[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kansainvälinen kokoomateos Suomen sotahistoriasta ja historiasodista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jussi Jalonen  Filosofian lisensiaatti, Yhteiskunta- ja
kulttuuritieteiden yksikkö
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tiina Kinnunen, Ville Kivimäki (toim.): Finland in World War II;
History, Memory, Interpretations. Brill, 2012. 608 sivua.


Kansainvälinen kokoomateos Suomen sotahistoriasta ja historiasodista
---------------------------------------------------------

Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen toimittama Finland in World War II
-kokoelma on ensimmäinen Suomen toisen maailmansodan aikaisia
vaiheita kuvaava englanniksi toimitettu yleisteos lähes
vuosikymmeneen. Neljäntoista ammattitutkijan laatimat katsaukset
sulautuvat yhtenäiseksi ja ehyeksi kokoomateokseksi, joka tarjoaa
kattavan, englanninkielistä lukijaa hyvin palvelevan
läpileikkauksen sotienaikaisen Suomen historiasta. Sisällöltään
neljään osaan jaettu kunnianhimoinen teos puuttuu varsinaisen
sotahistorian ohella myös suomalaiseen menneisyydenhallintaan ja
historiasotiin, kaihtamatta arkojakaan aiheita.


Suomen toisen maailmansodan aikainen historia on aina ollut myös
kansainvälistä suurta yleisöä kiehtova aihe. Konferensseissa
vieraileva suomalainen historiantutkija saa kuulla usein ulkomaisilta
kollegoiltaan tiedusteluja siitä, mikä olisi lukemisen arvoinen
Suomea vuosina 1939-1945 käsittelevä englanninkielinen yleisteos.
Toistaiseksi soveliain on ollut professori Olli Vehviläisen lähes
kymmenen vuoden takainen poliittiseen ja operaatiohistoriaan
painottuva tiivis ja mainio Finland in the Second World War.
Vuosikymmenen aikana on kotimaisessa historiantutkimuksessa kuitenkin
ehtinyt tapahtua paljon etenkin viime sotien osalta.
Ihmisluovutuksista sekä sotavankien ja internoitujen kohtaloista on
järjestetty kansallinen tutkimusprojekti, niin sanottu 'uusi
sotahistoria' on tehnyt esiinmarssinsa ja sulautunut nyttemmin osaksi
valtavirtaa, ja myös välillä jo hiipunut erillissotaa koskeva
väittely on leimahtanut tasaisin väliajoin erityisen kiivaaksi.
Tutkimus ja julkinen keskustelu ovat myös muuttuneet aiempaa paljon
polarisoituneemmiksi. Vuonna 2011 on suomalaisella sotahistorialla
jälleen aivan uudet kasvot, joiden esitteleminen myös
kansainväliselle yleisölle on enemmän kuin aiheellista.

Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen toimittama ja alankomaalaisen
Brill-tiedekustantamon arvostetussa History of Warfare -sarjassa
vastikään julkaistu Finland in World War II -kokoelma täyttää
siis tärkeän tehtävän. Teos tarjoaa englanninkieliselle lukijalle
yksityiskohtaisen kuvan myös Suomen sotien sosiaalihistoriasta sekä
sotien käsittelystä suomalaisessa historiankirjoituksessa ja
kulttuurielämässä. Kokoelma siis kietoo perinteisen sodanaikaisen
poliittisen ja sotilasoperaatioiden historian sujuvasti yhteen niin
sanotun uuden sotahistorian painottamien teemojen kanssa.

Teoksen avaa Ville Kivimäen laatima mainio johdanto, joka tarjoaa
englanninkieliselle lukijalle perinpohjaisen, aina vuoteen 2011
ulottuvan katsauksen Suomen talvi- ja jatkosotia käsittelevän
historiankirjoituksen historiaan. Kivimäen johdanto tekee myös sen
aivan oikean havainnon, ettei suomalainen sotahistorian tutkimus ole
enää aikoihin ollut monoliittista tai minkään yhden totuuden
hallitsemaa, ja että paljonpuhuttuja 'vaiettuja aiheita' tai
'tabuja' ei tosiasiassa enää ole jäljellä - tai jos onkin, on
vaikea sanoa, mitä ne voisivat olla. Toimittajina olleet Kinnunen ja
Kivimäki ovat aikoinaan peräänkuuluttaneet Ihminen sodassa
-teoksessa yllämainitun uuden sotahistorian esiinmarssia aiemman
poliittisen ja sotilaallisen historian rinnalle, mutta tässä
teoksessa saa perinteisempi sotahistoria kuitenkin vielä
aloittamisen kunnian. Teos on jaettu neljään osaan, joista
ensimmäinen käsittelee nimenomaan suurpolitiikkaa ja sotilaallisia
operaatioita.

Kirjan varsinaisen osuuden aloittavat professori Henrik Meinanderin
ja Michael Jonasin artikkelit asettavat totutulla tavalla Suomen
sodanaikaiset vaiheet ja liittosuhteen Saksan kanssa laajempiin
kansainvälispoliittisiin asiayhteyksiinsä. Etenkin Jonasin teksti
ansaitsee tunnustuksen huomautuksestaan, että sodanaikaisen Suomen
liian suora esittäminen kolmannen valtakunnan satelliittina - jota
muun muassa Henrik Arnstad on ajanut surullisenkuuluisissa
pamfleteissaan - merkitsisi jo liian 'radikaalia revisiota'. Moinen
kärjistetty tulkinta ei Jonasin mukaan tekisi sota-ajan Suomen
monitasoisen poliittisen tilanteen tutkimukselle yhtään sen
enempää oikeutta kuin aiempi vihkiytyminen erillissota-teesiin.
Teoksen ansioksi voi yleisemminkin laskea irtautumisen turhauttavasta
erillissota-kinastelusta, joka toki saa ajoittain käsittelynsä
eräissä artikkeleissa. Suomen sotavoimain operatiivista historiaa
vuosina 1939-1945 käydyn kolmen sodan aikana esittelee puolestaan
entinen sinibaretti Pasi Tuunainen, joka suo huomiota
perinteikkääseen sävyyn myös suomalaisten sotilaiden sosiaalisen
koheesion arvioinnille, Knut Pippingin klassikon hengessä. Tuunaisen
artikkelin sotilassosiologinen osuus toimii luontevana siltana teoksen
toiseen osaan, joka käsittelee sodanajan yhteisöllisyyttä ja
kulttuuria.

Toisen osion avaa Marianne Junila hyvällä ja selkeällä
kuvauksellaan sodanajan kotirintamasta. Osansa saavat niin sensuuri,
talouselämä, säännöstely, tanssikielto sekä sodan yleinen
vaikutus siviiliväestöön, pommituksia, väestönsiirtoja ja
partisaanihyökkäyksiä unohtamatta. Teoksen muiden artikkelien
tavoin Junila asettaa Suomen kokemukset onnistuneesti
yleiseurooppalaiseen viitekehykseen. Toisen osan eräänlaisen
sydämen muodostaa Ville Kivimäen ja Tuomas Teporan laatima pitkä,
sisältönsä puolesta ilmeisen vahvasti etenkin Joanna Bourken
tuotannosta vaikutteita saanut artikkeli väkivallasta ja
yhteiskunnallisesta eheydestä sodanaikaisessa Suomessa.
Sankarikuolemaa ja isänmaalle annetun uhrin tematiikkaa, samoin kuin
sodasta selviytyneen kansakunnan sisäistä solidaarisuutta laajalti
peilaava artikkeli valaisee sotien symbolista merkitystä aiemmin
jakautuneen kansakunnan yhdistäjänä. Samalla teksti selkiyttää
sotien saavuttamaa merkitystä suomalaiselle kansallistuntoisuudelle,
mikä on epäilemättä hyvin hyödyllistä tietoa ulkomaiselle
lukijalle. Kokoelman ehdottomasti hallituimmat ja huolellisimmat
tekstit ovat lähtöisin Sonja Hagelstamin ja Helene Laurentin
kynistä, ja molemmat edustavat vahvalla otteella toteutettua
historiankirjoitusta. Artikkelit seuraavat kirjassa toisiaan, mutta
ne kuuluvat teoksen sisällä eri osiin; Hagelstamin teksti
päättää kulttuuria ja yhteisöllisyyttä peilaavan osuuden,
siinä missä Laurentin kirjoitus aloittaa välittömästi seuraavan
sota-ajan aatemaailmaa ja käytäntöjä käsittelevän kolmannen
osan. Sisältönsä puolesta artikkelit liikkuvat myös eri tasoilla,
Hagelstamin paneutuessa sodan pyörteissä eläneiden yksittäisten
ihmisten tunnemaisemaan ja Laurentin valaistessa kansallisen tason
rakenteellisia tapahtumia.

Sodanaikaisten avioparien ja perheenjäsenten kirjeenvaihtoa jo
Ihminen sodassa -teoksessa käsitellyt Sonja Hagelstam palaa samaan
aiheeseen myös tähän kirjaan laatimassaan artikkelissa.
Hagelstamin valitsema teema täydentää muuten varsin
rakenteellisella tasolla liikkuvaa teosta valottamalla historiaa
ensisijaisesti yksilön perspektiivistä. Hagelstam syväluotaa
taidokkaalla, ammattimaisella ja kiehtovalla otteella viiden
suomalaisen sotilaan kirjeenvaihtoa. Miesten kirjeenvaihto
läheistensä kanssa on artikkelissa huolellisesti taustoitettu,
unohtamatta sotilaiden siviilisäädyn ja kirjavan sosiaalisen
taustan merkitystä. Sotilaiden vanhempien, puolisoiden ja muiden
omaisten kirjeiden arvioinnissa keskiöön nousevat perhekäsitys ja
sukupuolisopimus sota-ajan yhteiskunnassa. Hagelstam on käsitellyt
kirjeenvaihdon monitahoista luonnetta läheisyyden ylläpitäjänä
etäisyyden keskellä hyvin korkeatasoisesti ja sitonut kotimaisen
alkuperäisaineiston käsittelyn lujasti kansainvälisen
tutkimuskirjallisuuden yhteyteen. Artikkelia voikin pitää eräänä
parhaista ja uraauurtavimmista Suomen sotahistoriaa käsittelevistä
teksteistä mitä on englanniksi julkaistu.

Lääketieteen ammattilaisena ja historiantutkijana on Helene Laurent
onnistunut esittämään erinomaisen tyhjentävän kuvauksen Suomen
sodanaikaisesta kansanterveydestä ja sota-ajan sosiaalipolitiikasta.
Osansa saavat niin kansalaisjärjestöjen toiminta, ravitsemus- ja
tautitilanne, sotalapset, mielenterveyspotilaiden korkea kuolleisuus
sekä perhepolitiikka. Laurentin synteesinomainen kuvaus tekee
selkeän läpileikkauksen sodanaikaisista kokemuksista, esittäen
nämä ensi esimerkkinä Suomen valtion kyvystä toteuttaa sittemmin
1960-luvulla syntyneen hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviin kuuluneita
sosiaalisia projekteja. Kaikista kirjan artikkeleista juuri Laurentin
teksti pureutuu selkeimmin sodan olemukseen yhteiskunnassa vielä
pitkään aseiden vaikenemisen jälkeenkin näkyneenä ilmiönä.
Tyylillisestikin hyvin kirjoitettu artikkeli myös huomioi, ettei
sota-ajan kokemusten ja sotienjälkeisen hyvinvointivaltion välillä
suinkaan vallinnut täysin välitöntä jatkumoa. Monet
sotienjälkeisessä Euroopassa toteutetut ja nyttemmin itsestään
selvinä pidetyt sosiaaliset uudistukset saapuivat Suomeen
kansainvälisessä vertailussa varsin myöhään.

Sota-ajan ideologioita ja niiden toteuttamista käsittelevä osa
sisältää myös Oula Silvennoisen ja Tenho Pimiän artikkelit,
jotka pohjaavat molempien aiempiin väitöskirjoihin. Silvennoisen
teksti on osin tuttua hänen Salaiset aseveljet -teokseensa
tutustuneille, ja artikkeli läpikäy tunnontarkasti
neuvostosotavankien ja internoitujen neuvostosiviilien kohtelun
Suomen sotalaitoksen ja valtion huostassa. Yleisotteeltaan
maltillinen ja tarkastelussaan hyvin tasapuolinen artikkeli nostaa
alaviitteissään esille myös muut tuoreimmat aihetta käsittelevät
suomalaiset tutkimukset. Artikkeli tekee tutkimuskohteelleen kaikin
tavoin oikeutta, ja Silvennoisen huomioihin siitä, miten Suomen
tarkkuus kansainvälisten sopimusten hengen ja kirjaimen
noudattamisessa riippui vuosina 1941-1944 paljolti sotaonnesta, on
helppo yhtyä. Siinä, missä Silvennoinen käsittelee
käytäntöjä, puuttuu etnologi Tenho Pimiä voimakkaammin niiden
taustalla olleisiin aatteisiin. Pimiä valaisee osuudessaan sotia
edeltäneen ajan akateemista kiinnostusta Itä-Karjalaan sekä sodan
aikana kehkeytyneitä pohdiskeluja tulevan Suur-Suomen omasta
'elintilasta' ja 'idänkysymyksestä'. Aiemman Tähtäin idässä
-väitöskirjansa pohjalta Pimiä keskittyy sota-ajan kulttuuriseen
ja kansatieteelliseen työhön miehitetyssä Itä-Karjalassa.
Varsinkin loppukappaleessaan hyvin väkevästi kirjoitettu artikkeli
on paitsi kattava tiivistelmä sodanaikaisen heimoaatteen taustoista
ja toteuttamisesta, myös tunnustus aikakauden kansanperinteen
kerääjille ja näiden ponnisteluille.

Teoksen viimeinen osuus, 'Wars of Memory', käsittelee
sotienjälkeisen kauden historiakiistoja ja kulttuurikamppailuja.
Kyseessä on kenties kirjan eniten huomiota kiinnittävä osuus,
sillä sotienjälkeisen ajan usein vahvoja poliittisia intohimoja
herättäneen keskustelun käsittely tutkimuksen keinoin on
haasteellinen tehtävä. Markku Jokisipilän ja Tiina Kinnusen
laatima suomalaista sodan muistamisen kulttuuria käsittelevä
artikkeli onnistuu tässä hyvin. Teksti esittää luontevasti sekä
vailla polemisointia sotien muistoon Suomessa vuosikymmenten saatossa
liittyneet vanhaisänmaalliset, kriittiset ja uuspatrioottiset
tulkinnat. Hienoisena liioitteluna voinee ehkä pitää aiemmin
Ihminen sodassa -teokseen osallistuneen Sirpa Kähkösen
mainitsemista peräti 'eräänä harvoista akatemian ulkopuolisista
poikkeavista äänistä, joka on rikkonut hallitsevan muistamisen
konsensuksen' Suomen ja Saksan liittosuhdetta koskien. Vastaavia
ääniä on toki ollut monia muitakin, viimeisimpänä esimerkkinä
Kähkösen tavoin Finlandia-ehdokkaaksi kohonnut Jenni Linturi;
lisäksi asiaa voi lähestyä myös siitä näkökulmasta, että
Kähkönen on eräs niitä harvoja, jotka ovat kokeneet aiheen
syystä tai toisesta erityisen tärkeäksi. Luvussa olisi voinut
muutenkin tarkastella syvällisemmin myös sitä osin pasifistisesti
painottunutta vastareaktiota, joka 1990-luvulta asti on elänyt
omanlaisena ilmiönään Kinnusen ja Jokisipilän toki erinomaisen
tasokkaasti käsittelemän ja purkaman 'uuspatrioottisen paradigman'
rinnalla. Osion toisena lukuna oleva Outi Fingerroosin artikkeli
puolestaan pureutuu menetetyn Karjalan merkitykseen suomalaiselle
muistamisen politiikalle. Fingerroos tarjoaa englanninkieliselle
lukijalle hyödyllisen ja tyhjentävän selostuksen luovutetun
Karjalan asemasta kulttuurissamme. Karjalan Liiton tilaisuuksissa
itsekin puhujana vieraillut Fingerroos ei myöskään arkaile
käsitellä Karjala-keskustelun uutta vaihetta 1990-luvulta alkaen,
uusine pyhiinvaellusmatkoineen sekä Veikko Saksin luotsaamine
radikaaleine Pro Karelia -yhdistyksineen.

Viimeisen luvun on kirjoittanut Antero Holmila, ja kaikista
artikkeleista se herättää ristiriitaisimpia tuntemuksia. Vuotta
aiemmin ilmestyneen Holokausti -teoksensa hengessä Holmila pureutuu
juutalaisten joukkomurhan käsittelyyn suomalaisessa kollektiivisessa
muistissa, ja tuloksena on paikoin kärkevä kirjoitus. Tämä ei ole
suinkaan haitaksi, sillä iskut osuvat useimmiten maaliinsa. Etenkin
käsitellessään Sampo Ahdon vanhoja arvosteluja Polttouhrit
-televisiosarjasta on Holmilan purevuus varsin aiheellista. Muutamat
artikkelissa tehdyt arviot olisivat kuitenkin kaivanneet parempaa
taustoitusta, esimerkiksi maininta, miten Anne Frankin kohtaloita
kuvannut Nuoren tytön päiväkirja olisi 'jäänyt Suomessa
huomiotta', ja miten jopa teoksen myöhemmän elokuvaversion kohdalla
'on kyseenalaista, lisäsikö se tietoisuutta juutalaisten
joukkotuhosta Suomessa'. Mainittu teoshan esitettiin Suomessa
aikoinaan jopa luettuna radiossa. Moite siitä, että Mauno Jokipiin
Panttipataljoona olisi 'totalisoivasti' peräti 'vihjannut
sisältävänsä kaiken, mitä suomalaisesta SS-pataljoonasta pitää
tietää', vaikuttaa niin ikään hieman kohtuuttomalta. Jokipiin
teoksen vuoden 2000 laitoshan sisälsi loppulauseen, missä
esitettiin pohdiskeluja tutkimuksen edistymisestä myös
tulevaisuudessa. Holmilan kritiikki Jokipiin tapaan soveltaa
Lappi-Seppälän muistelmia toki on sinänsä perusteltua.

Mainitessaan, miten kalenteriin liitetty vainojen uhrien
muistopäivä on tämän päivän Suomelle vain keino väistää
keskustelu nykyisistä ihmisoikeusloukkauksista, siirtyy Holmila
miltei poliittisen pamfletin tasolle. Teksti on toki sellaisenaan
tuttua jo Holokausti -teoksesta, ja periaatteessa kysymystä voi
pitää käsittelyn arvoisena. Haittapuoli on kuitenkin epäsuorasti
tehty kömpelö rinnastus vuonna 1942 luovutettujen
juutalaispakolaisten ja oman aikamme irakilaisten ja somalialaisten
turvapaikanhakijain käännytysten välillä. Vahvemman vertauksen
onnistui Holmila tekemään Holokausti -teoksessaan, osoittaessaan
kontrastin juutalaisten joukkomurhan virallisten muistotilaisuuksien
ja Ruandan sekä Darfurin aktuaalimpia kansanmurhia kohtaan
vallinneen piittaamattomuuden välillä. Tässä kohdassa
provosoivuus räiskähtää ehkä liialliseksi, mutta muuten voi
Holmilan artikkelia pitää ansiokkaana ja sujuvana läpileikkauksena
juutalaisten joukkotuhon käsittelystä suomalaisessa
historiankirjoituksessa, kulttuurielämässä ja julkisessa
keskustelussa.

Kokonaisuudessaan teos on ehyt läpileikkaus kotimaisen toista
maailmansotaa käsittelevän historiankirjoituksen tämänhetkisestä
valtavirrasta. Toimitukselle voi antaa hyvän arvosanan
järkiperäisesti toteutetusta jäsentelystä, jossa kokoelman eri
artikkelit kiinnittyvät toisiinsa saumattomasti. Temaattinen
polveilu on sulavaa ja tekstit täydentävät ilahduttavalla tavalla
toisiaan. Teoksen amerikanenglanti on miellyttävää luettavaa,
vaikkakin oikolukijalta on näemmä jäänyt muutama alaviitteissä
ollut painovirhe huomiotta. Kuvitus on niin ikään upeasti ja
onnistuneesti valittu, ja useasti nähtyjen kotirintamalta ja sodasta
otettujen valokuvien rinnalle on onnistuttu valitsemaan myös muutamia
harvemmin julkaistuja otoksia. Suomalaisella lukijalla on hyvä syy
olla teokseen erittäin tyytyväinen, ja kansainvälistä
tutkijayhteisöä kirja tulee epäilemättä palvelemaan kaikin
puolin. Toivon mukaan teos julkaistaan aikanaan myös edullisempana
versiona pehmeäkantisessa muodossa, niin myös laajempi
englanninkielinen asianharrastajien ja kiinnostuneiden lukijain
joukko voi tutustua kotimaamme sodanaikaisiin vaiheisiin.
Kansainvälisen yhteisymmärryksen saavuttamisen eräs perusvaatimus
on toisten kansakuntain historian ja menneisyyden ymmärtäminen, ja
nimenomaan pienelle kansakunnalle on erityisen tärkeää saada
tarinansa kerrotuksi suurilla areenoilla.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/