[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: ”Vart än jag såg, såg vid såg jag såg”

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jan Kunnas  post doc -tutkija, Stirling Management School, Economics
Division. University of Stirling, Scotland, UK
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kuisma, Markku: Saha: Tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä
jotka sen tekivät. . Siltala, 2011. 235 sivua.


?Vart än jag såg, såg vid såg jag såg?
---------------------------------------------------------

Saha-kirja kertoo ajasta, jolloin sahateollisuus oli Suomen metsien
vallitsevana jalostustapana. Kuisma ei kuitenkaan tyydy kertomaan
pelkästään Suomen sahateollisuudesta, vaan ensimmäisestä
rivistä lähtien Suomi ja suomalainen sahateollisuus kytketään
tiivisti mukaan kansainväliseen kehitykseen. Kirjaa voi suositella
kaikille.

 

 


Tämän kirjan arvostelu viivästyi, sillä kävelin suoraan Markku
Kuisman rakentamaan ansaan. Luulin, että minulla olisi edessäni
lyhyt parisataasivuinen teos. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida
siitä, että Markku Kuisma tunnetaan järkälemäisten yli
kuusisataasivuisten teosten kirjoittajana: Metsäteollisuuden maa -
Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620-1920 (1993),
Kylmä sota, kuuma öljy - Neste, Suomi ja kaksi Eurooppaa 1948-1979
(1997) ja Kahlittu raha, kansallinen kapitalismi -
Kansallis-Osake-Pankki 1945-1995 (2004). Viime vuosina Markku Kuisma
on kuitenkin kunnostautunut tiiviiden alle kaksisatasivuisten teosten
kirjoittajana. Aiemmin arvostelemani Suomen poliittinen taloushistoria
1000-2000 perusteella olisin voinut kuvitella hänen ottaneensa oppia
brittiläisen taloustieteilijän E. F. Schumacher väitteestä:
'pieni on kaunista'. Siinä Kuisma onnistuneesti tiivisti Suomen
viimeisen tuhannen vuoden historiaa runsaaseen kahteensataan sivuun.
[http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1610]

Jälkikäteen tarkasteltuna edellä mainitun teoksen tiiviys on ollut
osaa suurta hämäystä. Oikeastaan Kuisma on kirjoittanut jälleen
yhden kunnianhimoisen järkäleen, jakaen sen tällä kertaa
hämäyksen vuoksi neljäksi näennäisesti erilliseksi teokseksi.
Metsäteollisuuden roolista Suomen historian muovaajina kertova
tarina alkaa Suomen poliittinen taloushistoria -teoksen kahdesta
ensimmäisestä luvusta. Näin on edetty 1800-luvun taitteeseen, ja
on aika hypähtää Saha-teokseen. 1900-luvulle tultaessa
siirrytään Sodasta syntynyt -teokseen samalla kuin sahateollisuuden
rooli Suomen historian veturina väistyy vähitellen kuiduttavan
metsäteollisuuden tieltä. Tarina etenee sen verran rivakasti, että
luku-urakan lopuksi saattaa olla aiheellisesti palata Suomen
poliittiseen taloushistorian kahteen viimeiseen lukuun yhteenvedon
saamiseksi.

Ajallisesti poukkoilevamman rakenteen ja poleemisuutensa vuoksi,
Rosvo-paronien paluu ei asetu yhtä selkeästi mihinkään erityiseen
kohtaan tähän mielessäni kuvittelemaani uuteen järkäleeseen. Se
kannattaa mainita jo sen vuoksi, että siinä esitellään hyvä
kiteytys näiden kaikkien kirjojen läpikäyvästä teemasta -
sopivampaa nimitystä (sotienväliselle) Suomelle kuin 'metsän
tasavalta' on vaikea keksiä (s. 66). Laitoin termin
'sotienväliselle' sulkuihin, sillä se pätee ainakin tämän
kirjasarjan perusteella yhtä hyvin maailmansotia edeltävillekin
ajalle, ja pitkälti vielä toisenkin maailmansodan jälkeenkin.
Vallitseva metsien jalostustapana vaihtuu kaskeamisesta,
prototeollisuuden ja lopulta sahateollisuuden kautta kuiduttavaan
metsäteollisuuteen. '...vielä 1950-luvun alussa sahatavaralla,
sellulla ja paperilla hankittiin yli 80 prosenttia Suomen
vientituloista, tässä suuruusjärjestyksessä.' (Saha s. 12.)

Kuten nimestä voi päätellä, Saha-kirja kertoo ajasta, jolloin
sahateollisuus oli vallitsevana metsien jalostustapana. Toki kirja
toimii erilläänkin, ja hyvin toimiikin. Kuten kirjan ala-otsikosta
voi arvatakin, kirja ei kerro pelkästään Suomen
sahateollisuudesta. Kirjan alusta asti, Suomi ja suomalainen
sahateollisuus kytketään kansainväliseen kehitykseen. Kirja alkaa
siitä, kuinka The Economist lehti otti suomalaisen sahatavaran
hintanoteerauksiinsa ensimmäisen kerran vuonna 1856. Kirjan
alkumetreiltä käy myös ilmi miten Britannian viljatullit ja niiden
poistaminen 1840-luvulla liittyy sahatavaran vientinäkymiin. Kirjan
alkuosa eteneekin tukevasti Saarivaltion johdolla, sinne lähtevät
oppimatkalle mm. Johan Friedrich Hackmann, sieltä tulee James
Finlayson, joka oli 1820-aloittamassa Tampereen kehitystä 'Suomen
Manchesteriksi' ja sinne viedään puutullien alentuessa yhä
kasvavia määriä puutavaraa.

Suomen vientiä hallinnut terva menettää paikkansa puutavaralle
tarkalleen ottaen vuonna 1835, ja vuonna 1869 jälkimmäisen viennin
arvo oli jo neljä kerta niin suuri kuin tervaan ja pien.
Mielenkiintoisa kyllä, 'Koneellisesti sahatut lankut ja laudat
edustivat itse asiassa alhaisempaa jalostusastetta kuin kemiallisen
prosessin tuloksena syntynyt terva.' (s. 40) Tulevan suurteollisuuden
nämä tuotteet olivat kuitenkin tärkeitä, sillä laivanvarustuksen
ohella ne olivat merkittävässä asemassa kasaamassa niitä
pääomia, liikekokemusta ja kansainvälisiä verkostoja, joiden
varaan Suomen teollistuminen rakentui. Laivanvarustajana,
puutavaraviejänä ja sahayrittäjänä omaisuutensa kokosi mm. C.F.
Rosenlew ja 'Esimerkiksi Tampellaa 1850-luvulla perustamassa olleen
Gustaf August Wasastjernan takaa löytyy 1700-luvun rikas
laivanvarustaja ja tehtailija Abraham Falander-Wasastjerna.' (s. 57)
Verraten pienen alkupääoman tarpeen vuoksi sahateollisuuden
suuryrittäjiä saattoi nousta myös talonpoikaissäädystä. Heistä
näkyvin oli Merikarviasta kotoisin oleva Antti Ahlström, joka lähti
1850-luvulla liikkeelle maatilasta, pienestä käsipaperitehtaasta ja
talonpoikaissahan neljänneksestä ja jätti 1890-luvulla
käsistään Suomen suurimman sahafirman. Suurimmalle osalle
talonpoikaistolle ja maalaisköyhälistölle rooliksi jäi muodostua
teollisuustyöväestön kasvualustaksi.

Sahateollisuuden laajenemista rajoitti pitkään syvään juurtunut
käsitys metsien pikaisesta tuhoutumisesta ja pyrkimys metsien
säästämiseksi vuoriteollisuuden tarpeisiin. 'Sahoihin kohdistunut
kuristuspolitiikka palautui viime kädessä tulkintoihin Suomen
tulevaisuudesta. 1840-luvulla vilkastuneen, väliin hiljentyneen,
mutta silti eri muodoissa 2000-luvulle jatkuneen kansalliseen
keskusteluun ytimessä oli kysymys metsien riittävyydestä ja
roolista talous- ja kulttuurikehityksen kokonaisuudessa.' (s. 79)
Tilanteen muuttumista edisti senaatin palkkaaman konsultin Edmund Von
Bergin 1858 julkaistu raportti Suomen metsävaroista, joka osoitti,
että oikein hoidettuna valtion metsäomaisuudesta voisi tulla
tuntuva tulonlähde. 'Ajatus ei ollut uusi, mutta se oli hyvä ja
vielä paremmaksi se teki valtion akuutti rahapula. Krimin sodan
jälkivaikutukset, kotimainen kato, ulkomaiset finanssikriisit ja
suuret julkiset investoinnit tyhjensivät valtion kassaa.' (s.
114-115) Höyrysahat oli sallittu jo vuonna 1857 ja sahaus
vapautettiin laajemmin 1861.

Esteenä laajamittaiselle teollistumiselle olivat enää huonot
kulkuyhteydet, jotka paranivat vähitellen kun Saimaan kanava
valmistui 1856, Helsinki-Hämeenlinna rautatie avattiin liikenteelle
1862 ja lopulta 1890-luvun alkaessa rataverkosto oli jo pari tuhatta
kilometriä. Sähkölennätinlinja vedettiin Suomeen 1855, vain
muutamaa vuotta myöhemmin kuin edistyneempiin Euroopan maihin.
Kuisman asiallisen viihdyttävästä kirjoitustavasta on seuraava
toteamus: 'Pietarin pörssinoteeraukset saatiin Helsinkiin sähkeitse
niin varhain kuin 1856. Pian tämän jälkeen lennätintä myös
muihin kiireellisiin tarpeisiin.' (s. 144) Kymmenien tuhansien
1860-luvun nälkäkatastrofissa kuolleiden ihmisten kannalta
yhteyksien paraneminen tapahtui kuitenkin liian myöhään, varsinkin
kun ensimmäinen jäänsärkijä 'Murtaja' saatiin vasta 1890.

Kansainvälisessä myllerryksessä Suomi otti askeleen kohti
itsenäisyyttä saamalla oman rahayksikön markan 1860 oma
rahayksikön markan, ja jo 1865 se irrotetaan ruplasta ja sidotaan
hopeaan, samalla se revalvoitui viidenneksellä. Kovan markan
politiikkaa saikin pian nopeasti ensimmäiset uhrit, kun raskaasti
velkaantuneet teollisuusyritykset joutuvat maksamaan lainansa
kalliimmalla rahalla tilanteessa jossa markkinat hiljenivät.
1870-luvun alkaessa synkät ajat olivat kuitenkin jo takana, ryntäys
Suomen metsiin ja jokisuistoihin saattoi alkaa todenteolla.
Höyrykoneen ja höyrysahojen vapautuksen myötä sahat irtautuivat
kahleestaan koskiin, ja uudet sahat voitiin rakentaa suurten
uittoreittien suuhun. Parhaimmillaan tai pahimmillaan perustetaan
yhtenä ainoana vuonna 25 uutta höyrysahaa, mikä kohotti
tuotantokykyä 50 prosentilla vuoden 1872 tasosta. Suurin ryntäys
tapahtuu Kotkaan, josta Helsingfors Dagbladetin kirjeenvaihtaja
osuvasti hämmästelee: 'Vart än jag såg, såg vid såg jag såg'.
(s.181) 

Nopeata nousua seurannut laskusuhdanne 1870-luvun loppupuolella
koitui monen sahayrittäjän kohtaloksi kun kovalla hinnalla
hankituista tukeista sahatut laudat jouduttiin myymään yhä
alaneviin hintoihin. Tilanne pahentuu entisestään kun hopeaan
sidottu markka revalvoidaan ja sidotaan kultakantaan. Jotkut, kuten
Axel Hornborg, pakenevat velkojaan Atlantin taakse Amerikkaan,
takaajien jäädessä kärsimään. Kestäisi vuoteen 1889 asti,
että suomalaisen sahateollisuuden tuotanto ja työllisyys saavutti
vuoden 1877 huippuluvut.

Pudotuspelin lopputuloksena suomalainen omistus vahvistui ulkomaisten
yrittäjien kustannuksella; kahdestatoista ulkomaisesta sahafirmasta
jäljellä oli 1880-luvun puolivälissä enää viisi. Kuisman mukaan
sahayrittäjän kansallisuus ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa,
pudotuspeleissä menestyneitä yrityksiä yhdistävä tekijä löytyy
omistuspohjasta ja omistukseen liittyvistä toimintatavoista ja
resursseista. Parhaiten menestyivät sellaiset kauppahuoneet, joilla
'...oli vuosien, vuosikymmenien ja joskus vuosisatojen kuluessa
vahvistuneet kontaktit Hampurin, Lontoon, Pietarin ja Pariisin
pankkiiriliikkeisiin ja puutavaravälittäjiin. Selviytymisen
kannalta, näiden myöntämät ennakkomaksut ja vekseliluotot olivat
elintärkeitä. Tässä lienee myös kirjan tärkein viesti
meneillään olevan talouskriisin keskellä: '...miksi luottamus
kansainvälisen kaupan keskeisenä peruspilarina ja yritysten
menestystekijänä ei todellakaan ole tyhjää puhetta.' (s. 204)

 

----------------------------------------------------------------------------

 

Kuisma, Markku: Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000.
Siltala, 2009. 

Kuisma, Markku: Sodasta syntynyt itsenäisen Suomen synty Sarajevon
laukauksista Tarton rauhaan 1914-1920. WSOY, 2010.

Kuisma, Markku: Rosvoparonien paluu - raha ja valta Suomen
historiassa. Siltala, 2010.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/