[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Miten käy katolisen hegemonian Liettuassa?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Aulis Kallio  Vapaa toimittaja, tietokirjailija, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ali?auskien?. Milda; Schröder, Ingo W. (toim) : Religious Diversity
in Post-Socialist Society. Ethnographies of Catholic Hegemony  and
the New Pluralism in Lithuania. Ashgate, 2011. 212 sivua.


Miten käy katolisen hegemonian Liettuassa? 
---------------------------------------------------------

Itäisen Euroopan vapautuminen kommunistisesta ja ateistisesta
pakkovallasta merkitsi myös uskonnollisen elämän vapautumista.
Vaikka olosuhteet eri maissa vaihtelevat, niin joitain yhteisiä
piirteitä voidaan mainita. Historialliset valtakirkot nousivat
vapautumisen ensi vaiheessa voimakkaasti esille osana kansallisen
identiteetin vaalimista. Toiseksi on mainittava uusien uskonnollisten
virtausten tulo uskontomarkkinoille. Läntisten lähetyssaarnaajien
myötä tullut karismaattinen ja helluntailainen protestantismi on
saanut jalansijaa, muttei samassa määri kuin muualla
jälkikoloniaalisessa maailmassa. Kaukoidän uskonnolliset traditiot
ovat myös saaneet kannatusta. Olennaisin uusi tekijä on New
Age-ajattelu. Kolmantena piirteenä on kansallista identiteettiä
esikristilliseltä ajalta etsivän uuspakanuuden nousu. Kaikki tämä
löytyy Liettuasta, eteläisimmästä, suurimmasta ja ainoasta
katolisesta Baltian tasavallasta.


Edellä olen lainannut Milda Ali?auskienen ja Ingo W. Schröderin
johdantoa heidän toimittamassaan Liettuan uskonnollista elämää
käsittelevässä sosiaaliantropologisessa artikkelikokoelmassa.
Kirjan tekstit ovat syntyneet Kaunasin Vytautas Suuren yliopistossa
vuonna 2008 järjestetyn workshopin tiimoilta. Kirja on syntynyt
kahdenlaisesta motiivista: ensinnäkin se tarjoaa empiiristä tietoa
Liettuan uskontokentästä ja toisekseen se testaa italialaisen
marxilaisideologin Antonio Gramscin hegemonia-teorian soveltuvuutta
tällaisessa tutkimuksessa.

Jatketaan vielä hetki teoksen johdannon parissa. Liettuan
itsenäistyttyä hyväksyttiin perustuslaki joka takaa täyden
uskonnonvapauden eikä nimeä erityistä valtionuskontoa. Samaan
aikaan luotiin virallinen rekisteröintijärjestelmä, jossa
uskonnolliset yhdyskunnat on jaettu kahteen ryhmään: 'perinteisiin
uskontokuntiin' ja 'muihin uskontokuntiin'. Perinteisiin
uskontokuntiin kuuluvat Roomalaiskatolinen kirkko,
Kreikkalaiskatolinen kirkko, Ortodoksinen kirkko, Vanhauskoiset,
Evankelis-luterilainen kirkko, Evankelinen reformoitu kirkko,
juutalaisuus, sunnilainen islam ja karaitismi. 'Muihin' kuuluu koko
kirjo uskontokuntia Hare Krishan kannattajista helluntailaisiin,
uuspakanallisesta Romuvastasta Jehovan todistajiin. Perinteiset
uskontokunnat ovat oikeutettuja valtion tukeen ja niillä on muitakin
etuoikeuksia, muun muassa mahdollisuus uskonnonopetukseen kouluissa.
Kirjoittajat eivät mainitse, että Liettuan valtiolla ja
Vatikaanilla on kahdenväliset sopimukset jotka liittyvät katolisen
kirkon asemaan ja tehtäviin. Näin esimerkiksi koulujen
uskonnonopetus, armeijan ja vankiloiden sielunhoitotyö kuuluvat
katoliselle kirkolle.

 Liettuan katolinen kansakunta ennen ja nyt

Kirjan avausartikkeleita on kaksi: Max Planckin
sosiaaliantropologisen instituutin vanhempi tutkija Ingo W. Schröder
luo teoreettisen katsauksen katolista hegemoniaa luotaavaan
tutkimukseen. Historian harrastajana minua puhutti enemmän Ar?nas
Streikasin artikkeli, joka valottaa Liettuan uskonnollista kehitystä
1800-luvun lopulta nykypäivään. Artikkelin ydinasiat ovat, että
katolinen usko ja liettualainen kansallinen liike löysivät toisensa
jo 1800-luvulla taistelussa venäläistämistä ja siihen liittynyttä
ortodoksiuskon tuputtamista vastaan. Liettuan uuden itsenäisyyden
aikana (1918-1940) katolinen kirkko oli auktoriteetti, joka vastasi
koko väestörekisteristä ja onnistui mm. torjumaan
siviilivihkimisen ja avioerolain. Katolisten pappien johtama
kristillisdemokraattinen puolue oli maan valtapuolue vuoteen 1926.
Vuodesta 1927 kirkko eli usein hankalaa rinnakkaineloa
vallankaappauksella valtaan nousseen nationalistisen autoritaarisen
hallinnon kanssa. Streikas vertaa Liettuan uskontopoliittista
tilannetta fasistiseen Italiaan, joka oli Kaunasin johtajien esikuva.

Vuonna 1940 alkanut neuvostomiehitys merkitsi kirkolle ja kaikille
muille uskontokunnille vainon aikaa. Tosin saksalaismiehityksen
vuodet välillä helpottivat kristittyjen asemaa, mutta merkitsivät
juutalaisen yhteisön kansamurhaa. Neuvostoajan loppupuolella
1960-luvulta lähtien katolinen vastarinta tiivistyi. Vastarinnallaan
(mm. maanalaiset julkaisut ja vetoomukset) katolinen kirkko
näyttäytyi viranomaisille ja kansalle olevaansa myös kansallisen
asian viimein tuki. Kirkko nautti itsenäistymisen jälkeen
1990-luvun alussa suosiota juuri kansallisena tukipylväänä.

Lina Pranbaityt?-Wegrinin hieno kansatieteellinen artikkeli We are
All in Exile here, käsittelee eteläliettualaisen maalaiskylän
asukkaiden asenteita kuolemaan, sieluun ja kuolemanjälkeiseen
elämään. Hänen tutkimuksensa mukaan perinteitä noudatetaan
edelleen vahvasti ja pappi toimii eräänlaisena auktoriteettina,
mutta myös maaseudulla ihmiset muodostavat uskonnolliset
käsityksensä omien yksilöllisten kokemusten pohjalta. Ingo W.
Schröder puolestaan on tehnyt tutkimuksensa Vilnan ja Kaunasin
koulutetun nuoren sukupolven keskuudessa. Vaikka upeissa kirkoissa on
paljon messussa kävijöitä sunnuntaisin, niin ainakin hänen
tutkimansa akateemisen nuoren keskiluokan keskuudessa katolisuus ei
näy lainkaan arkipäivässä. Pohtiessaan katolisen kirkon
hegemoniaa hän toteaa, että enemmistölle Liettuan kaupunkilaisista
kirkko liittyy vain tärkeimpiin elämävaiheisiin, kuten syntymään,
avioliiton solmimiseen sekä kuolemaan. Kirkko kuitenkaan ei näy
arkipäivässä eikä ohjaa ihmisten moraalisia valintoja. Schröder
uskookin, että vain vähemmistö katolilaisista uskoo niin kuin
kirkko opettaa uskomaan. Hän päättää artikkelinsa kysymykseen,
onko katolinen kirkko hegemoninen urbaanissa Liettuassa. Samalla
Schröder pohtii hegemonian merkitystä gramscilaisittain, jossa
kirkko näkyy voimatekijänä ilman haastajia.

Gediminas Lankauskasin artikkeli tutkii katolisen kirkon ja
evankelis-karismaattisen Uskon Sana yhteisön etenemistä
vastakkainolosta sovintoon. Kirjoittaja kuljettaa artikkelinsa
keskiössä evankelisen Domasin (sulhanen) ja katolisen Sigitan
(morsian) häitä, jotka vietetään sekä Kaunasin Kristuksen
ylösnousemuksen kirkossa että Uskon Sanan vuokraamissa tiloissa.
Tämän pääjuonen ohessa hän kertoo yleisemmällä tasolla kirkon
ja protestanttiyhteisön suhteiden kehityksen avoimesta
vihamielisyydestä yhteistyöhön. Suhteiden nykytilasta on hyvänä
näyttönä se että kirkko kutsui protestanttiyhteisön pastorit
mukaan Neitsyt Marian ?iluvassa ilmestymisen 450-vuotisjuhliin 2008.

 Rajatieto - uutta katolista kansanuskoa?

Apulaisprofessori Milda Ali?auskien? on kirjoittanut erityisen
mielenkiintoisen artikkelin Liettuan New Age- miljööstä. Hänen
artikkelinsa kysyy voiko New Age -liikettä kutsua uskonnolliseksi
vaihtoehdoksi vai onko se sittenkin lähinnä uutta katolista
kansanuskoa. Vaikka New Age- ilmiö kehittyi Liettuassa 1990-luvulla
läntisen vaikutuksen alla, se oli tullut maahan neuvostoaikana
idästä. Venäjältä levisi teosofisia ja antroposofisia
klassikkoteoksia, Intian gurut ja jooga tulivat tunnetuiksi, monet
päätyivät astrologian ja parapsykologian harrastajiksi.
Esoteerisista opeista keskusteltiin epävirallisessa
sivistyneistöklubi Glaubysissa (Maailma).

Vuonna 2003 New Age-genre sai julkisuutta kun Povilas ?ekas niminen
mies rakensi ilmestyksensä pohjalta lasia ja rautaa olevan kupolin
Kaakkois-Liettuan Varenan alueelle. Tämä rakennelma tunnetaan
Merkinen- tai joskus myös ?ekuon- pyramidina. Rakennelmasta on
tullut merkittävä nähtävyys. joka kerää vierailijoita myös
naapurimaista vaikka suurin kävijämäärä tulee kotimaasta. ?ekas
on kirjoittanut myös kirjan, jonka alkuosa kertoo hänen tiestään
kohti pyhyyttä ja jälkimmäinen koostuu hänen keskusteluistaan
Jumalan kanssa. Vaikka miehen ajatukset mm. jokaisen ihmisen
sisältä löytyvästä jumaluudesta, ovat ristiriidassa kirkon
opetuksen kanssa, hän pitää itseään katolilaisena. Pyramidin
kolme seinää on nimetty Pyhän Kolminaisuuden mukaan. Pyramidin
viereen rakennetussa vastaanottorakennuksessa, jossa paikan omistaja
ottaa kävijät vastaan, on nurkassa Liettuan lippu ja seinällä
paavin ja Neitsyt Marian kuva.

 Entä miten Latvian kirkko suhtautuu New Age-ilmiöihin? Vuoteen
2003 saakka kirkko ei huomioinut niitä, mutta kun presidentiksi
valittiin Rolandas Paksas, jolla oli tiivis suhde georgialaiseen
selvänäkijään ja parantajaa Lena Lolishviliin, tapahtui muutos.
 Liettuan piispainkokouksen puheenjohtaja, Vilnan arkkipiispa ja
kardinaali Audrys Juozas Ba?kys, tuomitsi Loloshvilin vääräksi
profeetaksi, jonka voimanlähde on Saatana. Samaan aikaan kirkko
ilmoitti, ettei Merkynen pyramidilla ole mitään tekemistä
katolisuuden kanssa vaan kyseessä on rajatietohanke. Kirkko on
jatkossa pyrkinyt vaikuttamaan mm. mediaan, ettei niissä
julkaistaisi niin paljon okkultismiin viittaavia juttuja.
Parlamentissa on hyväksytty myös kirkon tukema alaikäisiä
okkultismilta suojaava laki.

Vaikka Merkynen pyramidi on toistaiseksi paikallaan, sen kohtaloa on
käsitelty eri oikeusasteissa.  Viranomaiset ovat puuttuneet asiaan
siltä pohjalta, että rakennus on rakennettu luvatta Dz?kijan
luonnonsuojelualueen maille. Tutkija Milda Ali?auskien? toteaa, että
viranomaisten suhtautuminen tuo mieleen neuvostoajan
toimet uskonnollisia kulttipaikkoja kohtaan. Ja myös reaktio on
kuin neuvostoajolta: pyramidin puolesta on syntynyt kansanliike aivan
kuten katolisia pyhiä paikkoja suojelemaan ennen.

Teoksessa esitetyn johtopäätöksen mukaan Liettuan rajatiedon
johtohahmot hyväksyvät ehdoitta katolisen hegemonian ja
käyttävät katolista terminologiaa tehdäkseen ajatuksistaan
myyvempiä. He kokevat olevansa jollain ristiriitaisella tavalla
olevansa katolilaisia itsekin ja kutsuttuja kirkon uudistamiseen.

 Tunnustavatko muslimit katolisen hegemonian?

Kirja sisältää vielä kolme artikkelia, joita sivuan vain
ohimennen. Michael F. Strmiska käsittelee kansallisromanttista
uuspakanallista Romuva-kulttia ja liettualaisten henkisen perinnön
etsimistä Intiasta, Donatas Glodenis kertoo buddhalaisen Valkoisen
Lootuksen liikkeen epäonnisesta kohtalosta Liettuassa. Viimeisenä
Egd?nas Ra?ius tarkastelee muslimiyhteisöä. Liettuassa islaminuskoa
on aina 1300-1400-lukujen vaihteesta saakka edustanut tataarien
yhteisö. Kautta Liettuan erilaisten vaiheiden tataarimuslimien
yhteisö on sopeutunut rooliinsa suvaittuna vähemmistönä, joka
elää katolisen kirkon hegemonian varjossa. Tataariyhteisö on
modernina aika assimilaation kautta voimakkaasti supistunut
menneestä mahtavuudestaan muutaman tuhannen hengen joukoksi. Vain
puolet tataareista tunnustaa enää islamin uskoa. Silti tataarit
muodostavat yhä yli puolet Liettuan pienestä islamilaisesta
yhteisöstä (2860 henkeä v. 2001 väestönlaskussa), johon heidän
lisäkseen kuuluu azereita ja käännynnäisiä.

Valtion tunnustaman islamilaisen yhteisön tataarialkuperää oleva
mufti luonnehtii suhteita katoliseen kirkkoon ystävällisiksi, mutta
ei erityisen läheisiksi. Siinä missä tataarimuslimit ovat
uskontopoliittisen status quon uskontoryhmä, maahanmuuttajat ja
erityisesti käännynnäiset esittävät haasteen kirkolle.

Tutkija Ra?ius yrittää tyypitellä tutkimaansa käännynnäisten
ryhmää. joka käsittää noin 500 ihmistä. He ovat omaksuneet
islamin internetistä tai suhteistaan ulkomaalaisiin muslimeihin.
Liettualaisten käännynnäisten uskonkäsitykset edustavat
uskonnollisesti ja poliittisesti konservatiivista revivalistista
islamia. He uskovat oman uskontonsa ehdottomaan paremmuuteen
eivätkä hyväksy muslimien historiallista vähemmistön roolia
Liettuassa. Suurin osa käännynnäisistä on muuttanut maasta. Noin
300 käännynnäisistä on naisia, jotka ovat kääntyneet islamiin
mennessään naimisiin muslimimiehen kanssa. Heitä voidaan pitää
tunneperäisistä syistä kääntyneinä. Ehkä 150 voidaan
luokitella osin myös tunnepitoisiksi 'seikkailijoiksi' tai
'rakastajiksi', jotka sattumalta löytävät islamin internetistä
tai käydessään muslimimaissa. He ovat pääasiassa nuoria
naimattomia miehiä ja naisia. Loput ovat 'etsijöitä', joille islam
on huipentuma usein monien uskontokuntien kautta kulkeneessa
etsiskelyssä. He ovat keski-ikäisiä perheellisiä miehiä ja
pyrkivät usein käännyttämään koko perheensä oman
kääntymyksensä myötä. Verkossa toimii kaksi liettuankielistä
islamilaista uutis- ja keskustelufoorumia.

Lopuksi totean, että käsillä oleva teos koostuu akateemisista
tutkimusartikkeleista, mutta teos on silti tarkoitettu myös
laajemmalle yleisölle. Se sopii kaikille Liettuasta ja
jälkikommunististen maiden uskontotutkimuksesta kiinnostuneille.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/