[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Televisuaalisuus, konteksti, historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Paavo Oinonen  FT, tutkija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Elfving, Sari (toim.); Pajala, Mari (toim.): Tele-visioita:
Mediakulttuurin muuttuvat muodot. Gaudeamus, 2011. 278 sivua.


Televisuaalisuus, konteksti, historia
---------------------------------------------------------

Sari Elfvingin ja Mari Pajalan toimittamassa artikkelikokoelmassa
Tele-visioita pohditaan, miten eri tavoin tv kietoo katsojaa mukaansa
ja miten väline on ollut ja on osa kulttuuriamme. Kirjoittajat
peräänkuuluttavat tv:n tekstuaalisuuden ja merkitysten analyysiä
sekä tähdentävät historian tuntemisen tärkeyttä. Tutkijoiden
keskeisin kiinnekohta on suomalainen mediaympäristö, vaikka esillä
olevat ohjelmistot ovat myös ulkomaisia ja analyysien jänneväli
ulottuu yli kansallisten rajojen. Toimittajat huomauttavat, että
kiihtyvässä mediamuutoksessa keski-ikään ehtineelle televisiolle
on veikkailtu mailleen menoa. Uutinen on ennenaikainen, vakuuttaa
yhdeksän suomalaista eturivin mediatutkijaa.


Vaikka televisiotutkimus on nuori oppiala, kuten toimittajat
tähdentävät, on alueella olemassa tutkimusperinteitä, joiden
päälle luodaan uutta ja entistä haastetaan. Tilanne on
kauttaaltaan samankaltainen lähestymistapojen ja menetelmien
risteysasemaksi luonnehditun viestintä- tai mediatutkimuksen
(riippuu mistä suunnasta kohdetta lähestytään) piirissä. Voisi
sanoa, että yhteiskuntatieteellisen lähestymistavan rinnalle on
voimistunut mediakulttuurin tutkimus, jonka alueelle Tele-visioita
alaotsikon mukaisesti lukeutuu. Koulukuntaisuuden sijaan Elfving ja
Pajala kutsuvat tutkijoita ylittämään paradigmoja.

Artikkelikokoelma tukeutuu muutamiin keskeisiin käsitteisiin, joista
tärkein on televisuaalisuus. Tällä tekijät viittaavat television
muotoihin (dokumentaarisuus, kilpailu, mainonta), jotka myös
liikkuvat mediarajojen ylitse, mutta samalla määrittävät
televisiota. Tällä hahmottelulla he erottautuvat yhdysvaltalaisesta
J. T. Caldwellista (1995), joka viittasi televisuaalisuudella
amerikkalaissarjojen välinetietoiseen, 1980-luvulla kypsyneeseen,
tv-estetiikkaan.

Jopa yllättävän vahvasti mutta perustellusti kirjoittajat
suuntautuvat televisuaalisuuden käsitteen myötä jo kerran
syrjäytettyyn tekstuaaliseen analyysiin. Ei ole kuitenkaan kyse
tarkkarajaisesta tekstilähtöisyydestä, vaan tulokulmiin sisältyy
katsojuus, ohjelmien reseptio, tv:n visuaalisuuden erittely ja
historiasensitiivisyys. Kirjoittajakunta vaikuttaa otteiltaan
hitsautuneen yhteen, sillä artikkeleiden lähestymistavoissa on
hyvää motivoidun oloiset, toisiaan täydentävät tulokulmat ja
pyrkimys kontekstuaalisuuteen.

Rakenteeltaan kirja jakautuu neljään osaan, joissa kirjoittajat
syventyvät television muotojen historiaan, tv-fiktion moodeihin,
tv:n ja historian (muistin) suhteisiin sekä katsojuuden
tuottamiseen.


Työvälineenä moodi

Heidi Keinonen tarkastelee televisioon alusta lähtien kuulunutta
sarjallisuutta, joka vakiintui suomalaiseen televisioon sekä
olosuhteiden pakosta että ohjelmointistrategisista ja
tuotannollisista syistä. Sarjamuodon ohella välineen
mainonnallisuus on yhtäältä kansallista ja kansainvälistä, ja
Jukka Kortti osoittaa, miten alusta saakka (suomalaiseen)
televisiotoimintaan kuulunut mainonta on herkkää kulttuurisille
muutoksille.

Televisuaalisuuden ohella moodi on kirjan avainkäsitteitä. Genren
käsitettä väljemmällä moodilla tekijät haluavat tarkastella
kerronnan strategioita ja käytäntöjä. Kirjoittajat eivät
kuitenkaan pyri käyttämään käsitettä luokittelevasti, vaan se
on pikemminkin analyysejä ohjaava heuristinen työväline. Tämä
antaa lähestymistapoihin väljyyttä, mutta moodin merkitys ja
tehtävä työkaluna tuntuu hieman hämärtyvän, ja tämä tulokulma
olisi vaatinut hieman tarkempaa alustusta.

Silti Jenni Hokka analysoi kiintoisasti Yleisradion TV2:n
Rintamäkeläiset -sarjan keinoja luoda läheisyyden tuntua ja
arkirealismia sekä Iiris Ruoho TV1:n draamatuotannon Uutishuoneen
leikittelyä dokumentaarisuuden ja fiktion rajapinnoilla. Moodin
käsite ja televisuaalisuus kulkevat mukana myös muissa
artikkeleissa.


Historia ja katsojuus keskiössä

Tele-visiota kirjan kirjoittajat ottavat vakavasti historian
merkityksen mediakulttuurin tutkimuksessa. Paitsi että tv esittää
historiadokumentteja ja visualisoi historiaa, se myös tuottaa
jatkuvasti kumuloituvaa audiovisuaalista kuvastoa. Juuri välineen
tapa tuottaa televisuaalista muistia on kiinnostanut Mari Pajalaa,
kun taas Henry Bacon analysoi tv:n historiadokumenttien ja yleisemmin
visualisoidun historiaesityksen rakentumista.

Laura Saarenmaa osoittaa Kolmoskanavan Seitsemäs hetki -ohjelman
(1988-1991) juontajaa - Lenita Airistoa - käsittelevässä
tekstissään, miten menneisyyden televisio-ohjelma voi kertoa
sukupuolittuneista käytännöistä, rakenteellisesta sovinismista.
On kyse inhon tunteiden analyysistä. Tässä tapauksessa inho on
tulkinnallinen avain ja ihailun tavoin merkityksellinen katsojuutta
tuottava tunne.

Juontajapersoonien lailla ristiriitaisia tunteita herättävät
nykyiset tosi-tv:n osallistujat. Sari Elfving paikantaa Suomen
Idols-kisassa ja sen motivoinnissa kerroksisen leikin, jossa
osanottajat kilpailevat keskenään ja sonnustautuvat
populaarikulttuurisiin rooleihin. Näiden uskottavuus punnitaan
aktiivisten yleisöjen keskuudessa.


TV on transnationaalinen

Tele-visioita-artikkelikokoelman tekstejä yhdistää joko julkituotu
tai peitellymmin esitetty ajatus tv:n transnationaalisuudesta.
Television ohjelmat, yleisradiojärjestelmä ja nykyisin entistä
tarkemmin profiloidut formaattikanavat eivät ole pelkästään
kansallista perua. Vaikutteiden ja vuorovaikutuksen runsauden
paljastaa jo tv:n menneisyyteen kurkistaminen, mutta sen vakuuttaa
vaikkapa suomalainen monikulttuurinen media-arki. Kaarina Nikunen
tarkastelee etnografisessa analyysissään, miten
maahanmuuttajaperheen lautasantenni toimii kirjaimellisesti linkkinä
lähtömaan kulttuuriin.

Onkin ymmärrettävää, että kirjan toimittajat peräänkuuluttavat
kansalliset ongelmanasettelut ylittävää televisiotutkimusta. Onhan
suomalaista sähköistä mediaa tarkasteltu usein
yleisradiolähtöisesti ja kotimaista kulttuuria luodaten.
Toimittajat myöntävät käsillä olevan teoksen painottuvan
kotimaisiin sisältöihin ja yleisöihin, mutta televisuaalisuuden
muotojen ja sisältöjen liikkuminen tulee useaan otteeseen
todistettua, samoin näkökulmat vaihtuvat julkisen palvelun ja
kaupallisten toimijoiden välillä. 

Havaittu sisältöjen liike ei tapahdu pelkästään yhden välineen
sisällä, vaan on kyse intermediaalisuudesta. Toimittajat
huomauttavat, että tv on lainannut niin elokuvasta kuin radiosta ja
televisio näkyy muussa mediassa. Esiin tulee sekin, että
mediakonglomeraatit rakentavat sisältöjä yhä laajemmin
monimediaalisiksi, eri alustoilta välitettäviksi. 

Tele-visioita on alle kolmesataasivuinen artikkelikokoelma, joka
toimii napakkana oppaana televisiotutkimuksen nykyvirtauksiin. Se ei
pyrikään olemaan kattava luotaus tutkimuksen teoreettiseen
perustaan, vaan tekijät kurkistavat televisuaalisuuden käsitteen
kautta television kulttuurisiin muotoihin ja konteksteihin. Ehkäpä
siksi se myös johdattaa syvemmin mediakulttuurin tutkimukseen,
sillä sen verran monipuolisesti kirjoittajat asemoivat tv:n
lähimenneisyyteen ja aikalaisarkeen. On jopa hyvä, että
kirjoittajat eivät enempää spekuloi tv:n mahdollisella
tulevaisuudella, vaan eri näkökulmat paljastavat, miten notkeasti
tämä media on muuntunut ja muuntuu (media)ympäristön mukana sekä
toimii yhtenä muutosagenttina. Tele-visioita tulee kertoneeksi, että
tv voi niin kauan hyvin kuin sen sisällöillä on merkitystä
yleisöille.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/