[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: AKS:n kolme elämää

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jussi Jalonen  Filosofian lisensiaatti, Yhteiskunta- ja
kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Uola, Mikko (toim.): AKS:n tie. Akateeminen Karjala-Seura isänmaan
ja heimoaatteen asialla. Minerva Kustannus Oy   ;   Akateemisen
Karjala-Seuran Perinneyhdistys ry, 2011. 416 sivua.


AKS:n kolme elämää
---------------------------------------------------------

Vuonna 1944 jatkosodassa kärsityn tappion seurauksena lakkautettu
Akateeminen Karjala-Seura oli aikoinaan eräs maamme kiistatta
vaikutusvaltaisimmista kansalaisjärjestöistä. AKS:n aatemaailma
herättää vielä tänä päivänäkin ristiriitaisia tunteita.
Mikko Uolan toimittama ja AKS:n perinneyhdistyksen julkaisema teos
AKS:n tie tarjoaa lukijalle läpileikkauksen, jossa vapaa
historiatieteellinen tutkimus sulautuu osin eräänlaiseen AKS:n
kunnianpalautukseen pyrkivään kuvaukseen. Tuloksena on lukemisen
arvoinen kokoelma, joka sisältää itsenäisyyden alkuaikojen ja
sotavuosien käsittelyn ohella myös kiitettävän paljon uutta
tietoa etenkin kylmän sodan aikana toimineista, AKS:n perinteitä ja
tavoitteita ylläpitäneistä seuraajajärjestöistä.


Akateeminen Karjala-Seura (AKS) oli eräs keskeinen tekijä
itsenäisyyden ensi vuosikymmenten opiskelevan nuorison elämässä.
Seuralla oli tuolloin vaikutuksensa niin politiikkaan, kulttuuriin
kuin maanpuolustukseen, ja sen piiristä kohosi riveittäin
talouselämän vaikuttajia ja valtiomiehiä, jotka osaltaan
säätivät Suomen vaiheita vielä sotienjälkeisenä aikana. Seuran
aatemaailmaan kuului usko Jumalan itsensä Suomen kansalle asettamaan
suureen tulevaisuuteen, jonka käytännön ilmentymä oli vilpitön ja
hyvää tarkoittanut toiminta heimokansojen puolesta. Toisaalta seura
oli myös osa sotienvälisen ajan oikeistoradikalismia, ja sillä oli
aatemaailmansa osalta yhtäläisyyksiä aikakauden yleiseurooppalaisen
äärioikeistolaisen virtauksen kanssa. Valtiotieteiden tohtori Mikko
Uolan toimittama kokoelma AKS:n tie - Akateeminen Karjala-Seura
isänmaan ja heimoaatteen asialla lähestyy tämän itsenäisyyden
alkuaikain voimatekijän historiaa temaattisesti seitsemän
artikkelin kautta.

AKS sekä sen rinnakkais- ja seuraajajärjestöt ovat olleet
historiantutkijoille haasteellinen tutkimuskohde jo siksi, koska
vanhan järjestön lakkauttamisen yhteydessä sen arkisto poltettiin
lähes kokonaisuudessaan. Yksittäisten jäsenten hallussa ollutta
aineistoa on sittemmin vuosikymmenten saatossa sukeltanut esiin
yliopistollisista kokoelmista, jäämistöistä ja ilmeisesti jopa
kaatopaikoilta. Aiemmista julkaistuista katsauksista AKS:n historiaan
on syytä mainita ennen kaikkea seuran vaikuttajiin lukeutuneen Matti
Kuusen ja muiden niin sanotun 'Kerho 22:n' jäsenten toimittama
Neljätuhatta veljestä, sataneljä elämäntarinaa - AKS:läinen
elämäkerrasto. Varsinaisista akateemisista tutkimuksista on
edelleen keskeisin Heikki Eskelisen laatima Me tahdoimme suureksi
Suomenmaan; Akateemisen Karjala-Seuran historia I. Aiheeseen
tarttunut Mikko Uola on pyrkinyt nyt julkaistussa uudessa
kokoomateoksessa selvästi yleisluontoiseen, tiiviiseen ja
läpileikkauksenomaiseen esitykseen AKS:n historiasta. Uola on
koonnut asiantuntevan kirjoittajakunnan, jossa on mukana niin
historiantutkijoita kuin esiupseereita, ja teoksessa on sijaa yhtä
lailla historiatieteellisille artikkeleille kuin muistotekstin
omaisille kirjoituksille. Koska teoksen laatimiseen on osallistunut
myös AKS:n perinneyhdistys, kuulunevat jälkimmäiset osaltaan
asiaan. Perinneyhdistyksen vaikutus näkyy kuitenkin teoksessa
verraten vähäisenä. Toimittajana olleen Uolan oman artikkelin
vivahteita lukuunottamatta on kokoelman tarjonta sävyltään
kohtalaisen vapaata, eikä enemmistö kirjoittajista ole pyrkinyt
valjastamaan historiantutkimusta myöhäsyntyisten poliittisten
kannanottojen välineeksi suuntaan tai toiseen.

Teemoiltaan artikkelit edustavat kolmea historianvaihetta;
itsenäisyyden ensi vuosikymmeniä, sotavuosia sekä kylmän sodan
aikakautta. Akateeminen Karjala-Seura ja sen jäsenet vaikuttivat
historian tekijöinä kaikissa näissä maamme vaiheissa, ja
itsenäisen Suomen tavoin myös AKS eli tuolloin kolme elämää.

Teoksen avaavat Kaarle Sulamaan ja Heikki Roiko-Jokelan artikkelit,
jotka molemmat ajavat asiansa rutiininomaisina ja hyvin
kirjoitettuina yleiskuvauksina Akateemisen Karjala-Seuran
aatemaailmasta ja sen käytännön toteuttamisesta. Molemmat tutkijat
siivittävät onnistuneesti kerrontaansa sitaateilla aikakauden
AKS-pamfleteista. Sulamaan artikkelissa kiintoisa kuriositeetti on
lyhyt maininta AKS:n paikallisen tason toiminnan rakentumisesta
Turussa ja Jyväskylässä. Sulamaa kietoo sujuvasti yhteen aiempien
kirjoittajien, kuten Toivo Nygårdin, Risto Alapuron ja Heikki
Eskelisen havainnot ja selventää myös AKS:n viljelemien
aatteellisten käsitteiden, kuten 'kansallissosiaalisuuden'
sisältöä hyvin tyhjentävästi. Dosentti Roiko-Jokelan
artikkelilla on käsittelemiensä teemojen puolesta väistämättä
osittain päällekkäisyyttä Sulamaan tekstin kanssa. Molemmissa
artikkeleissa on itse asiassa suorastaan samalla otsikolla
varustettuja alalukuja, johon toimitus olisi ehkä voinut
kiinnittää parempaa huomiota. Roiko-Jokela kuvailee
sisällöllisesti kuitenkin laajemmin ja yksityiskohtaisemmin ennen
kaikkea AKS:n käytännön toimintaa, kuten heimopakolaisten
avustustyötä sekä kamppailua yliopiston suomalaistamiseksi. AKS:n
piirissä lietsottu vihan ideologia ja suhde sotienväliseen
äärioikeistoon, jota Risto Alapuro luonnehti aikoinaan suorin
sanoin seuran 'fasistiseksi vaiheeksi', on niin ikään luontevasti
esitetty. Molempien tutkijain tekstit ovat kriittisellä silmällä
laadittua hyvää historiantutkimusta.

Teoksen eräänlaisen sydämen muodostaa sen sivumäärästä noin
neljäsosan vaatinut, Mikko Uolan itsensä laatima hyvin pitkä ja
kattava katsaus AKS:n toimintaan maanpuolustusjärjestönä. Uolan
kirjoitus on jo itsessään lähes pienoishistoriikki ja sujuvasti
polveileva AKS:n kasvukertomus. Teksti onnistuu vangitsemaan
yhdistyksen maanpuolustusasioissa kokeman häkellyttävän
kehityskaaren itsenäisyyden alkuajoista jatkosotaan asti. Vielä
1920-luvulla AKS pyrki vasta aktivoimaan omaa jäsenistöään
varusmiespalveluksen suorittamiseen ja suojeluskuntatoimintaan;
seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa seurasta kasvoi voimatekijä,
joka toteutti kansalaiskeräyksen harjoitushävittäjän
hankkimiseksi ilmavoimille, ajoi valtiososialistisen mallin
osittaista omaksumista maanpuolustuksen turvaamiseksi ja ajautui
radikalisminsa vuoksi ristiriitoihin jopa itsensä Mannerheimin
kanssa. Lopullisen kulminaationsa tämä kasvu saavutti talvi- ja
jatkosodan aikana, jolloin AKS toimi kotirintaman mielialain
tarkkailijana ja esitti vaatimuksen totaalisesta sodasta. Uolan
muuten tietoarvoltaan erinomaisesta, joskaan ei käsittelytavaltaan
järin kriittisestä tekstistä voi paikka paikoin havaita hänen
omat poliittiset mieltymyksensä. Merkillisenä voi pitää
esimerkiksi Uolan varsin asenteellista tulkintaa, että vaatimus
aktiiviupseerien eroamisesta AKS:n riveistä olisi ollut vain
suomalaispoliitikkojen järjestöä kohtaan tunteman 'vihan'
seurausta. Kyseessä kuitenkin oli tosiaan poliittinen järjestö,
joten vuonna 1934 myöhäsyntyisesti presidentin sotilaskäskyn
myötä omaksuttu käytäntö nojasi voimassa olleeseen maan tapaan,
jonka mukaan politiikka ei kuulunut puolustusvoimiin. Muutamissa
kohdin Uolan kirjoitus on varsin selkeästi eräänlaisessa
uusaktivistisessa hengessä tehty poliittinen kannanotto AKS:n
puolesta, ja vaikka teksti kestää tarkastelun asiatietoon nojaavan
sisältönsä puolesta, on se tulkinnaltaan syytä lukea niin
sanotusti suolan kera. Pienenä virheenä voi huomata Uolan tavan
viitata toistuvasti ilmavoimiin 'aselajina', vaikka kyseessä oli jo
tuolloin puolustushaara.

Uolan artikkelia täydentää osaltaan everstiluutnantti Stig
Roudasmaan lyhyt, yksityiskohtainen katsaus AKS:n toimintaan
aloitteentekijänä Karjalan kannaksen vuoden 1939 linnoitustöissä.
AKS:n varsinaista sota-ajan toimintaa käsittelevät puolestaan
tohtori Martti Hölsän ja everstiluutnantti Ilmari Hakalan
artikkelit. Hölsä kertaa tekstissään jo väitöskirjatyössään
käsittelemäänsä jatkosodan aikaista opetus- ja sivistystyötä
miehitetyssä Itä-Karjalassa. Kyseessä on historianvaihe, jolloin
AKS sai lopulta vastata aiempaan huutoonsa ja osoittaa kykynsä
vapautetun Karjalan rakentamisessa, joten artikkeli puoltaa siis
sikäli paikkaansa teoksessa. Hölsä esitteleekin luontevasti AKS:n
jäsenten vaikutusta Itä-Karjalan hallintosuunnitteluun ja
käytännön kenttätyöhön, sekä etenkin sotilashallintoesikunnan
valistusosaston muotoutumista suoranaiseksi AKS:n toiminnalliseksi
siiveksi. Artikkeli tuo myös luontevasti esille ne asiat, joissa
AKS:n tavoitteet jäivät väistämättä alisteisiksi suomalaisen
koululaitoksen käytännöille. Eräs esimerkki oli ruotsin kielen
sisällyttäminen Äänislinnan Yhteislyseon opintosuunnitelmaan,
vastoin AKS:n aitosuomalaisia tavoitteita. Ilmari Hakala puolestaan
esittelee artikkelissaan jatkosodan aikana värvättyjen
itäkarjalaisten ja inkeriläisten heimosoturien vaiheita sekä AKS:n
jäsenten toimia näiden pelastamiseksi sodanjälkeisiltä
ihmisluovutuksilta. Hölsän teksti osoittaa pätevää
tutkimuksellista silmää, siinä missä Roudasmaan ja Hakalan
artikkelit puolestaan edustava esiupseereille ominaista asiapitoista
ja ammatillista kerrontaa.

Kokoelman paras ja aiemmin lähes kajoamatonta aihetta valottava
artikkeli on lähtöisin journalistina kouliintuneen valtiotieteiden
tohtori Jarkko Vesikansan kynästä. Salainen sisällissota
-teoksessaan Suomen sotienjälkeistä kommunisminvastaista toimintaa
käsitellyt Vesikansa puuttuu tässä tekstissään nimenomaan AKS:n
jäsenten 'henkiseen jatkosotaan' samana aikakautena. Vesikansa
osoittaa vakuuttavasti, ettei vuonna 1944 Neuvostoliiton toimesta
määrätty Akateemisen Karjala-Seuran lakkauttaminen millään
muotoa merkinnyt seuran toiminnan päättymistä. Vetävästi
kirjoitettu katsaus nojaa laajaan lähdeaineistoon ja käsittelee
etenkin AKS:n seuraajajärjestönä toimineen Vapauden Akateemisen
Liiton toimintaa kylmän sodan aikaisen Suomen politiikassa,
taloudessa ja kulttuurielämässä, aina 1970-luvulle asti.
Monitasoinen ja uskomattoman kiehtova artikkeli tuo esille paitsi
sotavuosista suoriutuneiden vanhojen AKS-jäsenten vaikutusvallan
toisen tasavallan aikaisen Suomen elämässä, myös samojen
aktiivien ajautumisen toisinaan vastatusten politiikan pyörteissä.
Esimerkkinä voi pitää vuoden 1968 presidentinvaaleja, joissa
kamppailijoina oli kaksi vanhaa AKS:n valajäsentä, istuva
presidentti Urho Kekkonen ja tämän haastajaksi Kokoomuksen
ehdokkaana noussut Matti Virkkunen. Jälkimmäisen kampanjassa
toimivat vaalitoimiston ja mainostoimiston johtajina niin ikään
vanhat AKS-miehet Niilo Riuttala ja Topi Törmä. Vesikansa tarjoaa
artikkelissaan tyylikkäästi laaditun ja erinomaisen katsauksen
vähän käsiteltyyn aikaan porvarillisen Suomen historiassa.
Kirjoitus myös osoittaa, miten eri poliittisten aatevirtausten
jatkuvuus maamme historiassa on ollut hyvin pitkäkestoista.

Teoksen toimituskunta on koonnut kirjan päätteeksi sikermän AKS:n
tunnetuimpien jäsenten, nimenomaan pappien ja upseerien
elämänkertoja. Erityisen tunnustuksen voi antaa siitä, että
Akateemisen Karjala-Seuran vaaliman kodin ja isänmaan ohella sijansa
on saanut myös uskonto; olihan AKS:n ensimmäinen valajäsen Elias
Simojoki itsekin pappismies. Luterilaisen kirkon ja AKS:n
vuorovaikutus olisi kenties ansainnut kokonaan oman artikkelinsa,
mutta myös seuran pappisjäsenten elämänkerrat ajavat tässä
kokoelmansa asiansa. Liitteeseen on sisällytetty myös Oulun piispan
Hannes Leinosen ja vuosituhannen vaihteen jälkeen kuolleen Tampereen
piispan Erkki Kansanahon henkilöhistoriat.

Muutamia satunnaisia painovirheitä lukuun ottamatta kirja on
toimitettu hyvin, joskin kaikille artikkeleille yhteinen bibliografia
olisi teoksen loppuun sijoitettuna ollut toivottava lisäys. Tällä
hetkellä lähdeteokset on merkitty vain kunkin artikkelin
loppuviitteisiin. Omanlaisensa toimituksellinen ratkaisu lienee ollut
myös Hölsän artikkeliin liitetty suora suhteutus sodanaikaisten
Suomen markkojen ja nykyisten eurojen välillä, joka vaikuttaa
enemmänkin anakronistiselta kuin selventävältä. Esteettisesti on
teos ulkoasultaan vahvasti aiheensa näköinen. Kirjan keskivaiheille
sijoitetut mustavalkokuvat AKS:n sotienväliseltä kaudelta sekä
jatkosodan aikaisesta Itä-Karjalasta täydentävät kirjan yleistä
jylhää hahmoa, jossa selkämys on sävytetty seuran mustaan
väriin. Artikkelit puolestaan sisältävät paljon uusia lankoja,
joihin tarttua tulevaisuudessa. Eräs näistä on edelleen AKS:n
asema kansainvälisessä viitekehyksessään ja alun perin
kansallismielisenä seurana alkaneen yhteisön mutkikas suhde
aikakautensa totalitaarisiin aatevirtauksiin. Mahdollinen itsenäinen
tarkastelun kohteensa on vaikkapa Mikko Uolan artikkelissaan ohimennen
esille nostama maininta AKS:n suhteesta antisemitismiin. Omaksi
teemakseen sopisi niin ikään seuran ironinen pyrkimys turvata
Suomen itsenäisyys suosittelemalla valtiososialismin, nuorison
militarisoinnin ja autarkian kaltaisia vaihtoehtoja, jotka kaikki
olivat myös seuran kammoamassa neuvostovenäläisessä
yhteiskunnassa sovellettuja käytäntöjä.

Teoksen erityinen saavutus on se, että se onnistuu ensimmäisen
kerran esittelemään AKS:n elinkaaren kaikki vaiheet. Seuran aseman
ensiksi kansallismielisyyden ja sittemmin äärikansallisen
aatemaailman airueena nuoren tasavallan itsenäisyyden alkuaikoina;
yhdistyksen kohoamisen aatteelliseksi voimatekijäksi sotavuosina ja
Karjalan vapauttamisen elähdyttävinä aikoina; ja lopulta kylmän
sodan aikakauden, jolloin vaikutusvaltansa yhä säilyttäneet vanhat
aktivistit jatkoivat poliittista toimintaansa uudenlaisessa Suomessa.
Kokoelma on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kertoo tärkeästä
kappaleesta kotimaan historiaa, ja toivon mukaan se ei myöskään
ole viimeinen AKS:n taivalta käsittelevä teos.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/