[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Algoth Untola puolusti kansan valtaa eliitin valtaa vastaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Irma Tapaninen  FM, Espoo
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hautala, Marko A: Omin voimin Algoth Untolan
poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta. Oulun yliopiston väitöskirja,
2010. 759 sivua.


Algoth Untola puolusti kansan valtaa eliitin valtaa vastaan
---------------------------------------------------------

Marko A. Hautala on tutkinut väitöskirjassaan Maiju Lassilan ja
Irmari Rantamalan nimillä kirjoittaneen kirjailija Algot Untolan
(1868 - 1918) poliittista toimintaa. Tutkimus tulee tarpeeseen, sillä
Untolan julkisuuskuva on ollut täynnä mitä kummallisimpia
ristiriitaisuuksia.


Hautala keskittyy työssään Untolan      yhteiskunnalliseen toimintaan
jättäen varsinaisen luovan kirjailijantyön      analysoinnin ja
arvioinnin muille. Tämä on viisas ratkaisu, sillä      poliittisessa
puolessakin on ollut yllin kyllin selvitettävää. Hautala on     
onnistunut selkiyttämään monia aikaisemmin epäselväksi jääneitä     
kysymyksiä.

Ensimmäinen kysymys on, oliko Untola se vuosisadan alun pietarilainen
sosialistivallankumouksellinen, jollaisena kirjailija Leo Lindsten
häntä 1970- ja 1980-luvuilla julkaisemissaan kirjoituksissa piti.
Hautalan perusteltu vastaus on: 'Ei ollut.'  Perustuslailliset
aktivistit olivat Suomessa vuosina 1902 - 1905 yhteydessä venäläisiin
sosialistivallankumouksellisiin. Untolan perustuslaillisuudesta tuona
aikana tai muulloinkaan ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Sen
sijaan hän esiintyi heti suurlakon jälkeen perustuslaillisten
ankarana arvostelijana.

Mutta jos kerran Untola ei ollut sosialistivallankumouksellinen, niin
silloinhan Historicuksen vuonna 1955 ilmestynyt artikkeli, johon
Lindsten pitkälti nojaa, on ollut pelkkää panettelua. Mihin moista
manööveriä tarvittiin juuri tuolloin? Hautalan arvion mukaan syynä
oli noihin aikoihin virinnyt tutkijoiden kiinnostus Untolaa kohtaan.
Historicuksen kirjoituksen avulla haluttiin antaa sopiva selitys
Untolan viimeisille vaiheille. Hautala ei avaa tätä ajatustaan
tarkemmin, mutta tutkimuksesta selviää, että hän pitää Uuden Suomen
Turvaamiskomiteaan ja Uuden Päivän Klubiin kuuluneita
itsenäisyysaktivisteja syypäinä Untolan kuolemaan. Sisällissodan
jälkeen yleinen mielipide vaati, että punaisia rangaistaisiin
kuolemalla. Ajatteleeko Hautala, että toisen maailmansodan jälkeen
muuttuneessa ilmapiirissä tunnetun kirjailijan kuolema olisi
herättänyt liian ikäviä kysymyksiä? Vai riittääkö Historicuksen
motiiviksi se Hautalan arvio, jonka mukaan kirjailijan siirtyminen
punaisten puolelle oli ollut porvarillisille
kirjallisuudentutkijoille käsittämätön asia, ja siksi tapaus
haluttiin johtaa 'hermorakenteeltaan heikon' ja 'ailahtelevan
idealistin' salaperäisestä menneisyydestä? Tätä pitäisi ehkä pohtia
tarkemmin.

Entä oliko Untola punaisille antamastaan tuesta huolimatta edes
sosialisti? Yhdyn Hautalan arvioon, jonka mukaan ei ollut ainakaan
ideologian tasolla. Hautala toteaa, että sisällissotaa lähestyttäessä
ainoastaan sosiaalidemokraatit ajoivat Untolan mielestä tosissaan niin
kansanvaltaisuutta kuin itsenäisyyttäkin. Vuoden 1917 vaaleja
edeltäneissä kirjoituksissaan Untola pyrki puhaltamaan
luokkataisteluhengen ilmiliekkiin: Sdp:n oli saatava enemmistö
uudessa eduskunnassa.  Hautalan mukaan vasta Sdp:n tappio sai Untolan
sitoutumaan tiukemmin työväenrintamaan, vaikka ei todennäköisesti
kantanut jatkossakaan minkään yhdistyksen tai ammattiliiton
jäsenkirjaa. Vielä pitkään Työmieheen kirjoittaessaankin Untola
käytti itsestään nimitystä 'porvari'. Hautala toteaa, että Paavo
Virkkusen eduskunnassa syksyllä 1917 pitämä puhe provosoi Untolan
kirjoittamaan artikkelinsa Valheen profeetat, jolla kirjailija liitti
itsensä lopullisesti työväenluokan rintamaan. Vaikka Untola ei
hyväksynytkään vallankumoukseen liittyvää väkivaltaa ja marraskuisia
murhia, hän näki paikkansa viimeistään tästä lähtien olevan
vallankumouksellisten riveissä.  Ainoastaan kerran hän samasti
itsensä kirjoituksissaan marxilaisiin, joskin siihenkin sisältyi
varaus.

Millainen Untolan arvomaailma sitten oli? Näyttää siltä, että Hautala
pitää häntä laillani hyvin yksilöllisenä ajattelijana. Hänen mukaansa
Untola liittyi ainakin ensimmäisiä eduskuntavaaleja edeltäneeseen
vanhasuomalaisuuden vasemmistosuuntaukseen, maalaisliittolaisuuteen,
sosialismiin ja tolstoilaisuuteen, joille kaikille oli yhteistä
tyytymättömyys yhteiskunnallis-sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen,
epätasa-arvoon, byrokratiaan, aristokratiaan ja itsevaltiuteen. Mutta
mihinkään näistä ideologisista ryhmittymistä Untola ei Hautalan mukaan
puhtaasti sovi. Esimerkiksi taidekäsityksessä ja elämäntapaköyhyydessä
oli yhteneväisyyksiä tolstoilaisuuteen, mutta uskontokäsitys on selvä
erottava tekijä. Hautala pitää Untolaa ateistina, jonka suhde
uskontoon oli täysin rationaalinen. Untola ei Tolstoin tapaan ollut
myöskään pasifisti. Tiettävästi Untola itse ei pitänyt itseään
tolstoilaisena.

Mikä oli Untolan suhde vanhasuomalaisiin? Hautala toteaa, että Untola
pyrki suurlakon jälkeisellä toiminnallaan ja kirjoituksillaan
vaikuttamaan siihen, että myös maalaisväestön keskuudessa syntyisi
voimakas poliittinen liike. Vanhasuomalaisten kannalla hän oli
puolueen sosiaaliradikaalin ohjelman takia. Muita syitä oli
talonpoikainen syntyperä, sekä seminaariopintojen ja silloisen
asuinpaikan vaikutus. Hautala korostaa kirjailijan työtä
suomalaisuuden puolesta. Tässä olen jonkin verran eri mieltä, sillä
käsittääkseni kansallisuusaatekin oli puolueiden ja muiden
ideologioiden tapaan Untolalle vain keino päämäärien saavuttamiseksi,
ei päämäärä sinänsä. Mielestäni Untolan vanhasuomalaisuutta olisi
tarkasteltava myös suhteessa Suomen venäjänpolitiikkaan, joka leimasi
koko aikakautta ja sen poliittisia ristiriitoja.

Untolan elämänkaareen sisältyy selvä poliittinen pettymys. Se tuli
näkyviin viimeistään vuoden 1916 vaaleja edeltäneissä
lehtikirjoituksissa. Hautalan mukaan porvarikirjeiden motiivina oli
pelko kansalaissodan syttymisestä. Vaalivoiton turvin sosialistit
olisivat saneet mahdollisuuden ajaa läpi kansanvaltaisen ohjelmansa.
Untola pyrki lietsomaan maalaisten herravihaa ja vaikuttamaan heidän
käyttäytymiseensä vaaleissa.  Tähän haluaisin lisätä, että
torppareille niin tärkeä maanvuokralaki oli tulossa seuraavien
valtiopäivien käsittelyyn, mikä selittää Untolan pyrkimyksiä
maalaisrahvaan saamiseksi liikkeelle. Tämän tapaista selittävää
kontekstia olisin kaivannut tutkimukseen enemmän.

Hautalan mukaan Untola arvosteli yleisehdokasjärjestelmää, koska se
ei kuulunut demokratiaan. Sananvapaus: vapaus arvostella poliitikkoja
ja politiikkaa, sen sijaan kuului, tai ainakin olisi pitänyt kuulua,
mutta vanhasuomalainen puoluejohto esti lehdistössään Untolalta
puheoikeuden.  Varsinaisesti pettymys johtui siitä, että Suomalainen
puolue oli pettänyt ohjelmansa ja kannattajansa. Valtiollinen
uudistustyö oli pysähtynyt ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan. Siksi
luopuminen vanhasuomalaisista ja liittyminen sosialidemokraatteihin
tapahtui, mutta Untola jäi edelleen puolueiden ulkopuolelle.  

Puolenvaihdosta huolimatta Untolan maailmankatsomuksessa ei
tapahtunut Hautalan mukaan suurtakaan muutosta. Joitakin kiinnostavia
eroavaisuuksia hän kuitenkin löytää. Kun Untola vuosien 1906?1908
kirjoituksissaan viittasi kansaan, hän tarkoitti sillä
maalaisväestöä. Työmiehen artikkeleissa hän puhui köyhälistöstä,
työväestöstä tai työväenluokasta. Näihin hän luki niin pienviljelijät
kuin maa? ja teollisuustyöläisetkin. Myös kritiikin kohde oli
muuttunut. Suurlakon jälkeen Untolan arvosteli ensisijaisesti
perustuslaillisia, lähinnä ruotsinkielisiä ja ?mielisiä virkamiehiä,
vuodesta 1916 lähtien kaikkia porvaripuolueita.

Hautala on toteuttanut tutkimuksensa perinteisellä biografisen
historiantutkimuksen metodilla. Sen seurauksena hän on nyt kerännyt
luultavasti melko tarkkaan Untolasta saatavilla olevan
lähdeaineiston, mistä on toki hyötyä muille tutkijoille.
Lopputuloksena on kuitenkin laaja ja yksityiskohtaisuudessaan hieman
raskaslukuinen kokonaisuus. Onneksi se on hyvin jäsennelty. Hautalan
valitsemassa lähestymistavassa Harhaman käyttö lähteenä ei anna
mielestäni lisäarvoa tutkimukselle. Teos olisi kannattanut jättää
pois varsinkin, kun juuri sen käyttö on syynä aikaisemman
Untola-tutkimuksen myyttisyyteen. Juuri niitä selvitellessään Hautala
on sitten joutunut käyttämään harmittavan usein sellaisia sanamuotoja
kuin 'toisaalta on mahdollista', 'voidaan olettaa', 'mahdollisesti',
'on luultavaa' 'todennäköisesti' ja 'varmaankin'. Laajemmalle
Untolasta kiinnostuneelle yleisölle, jota uskon olevan, Hautala
joutunee tarjoilemaan tietonsa ja tulkintansa pienempinä ja helpommin
sulavina annospaloina, mikä hänelle hyvänä kirjoittajana lieneekin
helppoa.

Kirjoittaja valmistelee väitökirjaa Helsingin      yliopistoon
aiheesta: Algot Untola yhteiskuntakriittisenä kirjailijana



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/