[H-verkko] Arvosteltavaksi: Viipurin läänin historiaa osat 3 ja 6 sekä Miten meistä tuli filosofian tohtoreita

[Tapio Onnela]

Agricola - Suomen historiaverkko tarjoaa kirjoja arvosteltavaksi   
Agricolan kirja-arvostelujulkaisuun (ISSN 1796-704X)

Jos haluat saada kirjasta arvostelukappaleen, lähetä sähköpostia   
osoitteeseen: <agricolan.arvostelut at gmail.com>, jossa ilmoitat kirjan   
nimen ja kustantajan sekä postiosoitteesi (maaposti!). Tiedot  
toimitetaan kustantajalle, joka lähettää sinulle kirjan. Perustele  
lyhyesti miksi juuri sinä haluaisit arvostella kyseisen  kirjan.

HUOMIO! Uusia arvostelukappaleita toimitetaan vain niille jotka ovat   
vanhat arvostelunsa kirjoittaneet. Kirjoista on kova kysyntä, jos et   
saa arvosteluasi kirjoitettua lähetä saamasi arvostelukappale   
Agricolan toimitukseen jotta sitä voitaisiin tarjota uudelleen   
arvosteltavaksi. Kirja-arvostelun voi julkaista lisäksi muussakin   
julkaisussa ja muualla julkaistun arvostelun voi julkaista myös   
Agricolassa.

Liitä valmis arvostelusi suoraan sitä varten tehtyyn lomakkeeseen   
Agricolan sivulle: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/   
josta se lähetetään ensin Agricolan toimittajalle, joka tarkistaa ja   
julkaisee arvostelun. Arvostelu lähtee sen jälkeen H-verkko ja Kultut-  
listan tilaajille sähköpostina. Arvostelu tallentuu "Agricolan kirja-  
arvostelut" julkaisun sivulle: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-  
arvostelut/.
*****
Kimmo Katajala, Antti Kujala ja Anssi Mäkinen: Suomenlahdelta  
Laatokalle - Viipurin läänin historia 3, toim. Yrjö Kaukiainen, Risto  
Marjomaa ja Jouko Nurmiainen, Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta,  
2010, 528 sivua.

Keskiaika päättyi Ruotsin valtakunnassa kuningas Kustaa I:n  
valtaannousuun vuonna 1523 ja Viipurin läänissäkin viimeistään  
vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1534, kun Viipurin linnan ja linnaläänin  
viimeinen lääninherra menetti asemansa. Kustaa-kuninkaan ja hänen  
poikiensa valtionrakennus tuntui linnaläänin asukkaiden arjessa  
lisääntyneinä veroina ja muina rasituksina sekä pian myös selkkauksina  
venäläisten kanssa, kun myös nämä pyrkivät vakiinnuttamaan ja  
laajentamaan valtaansa Karjalan rajamailla. Vuosisadan loppupuoliskoa  
leimasivatkin Ruotsin ja Venäjän väliset sodat, joiden runtelemaksi  
myös Viipurin linnalääni joutui.

Sotatuhojen ja pakolaisuuden pahoin autioittaman Viipurin Karjalan  
asema muuttui vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa, jossa Ruotsi  
sai Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Vanhalle rajaläänille koittivat  
rauhallisemmat ajat, kun sen ja Venäjän välissä oli uusia voittomaita.  
Sodat ja sotaväenotot eivät kuitenkaan loppuneet, vaan Ruotsi lunasti  
1600-luvulla taistelukentillä kerta toisensa jälkeen asemansa  
nousevana suurvaltana. Tykinruoaksi tarvittiin runsaasti myös Viipurin  
Karjalan miehiä, erityisesti kun voittomaiden epälojaaliksi pelättyä  
väestöä ei uskallettu rasittaa väenotoilla. Lisäksi luonnonolot  
koettelivat karjalaisia, kun niin sanotun pikku jääkauden viilentämä  
ilmasto aiheutti toistuvia katoja, jotka huipentuivat aivan 1600-luvun  
lopun suuriin kuolovuosiin. Niistä Viipurin Karjala ei ehtinyt toipua  
ennen suurta Pohjan sotaa, joka päätti Ruotsin vallan Karjalassa.

Viipurin läänin historia -suurteossarjan kolmas osa Suomenlahdelta  
Laatokalle kattaa Ruotsin Karjalan vaiheet 1530-luvulta 1700-luvun  
alkuun. Rakentumassa olleen uuden ajan territoriaalivaltion ja  
rajaseudun historiaa - Viipurin Karjalan 1500-lukua - seuraa teoksessa  
kuvaus 1600-luvun suurvalta-ajan rasituksista sekä luterilaisen ja  
ortodoksisen maailman kohtaamisesta Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan  
voittomailla. Uuden ajan alussa Ruotsin valtakunta otti alueensa  
entistä tiukemmin kontrolliinsa ja kurottautui samalla, kirjan nimen  
mukaisesti, merellisiltä Suomenlahden rannoilta Laatokan Karjalan  
sisämaahan, vanhoille ortodoksien maille, joista näin saattoi  
myöhemmin tulla osa Suomea ja suomalaista Viipurin lääniä.

* * *
Yrjö Kaukiainen ja Jouko Nurmiainen (toim.): Karjala itärajan varjossa  
- Viipurin läänin historia 6, Karjalan Kirjapaino Oy, Lappeenranta,  
2010, 572 sivua.

Kun Suomi itsenäistyi, väkirikkaan ja jo varhain teollistuneen  
Viipurin läänin itäraja sulkeutui. Pietarin läheisyydestä monin tavoin  
hyötyneen alueen oli suuntauduttava Nevan metropolista Suomeen. Tarton  
rauhan jälkeenkin itäraja pysyi miltei suljettuna ja Neuvostomaa  
eksoottisena. Talvisodan myötä väestö menetti suurimmassa osassa  
lääniä kotinsa ja omaisuutensa, ja vaikka jatkosodan aikana osa  
pakolaisista palasi kotiseuduilleen, kertaalleen jo luovutetusta  
alueesta jouduttiin luopumaan pian uudestaan.

Sotien jälkeen Viipurin lääni sekä sen kunnat ja seurakunnat  
lakkautettiin, läänin Suomelle jääneistä osista muodostettiin Kymen  
lääni ja karjalainen siirtoväki rakensi elämäänsä eri puolilla  
jäljelle jäänyttä Suomea. Kymenlaaksosta ja Saimaan etelärannalle  
uudelleen muotoutuneesta Etelä-Karjalasta tuli Suomen kaakkoinen  
rajaseutu, jota talouden rakennemuutos ravisteli vuorostaan monin  
tavoin 1900-luvun viimeisen kolmanneksen aikana.

Suomalaisille rakas Karjala oli Neuvostoliitolle toisen maailmansodan  
jälkeen muutamaa tehdaspaikkakuntaa lukuun ottamatta vähäväkistä  
periferiaa. Suomalaisten kylien ja kaupunkien uudet asukkaat oppivat  
elämään uusilla kotiseuduillaan. Vähitellen myös suomalaiset pääsivät  
käymään uuden itärajan takana, ja Neuvostoliiton hajottua kotiseutu-  
ja lähialuematkailu kasvatti suosiotaan. Uuden Venäjän vaurastuessa  
Viipurin läänin alue saa jälleen etsiä asemaansa muuttuvassa maailmassa.

Karjala itärajan varjossa kuuluu kuusiosaiseen Viipurin läänin  
historia -suurteossarjaan ja kattaa läänin sekä sen alueen ja  
asukkaiden vaiheet Suomen itsenäistymisestä nykypäivään. Teoksen  
kirjoittajia ovat professorit Tapio Hämynen ja Martti Turtola,  
dosentit Anu Koskivirta, Antti Laine ja Pekka Nevalainen sekä fil. tri  
Jukka Partanen. Kirjan ensimmäinen osio kattaa vuodet 1917-1944,  
toinen osio siirtoväen ja Suomen puolelle jääneen läänin vaiheet sota- 
ajasta tähän päivään ja kolmas osio luovutettujen alueiden vaiheet  
osana Neuvostoliittoa ja Venäjää. Historian myrskyjen pirstomaksi 1900- 
luvulla joutuneen vanhan, perinteisen läänin tarina kuljetetaan näin  
nykyisyyteen. Siinä karjalaisuus on edelleen vahva osa suomalaisuutta  
ja Viipurin läänin alue idän ja lännen kohtauspaikka.

***
Markku Roinila (toim.), Miten meistä tuli filosofian tohtoreita.  
Suomen Filosofinen yhdistys, Helsinki 2010. 636 s., nid.

Teos sisältää 89 pienoiselämäkertaa, jossa filosofisista kysymyksistä  
väitelleet suomalaiset kertovat kokemuksistaan matkalla kohti  
väitöstä. Väittelyiden aikaväli sijoittuu vuosille 1953-2010, ja  
mukana on monenlaisia tarinoita ja anekdootteja akateemisesta  
opintiestä ympäri maailmaa, Tasmaniasta Jyväskylään. Kertojina  
toimivat monet arvostetuimmat suomalaiset filosofit ja toisaalta vasta  
äskettäin tutkimustaan puolustaneet tulevaisuuden lupaukset.
Kirjoittajat kertovat syttymisestään filosofiaan, opiskeluvuosistaan,  
tutkijanuransa huipuista ja aallonpohjista sekä väitöstapahtumasta ja  
sen jälkeisistä tuntemuksista. Kertomuksia leimaa vahva  
henkilökohtainen sävy ja jokainen kertomus on erilainen  
selviytymistarina korkeimman opinarvon saavuttamisesta ja filosofisten  
ongelmien määrätietoisesta pohdinnasta.