[H-verkko] uutuuskirja kansainvälisen populaarimusiikin historiasta

janne.makela at helsinki.fi janne.makela at helsinki.fi
Ti Marras 11 15:43:51 EEST 2011


Uutuuskirja kansainvälisen populaarimusiikin historiasta

Valloittiko Beatles Amerikan vai Amerikka Beatlesin? Oliko eurodance  
1900-luvun radikaaleinta musiikkia? Onko heavy suomalaista  
kansanmusiikkia?

Laulut eivät vanhan sanonnan mukaan tunne rajoja: kaikki musiikki voi  
olla kansainvälistä. Digitaalisen kulttuurin maailmassa tämä on  
tuntunut entistä todemmalta. Äänien virtaaminen ei kuitenkaan ole  
täysin vapaata vaan monin tavoin ohjailtua. Jotkut äänet ovat  
kansainvälisempiä kuin jotkut toiset äänet.

Janne Mäkelän kirjoittama Kansainvälisen populaarimusiikin historiaa  
kertoo yleistajuisesti, miten maailma muutti musiikin ja musiikki  
maailman. Miksi etenkin populaarimusiikilliset äänet  
kansainvälistyivät – ja millaisia reaktioita kehitys aiheutti?

Tarkastelun kohteina ovat muun muassa musiikkiteollisuuden  
muotoutuminen 1900-luvulla, rockin kansallistuminen, Abba-viha,  
Eurovision laulukilpailu ja musiikkitähtien kulttuuritausta.  
Maantieteellinen painopiste on Euroopassa, Pohjoismaissa ja Suomessa.  
Kirja on tarkoitettu kaikille populaarimusiikin historiasta  
kiinnostuneille. Se sopii myös oppikirjaksi eri koulutuslinjoille ja  
-asteille. Käy lukemassa näyte kustantajan nettisivuilta!

Janne Mäkelä on populaarikulttuurin historian tutkija ja Suomen Jazz &  
Pop Arkiston johtaja.

Janne Mäkelä: Kansainvälisen populaarimusiikin historiaa
Kustantaja: Suomen Jazz & Pop Arkisto
224 sivua / valokuvia
Sidottu, pehmeäkantinen
Kirjastoluokka: 78.89
ISBN 978-952-67401-2-6 (sid.)
ISBN 978-952-67401-3-3 (PDF)
Julkaisuaika: kirjaversio 11.10.2011
Tilaukset: info at jazzpoparkisto.net
Lisätietoja ja kansikuva: http://www.jazzpoparkisto.net/julkaisut.php