[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kotkien varjot Suomen yllä vuonna 1812

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Antero Leitzinger <leitzinger at welho.com> VTT, tutkija, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Nuorteva, Jussi; Hakala, Pertti (toim.): Kotkien varjot - Suomi vuonna 1812.
Arkistolaitos, 2012. 203 sivua.


Kotkien varjot Suomen yllä vuonna 1812
---------------------------------------------------------

Vuoden 1812 tärkeä merkitys Suomelle ansaitsee kirjan kahdella kielellä,
mutta käännösten epätasaisuus ja joidenkin aiheiden puuttuminen heikentää
juhlavaksi tarkoitettua kirjaa, jota runsas kuvitus koristaa ja venäjän- sekä
englanninkieliset tiivistelmät tekevät luettavaksi myös ulkomaalaisille.



Kun 19 kirjoittajalta kerätään 29 artikkelia ja kaikki julkaistaan
toisellekin kotimaiselle kielelle käännettynä, ristiriitaisuuksia on
odotettavissa. Suomenkielinen ”Pohjois-Liettua” on käännetty ruotsiksi
”Livland” (s. 22) ja ruotsinkielinen ”Lettland” on suomennettu
”Liettua” (s. 86), mutta Mihail Barclay de Tolly syntyi tosiaan nykyisessä
Liettuassa (Kuurinmaalla eikä Liivinmaalla, virhe on kääntäjän), jossa
myös Suomen kaarti kärsi taudeista (virhe on alkutekstissä, josta suomentaja
on yrittänyt sen korjata). Keisarin vierailu Viipurissa tapahtui suomenkielisen
alkutekstin mukaan ”syyskuussa”, mutta on ruotsinkielisessä
käännöksessä korjattu elokuulle (s. 153). Teutoburgin taistelu käytiin
ruotsiksi vuonna 9 ”eKr.”, mutta suomeksi 9 jKr. eikä 9 eKr. (s. 12),
sillä ”efter” ei ole ”ennen”. Venäläisten komentajien nimet on
translitteroitu suomeksi milloin ruotsalaisittain Tjijtagov (s. 19), milloin
saksalaisittain Tutschkov (s. 89).

Kirjoittajista tuotteliain on Jussi Nuorteva kuudella artikkelillaan. Myös
puolisen tusinaa muuta kirjoittajaa on tai on ollut Kansallisarkiston
palveluksessa. Ulkopuolisista kirjoittajista Matti Klinge on kirjoittanut kolme
artikkelia. Klinge herättää henkiin myytin, jonka mukaan keisari Aleksanteri
I ei olisikaan kuollut vuonna 1825, vaan elänyt vielä lähes 40 vuotta
erakkomunkkina (s. 38). Tällainen kirja lyhyine artikkeleineen ei kuitenkaan
ole oikea paikka historian uudelleen kirjoittamiseen sivulauseissa.

Sisältöön jää harmillisia puutteita. Jo vuoden 1812 suomalaisille
ensimmäinen ja merkittävin tapahtuma, Viipurin läänin yhdistäminen Suomen
suuriruhtinaskuntaan, jää ajoittamatta. Sehän tapahtui vuoden alusta (s.
195), mutta vanhan (juliaanisen, venäläisen) vai uuden (gregoriaanisen,
suomalaisen) ajanlaskun mukaan? Yhdistämisjulistus annettiin Pietarissa
23.12.1811 (s. 144-148) ja Viipurin läänin järjestämisasetus 31.12.1811 (s.
149), mutta oletettavasti keisarin käyttämän vanhan luvun mukaan, jolloin
Suomessa elettiin jo tammikuuta 1812. Tällaisen yksityiskohdan selvittäminen
olisi ollut hyvä avaus kirjalle, jonka aiheena on tuo kalenterivuosi 1812.

Muita merkkivuoden tapahtumia olivat pääkaupungin siirto Turusta Helsinkiin ja
valtionhallinnon järjestäminen, Aleksanterin ja Ruotsin kruununprinssin
tapaaminen Turussa sekä Napoleonin sotaretki Venäjälle. Kirjassa ei unohdeta
myöskään suomalaisten jääkäripataljoonien ja Suomen Pipliaseuran
perustamista. Enemmänkin olisi voinut kertoa siitä, kuinka suuri osa Ruotsiin
vetäytyneistä sotilaista palasi Suomeen Haminan rauhan jälkeen (s. 62) ja
miten sujui mustalaisten henkikirjoittautuminen Viipurissa (s. 157).
Jälkimmäiseen kysymykseen antaa toivottavasti vastauksen vastikään julkaistu
kirja Suomen romanivähemmistön historiasta. Vuosi 1812 oli nimittäin aikaa,
jolloin tehtiin eroa suomalaisten ja ulkomaalaisten (niin ruotsalaisten kuin
venäläisten) välillä, minkä ansiosta vasta siitä lähtien on mielekästä
puhua myös Suomen ulkomaalaispolitiikasta. Monessakin mielessä Suomi syntyi
vuonna 1812 ja edeltävät vuodet sotineen, valtiopäivineen,
uskollisuudenvaloineen sekä hallitsijanvakuutuksineen olivat vasta
valtiollisten synnytystuskien aikaa.

Kirjassa on myös kolmisivuiset tiivistelmät englanniksi ja venäjäksi, mutta
ei lähdeviitteitä. Kuvitusta on runsaasti ja se on kaunista sekä
informatiivista, esimerkiksi katsaus Ruotsin kuningatarten tiaran historiaan (s.
48-50). Kirjoitusvirheitä löytyy jonkin verran (s. 23,  113 ja 123).



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/