[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Fistausta ja perhosefektejä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sami Liuhto  FM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Laulajainen, Juhani: Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme. Like
Kustannus Oy, 2011. 300 sivua.


Fistausta ja perhosefektejä
---------------------------------------------------------

Historiaa, myös etukäteen, kirjoittaa Juhani Laulajainen. Hänen
historiansa lainausmerkeillä tai ilman on hyvin avoin ja siksikin
hyväksi ihmisille, eritoten vapaamielisille humanisteille.


Juhani Laulajaisen teoksen Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme
tarinat liittyvät perheyhtäläisesti Vakka-Suomeen, tuohon sekavaan
vyöhykkeeseen Varsinais-Suomen ja Satakunnan välimaastoissa.
Vakka-Suomi on siinä Uudenkaupungin, Kalannin ja Laitilan
korkeudella, eikä sitä voi tarkasti määritellä.

Takakannen mukaan kyseessä on 'Vakka-Suomen fiktiivinen historia' ja
niinhän se taitaa olla. Tämä tuo kuitenkin mukanaan ongelman, sillä
kuka Suomessa kuuluu Laulajaisen teoksen kohderyhmään. Koska
Laulajaisen historia ei selvästikään ole totta, ei sitä voi
suositella ihmiselle, joka pahastuu siitä että Tuomas Kyrön
romaaneissa historialliset faktat eivät ole kohdallaan, vaan joku
kanadalainen 1980-luvun mäkihyppääjä esiintyykin aivan toisessa
aikakaudessa. Tai mitä, sanotaanko, suomalainen avantgardistinen
nykyrunoilija teoksesta saa irti. Ei mitään. Hän ei voi ymmärtää
Laulajaisen jatkuvia vitsejä, jotka saattavat olla härskejäkin,
vaikkapa tämä tarinassa 'Toteuta unelmani':

'Näin kertoo Saara: 'Mulle kävi tavallaan niin kuin sille yhdelle
leskeksi jääneelle rekkakuskille, jonka naapuriin muutti
homoseksuaalinen tanssinopettaja. Yhtenä lauantaina rekkakuski
koputti sen oveen ja kysyi voisiko naapuri opettaa sille vistausta.
Naapuri vastasi, että kyllä mä voin opettaa sulle koska mä arvelinkin
että sä voisit olla vähän niitä miehiä. Ja rekkakuski, että joo, mä
olen aina tykänny rytmikkäästä liikunnasta. Ja tanssinopettaja, että
riisu housut. Ja rekkakuski, että ei kai mun nyt housuja tartte
riisua. Ja tanssinopettaja, että ai sä haluat olla alistettavana.
Jollain konstilla se huijasi rekkakuskin sänkyyn kontalleen ja sitoi
sen ja kapuloi suun. Ja sitten se fistasi sitä koko iltapäivän.
Jälkeenpäin hämmentynyt muttei kovin vihainen rekkakuski sanoi, että
mä kyllä tarkoitin sitä tanssia. Ja tanssinopettaja, että ai sä
tarkoitit tvistaamista? Ja rekkakuski, että joo, sitä, mutta kyllä
tuokin oli kivaa.''

Tämähän on aivan kauhea lainaus. Siinä rikotaan useita sopimuksiamme,
joiden tarkoituksena on että ihminen voisi olla vapaa ja
oikeudellinen. Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja
loukkaantuisi tästä pahasti. Siksi Laulajaisen kirja onkin hyvää
lukemista humanisteille ja erityisesti naistutkimukselle, jotta he
ymmärtäisivät ottaa edes joskus rennommin.

Laulajainen on Veikko Huovisen jalanjäljillä kertoessaan naama
ilmeisen vakavana vaikka minkälaisia tarinoita ja loppuun vielä iskee
härskiyden kuten kertomuksessa/ tarinassa/ novellissa 'Pukkia
odotellessa': 'Kaikenlaiset juopuneet punanenäiset 'pukit'
toikkaroivat ympäriinsä ja tilaisuuden tullen, heti kun silmä
välttää, panevat äitiänne, jonka arvon te vasta silloin heräätte
huomaamaan.' Näinhän se on, tulee aivan Kalervo Palsan joulukuvaelmat
mieleen, joissa joulupukki juo tenua ja tappaa ydinperheen.

Kirjailija ei ole enää aivan nuori mies, syntynyt vuonna 1954. Tässä
on kyseessä hänen neljäs proosateoksensa. Jarkko Laineen Seuran
matineassa 17.3.2009 Laulajainen luki teostaan Äärettömän Hyvä Nainen
vakavalla ja hiljaisella äänellään. Juuri tuollainen aiheuttaa
kuoliaaksinauramisia. Myös nämä totisella äänenpainolla esitetyt 30
kertomusta aiheuttavat samaa. Mutta kenelle? Eihän tässä maailmassa
uskalla enää edes nauraa, kun kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen
mielestä blondivitsit ovat syrjiviä. Ahtaaksi on mennyt. Siksikin on
hyvä että on näitä Laulajaisia. Ehkä on oltava lähempänä hautaa kuin
kehtoa että uskaltaa olla mikä on.

Aikoinaan uusikaupunkilainen valtiotieteilijä kertoi, että
lappalaiset muuttavat Uuteenkaupunkiin autoja kasaamaan ja sitten
vetävät itsensä kaupungin yksiössä hirteen. Laulajaisen fiktiivinen
historia antaa tukea tarinalle. Kertomuksessa 'Vestigia terrent'
vaelletaan Lapissa ja enemmän tai vähemmän aito ja rehellinen Lapin
mies käy etelän miesten hermoille.  'Jeesuksen pienessä jojossa'
puolestaan nuorimies päättää mennä hirteen masentavassa asunnossaan
mutta kortti pelastaa. Kertomus päättyy: '- Ripsipiirakkaa, hän
kuiskasi.'

Kuitenkin Teemme temppumme, kumarramme ja poistumme tutkii enemmän
etukäteishistoriaa kuin jo tapahtuneita asiaintiloja. Tällainen on
kokoelman pisin 50-sivuinen tarina 'Hyvää alkusyksyä'. Se on tehty
kirjemuotoon. Ihmisuros siinä kertoo rakkauttaan Tilda3456Als2Z4:lle,
joka on iiaaX25lainen naaras. Eletään noin vuotta 3000 ja
iiaaX25laiset ovat kolonisoineet Maapallon. Heidän naaraillaan on
viisi jalkaa, kolme kättä sekä sama määrä vaginoita. Ihmisuros on
loppuunkoulutettu länsimainen mies, joka muistaa olla empaattinen ja
yleensä ymmärtäväinen ja toivoo 'Etten ole Sinulle objekti, vaan
subjekti. Ettet arvioi minua kuin esinettä, vaan kuin elävää
hiilipohjaista olentoa, jolla on itseisarvo.'

Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät iiaaX25laiset ole vielä aivan
yhtä empaattisia kuin ihmiset, vaan kiukuttelevat ja syyttävät
ihmisurosta milloin mistäkin. Ihmisuros, tuo myönteisyys, ei
kuitenkaan anna periksi, vaan yrittää parantaa tapansa etenkin mitä
tulee ihmisuroksen 'seksivikoihin', sillä ennen kaikkea
ihmisuroksella on liian pieni penis, mutta hän lupa kerätä rahaa
suurennusleikkausta varten. Kuitenkin suhde ajautuu yhä pahempaan
umpikujaan ja ihmisuros luovuttaa: 'En voi enää sinulle mitään.
Nostan käteni. Älä jatka ampumista.'

Aika lohduton tulevaisuudenkuvitelma, dystopia. Lukiessani 'Hyvää
alkusyksyä' olin kuitenkin onnellinen siitä, mihin viittaa tarinan
ihmisuroskin, että Maapallon naiset eivät ole mitenkään iiaaX25laisen
naaraan kaltaisia pikkumaisia henkilöitä, vaan aina tasavertaiseen
kumppanuuteen valmiita ihanuuksia. Eritoten suomalaiset naiset, nuo
maailmankaikkeuden parhaat.

Laulajaista kiinnostaa muutenkin intergalaktinen seksuaalisuus, josta
valitettavan vähän vielä tiedetään. Laulajainen lähtee liikkeelle
yksilöstä, hänen kokemuksistaan, eikä poliittisista kuvioista.
Kertomuksessa 'Pidinkö liikaa' eräs uusikaupunkilainen Pekka on
huolissaan siitä, onko hän 'ufoloveri eli humanoidinrakastaja'. Pekka
kun oli ulkoavaruuden miehen kanssa ollut Ruokolanjärvellä
seksuaalipuuhissa: 'Haluan tehdä tiettäväksi, että myös Maan miehet
ja naiset saavat elastisen perhoseni, siis 'tallini', heräämään.
Ulkoavaruuden miehissä minua ei kiinnosta muu kuin volvo, koska se on
niin iso.'

Vakka-Suomi on kirjan pääosassa ja se pääosa on hyvin näennäinen.
Oikeastaan Vakka-Suomi on päälleliimattu kirjaan. Tätä voisi pitää
moitteena, mutta on tiettyä jylhyyttä siinä että maailma ja
maailmankaikkeus kuvataan jonkin yhdentekevän alueen kautta. Se on
suorastaan törkeää ja juuri siksi hienoa. Juhani Laulajaisen kirjaa
voi suositella kaikille niille, jotka tahtovat pahoittaa mielensä,
sekä niille joita kiinnostaa hyvä kirjallisuus.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/