[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Hilpeää politologian popularisointia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Timo Toivonen  emeritus professori, Turun kauppakorkeakoulu/Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus. Kirjoituksia yhteiskunnallisesta
tietämättömyydestä. Teos, 2010. 241 sivua.


Hilpeää politologian popularisointia
---------------------------------------------------------

Tieteen popularisoinnista puhutaan paljon, mutta varsin usein
periaatteessa suurta yleisöä varmasti kiinnostavatkin
tutkimustulokset jäävät piiloon joko tiedon tulvan tai tylsän
esittämistavan vuoksi. Tässä asiaa yritetään korjata politologian
osalta, ja tulos on pääosin onnistunut, joskin kritiikillekin on
aihetta. 


Uschanovin kirjan lähtökohtana on yhdysvaltalaisen valio-opin
professorin Philip Conversen vuonna 1964 julkaisema artikkeli The
Nature of Belief Systems in Mass Publics. Se perustuu
äänestyskäyttäytymistä selvittäviin haastattelututkimuksiin. Kysely-
ja haastattelututkimusten tuloksiin (surveys) perustuu myös tämä
Uschanovin kirja. Mainitulla Conversella oli kaksi pääteesiä.
Ensimmäisen mukaan ihmiset vastaavat yhteiskunnallisiin kysymyksiin
täysin lonkalta ajattelematta sitä, onko vastauksessa mitään
logiikkaa. Toinen teesi on se, että ihmisiltä puuttuu tieto asioista,
joista politiikasta kulloinkin kiistellään.

Se, mistä kirjan nimi 'Suuri kaalihuijaus' tulee, paljastuu vasta
lopussa. Toisen maailmansodan aikana nimittäin Yhdysvalloissa
annettiin varsin yksityiskohtaisia määräyksiä kaalinsiementen
kaupasta keinottelun estämiseksi. Vaikka sittemmin kauppa vapautui ja
hintasäännöstely purettiin, jäi huhu säännöstelystä elämään, ja sitä
käytetään esimerkkinä liittovaltion säätelyn ulottamisesta aivan
naurettaviin asioihin. Sanomattakin on selvää, että Euroopan Unionia
koskien on samanlaisia naurettavia huhuja, vaikka kaikki
naurettavuudet eivät huhuja olekaan. Kirjan aihe on siis
poikkeuksellisen mielenkiintoinen, ja tuo alaotsikossa oleva ilmaisu
'tietämättömyys' on ehkä hieman liian kapea. Parempi olisi sanoa ehkä
'kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä,
välinpitämättömyydestä ja hölmöydestä'.

Kirjan mukaan noin kymmenen prosenttia kansasta käsittävä poliittisen
tietämyksen eliitti tiesi sekä Yhdysvalloissa että Suomessa yhtä
paljon politiikasta. Mutta keskimäärin Suomessa tietämys oli parempaa
kuin Yhdysvalloissa, koska Suomessa oli miltei täysin tietämättömiä
selvästi Yhdysvaltoja vähemmän. Mutta Uschanov haluaa myös muilla
tavoin osoittaa, miten poliittisesti hölmöjä amerikkalaiset ovat.
Esimerkiksi erään tutkimuksen mukaan Ruotsissa ihmisten
vasemmistolaiset ja oikeistolaiset mielipiteet korreloivat
vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kannatukseen paljon vahvemmin kuin
Yhdysvalloissa. Uschanov pitää tulosta osoituksena amerikkalaisten
suuremmasta haparoinnista vasemmisto-oikeisto -akselilla. Mutta eikö
tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että Yhdysvaltain
valtapuolueet eivät kovin selvästi erotu vasemmisto-oikeisto
-akselilla?

Edelleen Uschanov kirjoittaa, että eräässä yhdysvaltalaisessa
tutkimuksessa havaittiin, että niistä, jotka pitivät työttömyyttä
tärkeimpänä poliittisena ongelmana, vain 17 % tiesi, oliko työttömyys
noussut tai laskenut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Mutta niistä,
jotka eivät pitäneet työttömyyttä pahimpana ongelmana, asian tiesi 29
% (s. 51). Nyt on aivan selvää, että tällainen kahden muuttujan
välinen yhteys ilman kolmansien muuttujien kontrollointia voi olla
todellisuudessa aivan näennäinen. Tätä korostetaan kaikissa kysely-
ja haastattelututkimuksen oppikirjoissa, ja Uschanovkin asian tuntee.
Se käy ilmi kirjasta sivuilta 134-135. Niinpä yllä mainittu tulos voi
johtua esimerkiksi siitä, että työttömyyttä pahimpana ongelmana
pitävät ovat vähän koulutettuja ihmisiä, joille työttömyys on
omakohtainen kokemus tai ainakin kokemus, joka voi kohdata heitä
todennäköisemmin kuin pitkälle koulutettuja. Koulutetut ihmiset taas
tuntevat todennäköisesti paremmin yhteiskunnallisia asioita kuin
vähän koulutetut.

Monessa muussakin asiassa Uschanovin olisi pitänyt mennä syvemmälle.
Otetaan toinen esimerkki. Miesten poliittinen tietämys on Suomessa
selvästi parempi kuin naisten (s. 92-93). Mutta toisaalta tiedetään,
että naiset ovat äänestysaktiivisuudessa jo vuosia kasvattaneet
etumatkaa miehiin, ja vuoden 2008 kunnallisvaaleissa etumatka oli jo
neljä prosenttiyksikköä. Uschanovkin tietää tämän (s. 125), mutta ei
kysy: Merkitseekö tämä nyt sitä, että poliittinen tietämys ja
äänestäminen ovat negatiivisessa yhteydessä toisiinsa? Tarkistin
asian Lauri Rapelin väitöskirjasta, jota Uschanov käyttää lähteenään,
ja väitöskirjan perusteella näin ei ole. Tuloksen täytyy merkitä sitä,
että tietämyksen korkeus liittyy äänestämiseen todennäköisyyteen
naisilla selvemmin kuin miehillä. Miksiköhän on näin?

Minun on vaikea ymmärtää, että sekä kirjan esitteessä että
takakannessa ensimmäisenä esimerkkinä ihmisten poliittisesta
tietämättömyydestä kerrotaan se, että Suomessa vain 17 prosenttia
kansasta tiesi kotikuntansa veroäyrin. Uschanov ajattelee näköjään
ilman mitään vertailua, että se on tavattoman vähän. Voi myös
väittää, että tuo 17 % on aika paljon. Kysyin kahdeksan hengen
kahvipöytäseurueessa Turun veroäyrin suuruutta, ja vain kaksi tiesi
oikein, eli se on 18,75. Ja kumpikaan näistä ei ollut täysin varma
vaan sanoi 'veikkaavansa'. Useimmat muista veikkasivat 18,50.

Monet Uschanovin esittämät asiat ovat tavallaan tuttuja, kuten
esimerkiksi se, että jonkun puolueen tappio vaaleissa johtuu siitä,
että monet sen entisistä kannattajista ovat vaalikauden aikana
kuolleet. Kuitenkin vaalistudioissa asiantuntijatkin lähtevät usein
siitä, että hävinnyt puolue on nimenomaan menettänyt jollekin
voittaneelle puolueelle kannattajiaan. Siksi on hyvä, että
tämmöinenkin kansalle kerrotaan. Edelleen esimerkiksi luullaan, että
eduskunta on valtiontaloudessa suuri syöppö. Mutta Uschanov kertoo
eduskunnan kulujen olevan vain valtion menoista vain prosentin
neljäsosan (s.176).

Kahta asiaa Uschanov olisi saanut korostaa selkeämmin. Ensimmäinen
näistä on se, että joku joka tietää paljon vaikka poliittisten
instituutioiden toiminnasta, tekee myös viisaampia päätöksiä kuin
joku, joka tietää vähemmän. Varmastikin se poliittinen eliitti, joka
päätti luvata lainaa Kreikalle 1,6 miljardia euroa ilman takuita,
tuntee EU:n toiminnan paljon paremmin kuin semmoinen jätkämies, joka
ihmettelee asiaa, koska emme me ole mitenkään vastuussa Kreikan
talouden tilasta? Toinen korostettava asia olisi ollut, että jonkun
mielipiteen nimittäminen populismiksi, voi olla itsessään mitä
suurinta populismia.

Kirjansa loppupuolella Uschanov kirjoittaa myös poliittisesta
nettikirjoittelusta ja osoittaa esimerkiksi sen, miten sovinnaisia
monet näennäisesti epäsovinnaiset mielipiteet ovat. Mielipide on
epäsovinnainen vasta, kun se on perusteltu. Oikein tarpeellisia ja
ajan hermoon iskeviä ajatuksia.

Jossain kohdin Uschanov hylkää tarkkailijan roolinsa ja ryhtyy
neuvomaan. Tällainen on muun muassa kohta, missä Uschanov pohtii,
miksi nuoret eivät äänestä. Ensimmäiseksi syyksi hän mainitsee sen,
että poliitikot koetaan kontrolloivina ja kriminalisoivina
ilonpilaajina. He haluavat esimerkiksi kieltää ja kriminalisoida
tekijänoikeuksien alaisen aineiston luvattoman lataamisen netistä
samoin kuin eroottisten ja väkivaltaisten sarjakuvien ym.
levittäminen. Tämä holhous ärsyttää nuoria ja vieraannuttaa heitä
politiikasta.

Vai niin. Voi myös väittää, että tekijänoikeuksien valvonta oli ennen
nettiä paljon tiukempaa jo siksi, että se oli helpompaa. Pitää
muistaa, että joskus 1950- ja 1960-luvuilla jumalaa pilkkaavan tai
sukupuolikuria loukkaavan kirjallisuuden levittämisestä saattoi
joutua oikeuteen ja saada tuomion. Oli viinakorttijärjestelmä,
eivätkä tytöt päässeet yksinään anniskelupaikkoihin. Asia voisi siis
olla myös juuri päinvastoin kuin Uschanov esittää: koska nykyisin
miltei kaikki on sallittua, mikään ei hepsauta. Sen sijaan menneinä
aikoina taantumukselliset lait, asetukset ja järjestyssäännöt
nostattivat protestimielialaa ja ajoivat nuoria vaaliuurnille.

Usein kysely- ja haastattelututkimuksiin perustuvat kirjat ja
artikkelit ovat tylsiä numeroitten raportointeja. Uschanovin kirja ei
ole sellainen. Se on kirjoitettu oivaltavasti ja hauskasti hehkuttaen.
Se sisältää jo edellä kerrottujen lisäksi lukuisia mehukkaita
tarinoita ja tutkimustuloksia kuten sen, että erään brittiläisen
tutkimuksen mukaan jotkut huipputuloiset tulojakaumaan ylimpään
promilleen kuuluvat pitivät itseään keskituloisina (s. 122). Heillä
ei siis ole tajua tavallisen ihmisen elämästä. Mutta on tämä kirja
paikoin ärsyttävän pinnallinenkin.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/