[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Karelianismia ja ennakkoluuloja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Iiris Sarmas  FM, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Törmi, Kaarlo: Sivellin, sielu ja maisema. Minerva Kustannus Oy,
2011. 281 sivua.


Karelianismia ja ennakkoluuloja 
---------------------------------------------------------

Aiemmin nuorten romaaneja ja kuunnelmia kirjoittanut Kaarlo Törmi on
tehnyt mukavan matkakirjan karelianismin hengessä. Kirjalla on
tositausta ja se elävöittää 1800-luvun lopun henkeä tähän
aikaan. Jokainen voi kirjan kautta kokea eräseikkailun ilman
hyttysiä ja hiertymiä. Jotain ehkä ennen kuultua muistuu mieleen
myös taide- ja kulttuurihistorian puolelta.


Kaarlo Törmi on kirjassaan 'Sivellin, sielu ja maisema' kuvannut
kaunokirjallisesti Louis Sparren, Emil Wikströmin ja heidän
oppaanaan toimineen Renne Haverisen matkaa Vienan Karjalaan vuonna
1892. Sparre kirjoitti matkasta oman kirjansa 'Kalevalan kansaa
katsomassa: muistiinpanoja Kauko-Karjalan retkeltä v. 1892', joka
Törnin romaanissa oletettavasti on toiminut lähteenä ja
innoittajana. Matkallaan kuvataiteilija Sparre ja kuvanveistäjä
Wikström tallensivat piirtämällä Karjalan asukkaita, esineitä,
rakennuksia ja maastoa.

Karelianismi innoitti suomalaisia taiteilijoita erityisesti
1890-luvulla. Kalevalan ilmestyminen ja kansallisromanttisuus
antoivat puhtia ja inspiraatiota tuon ajan luoville neroille. Omat
Karjala-seikkailunsa tekivät myös monet muut tunnetut taiteilijat
mm. Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja I.K. Inha. Erämaiden
luonto, erilainen, koristeellisempi rakennustyyli ja esineiden
koristelutapa kiehtoi karelianisteja. Alkuperäisen kalevalaisen
kulttuurin ja aidon muinaisen suomalaisuuden jäljittäminen sekä
ihmisen ja luonnon yhteys olivat tärkeimpiä innoittajia
etsittäessä kansallista identiteettiä. Karjalaan suuntautuneiden
matkojen vaikutus on havaittavissa monen taiteilijan tuotannossa
laajalti. Lähes koko kansallinen kuvastomme on peräisin noiden
seikkailujen hedelmistä. Myös Törmi on tavoitellut kerronnassaan
karelianismin henkeä. Tekstiä lukiessa voi kuvitella olevansa
mukana eräretkellä salojen keskellä kantamusten painaessa
selkää, ylittää vesistöjä matkalaisten veneessä, kalastaa
syötävää joen rannalla ja kokea rauhoittumisen hetken
iltanuotiolla.

'Yön he olivat nukkuneet tulilla veden ääressä ähisten
sääskien kanssa. Joki poukki ja kuohui, teki välillä suvantoa,
kunnes taas ryöpsähti koskeksi. Polku oli seurannut uomaa, sitten
loitonnut siitä kai monen virstan päähän, mutta yhyttänyt veden
taas. Ja metsä oli ollut sellaista, ettei missään. Täällä
idässä, joka oli oikein pakkasen pesäpaikka, kasvoi sellaisia
honkia, että pojat juuri yltivät kaksin käsin rungon ympäri. Ja
maassa sikin sokin puita tuulen, tulen tai vanhuuden kaatamina.
Paikoin oli tummien korpien perästä helakoita koivikoita, paikoin
reheviä rantaniittyjä, joilla kultapallerot kukkivat.' s. 85.

Kirjan kertojana on kansanmies, eräoppaana Helsingin herroille
toimiva Reinhold Renne Haverinen. Kuhmon Matokankaalta kotoisin
olevan torpparin silmin värittyvät kirjan kieli ja monet
aistimukset. Mutta Rennen kertomuksen myötä tulee esiin myös
kirjan toinen kantava teema; vieraan pelko, ennakkoluulot ja ajan
kansanmiehen oppimattomuus. Renne ei voi ymmärtää, mikä
Karjalassa taiteilijoita kiehtoo, sillä olisihan rajan toisella
puolellakin niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Rahapalkan ja
uteliaisuutensa takia hän kuitenkin lähtee matkaan. Teemana
muukalaisiin suhtautuminen ja ennakkoluulojen voittaminen on yksi
ajankohtaisimmista. Kaikki ulkomaalaisiin kohdistuvat kliseet tulevat
läpikäydyksi kirjan kohtausten myötä. Renne on kuitenkin valmis
myöntämään olleensa turhan ankara tuntematonta kohtaan.

'Puhdasta ryssää olivat nimet, mutta minkälaista väki!
Kultasydämiä kaikki, sellaisia jotka tulisivat saamaan hellän
armon ja paikan ensimmäisten joukossa paratiisin portteja
avattaessa. Ja ylivertainen oli sittenkin tämän talon isäntä.
Kuinka saattoivat silmät säteillä ystävyyttä sillä tavalla,
outoja kulkijoita kohtaan!' s. 164. Huonon kohtelun matkalaiset
selittävät sattuman ja ajattelemattomuuden tiliin.

Kokonaisuutena Kaarlo Törmin kirja oli mukava lukukokemus syksyn
pimeydessä. Luontokokemukset tuntuivat uskottavilta, samoin Sparren,
Wikströmin ja Haverisen keskinäinen suhde. Lopussa kirjoittajalle
tulee jotenkin kiire ja rento tunnelma katoaa.  Retkikumppanusten
kohtaaminen Gallen-Kalleloiden kanssa jää irtonaiseksi
humalakokemuksesta huolimatta. Sen poisjättäminen olisi
napakoittanut tekstiä. Itseäni Rennen uskonnolliset pohdinnat
eivät rasittaneet, mutta jollekin ne saattavat olla raskasta
luettavaa. Rennen oman kohtalon peilautuminen raamatun Jobin
koettelemuksiin on elämän realiteettien valossa oikeutettu
ajatellen 1800-luvun lopun torppareiden elämää. Kaiken kaikkiaan
Törmin kirjaa voisi ajatella uudenajan matkakirjana, joka pohjautuu
kuitenkin tosiasioihin ja sisältää kulttuurihistoriaa
elävöitettynä tai henkiin herätettynä.

 

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/