[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Venäjä herkistää kypsän kirjailijan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mäkelä, Hannu: Venäjää aikuisille. Lyhyt oppimäärä. Tammi,
2012. 256 sivua.


Venäjä herkistää kypsän kirjailijan
---------------------------------------------------------

Kirjailija-toimittaja Hannu Mäkelä (s.1943) on matkaillut paljon 
Venäjällä, tehnyt yhteistyötä lastenkirjailija Eduard Uspenskin
kanssa   ja sivunnut Venäjää silloin tällöin muutenkin. Uudessa
kirjassaan hän on  herkistynyt setvimään niin itänaapurin kuin
omaakin sielunelämäänsä -  osin henkilökohtaisista syistä.
Venäjää aikuisille on episodimainen  muistelma- ja rakkausromaani.


Venäjää aikuisille on enemmän henkilökohtainen kirja kuin
mekaaninen 'Lyhyt oppimäärä' antaa ymmärtää. Alaotsikko
palauttaa mieliin tylysti Stalinin kauden pahimmat pseudotieteelliset
lyhennelmät vaikkapa puoluehistoriasta. Ehkä tarkoitus onkin
alaotsikolla naurattaa, arvelisin. Mäkelä nimittäin osaa
kirjoittaa huumorilla ja tunteella ja pohtia kokemaansa aikuisen
rakastuneen miehen näkökulmasta. Tämä mies, Hannu Mäkelä itse,
on aivan selvästi ihastunut Venäjään ja venäjän kieleen
entistä syvemmin -  rakastuttuaan venäläiseen naiseen. 

Itärajalla kohta parikymmentä vuotta asuttuani olen muuten
huomannut, että henkilökohtaiset ihmissuhteet, rajanylitykset ja
rakkaus tekee ihmeitä myös kaikenlaisten ja hyvinkin yleisten
ennakkoluulojen poistamiseksi. Tarkoitan rajaseudun väestön usein
kimuranttia Venäjä-suhdetta, vaikkapa viime sotien evakkotaipaleen
varjossa. Hannu Mäkelän ammatillinen tai muuten läheinen
Venäjä-suhde ei ole kenties näistä rajaseudun rasitteista koskaan
edes kärsinyt.


Tavallinen tarinako?

Venäjää aikuisille ei ole aivan tavallinen rakkaustarina. Monessa
mielessä Mäkelän teksteistä löytyy jotakin sellaista samaa
Venäjään tutustumisen, uuden ihmisen löytämisen iloa ja intoa
kuin vaikkapa toimittaja Anna-Lena Laurenin muutaman vuoden
takaisesta esikoisteoksesta Hulluja nuo venäläiset. 

Mutta erotuksena Laurenista Mäkelä ei kirjoita varsinaisesti
paljonkaan 'nykyvenäläisten arjesta' (vaikka takakansi niin
väittää?). Mäkelän Venäjä-rakkaussuhde on hänen oma suhteensa
venäjän kieleen, uuteen vaimoonsa ja venäläiseen kirjallisuuteen,
uskontoon ja kulttuuriin. Nämä teemat tirkistelevät koko ajan
kirjailijan Venäjän matkojen ja kaupunkivaellusten takaa. Kysymys
on siis siitä miten suomalainen venäjää puhuva mies arvioi
näkemäänsä ja sulattaa kokemaansa kymmenien vuosien
Venäjä-tietämyksellä - ei niinkään siitä, mitä 'arki'
venäläiselle tarkoittaa. Välillä sivuosassa ovat myös
venäläiset ihmiset, arvioimassa suomalaisen 'kansanluonteen'
plussia ja miinuksia. Näistäkin käsityksistä Mäkelä näyttää
olevan hyvin selvillä. Monien venäjänkielisten sanojen etymologia
tulee kuin ohimennen tutuksi ja samankaltaisuudet myös suomeen
paljastuvat.

Kirjailija on matkaillut Venäjällä vuosikymmenien ajan, mikä
näkyy vahvana otteena ja henkilökohtaisina mietteinä eri
matkaepisodeissa. Hän myös tunnustaa välillä avuttomuutensa ja
antaa nykyisen kumppaninsa olla varsinainen matkanjohtaja. Vasta
pistäytyminen Novgorodiin palauttaa Mäkelälle miehisen roolin:
olla itse oppaana ja vihkiä vaimonsa muinaisen suurvallan
salaisuuksiin. Sivumennen, niin Novgorod kuin kirkkokaupunki Zagorsk
ovat paikkoja, joissa suomalaisten kannattaisi käydä vähän
tiuhemmin: niiden arkkitehtuuri ja historia antavat perspektiiviä
Venäjä-tuntemukseen.

Byrokratia-arkea ja esimerkiksi venäläistä lähiöelämää
Mäkelä kommentoi vasta aivan kirjan loppupuolella. Ja kun aletaan
järjestellä suomalais-venäläistä avioliittoa, teksti saa
välillä tavanomaisen kauhistelunkin sävyjä. Siitä huolimatta,
että 2000-luvulla rajan yli solmittavan liiton byrokratia on
naurettavan helppoa verrattuna vaikka 35 vuoden vuoden takaisiin
omiin kokemuksiini.  Rakkauskirjan edetessä lukija alkaa myös
ymmärtää, että vasta uusi ja hyvin-hyvin intiimi suhde avaa
kyupsään ikään ehtineen kirjailijan silmät näkemään
venäläistä ihmistä harvinaisen monipuolisesti, hyvine ja huonoine
puolineen. Myös suhde suomalaisuuteen kristallisoituu.

Juuri Hannu Mäkelän rehelliset ja tuoreet havainnot tekevät
tekstistä myös jotenkin liikuttavan. Olen lukenut Mäkelän
huikeat  Isä- ja Äiti-kirjat, nuo hänen omia vanhempiaan
käsittelevät muistelmat. Mielestäni juuri Isä on Mäkelän
parhaita kirjoja: aivan uskomaton tarina siitä kuinka ahdistavaksi
valtapeliksi isän ja pojan suhde saattaa pahimmillaan muodostua.
Siihen verrattuna kirjailijan Venäjä-suhde vaikuttaa lähes täysin
mutkattomalta, joskin - kuten rakkauden iskiessä pitääkin - hyvin
romanttishohtoiselta. Ei se lukemista häiritse. Päinvastoin, Hannu
Mäkelä on kirjoittanut henkilökohtaisen Venäjä-suhteensa auki
mielenkiintoisesti ja monitasoisesti.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/