[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Opas ruotusotalaitoksen arkistojen surffareille

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Mälkki  valtiotieteiden tohtori, everstiluutnantti, Vantaa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vuorimies, Heikki: Ruotusotilaiden tutkiminen. Suomen
Sukututkimusseura, 2011. 99 sivua.


Opas ruotusotalaitoksen arkistojen surffareille
---------------------------------------------------------

Ruotujakoisten rykmenttien jälkeensä jättämät sotilasasiakirjat
tarjoavat tutkijoille monimuotoisen tietovarannon eletystä
elämästä 1600-luvun lopulta aina 1800-luvun alkupuolelle. Eri
aineistojen yhdistelmästä on mahdollisuus saada käsitys tämän
ammattimaisen sotilasrakenteen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Toki sieltä on myös mahdollisuus löytää juuri se ruotusotilas,
joka kiinnostaa yksittäistä sukututkijaa.


Heikki Vuorimies on tehnyt kiinnostavan oppaan ruotujakoisten
rykmenttien arkisto-aineistojen tutkijoille. Suomen
sukututkimusseuran kustantama kirjan auttaa niitä tutkijoita, jotka
ovat kiinnostuneita löytämään oman ruotuväkisotilaansa
ruotujakolaitoksen syövereistä. Sukututkimuskursseilla opettaneen
Vuorimiehen opas sisältää perustietoa erilaisten katselmusrullien,
palkkaluetteloiden, ansio- ja virkaikäluetteloiden sekä
eläkeasiakirjojen sisällöistä sekä niistä löytyvien
yksityiskohtaisten tietojen luonteesta. Näiden lisäksi esitellään
muutamia asiakirjasarjoja, joista voisi olla hyötyä
sotilashenkilöiden henkilöhistoriallisten katsausten tai
pienoiselämänkertojen laatimisessa. Yksi kiinnostava
aineistokokonaisuus muodostuu sotilasvirkatalojen ja -torppien
katselmuspöytäkirjoista ja niiden asumusolosuhteita kuvaavista
yksityiskohtaisista havainnoista.

Opas on käyttökelpoinen sukututkijoiden lisäksi myös historian
alan korkeakouluopintojen arkistokursseilla, joista tahtoo puuttua
juuri tämänkaltaista informatiivista ja havainnollista
taustamateriaalia. Erityistä arvoa oppaalla on niille, joilla ei ole
aikaisempaa kokemusta tämän aikakauden sotilasasiakirjoista ja myös
niille, joilla ei ole aikaisempaa tietoa esimerkiksi
maakuntarykmenttien rekrytointialueista. Kaikki apu on tarpeen, jotta
ne vähätkin olemassa olevat tiedonsirpaleet tulisivat tukijoiden
saataville. Joissain tapauksissa tietoa on hyvin vähän. Esimerkiksi
Norjan surullisenkuuluisan operaation jäljiltä (vuonna 1719),
jolloin karoliiniarmeijasta jäi vain rippeet jäljelle. Sinänsä on
kiinnostavaa tarkastella, mitä yksittäinen sotilas piti tärkeänä
säilyttää ankarissa luonnonolosuhteissa ja, mitkä esineet lopulta
kulkeutuivat perille asti.

'Oman ruotusotilaan' löytäminen voi olla tuskaisen hankalaa
vanhemmista rullista, joissa sotilaat esiintyivät sotilasnimellä.
Kyseiset rullat siis kertovat jälkipolville sen, että virkataloon
on tiettynä ajankohtana muuttanut henkilö, joka on ottanut
edelliseltä talon hallinnoijalta myös hänen paikkansa rykmentin
ruodussa. Yleistettävien ohjeiden antaminen tutkijoille on vaikeaa,
koska ruotujakoisten rykmenttien aikakausi sijoittuu 1690- ja
1810-lukujen välille. Tämän ajan kuluessa moni käytäntö muuttui
heijastuen myös kirjanpitokäytäntöihin. Perusperiaate tiedon
keräämisestä on kuitenkin selkeä: mies täytti paikan ruodussa ja
sai tästä hyvästä itselleen erilaisia korvauksia, esimerkiksi
taloedun. Rullien kokoelmasta löytyy tosin muutakin kiinnostavaa,
kuten viitteitä henkilöiden osallistumisesta taisteluihin,
ulkomaan- ja kotimaanpalvelukseen sekä terveyteen liittyviä
havaintoja. Myös aviosääty, henkilön pituus ja käsityötaito on
nähty tärkeiksi yksityiskohdiksi, ainakin jossain vaiheissa.

Vuorimiehen kirjassa etsitään totuutta menneisyydestä ja sen
henkilöistä. Totuudellisuutta tarvitaan, jotta olisi mahdollisuus
löytää juuri se oikea henkilö rullien tulkintaristiriitaisuuksien
keskeltä. Rullat oli toisaalta laadittu sotilasbyrokratian
tarkoitusperien täyttämiseksi, jonkinlaisen kontrollin ja hallinnan
mahdollistamiseksi. Ihmisen ja materiaalin kirjaaminen oli osoitus
valtiollisen vallan halusta varmistaa elollisen ja elottoman
resurssin saatavuus tulevissa sotaponnisteluissa. Yksittäisen
ihmisen nimen oikeinkirjoitus ja sen kopioiminen ehdotonta tarkkuutta
noudattaen ei siis ollut niin tärkeää, kuin yhden rivin
kirjoittaminen osoittamaan jotain henkilöä, ominaisuutta tai
tiettyä materiaalinimikettä. Esimerkiksi pituus oli tiettynä
ajankohtana tärkeä vain koska ruotusotilaille oli asetettu
pituusraja, tiettynä aikana. Voi vain arvailla miten senttejä
pyöristeltiin rajojen saavuttamiseksi tai jotta mittaustulos olisi
osoittanut kandidaatin liian lyhyeksi.

Totuudellisuuden vaade ja sen pakonomainen etsiminen tarkasteltavasta
aikakaudesta tuottaa nopeasti ajatuksen, että kaikki se mitä
aikakaudella kirjattiin ylös, olisi oltava vähintäänkin
luotettavaa ja etenkin totta. Tässä ajatusrakennelmassa unohtuu
helposti erilaisiin rulliin merkatun informaation laajempi merkitys.
Esimerkiksi upseeriston henkilöansiokertomukset saattoivat olla
liioiteltuja ja jopa valheellisia, kuten Vuorimies kirjassaan
opastaa. Osaamisen liioittelu ja vääristäminen on toisaalta tuttu
ilmiö nykypäivässämmekin: juuri nyt kohutaan
'valelääkäreistä', jotka ovat kertoneet ja erillisellä
todistuksella osoittaneet omaavansa vaadittavan osaamisen
lääkärintoimen harjoittamiseen. Ehkä upseerin ammatillisen
osaamisen syvyyttä oli vastaavalla tavalla vaikea määrittää,
koska upseerin ammatillinen osaaminen oli luultavasti myös sitä
miten hän kykeni esiintymään vuorovaikutustilanteissa ja miten
hän pystyi kuvaamaan kokemuksiaan armeijan organisaatiossa. 

Vuorimiehen kirja ei ole suunnattu tutkijoille, joita kiinnostaa
ruotoväkilaitos laajempana kokonaisuutena, osana aikakautensa
yhteiskunnallista elämää ja sotataidollista kontekstia. Toisaalta
kappaleiden jälkeen löytyy tekijän kokoamia
kirjallisuusluetteloita sekä verkkoaineistoja, joiden avulla on
mahdollisuus päästä käsiksi ruotuväkilaitoksen syvempiin
saloihin. Eri aineistoja yhdistämällä on mahdollisuus saada
käsitys tämän ammattimaisesti järjestäytyneen rakennelman
todellisesta luonteesta suomalaisen talonpoikaisarjen
keskellä. Ruotusotilaiden ja koko laitoksen tutkimisella olisi
myös selkeä tilaus aikakaudellamme, jolloin sotarasituksen uusjako
herättää kiivasta keskustelua. Ruotuväkilaitoksen aikana Suomi ei
ollut sotilasliitossa Ruotsin kanssa, koska suomalainen sotilas oli
osa ruotsalaista asevoimaa. Sotarasitukseen liittyvät velvoitteet
olivat sen mukaisesti ankarat, kuten odottaa saattoi. Teema on
kiinnostava, koska turvallisuuden tuottaminen on maailmanlaajuisessa
kontekstissa siirtymässä entistä selkeämmin kansakunnilta
liittoumille ja jopa yksityisille toimijoille. Ruotuväkilaitos on
joka tapauksessa lähempänä ammattiarmeijan konseptia, jos sitä
verrataan nykyiseen suomalaiseen asevelvollisuusjärjestelmään.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/