[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naiset kieltolain puolesta ja vastaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Eija Tikkanen  Tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kaartinen, Aija: Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi. Naisten
kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä
vastaan 1919 - 1932. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), 2011.
300 sivua.


Naiset kieltolain puolesta ja vastaan
---------------------------------------------------------

Aija Kaartisen tuore väitöstutkimus Kansan raittiudeksi ja kotien
onneksi, selvittää alaotsikkonsa mukaisesti naisten
kieltolakimielipiteitä ja toimintaa kieltolain puolesta ja sitä
vastaan 1919 - 1932. Suomen kieltolakiaikaa on tutkittu, mutta
yleensä lähinnä laittoman alkoholin osalta tai osana yleistä
raittius- ja alkoholitutkimusta. Varsinaista naisiin keskittyvää
kieltolakitutkimusta ei Suomessa ole juurikaan tehty, vaikka
kieltolaki on usein nähty 'naisten lakina'.

 


Teoksen lähdeaineisto on sangen monipuolinen; Kaartinen on
käyttänyt lähteinään lehdistöä, arkistomateriaaleja sekä
henkilökohtaista aineistoa kuten kirjeitä ja päiväkirjoja.  Koko
tälle laajalle aineistolle on yhteistä se, että ne kaikki
liittyvät jollain tavoin naisiin - naiset ovat olleet joko tekstin
tuottajina tai niiden kohteina. Kaartisen tarkoituksena on tuoda
naisiin keskittyvän tutkimuksen kautta uutta näkökulmaa
kieltolakiajan historiaan. Siinä hän onnistuukin varsin hyvin,
etenkin kieltolain vastustajien motiivien kuvaamisessa ja
tulkinnassa.

Kaartinen haluaa yhdistää sosiaalihistoriaan mentaliteettien
tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen. Tässä tapauksessa kyseinen
lähestymistapa on perusteltu. Kieltolakia vastustavat tai
kannattavat tahot eivät olleet mitenkään yksiselitteisesti
rajattuja ryhmiä; eivät poliittisen taustansa, sosiaaliryhmänsä
tai asuinpaikkansa perusteella.  Aihetta lähestytään sekä
kronologisesti että temaattisesti. Kirjan rakenne on pääosin
selkeä, mutta mielestäni olisi ollut loogisinta esitellä
kieltolakikeskustelua ensin yleisesti, ja mennä vasta sen jälkeen
yksityiskohtiin kuten naisten adressiin kieltolakia vastaan vuonna
1931.

Kaartinen tuo heti käsitteenmäärittelyssään mukaan
'yhteiskunnallisen äitiyden' teorian. Kaartinen näkee käsitteen
niin, että naisilla oli erityisasiantuntemus koti-, perhe- ja
moraalikysymyksissä.  Naiset pystyivät tuomaan tämän
asiantuntemuksensa myös julkiseen elämään. Olisin suonut, että
teoria olisi näkynyt teoksessa laajemmaltikin. Nyt käsitteen
kehittely ja liittäminen diskursseihin tuntui osin jäävän
vajavaksi ja päälleliimatuksi.

Teoksella on kuitenkin paljon annettavaa kieltolakiajan tutkimukselle
ja raittius- sekä alkoholitutkimukselle muutenkin. Varsinkin
kieltolain vastustajien toiminnan ja motiivien kuvailussa Kaartinen
on parhaimmillaan. Miksi naiset siis vastustivat kieltolakia? Olihan
ollut oletus, että nimenomaan naiset ja järjestöt, joissa toimi
suuri joukko naisia, olivat olleet ajamassa kieltolain tuloa.
Olivatko naiset pettyneitä kieltolain tuloksiin ja
toimimattomuuteen?

Julkisessa keskustelussa kieltolakia vastustavia naisia ei
käytännössä näkynyt ennen vuotta 1931. Eikö lakia vastustettu
vai eivätkö mielipiteet vain tulleet julki? Todennäköisesti
vastustajia oli jo ennen vuotta 1931, mutta vasta naisten adressi
kieltolain muuttamiseksi keväällä 1931 oli vedenjakaja. Adressin
allekirjoitti 118 537 naista. Tähän mennessä kieltolain
vastustajia olivat julkisesti olleet vain pienet piirit, joita
kuvailtiin mm. juopoiksi, ruotsinkielisiksi, sivistyneistöön
kuuluviksi kaupunkilaismiehiksi. Miksi naiset sitten vastustivat
kieltolakia? Syynä ei ollut se, että naiset olisivat halunneet
juoda tai muutenkaan levittää alkoholin ilosanomaa. Naiset
halusivat parempia raittiusoloja.  Adressia lainaten:
 ...kieltolaki, siveellisesti repivine vaikutuksineen, on voimassa
eikä sen tilalle ole saatu järkevää alkoholilainsäädäntöä,
jota olisi mahdollisuus noudattaa, jotta todellinen, hedelmällinen
raittiustyö jälleen voisi alkaa. Kieltolaki ei ollutkaan
raitistanut kansaa, vaan päinvastoin: moraali oli rappeutunut
toimimattoman lain seurauksena.

Kaartinen ei kuitenkaan näe, että kieltolain kaatumiseen johtavat
syyt olisivat olleet yksiselitteisiä.  Kieltolain kaatoivat niin
valtion heikko taloustilanne kuin poliittiset ja moraaliset syyt
sekä tietysti kansanäänestyksen tulos. Lehdistössä kieltolakia
kuitenkin puolustettiin aina kansanäänestykseen saakka, joten
epäsuhta 'yleisen mielipiteen' ja 'kansan mielipiteen' välillä oli
huomattava. Kieltolakiäänestystä voidaan analysoida myös
sukupuolen perusteella: vaalissa oli käytössä eriväriset
äänestysliput sukupuolen mukaan. Naiset kyllä puolsivat
kieltolakia, mutta vastustavia naisia oli siltikin enemmän.

Kaartinen haluaa myös purkaa myyttiä 'epäonnistuneesta
kieltolaista'. Jotkut tukijat ovat väittäneet kieltolain lisänneen
alkoholin kulutusta jopa 'suunnattomasti'. Koska luotettavia
kulutustilastoja ei kieltolakiajalta ole saatavilla, on kestävien
päätelmien tekeminen vaikeaa, jopa mahdotonta. Kaartinen uskoo,
että asia oli päinvastoin: alkoholin kulutus laski
kieltolakiaikana. Absoluuttista selvyyttä asiaan tuskin tullaan
koskaan saamaan.

Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi on mielestäni tervetullut
lisä suomalaiseen alkoholi- ja raittiustutkimukseen.  Se avaa
kieltolakikeskustelun monia eri diskursseja ja auttaa näkemään
myös sen, miksi täysraittiitkin naiset kannattivat kieltolain
purkamista.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/