[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Aino Kallas, lahjakas poikkeusyksilö vai ikuinen isän tyttö?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tiina Miettinen  FL,  Tampereen yliopiston Historiatieteen ja
filosofian laitos
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Leskelä-Kärki, Maarit (toim.); Melkas, Kukku; Hapuli, Ritva: Aino
Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. BTJ Kustannus, 2009. 208
sivua.


Aino Kallas, lahjakas poikkeusyksilö vai ikuinen isän tyttö?
---------------------------------------------------------

Artikkelikokolemassa käsitellään Aino Kallaksen dramaattisia
elämänvaiheita ja hänen laajaa tuotantoaan kuten romaaneja, runoja,
novelleja, näytelmiä, kirjeitä, päiväkirjoja, lehtikirjoituksia sekä
matkakertomuksia.


Aino Kallaksen koottuja teoksia (1938) koristanut valokuva -
filmitähden olemus ja kirjailijan kaihoinen kaukaisuuteen tähdätty
katse - lumosi allekirjoittaneen koulutyttöiässä isovanhempien kodin
ullakolla. Vastaavalla innolla tartuin Maarit Leskelä-Kärjen, Kukku
Melkkaan ja Ritva Hapulin toimittamaan teokseen Aino Kallas.
Tulkintoja elämästä ja tuotannosta. Kansikuva kertoo paljon siitä,
kuinka Aino Kallaksen teokset sitoutuvat vahvasti hänen persoonaansa.

Maarit Leskelä-Kärki ja Kukku Melkas ovat kirjoittaneet kirjan alkuun
laajan elämäkerrallisen katsauksen Aino Kallaksesta ja hänen
tuotannostaan. He tiedostavat tehtävänsä vaikeuden, koska Kallaksen
tuottamaa tekstiä on olemassa niin valtava määrä. Kirjailijaa ja
tämän tuotantoa käsitellään toisiinsa limittyneinä. Ilmeisesti
muunlainen lähestymistapa on mahdotonta, kun kohteena on niin
voimakas persoona kuin Aino Kallas. Halusiko Aino Kallas, että hänen
oma elämänsä sidotaan aina olennaiseksi osaksi hänen tuotantoaan vai
olisiko hän halunnut niiden edes joskus pysyvät toisistaan erillään?
Kysymykseen on mahdoton vastata.

Itseäni on aina kiinnostanut Aino Kallaksen päiväkirjoissaan esiin
tuoma jyrkän patrilineaarinen käsitys perheestä, suvusta ja omasta
verenperinnöstään. Hän korostaa toistuvasti isänsä suvun merkitystä
itselleen ja katsoo, että ei ole perinyt mitään äitinsä suvusta.
Nykyajan näkökulmasta Ainon koulutetun, ammatissa toimineen ja
kirjoittamista harrastaneen äidin sekä tämän sisaren Ida Godenhjelmin
vaikutus nousee kuitenkin yhdeksi keskeiseksi tekijäksi sille, että
Aino Kallaksesta ylipäätään tuli kirjailija. Hilkka Oksama-Valtonen
tuokin artikkelissaan esiin sen, että Kallas sai ehkä näiden
molempien naisten ansiosta varsin poikkeuksellisen kasvatuksen.

Kallasta kiehtoivat Krohnin suvun tarinat, sen erikoiset
ihmiskohtalot sekä kansainvälisyys, dekadenssi ja esi-isien kiehtovan
paheellinen rappio yhdistettynä romanttiseen kartanoelämän hohteeseen.
Krohnin suku oli tutkittu ja selvitetty hyvin jo Aino Kallaksen omana
aikana. Siihen oli siis helppo ihastua ja samastua toisin kuin
yhteiskunnalliselta merkitykseltään vaatimattomampaan ja
tuntemattomaan äidin sukuun.

Leskelä-Kärki syventyy omassa artikkelissaan sisaruuden merkitykseen
Kallaksen elämässä ja tuotannossa, mikä on tuttua jo hänen
väitöskirjastaan. Leskelä-Kärki pohtii tavallaan äidin merkitystä
sikäli, että Aino Kallaksen suhde täyssisar Auneen oli tavallaan
yllättäenkin erityislaatuinen. Aino Kallas itse siis korosti
omaavansa vain isänsä Krohnien verenperintöä mutta oli siitä
huolimatta monella tapaa hyvin vahvasti 'verisitein' sidottu äitinsä
kautta ainoaan täyssisareensa Auneen. Sisarpuoli Helmi jäi
ulkopuoliseksi, vaikka olikin ihailtua Krohnien sukua. Suhde
veljiinkin pysyi kunnioittavan etäisenä. Kallas ei kyennyt luomaan
sisaruspuoliinsa yhtä pitkää ja lämmintä suhdetta kuin täyssisareensa
Aune Krohniin. Mielestäni tämän 'matrilineaarisen' näkökulman ja
merkityksen esiin tuominen on kirjan artikkelien parhainta antia,
joka pakottaa lukijan pohtimaan varjoon jätetyn äidin Minna
Lindroosin ja hänen sukunsa vaikutusta tyttäriinsä.

Kukku Melkas kertoo artikkelissaan Kallaksen tavasta rinnastaa äitiys
ja naiseus luontoon. Jälleen siis tarkastellaan Kallaksen kipeää
suhdetta äitiyteen. Lukijana alkaa kiinnostaa yhä enemmän se, kuinka
vahvasti Kallas jatkuvasti pohtii teoksissaan naiseutta ja äitiyttä,
vaikka hän itse omissa päiväkirjoissaan lähestulkoon kielsi äitinsä
merkityksen itselleen sekä koki olevansa ensisijassa luotu poikien
äidiksi. Hän myös hakeutui mieluummin älykkäiden miesten kuin
kaltaistensa älykkäiden naisten ystäväksi.

Aikakauden ihanne oli patriarkaalinen ydinperhe ja yhteiskunta, jossa
miehen piti olla voimakas ja naisen heikompi kodin hengetär. Kallas
itse oli kaikkea muuta kuin aikakauden ihanteellinen kodin hengetär
eikä edes pyrkinyt sellaiseksi. Hänen voi katsoa jopa hieman
halveksineen tällaisia naisia. Silti Kallas haikeana toteaa
marokkolaisia naisia kuvatessaan kuinka länsimainen nainen on
menettämässä 'kukankaltaisuutensa'. Ritva Hapuli kysyykin, että
katsoiko Kallas siis tasa-arvon kuitenkin riistävän naisellisuuden.
Päiväkirjassaan Aino Kallas arvioi valinneensa aviomiehensä vaistolla
tämän terveen talonpoikaisen sukuperimän vuoksi, koska itse omasi
degeneroitunutta verta. Kallas oli siis tässä suhteessa aikansa
lapsi, joka siitä huolimatta loi teoksia kaltaisistaan voimakkaista
omaa tietään kulkevista naisista ja heikoista miehistä. Ristiriita
onkin tavattoman mielenkiintoinen.

Kirjoittajat tuovat kiinnostavana näkökulmana Aino Kallaksen
tasapainoilun perheen ja kirjoittamisen välillä sekä siihen liittyvät
syyllisyyden tunnot. Syyllisyydestä huolimatta Kallas oli varma, että
hänen on asetettava taide kaiken edelle. Oskar Kallas oli
aikakaudella todellinen poikkeusyksilö, koska hän salli vaimolleen
vetäytymisen viikoiksi yksin kirjoittamaan ja tuki muutenkin tämän
uraa parhaansa mukaan. Kaikki tämä heijastui Kallaksen luomiin
naishahmoihin, jotka myös kamppailevat erilaisten valintojen
keskellä. Aino Kallaksen päiväkirjat lukeneelle myös Silja Vuorikurun
artikkeli Kallaksen Batsheba-näytelmästä on mielenkiintoista
luettavaa. Kadonneeksi luultu näytelmä löytyi vasta vuonna 2007 Viron
kirjallisuusmuseosta Tartosta.

Sirje Olesk tuo Aino Kallakseen virolaisen näkökulman, jota on
pitkään odotettu. Viettihän Aino Kallas elämästään suurimman osan
Virossa sekä hyödynsi pääteostensa aiheina Viron historiaa. Aino
Kallasta voidaan siis pitää myös virolaisena kirjailijana. Kallaksen
ja hänen kirjallisen tuotantonsa tutkimus on alkanut oikeastaan
kunnolla vasta 1990-luvulla maan itsenäistyttyä. Päiväkirjat
kiinnostavat virolaisia lukijoita ehkä muuta tuotantoa enemmän, koska
ne tuovat esiin paljon tietoa Viron lähihistoriasta.

Henna Haaviston artikkeli vetää yhteen aiemmat artikkelit pohtimalla
Aino Kallaksen julkisuuskuvaa. Aino Kallaksen tyylikäs omakuva
koristi hänen kirjojensa kansia sekä kirjamainoksia. Hänet siis
myytiin tavallaan yhdessä kirjojen kanssa. Kallaksen elämän
nostettiin julkisuuteen suomalaisessa lehdistössä 1920-30 -luvuilla.
Kallas oli maailmannainen, aikansa suuri julkkis, jonka toivottiin
edustavan ja vievän maailmalle myönteistä Suomi-kuvaa. Oikeastaan
vertaisin häntä tänä päivänä kirjailija Sofi Oksaseen, jonka kaikki
tuntevat ja josta muodostetaan mielipide, vaikka ei olisi luettu
ainuttakaan hänen kirjoittamaansa romaania. Julkisuus on
kirjailijalle kaksiteräinen miekka.

1920- ja 30-luvuilla, suomalaisesta kirjallisuudesta puhuttaessa,
Aino Kallas nähtiin Julius Krohin kirjoittavana tyttärenä eikä omana
itsenään. Hänen lahjakkuutensa katsottiin periytyneen isältä ja
tavallaan paheksuttiin sitä, että hän ei kirjoittanut suomalaisista
aiheista, vaikka oli kuulun suomalaisuusmiehen tytär. Toisin sanoen
Kallakselle itselleen tärkeä verenperintö kääntyi osittain jopa häntä
vastaan. Haaviston toivomukseen Kallaksen julkisuuskuvan tutkimuksen
laajentamisesta koskemaan myös ulkomaista lehdistöä on helppo yhtyä.

Kirjan viimeinen luku on muusta kokonaisuudesta irrallinen osio, joka
ei ehkä täysin sovi muuhun kokonaisuuteen. Leskelä-Kärki kertoo
lyhyesti Aino Kallasta koskevan kirjoituskeruun tuloksena saaduista
teksteistä. Kyse on raportoinnin luonteisesta osuudesta, joka olisi
ehkä ollut jopa oman tutkimuksen arvoinen. Nyt se jää enemmän
katsaukseksi vaille tarkempaa analyysia.

Teos vastaa moneen kysymykseen, joita Kallaksen teosten ja
päiväkirjojen lukija on jäänyt pohtimaan. Se on selkeästi suunnattu
Aino Kallaksen tuotannon ja elämän hyvin tunteville lukijoille. Sen
sijaan Aino Kallakseen täysin perehtymättömälle kirja saattaa olla
vaikeammin ymmärrettävä. Se on myös ensimmäinen tutkimus Kallaksesta,
jossa on hyödynnetty yhteistyötä Viron kanssa. Aino Kallasta
pitäisikin entistä enemmän tutkia kansainvälisestä näkökulmasta,
koska hänen kirjojaan käännettiin monille kielille. Toivottavasti
kirjan innoittamana syntyy uutta tutkimusta. Kirjan taitossa ongelmia
tuottaa se, että kahdeksan erillisen artikkelien kirjoittajat löytyvät
vasta teoksen lopusta. Ehdin lukea kirjaa varsin pitkälle ja kaivata
tietoa kirjoittajien taustoista ennen kuin huomasin selata kirjan
loppuun. Innokas lukija kun ei aina muista huolella lukea
sisällysluetteloa, josta asia toki olisi selvinnyt.

Julkaistu myös Ennen ja nyt lehdessä tiistaina 21. syyskuuta 2010.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/