[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Intiaanit ovat edelleen keskuudessamme

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rainer Smedman  FT, historiantutkija, Kokkola
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Andersson, Rani; Henriksson, Markku: Intiaanit - Pohjois-Amerikan
alkuperäiskansojen historia . Gaudeamus, 2010. 539 sivua.


Intiaanit ovat edelleen keskuudessamme
---------------------------------------------------------

Rani-Henrik Anderssonin ja professori Markku Henrikssonin
Pohjois-Amerikan intiaaneja käsittelevä teos onnistuu yhdistämään
hyvin yleistiedon ja viimeisimmät tieteelliset tutkimustulokset.
Teoksessa seurataan eri alueiden intiaanien arkielämää, sopeutumista
valkoisiin valloittajiin ja taistelua näiden tuomia tauteja vastaan.
Teos tutustuttaa lukijansa myös rauhansopimuksiin ja
intiaanilainsäädäntöön ja niiden vaikutuksiin reservaateissa eläviin
intiaaneihin. Oma lukunsa saavat myös kristinuskon lähettiläät ja
'valkoisen miehen sivistys' sekä elämä reservaateissa ja niiden
ulkopuolella. Teoksen lopussa olevat intiaanihistorian kronologia,
sanasto ja hakemisto sekä onnistuneet kartat.

 


Alkuperäiset amerikkalaiset

'Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva Pohjois-Amerikan
intiaaneista. Useimmiten se lienee sarjakuvien ja elokuvien pohjalta
noussut romanttinen näkemys uljaista ja sotaisista, jopa
verenhimoisista 'punanahoista', jotka liikkuvat ratsain tai
kanooteilla, asuvat tipissä, jonka edessä seisoo toteemipaalu,
metsästävät biisoneita, ottavat päänahkoja, polttavat valkoisten
uudisasukkaiden taloja tai hyökkäilevät vankkurikaravaanien
kimppuun.'

Näin alkaa juuri ilmestynyt uusin suomenkielinen tietoteos Intiaanit
- Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia.

Useimmiten intiaanit mielletään virheellisesti yhdeksi
kokonaisuudeksi, eikä tiedosteta, että Pohjois-Amerikan mantereella
Kristoffer Kolumbuksen harharetkien aikoihin eli noin 10 - 12
miljoonaa, satoihin eri heimoihin jakautuneena ja satoja eri kieliä
puhuvia intiaaneja - ihmisiä, kuten valloittajansa. Tämä asia onkin
dosentti Rani-Henrik Anderssonin ja professori Markku Henrikssonin
kirjoittaman teoksen punainen lanka, joka kulkee koko laajan teoksen
läpi: Intiaanit ovat ja ovat aina olleet ihmisiä kaikkine
inhimillisine hyveineen ja heikkouksineen, niin kuin
euroamerikkalaiset valloittajansa.

Kirjeessään kuningatar Isabellalle Kolumbus ylistää tapaamiaan taino
-intiaaneja 'Jumalan lapsiksi' (niños de Dios), josta myöhemmin
muotoutui 'in Dios' - intiaanit. Kuten tekijät mainitsevat, joku on
jossain vaiheessa kirjoittanut sanat yhteen kuvitellen Kolumbuksen
tarkoittavan intialaisia. Näin syntyi termi 'indios' - intiaanit (s.
16). Vuoden 2007 jälkeen kaikkia Yhdysvaltain alkuperäiskansojen
edustajia kutsutaan intiaaneiksi.

Anders Chydeniuksesta nykypäivään

Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt alkuperäiskansojen yleisesitys
intiaanien historiasta on vuonna 1894 julkaistu Aleksandra
Gripenbergin teos Punainen kansa, joka käsittelee pääasiassa
historiallisia tapahtumia. Intiaanien kulttuurit ja uskonnot jäävät
vähälle maininnalle. Teos on esimerkki aikansa käsityksestä
intiaaneista häviävänä rotuna.

Neljä vuosikymmentä kului ennen kuin seuraava yleisesitys, Eirik
Hornborgin julkaisema  Indianer. En folkstams kamp och undergång,
ilmestyi. Teoksessa tekijä käsittelee intiaanikulttuureja ja
intiaanien historiaa eri teemojen kautta. Laajemmin tunnettu
intiaanien historiaa ja euroamerikkalaisten kohtaamista kuvaava teos,
on toimittaja Tapio Hiisivaaran Intiaanit tulevat.

Vajaat kolmekymmentä vuotta myöhemmin professori Reino Kerolta
ilmestyi teos Intiaanien Amerikka. Teos etenee teemoittain ja
käsittelee pääosin Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanien historiaa,
vain kolmannes siitä kertoo Pohjois-Amerikan (Yhdysvaltain) alueen
intiaanikansojen historiaa. Samana vuonna ilmestyi Markku
Henrikssonin teos Alkuperäiset amerikkalaiset. Yhdysvaltain alueen
intiaanien, inuitien ja aleutien historia, jonka keskittyy pääosin
eurooppalaisten ja euroamerikkalaisten ekspansioon ja sen
vaikutuksiin.

Poikkeuksena näiden historiapainotteisten teosten rinnalla ovat
professori Pentti Virrankosken 1970-luvun lopulla ilmestynyt
Pohjois-Amerikan intiaanit. Rio Granden pohjoispuolella asuneiden
intiaanien kulttuuri ja historia ja lähes kaksi vuosikymmentä
myöhemmin julkaistu ja hieman laajennettu laitos, Yhdysvaltain ja
Kanadan intiaanit. Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio
Grandelta Yukonjoelle. Pääpaino tässä lähinnä käsikirjaksi
luokiteltavassa teoksessa on edelleen historiallinen, mutta se
sisältää myös näkökulman intiaanikulttuurin monimuotoisuudesta.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja käsittelevän tiedon 'päivitys'

Uusin tietoteos intiaaneista poikkeaa aiemmin ilmestyneistä
nimenomaan lähestymistapansa puolesta: Jotta ymmärtäisimme
alkuperäiskansojen historian niin kuin se on todellisuudessa
tapahtunut, on ymmärrettävä historian toimijoiden, intiaanien,
näkökulmat, kulttuurit ja maailmankuva. Tässä etnohistorioitsija ja
valtiotieteilijä ovat onnistuneet erinomaisesti samoin kuin myös
hyödyntäessään eri tieteenalojen viimeisimpiä tutkimustuloksia.
Heidän laaja yhteistyönsä merkittävimpien intiaanitutkijoiden kanssa
sekä yhteiset matkat Yhdysvaltain ja Kanadan alueilla ovat hioneet
erilaiset lähestymistavat onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Intiaanien
'ääni' kuuluu kirjan sivuilta.

Rani Andersson on Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen
dosentti, jonka erityisalana ovat intiaanien kulttuurit ja
yhteiskunnat. Hänen väitöskirjansa, joka käsittelee lakotojen
henkitanssiliikettä sekä niitä traagisia tapahtumia, jotka viimein
päättyivät Wounded Kneen verilöylyyn (1890), ilmestyi vuonna 2004.
Tämän pohjalta hän kirjoitti Yhdysvalloissa teoksen The Lakota Ghost
Dance of 1890. Teos on nimetty Yhdysvalloissa kirjalistalle, jonka
jokaisen kirjaston tulisi hankkia kokoelmiinsa. Suomeksi SKS:n
julkaisemana ilmestyi vuonna 2009 Lakotat. Kotkan ja biisonin kansa,
joka käsittelee ehkä merkittävimmän tasankointiaaniheimon, siouxien
läntisen haaran lakotojen, vaiheita noin 400 vuoden ajalta. Lisäksi
hän on julkaisut lukuisia artikkeleita ja muita kirjoituksia.

Yhdysvaltain ja Kanadan tutkimuksen professori Markku Henrikssonia
voisi luonnehtia Suomen intiaanien tutkimuksen 'grand old maniksi',
onhan hän työskennellyt miltei neljä vuosikymmentä Yhdysvaltain ja
Kanadan ja erityisesti intiaanitutkimuksen parissa. Hänen vuoden 1988
ilmestynyt poliittisen historian väitöskirjansa käsitteli Yhdysvaltain
intiaanilainsäädäntöä. Se oli itse asiassa vasta toinen väitös
intiaanitutkimuksen alalta sitten vuoden 1753, jolloin Anders
Chydenius puolusti maisteriväitöskirjaansa Amerikkalaiset
tuohiveneet. Henriksson on julkaissut mm. niin Yhdysvaltain kuin
Kanadan historiat sekä eurooppalaisten valloitusretkiä Amerikoissa
käsittelevän teoksen Toinen aalto. Eurooppalaiset rosvo- ja
löytöretket. Lisäksi hän on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että
Suomessa harjoitettu intiaanitutkimus on arvostettua Yhdysvalloissa.

Historian ja tämän päivän intiaanit

Tutkimuksessa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat on yleisesti jaettu
suurempiin kokonaisuuksiin, nk. kulttuuripiireihin, esim.
kielisukulaisuuden, asuinalueen tai elinkeinojen mukaisesti. Ajatus
tällaisesta jaottelusta syntyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin,
kun tuli tarpeelliseksi järjestää museoihin kertyneet
intiaaniesineistöt loogiseen järjestykseen. Ensimmäisen tällaisen
luokituksen, jaon kymmeneen kulttuurialueeseen teki yhdysvaltalainen
antropologi Clark Wissler vuonna 1917. Hänen oppilaansa kehittelivät
aluejakoa edelleen. Nykyisin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
yleisimmin jaetaan erilaisiin kulttuurialueisiin: Arktiseen- ja
Subartktiseen kulttuurialueseen, Koilliseen kulttuurialueeseen,
Lounaisalueen intiaaneihin, Tasankointiaaneihin jne. (s. 34).

Teoksen rakenteen ja tekstin sujuvuuden kannalta on hyvä, että
tekijät ovat jättäneet käsittelemättä Havajin alueen
alkuperäisväestön kulttuurin ja historian. Muuten Intiaanit -teos
pääosin noudattaa kulttuurialuejaottelua ensimmäisten suurriistan
metsästäjien saapumisesta Pohjois-Amerikkaan, matkasta halki
mantereen runsaan 10 000 vuoden ajan aina nykypäivään asti. Teoksessa
seurataan eri alueiden intiaanien arkielämää, ja elämää rinnakkain
muiden heimojen, niin ystävien kuin vihollisten kanssa, sopeutumista
valkoisiin valloittajiin ja näiden pohjattomaan maanälkään, taistelua
näiden tuomia tauteja vastaan ja omien elinmahdollisuuksiensa
puolesta. Tutustumme myös rauhansopimuksiin ja intiaanilainsäädäntöön
ja niiden vaikutuksiin reservaateissa eläviin intiaaneihin. Oma
lukunsa saavat myös kristinuskon lähettiläät ja 'valkoisen miehen
sivistys' sekä elämä reservaateissa ja niiden ulkopuolella.
Intiaanien historia on siis muutakin kuin vain suuret
'sotapäälliköt', Istuva Härkä ja Geronimo (Hän Joka Haukottelee) ja
monet, monet muut.

Vaikka kirjan tietoaineiston määrä on musertavan suuri, niin sen
kerronnallinen ote kantaa sujuvasti läpi koko teoksen. Tekijät ovat
onnistuneet yhdistämään hyvin ns. yleistiedon ja viimeisimmät
tieteelliset tutkimustulokset ilman vaikeasti ymmärrettäviä
käsitteitä ja terminologiaa. Teoksen lopussa olevat intiaanihistorian
kronologia, sanasto ja hakemisto sekä onnistuneet kartat (ks. esim. 34
- 35, 57, 62, 471, 476) auttavat lukijaa hahmottamaan hyvin
kulloisenkin kulttuurialueen ja sen alueella eläneet heimot. Tätä
kuvaa täydentävät niin historialliset maalaukset ja kuvat kuin
kirjoittajien omat valokuvat, jotka tuovat intiaanit tähän päivään,
osaksi yhdysvaltalaista arkipäivää.

Intiaanit eivät ole 'katoava rotu', kuten vielä 1800-luvun
loppupuolella esitettiin. Viiden sadan vuoden valloituksen aikana
espanjalaiset, ranskalaiset, kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset eivät
onnistuneet tuhoamaan 'intiaaneja': 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa
intiaanien määrä oli pienimmillään, Yhdysvaltain alueella noin
800 000. Tänään määrä lienee noin viisi miljoonaa, ja he ovat
jakautuneet kaikkiaan 575 heimoon. Vastaavasti Kanadan alueella on
600 intiaaniheimoa ja noin kaksi miljoonaa intiaania.  Nämä ovat ja
ovat aina olleet aktiivisia toimijoita, eivät vain passiivisia
sivusta seuraajia historiallisissa tapahtumissa ja näin vaikuttaneet
historian kulkuun. Tämä nk. 'Uuden Lännen historian (New Western
History)' esittämä näkemys (s. 16) heijastuu hyvin teoksen sivuilta.
Myös taloudelliselta kannalta intiaanit ovat tänä päivänä merkittävä
ryhmä, ei vähiten siksi, että noin 55 - 65 % vielä Yhdysvaltain
hyödyntämättömistä malmi- ja energiavaroista sijaitsee
intiaanialueilla.

Teoksen kansikuvan valokuvat, prekolumibiaanisen anasazitalon rauniot
Mesa Verdessä, nez percé-intiaanipäällikkö Chief Joseph, joka oli
viimeisiä 1880-luvun lopulla valkoisia vastaan taistelleista
intiaaneista sekä Pine Ridgen Red Cloud Indian Schoolin oppilaat
tietokonetunnilla, joille dosentti Andersson on opettanut heidän omaa
äidinkieltään, lakotaa, valaisevat hyvin teoksen keskeisen sanoman -
intiaaneja ei ole onnistuttu surmaamaan, vaan he edelleen elävät
keskuudessamme.

Suomalaiselle yleisölle tarkoitettu teos hälventää onnistuneesti
pitkään elänyttä ja edelleenkin voimassa olevaa kuvaa
sivistymättömästä, 'verenhimoisesta', vain menneisyydessä elävästä
'punanahasta'.

***

Kirjoittaja Rainer Smedman on filosofian tohtori, jonka väitöskirja,
Oglalat valkoisen miehen tiellä, käsitteli Yhdysvaltain harjoittamaa
intiaanien sivistämispolitiikkaa 1800-luvun loppupuolella.

 

 

 

 

 

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/