[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Hengen olemus on vapaus

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jouni Huhtanen  Tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto, aate- ja
oppihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lindberg, Susanna (toim.): Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan.
Gaudeamus, 2012. 334 sivua.


Hengen olemus on vapaus
---------------------------------------------------------

G. W. F. Hegelin (1770-1831) Phänomenologie des Geistes (1806/1807)
on yksi sekä saksalaisen idealismin että laajemmin länsimaisen
filosofian vaikutusvaltaisia teoksia. Johdatus Hegelin Hengen
fenomenologiaan on puolestaan kyseisen teoksen äskettäin julkaistu
kommentaari, joka tarjoaa kolmetoista erilaista näkökulmaa Hegelin
ajatteluun ja Hengen fenomenologian kritiikkiin. Kyseessä on
yleisesitys Hegelin klassikkotekstin teemoihin, mutta osa sen
artikkeleista esittelee pikemminkin Hegelin tuotantoa ja myöhempää
hegeliläisyyttä kuin varsinaisesti tutkimuskohteena olevaa Hengen
fenomenologiaa. Kirjoituskokoelma sisältää muutaman erittäin
hyvän artikkelin ja pääosin se palvelee moitteettomasti Hegelin
filosofian tutkimusta pyrkiessään nostamaan esiin uudenlaisia
näkökulmia ja tulkintamahdollisuuksia sekä meillä että
maailmalla suhteellisen paljon tutkitusta aiheesta.


Artikkelisarjan toimittajan Susanna Lindbergin mukaan Hegelin Hengen
fenomenologia on 'henkeäsalpaava kuvaus inhimillisen tietoisuuden
kehityksestä sen kohdatessa todellisuuden negatiivisuuden ja tiedon
ristiriitaisuuden'. Se on 'paitsi rikas myös hirvittävän vaikea
kirja'. Lisäksi Lindberg toteaa, että teos on 'äärimmäisen
tiiviistä tekstistä' rakentunut kokonaisuus, jonka 'jossain
momenteissa on viivyttävä hyvinkin pitkään, jotta niiden rikkaus
alkaisi paljastua'. Epäilemättä. Asia tosin tulee selväksi ilman
näitä hieman lapsekkaita ylisanojakin. Ikään kuin vakuuttaakseen
lukijan Hegelin teoksen kompleksisuudesta ja temaattisesta
monimuotoisuudesta ovat tekijät liittäneet tutkimuksen loppuun
Hengen fenomenologian sisällysluettelon, joka täydentää
Lindbergin johdannossaan esittämää laajaa ja innokasta
teosreferaattia ja auttaa osaltaan asettamaan tutkimusartikkelit
Hegelin alkuperäisteoksen tietoisuutta, itsetietoisuutta, järkeä,
henkeä, uskontoa ja absoluuttista tietoa käsittelevien päälukujen
yhteyteen.

Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan käsittelee Hegelin teosta
johdonmukaisesti edeten Hengen fenomenologian johdannosta kohti sen
loppua, mikä vaikuttaa tässä tapauksessa hyvältä ratkaisulta.
Mikäli vastaanottaja lukee kommentaarin alusta loppuun, saa hän
hyvän käsityksen yhtäältä Hegelin teoksen kokonaisrakenteesta ja
pääsee toisaalta seuraamaan lähietäisyydeltä Hegelin tapaa
kehitellä yksilön tietokyvyn ja aistihavainnon varmuudesta kohti
laajempaa absoluuttista tietoa ja yhteiskunnallista vapautta
etenevää argumentaatiota. Hegelin esitys etenee paikoin
vaikeaselkoisesta metafysiikasta huolimatta johdonmukaisesti yksilön
havaintomaailmasta kohti tiedon (tietokyvyn) laajempia
yhteiskunnallisia kerroksia.

Tietoisuus. Ensimmäisenä ääneen pääsee Vesa Oittinen
artikkelillaan ''Aistimellisen varmuuden' dialektiikasta'. Teksti
perehdyttää Hengen fenomenologian yhteen perusteemaan eli
aistimellisen varmuuden asemaan osana tietokykyä. Oittisen
asiantunteva ja käsitehistoriallisesti ansiokas artikkeli esittelee
Hegelin ajattelun perustana olevaa rationaalisuutta ja yksilön
tiedon syntyedellytyksiä. Hegelin mukaan aistimellinen varmuus ei
tosiasiallisesti juurikaan kiinnitä huomiota tiedostuskohteen
moninaisiin määreisiin eikä subjektin ajattelun moninaisuuteen.
Etsiessään tiedon absoluuttista perustaa Hegel ottaa kritiikin
kohteeksi kantilaisen transsendentaalisen apperseption, jonka mukaan
empiirisen tajunnan takaa löytyy vielä sen ykseyden takaava
itsessään täysin formaali minän maksiimi. Hegelin mukaan Kantin
dualismi johtaa vääränlaiseen lähestymistapaan, jossa tiedon
sisäinen ykseys rikkoutuu ja tiedosta muodostuu viimekädessä
subjektin ja objektin välinen suhde.

Itsetietoisuus. Seuraava luku on Arto Laitisen käsialaa ja
selvittelee siirtymää tietoisuudesta itsetietoisuuteen. Laitisen
mukaan kyseisen siirtymän analyyttinen kuvaus on Hengen
fenomenologian vaikeaselkoisimpia. Tämä saksalaisen idealismin
klassinen teema oli tuottanut 1700-luvun lopulla päänvaivaa sekä
Kantille että muun muassa J. G. Fichtelle. Kritik der reinen
Vernunft (1781/1787) oli nostanut esiin subjektin ja objektin
välisen sillan ongelmallisuuden, muttei hegeliläisittäin ajatellen
tarjonnut tyydyttävää ratkaisua sen ylittämiseksi. Hengen
fenomenologian mukaan tietoisuus olettaa todellisuuden olevan
mielestä riippumaton ja välittömästi tietoisuuden
tavoitettavissa. Tietoisuuden ja itsetietoisuuden rajan ylittäminen
voidaan Laitisen tulkinnan mukaan löytää 'itsetietoisuuden' ja
'järjen' käsitteiden avulla. Näiden perusmuotojen ero on siinä,
että itsetietoisuus pyrkii todistamaan maailman olevan
epäolennainen suhteessa subjektiin, kun taas järki olettaa -
klassisen logos-perinteen mukaisesti - saman järjen toteutuvan
synkronisesti sekä maailmassa että subjektissa.

Ilmari Jauhiainen jatkaa artikkelissaan 'Tunnustus subjektiuden
ylittämisenä' Laitisen aloittaman itsetietoisuuden teeman
tarkastelua ja tarjoaa samalla hyvän vertailukohdan Laitisen
tekstille: siinä missä Laitinen tarkastelee Hengen fenomenologiaa
ammattifilosofin silmin, tuo Jauhiainen puolestaan esiin ansiokkaan
kulttuurihistoriallisen näkökulman ja osoittaa Hegelin ja Kantin
välisen tietoteoreettisen suhteen historiallis-ideologisen perustan.
Vaikka Hegel ei hyväksynyt lähtökohtaisesti Kantin
synteettis-apriorisen tiedon mahdollisuutta sinänsä, on tällainen
postulaatti ja sen kritiikki hänen ideoidensa taustalla hänen
pyrkiessään löytämään absoluuttisen tietämisen synnyn
edellytykset. Toisenlaisen ongelman Hengen fenomenologialle ja
ylipäätään Hegelin ajattelulle muodosti nousussa ollut
kansallisromanttinen perinne, jonka maineikkaista edustajista muun
muassa J. G. Hamann ja J. G. Herder halusivat osoittaa ihmisjärjen
olevan historiallisesti muodostunut ja siten aina oman aikakautensa
ja kulttuurinsa luomus. Hegelin ongelmaksi muodostui osoittaa, kuinka
yksilön oli mahdollista kohota objektiivisen asenteen sisällä
yksittäisten aistimusten tavoittamisesta kokemusmaailman
välittömien lakien kaikkinaiseen tiedostamiseen.

Hengen fenomenologian itsetietoisuutta käsittelevä toinen osa
kulminoituu herran ja rengin välisen suhteen pohdinnoissa - joista
muun muassa Nietzsche sai myöhemmin aihetta Hegelin orjamoraalin
kritiikilleen. Heikki Ikäheimon teksti 'Tunnustus
eettis-ontologisena käsitteenä' esittää kaksi mahdollista
lähestymistapaa tähän hegeliläiseen tunnustuksen teemaan.
Ensimmäisen eli 'laadullisen' lähestymistavan mukaan tunnustus
parantaa jollain tavalla aina sen vaikutuksen alaisena olevia
asioita. Toisen eli 'ontologisen' tulkinnan mukaan tunnustus tekee
vaikuttamistaan asioista ylipäätään sitä, mitä ne olemukseltaan
ovat. Ikäheimon mukaan tällaiset käsitteet eivät ole pelkkiä
teoreettisia konstruktioita, vaan aidosti ihmisten arkitodellisuutta
muokkaavia kulttuurisia entiteettejä. Ikäheimon tekstin jälkeen
tutkimus tuo esiin kolme artikkelia, jotka varioivat Hengen
fenomenologiaa hieman väljemmästä näkökulmasta käsin: Elisa
Heinämäki tutkii teoksen vastaanottoa 1930-luvun Ranskassa ja
Hegelin ideoiden ranskalaisia muunnelmia (kuten Kojèven esittämää
historian lopun teemaa); Laura Werner pyrkii kytkemään Hegelin
ajattelun jonkinlaiseen romanttisen kirjallisuuden ja tragedian
kehykseen ja Tuija Pulkkinen tutkii Hegelin mahdollista vaikutusta
feministisen teorian kehityksessä.

Järki. Kari Väyrysen artikkeli 'Sivistys ja vieraantuminen'
aloittaa Hengen fenomenologian laajan kolmannen osan tutkimisen,
peilailee teosta kasvatusopillista taustaa vasten ja osoittaa, ettei
Hegel luottanut viattoman ihmisluonnon omaehtoiseen kasvuvoimaan,
vaan korosti Kantin tapaan järkevän autonomian luomista osin
ulkoisten auktoriteettien kautta. Hegelin mukaan ihmisluonnon
kasvatuksessa ei tule luottaa pelkästään luonnolliseen
kehitykseen, vaan sen lisäksi yksilöä on rohkaistava aktiiviseen
kasvuun. Näin ajatellen luonto ikään kuin tarjoaa kasvulle
väljät raamit ja mahdollisuudet, mutta vasta järkevä harkinta
ratkaisee kasvun todellisen suunnan. Väyrysen artikkelin
tietoteoreettisesti keskeisin käsite on 'sivistys' (Bildung), joka
hegeliläisenä muotoiluna tarkoittaa kriisien kautta etenevää
ihmisen sosiaalista ja kulttuurista kasvu- ja kasvatusprosessia.
Artikkeli tuo esiin Bildung-käsitteen keskeisen aseman sekä Hengen
fenomenologian että laajemmin Hegelin dialektiikan kannalta.
Väyrysen mukaan sivistys merkitsee tässä ennen kaikkea
yksilöllistymistä, jonka päämäärä tulee esiin yhtäältä
ihmisen omakohtaisella tasolla hänen pyrkiessään löytämään
henkilökohtaiset intressinsä ja niiden kautta muodostuvan
identiteettinsä, ja toisaalta valtiollisella tasolla modernin
valtion tunnustaessa subjektiviteetin periaatteen ja persoonallisen
kehityksen hyödyn yhteiskunnalle. Hegel pohjustaa tätä
yhteiskunnallista tasoa Hengen fenomenologiassa, mutta jättää sen
varsinaisen laajemman kehittelyn Oikeusfilosofiaansa.

Henki. Yksilön tietoteoreettisista edellytyksistä ja subjektiivisen
tietämyksen perusteet ylittävästä tiedosta kohti yhteiskunnallisia
kysymyksiä etenevä kertomus kehittyy johdonmukaisesti Markku Mäen
tarttuessa seuraavana absoluuttisen vapauden ja jakobiinien
valtapolitiikan aiheisiin. Mäki pohtii tekstissään Hengen
fenomenologian käsitystä absoluuttisesta vapaudesta ja suhteuttaa
sitä yleisesti Ranskan vallankumoukseen ja erityisesti jakobiinien
harjoittamaan politiikkaan, jotka tulevat esiin teoksen
neljännessä, henkeä käsittelevässä luvussa. Absoluuttinen
vapaus on vapauden pitkän historiallisen kehityksen päätepiste,
joka ilman siihen liittyvää pakkovallan mukanaan tuomaa
eksistentiaalista kokemusta jäisi Mäen tulkinnan mukaan
puolinaiseksi. Hegel katsoi, että hengellä on tietty yhteinen
olemuksellinen muotonsa, joka toteutuu sekä reaalimaailmassa että
filosofisessa kehityksessä. Historia muodostaa dialektisen
kehityksen, jonka perustana ei ole oikeus ensisijaisesti juridisena
oikeutena (ius), vaan pikemminkin oikeudenmukaisuutena (justitia).
Hegelin historianfilosofia perustuu ajatukseen, jonka mukaan
länsimaiden historiassa tietyt valtiotyypit antiikista moderniin
aikaan saakka ovat antaneet panoksensa vapauden kehittämiseksi,
kunnes vapaudesta on Ranskan vallankumouksen myötä muodostunut
universaalisti kaikkia ihmisiä koskeva moraalinen vaatimus.

Uskonto. Tutkimus sisältää artikkelit kaikista Hengen
fenomenologian keskeisistä teemoista sivuten laajemmin Hegelin
tietoteoriaa, hengen käsitettä, yhteiskuntafilosofiaa,
historianfilosofiaa ja absoluuttisen vapauden teemaa. Kertomuksen
täydentää Jussi Kotkavirran artikkeli 'Taide, uskonto ja
taideuskonto', joka tuo esiin Hengen fenomenologian loppuosaan
sisältyviä esteettisiä ja uskonnonfilosofisia ideoita, joita Hegel
muotoili myöhemmin tarkemmin muun muassa teoksessaan Ästhetik I-II
sekä uskonnonfilosofian ja estetiikan luennoissaan. Koska uskonto ja
taide eivät olleet enää Hegelin ajan yhteiskunnassa samalla tavalla
merkittäviä ihmisen elämän perusteiden ja kokonaisuuden
hahmottamisen kannalta kuin varhaisissa kulttuureissa, jää niiden
kehittely modernin ihmisen tietokyvyn rajoja tutkivassa Hengen
fenomenologiassa suhteellisen vähälle huomiolle. Kotkavirran mukaan
Hegelin uskontoa kohtaan esittämä kritiikki perustui siihen, että
hän katsoi uskonnon suhtautuvan kielteisesti sekä aistiperäisiin
ilmiöihin että ruumiillisuuteen. Uskontoa käsittelevän luvun
paikka teoksen lopussa selittyy sillä, ettei Hengen fenomenologia
ole varsinaisesti historiallinen teos, vaan tutkii 1800-luvun alun
kulttuurin käsitystä tietoisuuden muodostuksesta ja siihen
liittyvää ajatusta uskonnon lopusta.

Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan tarjoaa monipuolisen
katsauksen sekä Hegelin teoksen sisältöön että siitä tehdyn
kotimaisen tutkimuksen perinteeseen. Teosta lukiessa käy selväksi,
että meillä tutkimus on painottanut ennen kaikkea Hegelin
epistemologista, fenomenologista, käsiteanalyyttistä ja
hengenhistoriallista puolta - toisin kuin esimerkiksi Saksassa, jossa
näiden tutkimusperinteiden lisäksi Hegelin filosofiaan liittyvän
formaalin logiikan tutkimus on saavuttanut huomattavan suosion.
Teoksen kirjoitukset ovat asiantuntevia ja perustuvat suhteellisen
kattavaan lähdeaineistoon ja aikaisemman tutkimuksen tuntemukseen.
Erityiskiitoksen tässä suhteessa ansaitsevat Vesa Oittisen ja Jussi
Kotkavirran tekstit, jotka ovat sekä filosofiselta tarkkuudeltaan
että laajalta kulttuurihistorialliselta otteeltaan erinomaisia.
Oittisen esitys edustaa hyvää esimerkkiä käsitehistoriallisesti
täsmällisestä tutkimuksesta ja Kotkavirta puolestaan esittää
laajan taustamateriaalin avulla, kuinka Hegelin uskonnonfilosofia ja
käsitykset taiteesta kehittyivät ennen ja jälkeen Hengen
fenomenologian kirjoitusprosessin.

Tällaisten artikkelisarjojen pienoisena ongelmana on usein
kirjoitusten moninaisuuden aiheuttama hajanaisuus. Johdatus Hegelin
Hengen fenomenologiaan kärsii osaltaan myös tästä pulmasta.
Vaikka tekstit pääsääntöisesti esittävät Hegelin teoksen
ansiokkaasti kahdessa erilaisessa valaistuksessa - sekä filosofian
että aatehistorian alueilla - ei voi välttyä siltä, että osassa
teksteistä Hegelin teos tarjoaa ainoastaan eräänlaisen väljän
temaattisen taustan, jota vasten jotain muuta filosofista kysymystä
halutaan valaista. Ongelma on toki tuttu monista filosofisista
kokoelmista eikä Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan poikkea
tässä mielessä perinteestä. Ongelma on kuitenkin todellinen,
sillä aina ei käy aivan selväksi se, kuinka hyvin Hegelin
ajatusten suhteuttaminen esimerkiksi kaunokirjallisuuteen, toisen
kulttuuri- ja kielialueen filosofiaan tai naisajatteluun tekee
kunniaa Hegelin logiikalle, tietoteorialle ja muille
alkuperäisideoille. Oman lukunsa muodostaa vielä Juha Mannisen
kirjoittama epilogi ''Hengen ilmaumatieteen' tehtävä - suomeksi',
joka etsii Hengen fenomenologian suomalaisen tulkinnan juuria
1840-luvun akateemisesta ympäristöstä. Pienestä rönsyilystään
huolimatta Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan tarjoaa hyvän
kuvan sekä kotimaisen Hegel-tutkimuksen kehityksestä että Hegelin
klassikkotekstin tulkintamahdollisuuksista johdattaen lukijan samalla
perehtymään tarkemmin Hegelin ajatteluun ja alkuperäisiin
kirjoituksiin.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/