[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pitäisikö nyt hävetä?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti  FL, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lidman, Satu: Häpeä! Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä.  . Atena,
2011. 304 sivua.


Pitäisikö nyt hävetä?
---------------------------------------------------------

Häpeäntunne kuuluu ihmisenä olemiseen.  Häpeällisiksi koetut asiat
ovat eri kulttuureissa erilaisia, mutta kautta aikojen häpeää ja
häpäisemistä on käytetty hyväksi kasvatuksessa ja rankaisemisessa.
 Satu Lidman tarkastelee perusteellisesti häpeää ennen ja nyt
erityisesti länsimaissa, mutta mukana on myös islamilaisten
kulttuurien ja Kaukoidän, varsinkin Japanin, erityispiirteitä. Hän
ottaa kantaa myös häpeän seurauksiin.

 



Kyllä nyt nolottaa

Lidmanin teos on jaettu kolmeen osaan ja kukin niistä käsittelee
teemaa erilaisesta näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa, 'Häpeän
lähteillä', tarkastellaan asenteita, kunnian ja häpeän suhdetta ja
huonoa omatuntoa. Häpeän universaali määrittely on vaikeaa, sillä se,
mitä hävetään, on kulttuurisidonnaista. Oman kulttuurin käytösmallit
voivat olla niin tuttuja, että niitä on vaikea tunnistaa ja
analysoida. Häpeällistä käytöstä voikin verrata kielioppivirheeseen,
jonka äidinkieltään puhuva tunnistaa, vaikka ei osaisi sitä selittää
tai perustella.

Syyllisyys liittyy johonkin tekoon, mutta häpeä on
kokonaisvaltaisempi tunne, joka leimaa itsen jollakin tavoin
huonoksi. Usein häpeä liittyy sosiaaliseen, se syntyy katseen alla.
Häpeä ja kunnia selittävät toisiaan, sillä toisen lisääntyessä toinen
vähenee. Euroopassa 1500-luvulla kunnia liittyi vahvasti säätyyn;
aateliset ja kirkonmiehet olivat ilman muuta kunniallisia, rahvaan
elämään taas ajateltiin kuuluvan luonnostaan paljon häpeällistä.
Tällaisia asioita olivat esimerkiksi köyhyyteen ja oppimattomuuteen
liittyvä epärehellisyys ja synnillisyys. Toisaalta esimerkiksi
Japanissa häpeään liittyvät tunteet kuuluu tietyissä tilanteissa
tuoda esille ja häpeän puuttuminen olisi ongelmallista.

Julkinen häpeä voi muuttua stigmaksi. Lidman kuvaa, miten erityisesti
länsimaisessa kulttuurissa häpeä on voinut leimata ihmisen, mikä
puolestaan on johtanut sosiaalisen aseman heikentymiseen esimerkiksi
työ- ja avioliittomahdollisuuksien huonontuessa. Huonomaineinen
henkilö on voitu tuomita kevyemmin perustein kuin hyvämaineinen. Hyvä
maine ja kunnia ovat olleet tärkeitä sekä yksilölle että hänen
taustayhteisölleen. Nykyäänkin häpeällisen teon voidaan tulkita
tahraavan myös tekijän perheen, suvun tai muun ryhmän, johon hän
kuuluu.

Häpeän tunne voi saada ihmisen aliarvostamaan ja halveksimaan
itseään, jotkut suojautuvat rakentamalla muurin ympärilleen.
Erityisesti länsimaiden nykyaikaan kuuluu myös myötähäpeä, jota
luodaan tarkoituksellisesti tuottamalla yleisön nähtäväksi ja
arvosteltavaksi monenlaisia nolauskilpailuja, tirkistelyä ja
mokauksia.    


Hyi olkoon

Kirjan toisessa osassa, 'Mieli, keho ja häpeän valta', Lidman toteaa,
että häpeää ei tarvitse erikseen opettaa. Esimerkiksi pikkulapsi osaa
painaa päänsä alas, kun häntä torutaan ja myös eläimet osoittavat
alistumista. Häpeän tunne edistää ryhmään kuulumista ja sopeutumista;
vanhempien hyvinä pitämät arvot siirtyvät seuraaville sukupolville.
Vaarana on, että kasvattaminen voi vääristyä nöyryyttämiseksi tai
henkiseksi alistamiseksi. Lidman käsittelee erilaisia
lastenkasvatuksen näkemyksiä, myös ruumiillista kurittamista, johon
usein kiertyy nöyryyttämisen kokemus.

Häpeän syitä on paljon, mutta usein ne liittyvät todelliseen tai
kuviteltuun erilaisuuteen. Keskiajalla oli hyväksyttyä pilkata
ruumiillisesti tai henkisesti poikkeavaa, hänet suljettiin
'normaalien yhteisön' ulkopuolelle tai käytettiin hyväksi
näytösesineenä. Ruumiilliset poikkeavuudet ja monet sairaudet on
nähty seurauksina moraalittomuudesta, synnillisyydestä, likaisuudesta
tai niitä on pidetty muuten vain erityisen vastenmielisinä ja
pelottavina. Nykypäivän Suomessa periaatteessa kaikki ovat
tasa-arvoisia, mutta kuitenkin syrjintää voi helposti aiheuttaa
esimerkiksi vammaisuus, uskonto tai ihonväri.

Seksuaalisuuteen liittyvät asiat sisältävät useimmissa kulttuureissa
paljon häpeällisiksi tai ainakin salattaviksi tulkittavia seikkoja.
Itsetyydytystä on pidetty paitsi syntinä myös sairautena.  Varsinkin
naisen siveys on useimmissa kulttuureissa ollut kautta aikojen
erityisen tarkkailun kohteena, ja usein tämä on liittynyt jo
pukeutumiseen. Alastomuus tai jo vaikkapa paljaat sääret tai olkapäät
tai peittämättömät hiukset voivat herättää pahennusta. Kiellettyinä ja
häpeällisinä on pidetty myös esiaviollisia suhteita ja kaikenlaista
valtavirrasta poikkeavaa seksuaalisuutta.


Syitä ja seurauksia

Teoksen kolmas ja viimeinen osa liikkuu kirjoittajan oman
väitöskirja-aiheen tapaan häpeällisten rikosten ja häpeärangaistusten
maailmassa. Tämä osio on kirjan laajin ja sisältää paljon
historiallista ainesta, mutta myös esimerkkejä useista nykyajan ja
aivan lähiaikojen kulttuureista.

Häpeärangaistuksilla tarkoitetaan sellaisia rangaistuksia, joihin
liittyy julkista nöyryyttämistä. Esimerkiksi Suomessakin käytetty
jalkapuussa istuttaminen on ollut tyypillinen häpeärangaistus, jossa
rikkomuksen tekijä joutui olemaan julkisesti näytteillä ja koko
yhteisö saa tietää hänen häpeällisen tekonsa. Häpeärangaistuksiin
kuului myös esimerkiksi julkinen ruoskiminen, häpeäkulkueet,
kahlehdittuna tehtävä pakkotyö. Tällaisen häpeärangaistuksen saaminen
saattoi luoda stigman pitkäksi aikaa, mutta erilaiset silpomiset tai
polttomerkit säilyttivät ja säilyttävät häpeällisen teon näkyvissä
lopun ikää. Tämä sananmukaisesti leimasi ihmisen ei-kunnialliseksi ja
rajoitti hänen elämäänsä ja toimintamahdollisuuksiaan myös
rangaistuksen jälkeen.

Ehkä kaikkein selvimmin kunnia ja häpeä kiertyvät yhteen ns.
kunniaväkivallassa. Tytön, nuoren naisen sopimattomaksi tulkittu
käytös tahraa koko perheen, joten isä, veljet tai aviopuoliso
pahoinpitelevät tai jopa tappavat tytön perheen kunnian
palauttamiseksi. Monissa kulttuureissa tällainen perheen tai
aviomiehen kunnian vuoksi tehty väkivalta on tulkittu oikeutetuksi
eikä siitä ole tuomittu ainakaan yhtä ankarasti kuin toisenlaisesta
väkivallasta. Tällaisen toiminnan toinen puoli on vaikeneminen.
Tietoiskussa kerrotaan Suomessa 1950-luvulla tapahtuneesta
raiskauksesta, joka perheen isän päätöksellä pidettiin salassa. Teon
tehnyt poika pääsi kuin koira veräjästä, koska muuten tyttö olisi
joutunut paikkakunnalla halveksunnan kohteeksi.


Lopuksi

Teoksessa on melko paljon lainauksia haastattelu- ja kyselyteksteistä
ja kirjan johdannossa mainitaan, että käsityksiä häpeästä on
kartoitettu myös haastatteluin ja kyselyin, joita on tehty vuosina
2008-2010. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miten paljon
haastatteluja ja kyselyitä on tehty ja miten osallistujat on valittu.
Lisäksi olisi voinut kertoa, mitä heiltä itse asiassa on kysytty ja
ovatko kysymykset olleet kaikille samat. Nyt haastattelu- ja
kyselylainaukset jäävät hiukan irralliseksi 'kuvitukseksi', jotka
kylläkin tuovat tekstiin oman mielenkiintoisen lisänsä.

Tekstin seassa on viehättävän tapettikuvion reunustamana
mielenkiintoisia tietoiskuja ja tapauskertomuksia.  Nämä tulevat
toisinaan yllättäen ja jatkuvat useita sivuja, mikä katkaisee välillä
häiritsevästi tekstin punaisen langan.  

Lidmanin teos esittelee perusteellisesti monenlaisia häpeään
liittyviä ilmiöitä ja niiden taustoja ja tarjoaa lukijalle paljon
pohdittavaa. Kirja on tutkijan kirjoittamaksi tietokirjaksi
poikkeuksellisen selvästi kantaaottava. Kirjoittaja ei tyydy vain
kuvaamaan, millaista häpeä ja sen syyt ovat nykyään ja mitä ne ovat
olleet, vaan hän ottaa rohkeasti kantaa ja ilmaisee selvästi oman
käsityksensä häpäisemisen ja nöyryyttämisen oikeutuksesta ja
seurauksista.       

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/