[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kokovartalokuva shakinpelaaja Eero Böökistä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Erkki Urpilainen  yliopistonlehtori, Oulun yliopisto, aate- ja
oppihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Saharinen, Petri; Böök, Pekka: Böök - shakkia ja kulttuuria. Minerva
Kustannus Oy, 2010. 412 sivua.


Kokovartalokuva shakinpelaaja Eero Böökistä
---------------------------------------------------------

Eero Böökin elämäkerta on poikkeuksellinen laaja ja moniulotteinen
kuvaus Suomen yhdestä menestyksekkäimmästä shakinpelaajasta.


Erään Suomen kansainvälisesti menestyksekkäimmän shakinpelaajan Eero
Böökin syntymästä on tullut kuluneeksi 100 vuotta. Tämän kunniaksi
viime vuonna ilmestyi pääosin Petri Saharisen kirjoittama elämäkerta.
Reilun 400 sivun laajuinen teos on maamme oloissa ainutlaatuinen niin
laajuuden kuin ulkonäkönsä suhteen. Yleensä shakin piirissä
ilmestyneet elämäkerrat ovat olleet vaatimattomia kirjasia, joissa on
lyhyesti käyty läpi kohdehenkilön tärkeimmät saavutukset shakissa.

Böökin elämäkerta koostuu kolmesta eri osasta: Pekka Böökin
35-sivuisesta kirjoituksesta, jossa käsitellään Eero Böökin isää ja
isoisää, Petri Saharisen Eero Böökin elämäkerrasta sekä noin sadasta
fidemestari Ilkka Kankon ja kansainvälinen mestari Joose Norrin
tekemästä pelianalyysistä.

Pekka Böökin kirjoittama Emil Böökin (1835-1914) ja Einar Böökin
(1874-1957) elämäkerta on sinänsä mielenkiintoista luettavaa. Emil
Böök toimi pari vuosikymmentä ruotsinkielisen Helsingfors lyceumin
rehtorina ja siinä ominaisuudessa hän joutui osallistumaan kiivaana
käyvään kielitaisteluun. Hänen poikansa Einar Böök puolestaan oli
ensin aktiivisesti mukana opiskelijaliikkeessä ja nuorsuomalaisessa
puolueessa. Kuitenkaan hän ei antautunut päivänpolitiikkaan, vaan
toimi koko elämänsä sitoutumattomana sosiaalisiin kysymyksiin
erikoistuneena virkamiehenä. Einar Böök toimi Cajanderin toisessa
virkamieshallituksessa sosiaaliministerinä vuonna 1924. Siten Emil ja
Einar Böökin elämäkerta kytkeytyy tiiviisti 1800-luvun lopun ja
1900-luvun alun merkittäviin Suomen historian tapahtumiin. Kuitenkin
tämä johdanto-osa Eero Böökin elämään jää irralliseksi. Joitakin
isä-Einarin vaikutteita Eero Böökin toiminnassa on nähtävissä, mutta
ne eivät vielä tee laajaa isän ja isoisän esittelyä perustelluksi.

Itse Eero Böökin elämäkerran suhteen minulla oli tiettyjä
ennakkoepäilyjä. Petri Saharinen näet pitää Suomen Shakki -lehdessä
suurelta osin shakkihistoriallista tietokilpailupalstaa, joka usein
on triviaalisuudessaan täysi karikatyyri. Siksi tämä Böökin
elämäkerta oli positiivinen yllätys. Kerronta on sujuvaa, Böökin
päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa sekä erilaisia aikalaislähteitä ja
tutkimuskirjallisuutta on käytetty kiitettävästi. Saharinen ei ole
tyytynyt kertomaan Böökin shakkiurasta, käydyistä turnauksista ja
yksittäisistä peleistä, vaan hän on pyrkinyt luomaan kokonaiskuvaa.

Elämäkerta koostuu kolmesta eri osasta: shakin kansainvälisestä
kehityksestä varsinkin 1930-1950-luvuilla, Böökin shakkiurasta sekä
Böökin muusta elämästä, perheestä ja siviilityöstä. Shakin
kansainvälisen kehityksen esittely on vähänkin shakkikirjallisuutta
lukeneille tuttua asiaa, mutta se luo hyvän pohjan Böökin uran
ymmärtämiselle. Böök oli koulutukseltaan insinööri, ja hän toimi
Suomen eri rannikkokaupungeissa satama-asioihin erikoistuneena
insinöörinä. Lisäksi hän oli perheellinen. Tämän takia hän ei
pystynyt täysipainoisesti keskittymään shakkiin. Varsinkin 1930- ja
1940-luvuilla hän kuitenkin lukeutui shakin kansainväliseen
eliittiin. Hän sai kutsuja useisiin hupputurnauksiin, joihin kaikkiin
hän ei pystynyt osallistumaan, mutta niissä mihin hän osallistui, hän
menestyi melko hyvin. Kuitenkaan mihinkään huippusuorituksiin hän ei
yltänyt, vaikka satunnaisesti voittikin maailmanhuippuja.

Böök kävi koko ajan sisäistä kamppailua shakillisten ambitioiden ja
siviilielämän velvollisuuksien täyttämisen välillä. Heittäytyminen
shakkiammattilaiseksi oli tuohon aikaan varsin uhkarohkeaa ja se
olisi merkinnyt jatkuvaa poissaoloa perheen parista. Saharinen
esittää, että mikäli Böök olisi saanut suurmestarin tittelin
aktiiviaikana, niin hän olisi antautunut ammattilaiseksi. Näin ei
kuitenkaan käynyt. Lähimpänä tätä tavoitetta Böök oli vuonna 1948
alueiden välisessä turnauksessa Saltsjöbadenissa, jossa hän sijoittui
11. sijalle, kun 10 parasta pääsi varsinaiseen
maailmanmestaruuskarsintaan. Dramaattista tämä oli sen siksi, että
Böök tuomittiin hävinneeksi yhdestä pelistä myöhästymisen vuoksi. Hän
ei ollut tietoinen siitä, että kyseinen peli oli aloitettu
poikkeuksellisesti kahta tuntia normaalia aikaisemmin. Tasapeli tästä
pelistä olisi merkinnyt Böökin pääsyä karsintaan, mikä puolestaan
olisi saattanut merkitä suurmestarin arvoa.

1950-luvulla Böök alkoi olla jo liian vanha uusiin saavutuksiin
shakkiuralla. Tämän kauden kuvauksessa teos on parhaimmillaan. Böökin
varhaisvaiheen esityksessä on nähtävissä elämäkertakirjoittajille
tyypillinen synti, kohteen glorifiointi jossa kaikki hänen
toimintansa nähdään hyvänä. Böökin myöhempien vaiheiden esittelyn
kohdalla esitys muuttuu rosoisemmaksi. Böökin turhautuminen ja
perheen laiminlyönti tuodaan esille, ja yleensäkin kerronta saa
synkempiä sävyjä.

Shakillisten asioiden lisäksi kirjassa kerrotaan Böökin urasta
satamainsinöörinä. Kirjan tekijä Petri Saharinen on taustaltaan
insinööri, joten on luonnollista, että myös Böökin siviiliura on
kiinnostanut häntä. Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi
erilaisia teknisiä ratkaisuja, joita Böök toteutti työssään.

Teoksen kolmannen osan muodostavat analysoidut pelit, jotka on
sijoitettu tekstin lomaan noudattaen kronologista esitystä. Pelit
ovat suurelta osin Böökin pelaamia, mutta joukossa on myös joitakin
shakin suuria klassikoita, kuten esimerkiksi Retin ja Aljechinin
välinen Baden-Badenissa vuonna 1925 pelattu peli, jota muun muassa
Kasparov pitää kaikkien aikojen hienoimpana pelinä. Ilkka Kanko ja
Joose Norri ovat analysoineet pelit. Vaikka varsinkin Norri on
analyyseissään esittänyt paikoin, kuinka pelit heijastelevat aikansa
peliteorioita, niin tämä historiallinen perspektiivi olisi mielestäni
saanut tulla analyyseissä selvemmin ja voimakkaammin esille.
Useimmista Böökin pelaamista peleistä on olemassa Böökin omat
analyysit, jotka on kirjassa hyvin tuotu esille.

Teos siis antaa kattavan yleiskuvan Eero Böökin elämästä. Kuitenkin
kun teosta miettii kokonaisuutena, herää kysymys, kenelle se on
kirjoitettu. Eero Böökin elämäkertaosiossa käydään
yksityiskohtaisesti läpi shakkiturnauksia ja niiden yksittäisiä
pelejä. Vaatii hyvää shakkitaitoa, jotta niitä voisi ymmärtää. Sama
koskee analysoituja pelejä. Aktiivisille shakin harrastajille
tällainen esitys on omiaan, mutta muille esitys saattaa olla varsin
turhauttavaa.  Sen sijaan en ole kovin vakuuttunut siitä, että
shakinharrastajat ovat kovin kiinnostuneita Kotka sataman
välilaiturin teknisistä yksityiskohdista. Eero Böökin isän ja isoisän
elämäkerrat ovat mielenkiintoista luettavaa niille, jotka ovat
kiinnostuneita Suomen historiasta, mutta shakinharrastaja ne
saattavat kyllästyttää. Joka tapauksessa minua kiinnostivat kaikki
teoksen osa-alueet. Teoksen kirjoittajat eivät ole
ammattihistorioitsijoita, eikä sitä siksi tule arvioida tiukan
professionaalisesti. Se on mielenkiintoinen ja viihdyttävä
lukukokemus ja hyvä lisä Suomen varsin suppeaan
shakkikirjallisuuteen.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/