[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Valokuva tiedonvälittäjänä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Osmo Kekäläinen  FL, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lundström, Jan-Erik (toim.): Valokuvallisia todellisuuksia.
Kääntänyt Päivi Rajakari. Like Kustannus Oy, 2012. 158 sivua.


Valokuva tiedonvälittäjänä
---------------------------------------------------------

Mikä on valokuva, miten katsomme sitä ja mitä siinä näemme,
mitä tietoa se välittää nykyisyydestä ja menneisyydestä, ovat
kysymyksiä, joihin nyt tarkasteltavana olevassa Valokuvallisia
todellisuuksia teoksessa haetaan vastauksia. Antologian kirjoittajat
ovat valokuvauksen, taiteen, mediakulttuurin ja tieteellisen
tutkimuksen edustajia, joten tarjolla on monipuolinen katsaus
valokuvan eri ulottuvuuksiin.


Kirjan toimittaja Jan-Erik Lundström tuo johdannossaan esille kuinka
valokuva palvelee monia poikkitieteellisiä tarkoituksia ja kuinka
valokuvausteknologia ja multimedialaitteet ovat mullistaneet kuvien
tuottamisen, levittämisen ja vastaanoton perusteellisesti. Samalla
valokuvallisten viestien tulkintataito on merkittävyydeltään
kasvanut luku- ja kirjoitustaidon veroiseksi. Artikkeleiden
kirjoittajat kartoittavat teknologisen kehityksen esiin tuomia
haasteita ja ongelmia sekä valokuvan asemaa ja merkitystä
visuaalisen mediakulttuurin kentässä aina kuvantuottamisesta sen
jakeluun, vastaanottoon, museaaliseen arkistointiin ja tutkimukseen
saakka.
 
 Ensimmäisessä artikkelissa Millaista tietoa saa ja mitä voi oppia
valokuvia katselemalla kuvataiteilija ja mediatutkija Stefanie Grebe
tarkastelee sitä, mitkä ovat valokuvauksellisen tiedon edellytykset
ja rajat. Hän lähtee platonilaisesta käsityksestä, jonka mukaan
tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, mutta päätyy huomioimaan
myös inhimillisen kokemuksen ja yksilön omakohtaisesti hankkimat
tiedot ja taidot. Hän puhuu erilaisten kokemusten kautta saatavasta
ensikäden, toisen käden ja kolmannen käden tiedosta. Ensikäden
tieto edellyttää kokemuksen lisäksi läsnäoloa, johon saattavat
sisältyä myös havainto- ja tulkintavirheet. Toisen käden tietoa
saadaan perehtymällä tallennettuun tai tiivistettyyn informaatioon
eli kuviin ja teksteihin, kun taas kolmannen käden tieto perustuu
kuulopuheisiin tai huhuihin.
 
 Tässä jaottelussa valokuva näyttäisi kuuluvan toisen käden
tietoon, mutta sen katsomista voidaan Greben mukaan pitää myös
ensikäden tietoa tuottavana kokemuksena, sillä kohteen katseleminen
ja tarkastelu edellyttävät tarkastelijan fyysistä läsnäoloa.
Kiinnostavan käytännön esimerkin avulla kirjoittaja osoittaa,
kuinka havainto- ja tulkintavirheet saattavat mediassa johtaa
kohtalokkaisiin seuraamuksiin.  
 
 Artikkelinsa lopussa Grebe laajentaa valokuvasta saatavan tiedon
mahdollisuutta tarkastelemalla kuvaa sen merkityksen ja sisällön
lisäksi myös sen funktion avulla. Valokuvia tuotetaan eri
tarkoituksiin, henkilökohtaisiin, taiteellisiin, kaupallisiin,
dokumentaarisiin ja niin edelleen, joten siitä voi oppia myös sen
käyttöympäristöä ja -yhteyttä tarkastelemalla.
 
 Valokuvauksen apulaisprofessori Demian Sutton ottaa
tarkasteltavakseen digitaalisten kameroiden mukanaan tuoman viiveen
merkityksen valokuvaan ja representaatiota edeltävään ajatteluun.
Digikameroissa kuvan sommittelun, tarkentamisen ja laukaisimen
painamisen väliin jää hiljainen hetki, viive, jonka aikana kamera
virittyy ennen sulkimen avautumista ja kuvan ottamistapahtuman
päättävää klik-ääntä. Digitaalisen teknologian aikana tuo
minimaalinen viive on Suttonin mielestä noussut uudella tavalla
tärkeäksi. Hän tarkastelee sitä käytännön tasolla teknologian
ja mielen yhtäläisenä virittäytymisenä valokuvaushetkeen, johon
sisältyvät sekä ennakointi, intuitio, ajan taju että ajan
tuottaminen. 
 
 Viive-ilmiöstä Sutton laajentaa tarkastelunsa selvittelemään
valokuvan ja ajan suhdetta. Hän lähtee Henri Bergsonin 'kesto'
(durée) käsitteestä ja johdattelee ajan tematiikkaa useiden
nimekkäiden filosofien kautta, kunnes vihdoin päätyy
maantieteilijä Nigel Thriftin aikakäsitykseen ja esittää lopuksi
viisi huomiota valokuvan tuottamisesta.
 
 Richard Whitlock, joka on tehnyt veistos-, grafiikka- ja
valokuvainstallaatioita, tarkastelee artikkelissaan Perspektiivi ja
valokuvan suhde todellisuuteen erilaisia tapoja rikkoa
keskeisperspektiivin valokuvailmaisua rajoittavia lakeja.
Historiallisessa katsauksessaan hän tuo esille bysanttilaisen
ikonimaalauksen käänteisen perspektiivin sekä useamman
keskeisperspektiivin ja pakopisteen käytön samassa kuvassa. Hän
esittelee myös perspektiivittömän kuvan idean, kuvan, joka on
koostettu useista eri pisteisiin kohdennetuista otoksista.
 
 Jonas Ekeberg ja Harald Østgaard esittelevät kaksivaiheisen
tulkintamenetelmän, jossa historiallista kuvaa tarkastellaan aluksi
objektina sen alkuperäisessä käyttöyhteydessä ja toisaalta
analyyttisesti, esteettisesti ja assosioivasti. Menetelmää
sovelletaan valokuvien museaaliseen tutkimukseen ja
kulttuurihistoriallisten valokuvien määrittelyyn, digitalisointiin
ja arkistointiin.   
 
 Onko valokuva taidetta vai ei, on ikuisuuskysymys, johon tarttuu
tutkijatohtori Dawn M. Wilson Oxfordista. Esimerkkien avulla hän
esittää filosofisen tai taideteoreettisen näkemyksen valokuvasta
erivaiheisena valokuvaustapahtumana. Missä vaiheessa prosessia
syntyy valokuva ja tarvitaanko sen syntymiseksi valokuvaaja ja hänen
intentionsa vai ei? Valokuvaustapahtuma tuottaa tallenteen, negatiivin
tai digitiedoston, josta voidaan vedostaa erilaisia kopioita. Valokuva
määrittyy kuvaustapahtumassa kuvaajan inhimillisen ja
intentionaalisen toiminnan tuloksena. Tutkijan esittämä
hypoteettinen esimerkki selventää ongelmaa. Esittävässä kuvassa
välittyvät kuvaajan intentio, asenne ja näkemys kohteesta. Mutta
jos pöydältä putoava kännykkäkamera lauetessaan tuottaa
täsmälleen identtisen kuvan, ei se kanna näitä inhimillisiä
merkityksiä, joten se ei ole esittävä kuva, vaikka kuvia
vierekkäin tarkasteleva katsoja ei pystykään näkemään niissä
mitään eroa.
 
 Professori ja taidekriitikko Johan Swinnen asettaa tekstissään
vastakkain valokuvan, kansallisen identiteetin ja globaalin median.
Näitten käsitteitten avulla hän kuvaa vuonna 1971 Pakistanista
irtautuneen Bangladeshin valokuva-alan ja uusmedian kehitystä
nollatilanteesta nykyiselle tasolleen ja paljastaa samalla sen,
kuinka asenteellisesti länsimaissa valokuvaa luetaan. Taiteilija ja
luennoitsija Emily Jane Major määrittelee valokuvaa
todenkaltaisuuden otteessa. Esimerkkinä hän analysoi studiossa
lavastettua todenkaltaista kuvaa Afganistanin sodassa väijytyksessä
kaatuneista neuvostosotilaista. Taiteilija-tutkija François Bucher
puolestaan johdattaa lukijan Andeilla sijaitsevien Marcahuasin
ylätasangon kivimysteereiden äärelle selvittelemään
valokuva-arvoitusta, joka hänen mielestään syntyy eräänlaisen
kaksoisvalaistuksen ansiosta.
 
 Antologian tekstit ja niihin liittyvät kuvaliitteet luovat
kelvollisen käsityksen valokuvan asemasta ja monista ulottuvuuksista
nykyisessä visuaalisessa kulttuurissa, mutta mitenkään tyhjentävä
katsaus valokuvan moniin todellisuuksiin se ei ole. Eikä pyrikään
olemaan. Se esittää vihjauksia, väitteitä ja keskustelunavauksia,
kirjoittaa julkaisun toimittaja. Tässä tehtävässään se
onnistuukin varsin hyvin, vaikka näkökulmien runsaudesta ja
poikkitieteellisyydestä johtuen sen kaikki esille ottamat teemat ja
kysymykset eivät olekaan jokaisen lukijan kannalta yhtä
kiinnostavia. Kuvan tuottamiseen ja luovaan prosessiin osallistuvia
lukijoita kiinnostanevat enemmän esteettiset ja taidefilosofiset
näkemykset, kuin kuvan jakeluun, tutkimukseen ja tulkintaan
liittyvät seikat. Näihin erilliskysymyksiin pääsee syvällisemmin
perehtymään teksteihin liittyvien kirjallisuusluetteloiden avulla
kukin kiinnostuksensa mukaan.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/