[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kauneus - Jumalan kieli

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Krista Berglund  tutkijatohtori, Katariina-instituutti
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Seppälä, Serafim: Kauneus, Jumalan kieli. Kirjapaja, 2010. 263 sivua.


Kauneus - Jumalan kieli
---------------------------------------------------------

Serafim Seppälän kirjassa Kauneus - Jumalan kieli Välimeren muinaisen
kreikankielisen kulttuuripiirin keskeisten filosofien ja teologien
kauneuskäsitysten esittely lomittuu mainiosti hänen omiin
pohdintoihinsa kauneuden ajattomasta olemuksesta.


Serafim Seppälää voi huoleti tituleerata Suomen kiinnostavimmaksi ja
monipuolisimmaksi ortodoksiseksi teologiksi ja ortodoksisen
aatehistorian tutkijaksi. Vuonna 2010 häneltä ilmestyi ensin muhkea
ja arvokas teos Elämän äiti. Neitsyt Maria varhaiskristillisessä
teologiassa. Loppuvuonna ilmestyi Kauneus. Jumalan kieli, eräänlainen
jatko-osa Seppälän vuonna 2007 ilmestyneelle teokselle Vapaus, joka
valittiin tuon vuoden kristilliseksi kirjaksi. Näiden välillä hän
ehti vielä kirjoittaa erinomaisen yleisesityksen Armeniasta sekä
paksun ja äärimmäisen kiinnostavan teoksen Jerusalemin kaupungista
juutalaisessa, islamilaisessa ja kristillisessä perinteessä. Ja jo
Kauneus-kirjansa jälkeen ällistyttävän tuottelias Seppälä on ehtinyt
julkaista kirjan Valo jää. Dostojevski, Gibran, Kazantzakis ja
Jumalan mysteeri, paksun teoksen Armenian kansanmurhan perintö sekä
useita kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita.

Kauneus-kirjansa esipuheessa Seppälä selittää valinneensa aiheekseen
kauneuden, koska haluaisi 'tarjota nykyajan aatteellisen
pirstoutumisen keskelle jotain sellaista, mikä voisi toimia kokoavana
periaatteena [...] olipa oma tausta uskonnollinen tai uskonnoton,
humanistinen tai luonnontieteellinen.' 'Eikö kyky ja tarve nauttia
kauneudesta yhdistä kaikkia sieluja [...] ?', hän perustelee.

Jo näistä alkusanoista käy selville, että Seppälän mielestä sellainen
tilanne, jossa teologia, filosofia ja taide asetetaan jonkinlaiseen
kilpailuasemaan keskenään, on kovin tylsä. Seppälän, ortodoksisen
munkin ja Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian ja
patristiikan professorin, taka-ajatuksena ei olekaan käännyttää
lukijoitaan kristinuskoon vaan saada heidät ihmettelemään maailman
kauneutta ja pohtimaan kauneuden syvintä olemusta. Tästä
lähestymistavasta johtuen kirja on aidosti kiinnostava sellaisellekin
lukijalle, jonka suhde teologiseen disipliiniin on varauksellinen. 

Jossain määrin hämmästyttävällä tavalla kirja myös onnistuu olemaan
yhtä aikaa paitsi mainiota teologiaa ja erinomaisen kiinnostavaa
filosofiaa myös korkeatasoinen aatehistoriallinen tutkimus. Seppälän
akateemisena päämääränä on havainnollistaa sitä, kuinka häkellyttävän
läheistä sukua Platonin aateperinteeseen nojaava uusplatonismi ja
itäisen kirkon tärkeimpien varhaisten teologien ajattelu ovat
keskenään. Hän pyrkii samalla päättäväisesti tyrmäämään sen kaltaisen
ajatustavan, jonka mukaan olisi tarpeen todistaa, että uusplatonismi
on jollakin tavoin kristillistä teologiaa primitiivisempää tai
arvottomampaa. Nimenomaan tämä lähtökohta tekee teoksesta
tieteellisesti uskottavan ja älyllisesti kiinnostavan.

Seppälä pohtii kauneuden käsitettä Platonin, uusplatonismin isänä
pidetyn Plotinoksen, juutalaisfilosofi Filon Aleksandrialaisen sekä
viiden tärkeän kristillisen opettajan, Klemens Aleksandrialaisen,
Basileios Suuren, Gregorios Teologin, Gregorios Nyssalaisen ja
Pseudo-Dionysioksen ajattelussa. Hänen tärkeimpään päämääräänsä -
tarjota kauneutta nykyihmiselle jonkinlaiseksi pettämättömäksi
kiinnekohdaksi vakaumuksesta ja kiinnostuksista riippumatta - sopii
mainiosti, että hän havainnollistaa samalla, kuinka Välimeren alueen
kreikankielisessä maailmassa vaikuttaneiden kristinuskon ensimmäisten
tärkeiden ajattelijoiden, myöhäisantiikin aateperinteitä jatkavien
filosofien ja juutalaisten uskonoppineiden ajatuksia on antoisinta ja
luontevinta tarkastella yhdessä, tekemättä liian tarkkaa eroa sen
välille, minkälainen kenenkin muodollinen uskonvakaumus on ollut.
Tämän havainnollistamiseen sellainen äärimmäisen syvä ja kiehtova
mutta täysin 'puolueeton' ja ajallisesti ja paikallisesti riippumaton
käsite kuin kauneus onkin mitä mainioin.

Koska Seppälä on niin ilmeisesti halunnut korostaa sitä, ettei
kristillinen itsetyytyväinen standardikäsitys kehityskulusta, jossa
'pakanallisesta uusplatonismista' edetään astetta ylevämpään
hellenististen juutalaisten filosofiaan ja joka sitten saa lopullisen
kruununsa kristillisten isien ajattelussa, ole järin hedelmällinen, on
ehkä hieman harmillista, että rakenteensa puolesta kirja kuitenkin
tulee tätä ajatusta tukeneeksi. Näin Seppälä esittelee 270 jKr.
kuolleen uusplatonismin isän Plotinoksen heti noin 600 vuotta aiemmin
eläneen Platonin jälkeen. Vasta sitten hän esittelee Kristuksen aikaan
eläneen juutalaisen Filon Aleksandrialaisen ja 210-luvulla kuolleen
kristityn Klemens Aleksandrialaisen. Koska Seppälän erinomaisessa
esittelyssä 'pakanallinen' Plotinos paljastuu näistä kolmesta
aleksandrialaisesta häkellyttävällä tavalla melkeinpä
'kristillisimmäksi', olisi hänen sijoittamisensa omalle
kronologiselle paikalleen muodollisista koulukuntarajoista
piittaamatta ehkä tarjonnut otollisemman mahdollisuuden korostaa
sitä, että kauneuden ja totuuden henki tosiaankin kulkee siellä missä
tahtoo.

Tähän liittyen olisin kovin halukkaasti myös lukenut ainakin hieman
lisää siitä 'monikulttuurisesta' ilmapiiristä, joka kreikankielisessä
Aleksandriassa mitä ilmeisimmin ajanlaskumme parin ensimmäisen
vuosisadan aikana vallitsi. Erityisesti siksi, että Seppälä on muissa
kirjoissaan ja teksteissään todistanut tuntevansa verrattoman
monipuolisesti ja syvällisesti juutalaista ja varhaista kristillistä
ajattelua ja aatehistoriaa, tämän käsittelyn puuttuminen tuntui
hieman karvaaltakin menetykseltä. Olisi varmasti ollut antoisaa lukea
hänen havaintojaan ja mietteitään siitä ilmeisen hedelmällisestä
vuorovaikutuksesta erilaisten uskonnollisten ja filosofisten
aatteiden välillä, jolle aleksandrialainen ajanhenki antoi tilaa
kukoistaa.

Myös kirjan loppupuoli olisi ehkä vain entisestään kohentunut, mikäli
Seppälä olisi jakanut lukijoidensa kanssa hieman auliimmin tietojaan
siitä, minkälainen rooli uusplatonilaisen filosofian klassikoilla oli
Kappadokian kristillisten isien omassa sivistyksessä. Näin lukija
olisi saanut vieläkin tukevamman otteen siitä perusoivalluksesta,
jota kohden Seppälän teksti kiistatta johdattaa, eli että ajatus
'puhtaasta' teologiasta, jota voisi pitää tiukasti erillään mistä
tahansa muusta vilpittömästä totuuden ja kauneuden etsinnästä, on jo
lähtökohtaisesti mieletön. 

Seppälän kirjasta jää hyvin sympaattinen vaikutelma siitä, että hän
on kirjoittanut sen ainakin osaksi itseään varten - siksi, että
kauneuden olemus on häntä kovasti kiehtonut ja haastanut sitä
pohtimaan - eikä siksi, että olisi halunnut opettaa muita tai
esitellä omaa tietämystään. Tekstistä myös näkyy selvästi, ettei hän
suhtaudu omaan kirjoittamiseensa tärkeästi vaan kirjoittaa nopeasti
ja liikoja miettimättä. Tämä tuo tekstiin tiettyä miellyttävää
karheutta; toisaalta välillä on hieman sääli, ettei Seppälän -
äärimmäisen lahjakkaan ja oppineen, erittäin itsenäisen ja nopeasti
valmista, kaunista ja tarkkaa tekstiä kirjoittavan kirjoittajan -
kirjaan selvästikään ole tohdittu enää kustantamossa millään tavoin
kajota, sillä armottoman ankara luottokriitikko olisi epäilemättä
auttanut jalostamaan siitä täydellisen timantin.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/