[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Maisterispunavangin muistelmat

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pasi Saarimäki  FT, Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Railo, Pekka; Tuomikoski, Pekka (toim.): Valkoisten vankina.
Päiväkirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireiltä. Minerva
Kustannus Oy, 2011. 474 sivua.


Maisterispunavangin muistelmat
---------------------------------------------------------

Sisällissodan päätyttyä huhtikuussa 1918 valkoisilla voittajilla
oli  käsissään uusi ongelma. Suurimmillaan reilun 80000 hengen
kokoinen  vankijoukko odotti tuomioitaan. Kevään, kesän ja syksyn
aikana  punakaartissa taistelleita, punaisessa hallinnossa
työskennelleitä tai  sosiaalidemokraattisessa liikkeessä
toimineita miehiä ja naisia virui  useilla suurilla vankileireillä,
muun muassa Tammisaaressa,  Suomenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä.
Sortavalalaisen Päivän tiedot -lehden toimittaja, myöhempi
Helsingin  apulaiskansanedustaja ja kansanedustaja Pekka Railo, oli
yksi näistä  tutkintovangeista. Hän kirjoitti 1950-luvun
loppupuolella kokemuksistaan  muistelmateoksen. Kustannusyhtiö
Tammen annettua hylkäävän  julkaisupäätöksen, Railo luovutti
käsikirjoituksen Työväen Arkistoon.


Tutkijat ovat päässeet hyödyntämään käsikirjoitusta jo
aiemmin, mutta nyt reilut 90 vuotta tapahtumien jälkeen sen on
tuonut päivänvaloon suuremmalle yleisölle tiedetoimittaja Pekka
Tuomikoski. Valkoisten vankina -teoksesta löytyvät sellaisenaan
Railon muistelmat, jotka lapsuuden ja nuoruuden jälkeen keskittyvät
poliittisen tilanteen kärjistymiseen syksyllä 1917 ja Railon
henkilökohtaisiin kokemuksiin Kokkolan ja Tammisaaren
vankileireiltä seuraavana vuonna.

Tuomikoski on leikannut käsikirjoituksesta teoksen liitteisiin
muutaman osion, jotka eivät perustu Railon henkilökohtaisiin
kokemuksiin. Kahdessa pienoistutkielmassa Railo tarkastelee
referoiden eri puoluelehtien silloisia näkemyksiä vuoden 1917
suurlakosta ja 1918 sodan syistä ja syyllisistä. Teksteissä
välittyy Railon työnkuva lehtimiehenä ja tarkka aikakauden
sanomalehdistön seuraaminen. Kirjoittajan näkökulma on maltillisen
sosialistin, joka arvioi kriittisesti erityisesti porvarillisen
lehdistön sanomisia. Lehdistön näkökulma painottuu muutenkin
pitkin muistelmateosta.

Alkuperäisen rakenteen hajottaminen toimii, koska näin teoksesta
rakentuu yhtenäisempi päiväkirjamainen kokonaisuus. Tällöin
tulee perustelluksi päiväkirja -sanan käyttö teoksen
alaotsikossa, vaikka kyse ei varsinaisesta leiritapahtumien keskellä
pidetystä päiväkirjasta olekaan. Muistelmia edeltää toimittajan
sivumäärällisesti raskas johdanto (65 sivua), jossa esitellään
Railon elämää sekä taustoitetaan vuosien 1917-18 tapahtumia,
poliittista päätöksentekoa ja vankileirejä. Johdanto kärsii
paikoitellen historiallisten dokumenttien referoinnista ja itse
muistelmatekstistä löytyvien asioiden toistamisesta. Mistä sitten
itse muistelmissa on kysymys?


Apteekkarista vangituksi sosialistiksi

Pekka Railo (silloinen Wallin) syntyi Mikkelissä poliisikonstaapelin
poikana vuonna 1888. Valmistuttuaan vuonna 1908 farmaseutiksi Railo
työskenteli apteekkarina ympäri Suomea. Luonnonparannusmenetelmät
ja kasvissyönti auttoivat omaan heikentyneeseen terveyteen paremmin,
joten Railo päätti jättää apteekkialan. Jo varhain sosialismista
kiinnostuneena hän päätyi yliopisto-opintojen jälkeen
sosiaalidemokraattisen Päivän Tiedot -lehden toimittajaksi
syksyllä 1917.

Toimittajana ja erityisesti pääkirjoitusten kirjoittajana Railo
osallistui aktiivisesti ajankohtaisten poliittisten tapahtumien
kommentointiin. Erityisen merkittäväksi Sortavalassakin osoittautui
marraskuun 1917 suurlakko, jonka tapahtumia Railo nasevasti kuvaa.
Asemansa vuoksi hän ajautui lakkotoimikuntaan ja tilanteen
kärjistymistä välttääkseen toimi eräänlaisena välittäjänä
ja kompromisseja osapuolten välillä.

Railo ei ole kirjoittaessaan turvautunut pelkkään muistiinsa, vaan
käyttänyt tukenaan monipuolista lähdeaineistoa. Pitkin teosta on
nähtävissä, että sota- ja poliittisissa tapahtumissa Railo on
todennäköisesti hyödyntänyt niin valkoisen puolen virallisia
vapaussotatutkimuksia kuin työväenliikkeen muistojulkaisuja ja
kirjallisia tulkintoja sodasta. Lisäksi Railo on ahkeroinut
arkistoissa, käyttäen elämänsä kartoittamisessa esimerkiksi
Sortavalan suojeluskunnan ja valtiorikosoikeuden pöytäkirjoja.
Eduskunnan pöytäkirjojen ja viranomaisten antamien selvitysten
avulla taustoitetaan puolestaan terävästi kesän 1918
vankileiritilannetta. 

Yhdistäessään muisteluaan laajempaan historialliseen
taustoitukseen Railon teksti etenee tyylillisesti tasapainoisena,
mikä tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Kirjoittaja on selvästi
poliittisen puolensa valinnut. Selkeimmin tämä on nähtävissä
Railon hyödyntäessä aikakauden porvarillista ja sosialistista
sanomalehdistöä. Railo itse piti asemaansa ja kirjoituksiaan
Päivän tiedot -lehdessä ja lakkotoimikuntaan osallistumistaan
perusteena vangitsemiselleen. Näiltä osin muistelmat tarjoavat
herkullisen katsauksen erääseen suurlakon paikallistoimijaan.

Railo vangittiin paikallisten suojeluskuntalaisten toimesta heti
helmikuun alussa. Muutaman viikon vankeusaika Sortavalassa oli
maisterismiehelle vielä leppoisaa. Konkreettisemmin tulevan
muutoksen Railo huomasi rautatieasemalla. Pohjalainen kiväärimies
ei antanut Railon nousta kolmannen luokan vaunuun, vaan ohjasi
kiväärinpistimellä takinlievettä pyyhkäisten tämän
härkävaunuun muiden vankien joukkoon. Matka kulki kohti Kokkolan
vankileiriä.


Päällysmiehenä vankeudessa

Kokkolassa vaunullinen punaisia siviilivankeja sijoitettiin vanhaan
kansakouluun, ja miehet aloittivat muutaman kuukauden mittaisen,
odotusta sisältäneen vankeusajan. Railo korostaa Kokkolan ajan
olleen vangeille vielä siedettävää aikaa. Vaikka ruokaa oli
auttavasti ja taudit kalvoivat, fyysisistä olosuhteista aiheutuneita
kuolemia ei tapahtunut. Tällöin tekstissä korostuu muussakin
kirjallisuudessa esiintuodut kymmenien vankien satunnaiset ampumiset.

Ahtaissa vankeusoloissa Railosta tuli nopeasti vankien johtaja,
puhemies, joka organisoi ruoanjakoa ja muuta majapaikan elämää.
Vanhana apteekkimiehenä hän toimi vironsaksalaisen
sotilaslääkärin apulaisena, ottaen vastuulleen lääkeaineiden
hankkimisen, lääkkeiden valmistamisen ja niiden jakamisen
vangeille.

Railon kynä etenee muistelmatekstissään vanhan lehtimiehen
sujuvalla ja ilmeikkäällä tyylillä, mikä tekee teoksesta
miellyttävän ja helpon lukea. Monissa kohdin Railo esittää
tapahtumat erityisesti huumorilla välityksellä. Vaikka ajallinen
etäisyys on antanut tilaisuuden kuorruttaa tapahtumia jälkikäteen,
vankeusajan outous sekä vangituille että vangittaville eivät
voineet olla aiheuttamatta absurdeja tilanteita. Miesjoukossa myös
juttu lensi. Olojen tiukentuessa teoksen huumoripitoisuus selvästi
vähenee: kesäkuun alussa Railo ja muut Kokkolan vangit kuljetettiin
Tammisaaren vankileiriin.

Vankileiri oli perustettu venäläisten vanhalle kasarmialueelle.
Piikkilanka-aidoin ympäröity leiri alkoi vähitellen täyttyä, ja
enimmillään vankimäärän ilmoitettiin olleen kesäkuun lopussa
lähemmäs 8700. Tammisaaressa näkyi kärjistyneesti se, että
leirijärjestelmä oli luotu nopeassa aikataulussa. Sairaanhoito oli
riittämättömästi järjestetty, vartijat säälimättömiä,
vangit joutuivat itse etsimään nukkumasijansa ja hankkimaan
ruokailuvälineet. Vähitellen ruoka-annoksia vähennettiin ja kesän
myötä vankien olot huononivat entisestään. Railo pitää nälkää
pahimpana tappajana leirillä. Toisintokuume ja syyskuussa alueelle
levinnyt espanjantauti vielä pahensivat tilannetta.
Kokonaisuudessaan vankien kuolleisuus kohosi peräti kolmannekseen.

Tammisaaren aika on ollut motiivina muistelmien kirjoittamiselle.
Railo perustelee kynään tarttumistaan sillä, että sodasta,
terrorista ja vankileireistä ei ollut 1950-luvulla riittävästi
julkista ja kirjallista tietoa sodan hävinneen puolen
näkökulmasta. Häntä oli jäänyt vaivaamaan punavankileirien olot
kesällä ja syksyllä 1918 ja erityisesti se, että ruotsalaisissa
sanomalehdissä julkaistut tiedot hälyttävät tiedot haluttiin
kiistää niin ylemmällä hallinnollisella kuin poliittisella
tasolla aina eduskuntaa myöten. Railo kirjoittaa, ettei kokenut
jälkeenpäin henkilökohtaista katkeruutta vankeusajastaan.

Tammisaaressa Railon rooli ja vastuu edelleen kasvoivat. Hän toimi
lääkärin apulaisena ja yritti vaikuttaa ylemmille tahoille vankien
terveydellisten ja ravinnollisten ongelmien ratkaisemiseksi. Railo
välitti leiriä tarkastamaan saapuneen ylilääkärin avulla tiedot
leirin ongelmista laajempaan pohjoismaiseen julkisuuteen. Leiriaika
Railolta päättyi vasta lokakuussa, jolloin hänen ehdonalainen
vankeustuomionsa vahvistettiin. Kahdeksan ja puolen kuukauden
vankeusaika päättyi.


Sosialisti ja sillanrakentaja

Railon elämänkerrassa välittyy yksityiskohtainen kuva monessa
mukana olleen maltillisen ja sivistyneen sosialistin
elämäntaipaleesta poliittisena murroshetkenä. Railo rakentaa
useaan otteeseen kuvaa itsestään sillanrakentajana ja
välittäjänä. Tähän Railolla oli hyvät edellytykset, koska
esimerkiksi leireillä hän koulutukseltaan, käytökseltään ja
puheiltaan erottui selvästi muista vangeista. Hän sai erityisesti
Tammisaaressa paljon erivapauksia.  

Erityisesti syksyn 1917 tapahtumia arvioidessaan Railo pyrki
elämänkerrassaan samalla puolustamaan sosialidemokraattisen
puolueen toimintaa. Hän korosti kuinka puolueen enemmistö ja
lehdistö vähitellen ajautuivat ulkoisten tekijöiden ja
vähemmistössä olevien vallankumouksellisten takia sodan
pyörteisiin. Täten elämänkertaa voi tulkita eräänlaisena
puolueen apologiana, joka menee samaan pirtaan toisen maltillisen
sosialisti, Väinö Tannerin muistelmateoksen Kuinka se oikein
tapahtui (1946) kanssa.
Teoksessa oleva kuvaus punavankileirien tilanteesta ja erityisesti
lopun lyhyt lehdistö- ja tilastoekskursio valkoiseen terroriin
olivat osaltaan aikaansa edellä, joskin luokkasotakirjallisuudessa
näitä asioita oli jo 1920-luvulla tuotu esiin. Jaakko Paavolaisen
punaista ja valkoista terroria käsitteleviin moderneihin
klassikoihin oli kirjoitushetkellä aikaa vielä vajaa kymmenen
vuotta aikaa ja kyseisen kirjoittajan vankileirimonografiaan (1971)
muutama vuosi enemmän. 

Miksi teosta ei sitten aikanaan julkaistu? Tammi viittasi
hylkäyspäätöksessään julkaisun taloudelliseen tappiovaaraan.
Puhtaasti sisäpoliittisista syistä teosta tuskin jätettiin
julkaisematta, koska Tammi oli perustettu 1943 eri osuusliikkeiden,
työväen Sivistysliiton ja SAK:n toimesta. Tammi oli julkaissut
monia vasemmistolaisia kirjailijoita ja yhtiön tuote oli myös
edellä mainittu Tannerin teos. Toisaalta yksityiskohtaiset
kauhukuvat vankileiriltä saattoivat olla 1950-luvun lopussa jopa
Tammen julkaistavaksi liikaa. Tuomikoski viittaa johdannossaan
lisäksi Neuvostoliiton pelkoon. Jarl Hellemanin mukaan Tehtaankadun
suunnasta kritisoitiin sosiaalidemokraattiseksi mielletyn yhtiön
julkaisutoimintaa niin tieto- kuin kaunokirjallisuuden saralla.
1950-luvun lopussa Tammi jätti julkaisematta Yrjö Leinon Kommunisti
pääministerinä -käsikirjoituksen ja 1970-luvun alussa Alexander
Solzenitsyinin Vankileirien saaristo -teossarjan. Joten
taloudellisten kysymysten ohella poliittisen syyt saattoivat nostaa
julkaisukynnystä Railonkin tapauksessa.

1950- luvun lopun jälkeen on julkaistu paljon tutkimuksia ja
muistelmia vuoden 1918 sodasta, joten tapahtumafaktojen tasolla
tutkijoiden aiemmin jo hyödyntämät muistelmat ei tiedollisesti
tarjoa 2000-luvun lukijalle uutta. Sisällissodan myrskyisistä
tapahtumista ja seurauksista kiinnostuneille lukijoille Railon
muistelmat tarjoaa miellyttävästi ja analyyttisesti kirjoitettuja
aikalaiskuvia marraskuun lakkokriisistä Sortavalassa,
työväenlehdistön käytännön arjesta ja vankileirien oloista
niiden kokijan, maltillisen sosiaalidemokraatin näkökulmasta.

 

 

Mainittu tai arvioinnin tukena käytetty tutkimuskirjallisuus:

Helleman, Jarl 1999: Kustantajan näkökulma. Kirjoituksia
kirjallisuuden reunalta. Otava, Helsinki.
Paavolainen, Jaakko 1966: Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa
1918. Osa 1, Punainen terrori. Tammi, Helsinki.
Paavolainen, Jaakko 1967: Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa
1918. Osa 2, Valkoinen terrori. Tammi, Helsinki.
Paavolainen, Jaakko 1971: Vankileirit Suomessa 1918. Tammi, Helsinki.
Saarela, Tauno 2010: Työväenliikkeen tulkinnat sisällissodasta.
Teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen. Toimittaneet Pertti
Haapala ja Tuomas Hoppu. WSOY, Helsinki.
Suodenjoki, Sami 2010: Vankileirit. Teoksessa Sisällissodan
pikkujättiläinen. Toimittaneet Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu.
WSOY, Helsinki.
Tanner, Väinö 1957: Kuinka se oikein tapahtui. 3. painos. Tammi,
Helsinki.
Utrio, Untamo, Hellemann, Jarl ja Manninen, kerttu 1968: Tammen
neljännesvuosisata. Toiminta ja tuotanto 1943-1967.
Kustannusosakeyhteiö Tammi, Helsinki.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/