaaliset alueet
ja identiteetit eivät hävinneet niissäkään, kuten Kari Aleniuksen artikkeli
venäläisvähemmistöstä vastaitsenäistyneessä Virossa osoittaa.

Kansallisvaltioiden yläpuolella olevan instituution puuttuminen selittänee
osaltaan, miksi lukuisat ehdotukset ja ideat syvemmästä yhteistyöstä eivät
kehittyneet pidemmälle. Edes yhteinen sopimus, kuten Baltic Entente vuodelta
1934, jota päätösartikkelissa käsittelee Eero Medijainen, ei perustunut
eikä myöskään johtanut alueelliseen identiteettiin.

Jo itsenäistymisessä alueellisella yhteistyöllä oli tärkeä sijansa mutta
vain onnistuneet muistetaan. Martin Kuldkepp pyrkii varsin perustellusti
nostamaan unohduksista Aleksander Keskülan ehdotuksen valtioliitosta Ruotsin
kanssa keväältä 1916. Hänen ehdotuksensa oli toki mielikuvituksellinen mutta
ei sen enempää kuin itsenäinen Viro samaan aikaan.

Ruotsi jäi esikuvaksi ja halutuksi kumppaniksi Latvialle, kuten Valters
Ščerbinskis tuo artikkelissaan esille, mutta samaa voinee sanoa myös
Virosta. Itämeren yli löydettiin yhteenkuuluvuutta enemmän samanlaisen
kulttuurin kuin yhteisen historian, ”hyvän Ruotsin ajan”, takia.
Suomalainen olisi tietysti toivonut käsittelyä latvialaislehdistön
Suomi-kuvasta, mutta Ščerbinskisin tällainen artikkeli ilmestyi
Faravid-vuosikirjassa jo vuonna 1999.

Kansikuvaa olisi voinut harkita uudemman kerran. Nyt se on kirjan sisällön
kannalta ajallisella ulkoreunalla. Lisäksi se painottaa eristäytymistä, kun
artikkelit ovat tutkineet yhteyksien ja vaikutteiden löytämistä tietyn alueen
ulkopuolelta tai nivoutumista laajempaan maailmaan. Kirja on kauttaaltaan
hyvää englantia, ja artikkeleja seuraa vironkieliset tiivistelmät. On
epäilyttävää, että kirjoittajat hallitsisivat kahta kieltä näin
mestarillisesti – kääntäjät/kielentarkastajat olisi pitänyt palkita
työstään nimiensä maininnalla.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/