[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Perustietoa valvontatyöstä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilmo Kekkonen  Yleisesikuntaeversti
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Jarmo Nieminen (toim.): Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja
1941-1944. Ajatus Kirjat, 2010. 364 sivua.


Perustietoa valvontatyöstä
---------------------------------------------------------

Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen autenttisen
sotapäiväkirjan. Heikkinen toimi sodan aikana Päämajan alaisissa
valvontatehtävissä ylikonstaapelina ja reservinupseerina.
Päiväkirjamerkintöjen lisäksi teoksessa selostetaan valvontaosaston
toimintaa, siinä on aikaisemmin julkaisematonta kuva-aineistoa,
selkeät viitteet, sekä hyvin tehty henkilöhakemisto. Päiväkirja kuvaa
sodan vaiheet 'suurena juhlana' koetusta hyökkäysvaiheesta vähitellen
kehittyvään pettymykseen.


Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistoriallisen laitoksen tutkija,
yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen  on  toimittanut
poikkeuksellisen mielenkiintoisen teoksen. Sen keskeinen sisältö on
koko jatkosodan ajan Päämajan alaisissa valvontatehtävissä toimineen
ylikonstaapeli ja reservinupseeri Taavetti Heikkisen autenttinen
sotapäiväkirja.

Teoksen alussa on varsin tarpeellinen tietoisku valvontaosaston
toiminnasta. Sehän oli varsinaisesta johtamisjärjestelmästä erillinen
suoraan Päämajan alainen vastavakoiluorganisaatio.  Myös teoksen
nimihenkilön vaiheista annetaan perustiedot.

 

Tunnollisen upseerin sotapäiväkirja

Päiväkirja kuvaa koruttomalla ja persoonallisella tavallaan sodan
vaiheet 'suurena juhlana' koetusta hyökkäysvaiheen alkamisesta
vähitellen aina syvemmäksi kehittyvään pettymykseen sodan jatkuessa
suurin henkilötappioin. Jo hyökkäysvaiheessa alkavat uupumukseen
perustuvat kieltäytymiset. Miehet eivät ymmärrä etenemistä vanhan
rajan yli, eivätkä tunkeutumista aina kauemmaksi Itä-Karjalaan.
Innostus karisee jo syksyllä -41 myös useimmista heimohenkisistä
sotilaista, joihin Heikkinenkin AKS:n kannattajajäsenenä kuuluu.

Petroskoin ( Äänislinnan) valtausparaati jaksaa vielä innostaa, mutta
sitten  henkinen ja ruumiillinen uupumus iskee Heikkiseenkin aina vain
voimakkaammin. Rutiinit jaksetaan jotenkin hoitaa, mutta ainoat
odottamisen arvoiset asiat ovat kotilomat.

Heikkinen kuvailee asiallisesti ja samalla vaikuttavasti työtään
loikkarien, kieltäytyjien, desanttien, vakoojien ja maanpettureiden
käsittelyssä. Pidätyksistä edetään kuulusteluihin, oikeudenkäynteihin
ja lopulta teloituksiin. Heikkinen osallistuu niihin viran puolesta
mm. divisioonan kenttäoikeuden upseerijäsenenä ja teloitusten
todistajana.

Ajan myötä alkaa myös tappion tunne aina vain voimistua. Pettymys
purkautuu erityisesti saksalaisiin, mutta epäluottamus omaan
sodanjohtoon alkaa myös näkyä - ainakin rivien välissä.

Sodan pitkittyessä kasvaa myös juopa aktiiviupseerien ja
reserviupseerien välillä. Aktiivien koetaan  saavan parempaa palkkaa,
ylennyksiä, kunniamerkkejä ja muita etuisuuksia. Reserviupseerit
jäävät niistä paitsi tai saavat niitä ansaittua vähemmän. Erityisen
vaikeana koetaan esimiesten arvostuksen puute. Siitä Heikkinen antaa
ankaraa kritiikkiä, jonka kohteeksi joutuu myös  divisioonan
maineikas komentaja  K.A. Heiskanen eli 'Kylmä-Kalle'.

Heikkinen palvelee sitkeästi mm. pahan reumatismin vaivaamana torjuen
jopa tarjouksen ryhtyä ylipäällikön henkivartion johtajaksi. Lopulta
toukokuussa 1944 tulee kaivattu siirto kotirintamalle Mikkeliin
perheen lähelle. Perhe on Heikkiselle yhtä tärkeä kuin isänmaa.
Lukijan kannalta on tietysti harmillista, että Heikkinen tarkkailee
kesän  -44 kohtalonhetkiä kotirintamalta.

Päiväkirjaa elävöittää melko runsas ja osittain aiemmin julkaisematon
kuva-aineisto. Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa perehtyä myös
samassa divisioonassa sotatuomarina toimineen Paavo Alkion
Sotatuomarin päiväkirjoihin. Miehet tekivät yhdessä työtä ja asuivat
usein samassa majoituksessa. Heikkisen päiväkirjan tekstit ovat
teoksessa keskeisessä roolissa, muut aiheeseen liittyvät tiedot on
sijoitettu pääosin kirjan liitteiksi, mitä pidän onnistuneena
ratkaisuna.

 

Iskevän Kiilan vaiheet

Heikkisen päiväkirjan sotahistorialliseen taustaan voi tutustua
seuraamalla Niemisen kuvaamia 11. Divisioonan eli 'Iskevän Kiilan'
vaiheita sen raskaalla ja monipolvisella sotatiellä Karjalan Armeijan
riveissä Pohjois-Karjalasta Syvärille ja Petroskoihin. Tämä vaihe toi
Heiskaselle Mannerheim ristin ja keväällä -42 kenraaliylennyksen.
 Asemasodan pitkät vuodet eletään Syvärin keskirintaman vaikeissa
oloissa. 'Kiilan' vaiheiden seuraamista helpottavat erittäin selkeät
kartat. Historiaosuuden painopiste on Heikkisen palveluajassa. Kesä
-44 Ihantalassa ja syksy -44 Lapin sodassa käsitellään vain lyhyesti.

Nieminen kuvaa mielenkiintoisesti komentajien keskinäisiä suhteita. 
Heiskasen ja VI armeijakuntaa komentaneen Paavo Talvelan
suhtautuminen alaisiinsa komentajiin näkyi toisaalta miesten
vaihtoina, toisaalta ylennyksinä ja muina palkitsemisina.
Rykmenteille annetut tehtävät vaikuttivat suoraan mm. tappioihin.
Pääosin varusmiehistä muodostettu P.A. Autin komentama
 'Tuntemattoman sotilaan' Jalkaväkirykmentti 8 sai usein vaativimmat
tehtävät. Nehän koko kansa tuntee romaanin, Mauno Jokipiin
rykmenttihistorian ja elokuvien kautta. Silti reserviläisrykmentti JR
50:n tappiot kaatuneina ovat jopa hieman suuremmat. Kolmas rykmentti
eli JR 29 oli usein hieman sivuraiteella. Se lakkautettiin armeijan
suuressa järjestelyssä 1942.

Nieminen on tehnyt huolellista työtä. Kirjan arvoa tutkimuksena
lisäävät selkeät viitteet ja perusteellinen henkilöhakemisto.

Kirjoittaja on viime sotiin perehtynyt yleisesikuntaeversti.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/