[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Erilaisia evakkomuistoja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti  tutkija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lind, Armas: Caleb, romanipojan evakkotaipale. Like Kustannus, 2010.
160 sivua.


Erilaisia evakkomuistoja
---------------------------------------------------------

Caleb, romanipojan evakkotaipale pohjautuu Sortavalassa 1920-luvun
lopulla syntyneen Armas Lindin omiin elämänkokemuksiin varhaisesta
lapsuudesta miehuusiän alkuun saakka. Tähän ajanjaksoon osuu toinen
maailmansota, Suomen talvi- ja jatkosota. Calebin kotipaikkakunta
jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, joten myös lastenkodissa
asuva romanipoika lähetettiin pois tutuilta seuduilta.
Lastenkotilasten ja romanien evakkotaipaleesta on julkaistu melko
vähän, joten tämä kirja asettuu suureen aukkoon yleisessä
tietämyksessä. Esimerkiksi ei ole kovin hyvin tunnettua, että
Sortavala ja sen ympäristö olivat Suomen suurin romanikeskus jo
1800-luvulla, ja kun evakkotie kevättalvella 1940 alkoi, merkittävä
osa evakoista oli romaneja. Panu Pulman kirjoittama esipuhe
taustoittaa Calebin elämäntarinaa.

 


'Siulta män tila, miult koko pitäjä.' Tämä leikkisäksi tarkoitettu
tokaisu esiintyy monessa eri muodossa romanievakoista puhuttaessa.
Mielikuvissa - ilmeisesti myös päättäjien - romanit on nähty
jatkuvasti liikkeellä olevina ja kyvyttöminä tai haluttomina
asettumaan paikoilleen. Luultavasti tästä syystä romanievakoiden
sijoittamista ei joka paikassa ehkä pidetty kovin tärkeänä, hehän
lähtisivät ennen pitkää tien päälle kuitenkin. Lind kuitenkin kertoo,
että monet romanit elivät suurimman osan elämäänsä syntymäpitäjässään
ja sen lähiympäristössä, vaikka eivät olisi asuneetkaan koko aikaa
yhdessä ja samassa paikassa. Myös esimerkiksi monien
kannakselaisevakoiden muisteluissa mainitaan toisinaan paikalliset
tutut romaniperheet, jotka olivat vakituisia vieraita tietyissä
taloissa.

Calebin äiti oli usean lapsen yksinhuoltaja ja toisinaan
väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Hän jätti nuorimmaisensa
kasvatusperheeseen, ilmeisesti valkolaisten luokse, mistä
sukulaismies melko pian nouti pojan hoiviinsa. Hän ei kuitenkaan
ollut kykenevä huolehtimaan lapsesta, ja niin Caleb ainakin ajoittain
eli Sortavalan kaduilla. Kerjäämällä ja laulamalla ansaituilla
kolikoilla hän osti ruokaa, toisinaan ystävälliset ihmiset kutsuivat
hänet pöytäänsä. Jossain vaiheessa hän tapasi sisarensa, jonka äiti
oli hyljännyt, ja lapset alkoivat pysytellä yhdessä. Ennen pitkää
Caleb ja hänen sisarensa poimittiin kadulta ja toimitettiin
lastenkotiin Ryttyyn, kaupungin ulkopuolelle.  

Romanien elämäntapaa on aikanaan pidetty vääränlaisena, joten heidät
on haluttu vaikka väkisin sopeuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja
suomalaisiin elämäntapoihin. Eräänä keinona tässä pidettiin
romanilasten erottamista vanhemmistaan ja sukulaisistaan
lastenkoteihin, jossa heidät opetettaisiin elämään valkolaisen elämää
ja unohtamaan romaniyhteisön tavat. Kadulla elävien pikkulasten
vieminen lastenkotiin tuntuu ainakin nykypäivän lukijasta aivan
oikealta lastensuojelulliselta toimenpiteeltä, mutta Caleb ja hänen
sisarensa kokevat tämän vapaudenriistona, mikä tuntui vielä
katkerammalta, kun lapset pian erotettiin toisistaan.

Keväällä 1940 lastenkodin lapset lähtivät evakkomatkalle mukanaan
päällään olevat vaatteet ja pussillinen korppuja. Juna ja linja-auto
kuljettivat lapset tuntemattomaan paikkaan, tuttu hoitajatäti oli
sentään mukana. Calebia siirrettiin paikasta toiseen, lopulta hän
päätyi vaivaistaloon. Useimmissa paikoissa kohtelu oli suorastaan
epäinhimillistä, vaikka ystävällisiäkin ihmisiä Calebin matkan
varrelle osui.

Teoksen kieli on koristeellisen monisanaista. Esimerkiksi sivulla 31
lapsi toivoo, että tuttu täti 'ystävällisyydellään sysäisi pois tuon
sydäntäni kattavan, synkän pilvipeitteen.' Matkalla tädin luokse
'muistot ottivat minut valtaansa kuin keväinen tulva, joka peittää
hennon kukkasen.' Kuten muistelmissa usein, hyvät asiat ovat
täydellisen ihania ja suurenmoisia, pahat asiat äärimmäisen kauheita.
Aikuisen näkemys lapsuudesta yleensä ja varsinkin itsestään lapsena ei
aina tunnu oikein luontevalta. Joka tapauksessa Calebin tarina on
koskettava ja ajatuksia herättävä.

Omaelämäkerrallisen kirjallisuuden ongelmana on julkaistun
omaelämäkerran monitahoinen luonne. Yhtäältä tekstin odotetaan
kertovan asiat sellaisina kuin ne olivat, 'pelkkä totuus, mitään
siihen lisäämättä tai pois jättämättä'. Kun omaelämäkertaa luetaan
usein silminnäkijän ja omakohtaisen kokijan todistuksena todellisista
menneisyyden tapahtumista, vähäisenkin 'kirjailijan vapauden'
käyttäminen tekstin sommittelussa saa helposti jonkun huomauttamaan,
etteivät ne asiat varmaan ihan noin menneet. Toisaalta
omaelämäkerrallisen tekstin pitäisi kuitenkin muodostaa jonkinlainen
kaunokirjallinen kokonaisuus. Se ei voi olla pelkkää luettelointia ja
tapahtumaraporttia, vaan asiat pitää saada mielenkiintoiseen
kirjalliseen muotoon. Aivan kaikkea ei kuitenkaan edes pysty
kertomaan, jo kirjan laajuus asettaa omat rajoituksensa. Lisäksi
jokaisen elämässä on asioita, joiden yksityiskohtia ei haluaisi
jakaa, eikä ihan kaikkea ehkä muistakaan.

Calebin elämäntarina on julkaistu ruotsiksi nimellä Caleb jo vuonna
2004, mutta suomeksi se on ilmestynyt vasta vuonna 2010. Kirjasta ei
käy ilmi, onko suomenkielinen versio alkuperäinen vai onko teksti
suomennettu ruotsinkielisestä laitoksesta. Se vähän ihmetyttää, miksi
kirjan päähenkilön nimenä on suomalaisessakin tekstissä Caleb.
Tuntuisi luontevalta, että poikaa nimitettäisiin ainakin puhuttelussa
ihan suomalaisittain Kaalepiksi, vaikka Caleb virallinen nimi
olisikin.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/